Sivut

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Ruskaa ja tuskaa

En oikein ehtinyt napsia kuvia ruskasta vaikka tarkoitus oli. On nimittäin varsin kaunis ja näyttävä näillä leveyksillä. Se on nautinnollista katsoa kun haavat suorastaan liekehtivät auringossa ja pihlajat ja vaahterat panevat parastaan punaisen ja oranssin eri sävyissä. Ihanaa, kun aurinko paistaa. Vuodenaika ja värit minun makuni mukaan!  

Päivästä teki vähän hektisemmän esikoisen vanhempain ilta. Onneksi ehdin kotona ennen sitä vähän istua auringossa ja hengitellä happea. Koululla oli sitten taas ihmetteleminen, että miten se teini ylipäätään pystyy opiskelemaan siellä, minun pääni oli ihan puuroa jo tunnin jälkeen. Tuskaa. Vanhempain ilta oli muuten kaiken kaikkiaan oikein onnistunut ja kiinnostava. Puhuttiin sähköisistä ylioppilaskirjoituksista, draama- ja musiikkikurssien yhteisponnistuksesta joka siis on lukion juhlavuoden näytelmä ja vanhojen tansseista tietty myös. Näillä lukion kakkosilla on lisäksi luvassa keväällä ulkomaanmatka ystävyyskouluun. Täytyy sanoa, että on maailma muuttunut sitten minun lukiovuosien - ja hyvä niin. 



Jokunen kuva kuitenkin...



Oli muuten eilen ensimmäinen aamu, kun laitoin auton piuhaan. Mittari näytti tasan nollaa ja yöllä oli varmasti käynyt pakkasenkin puolella, kun ikkunat olivat ihan raaputuskunnossa. Kun vartin lämpeni ja sisätilan lämmitin pohotti, ei tarvinut skraapata ikkunoita, vähän pyyhkäistä vaan. Kyllä se talvi sieltä on tulossa. Pitäis ruveta katteleen uusia talvirenkaita...

tiistai 29. syyskuuta 2015

Superkuu ja vähän valheita

Olen nukkunut viime viikkoina vähän huonosti. Tai minulla se tarkoittaa sitä, että en ole posottanut koko kahdeksan-yhdeksän tuntista yötä kuin tukki. Tai sitten olen vaan valvonut luvattoman myöhään useampana iltana enkä ole ehtinyt kuitata univelkoja. Oikeasti en saisi edes valittaa, mutta minun mittapuullani tämä on kehnompaa kuin normaalisti. Liekö superkuu vai mikä valvottaa, mutta ensi viikonloppuna aion ottaa vahingon takaisin ja jatkaa molempina aamuina niin pitkään kuin unta riittää. Kuopus lähtee isälleen torstaina ja esikoinenkin suuntaa samaan osoitteeseen vissin perjantaista sunnuntaihin. Oikein kunnon vapaa!

Samoin lukeminen on ollut jotenkin katkonaista ja etenee hitaasti vaikka on kasapäin hyviä kirjoja odottamassa. Tällä hetkellä luen Moriartyn Mustat valkeat valheet, joka vei kyllä mukanaan. Esikoinen, Hyvä aviomies, oli kuin trilleri ja luin näemmä sitä suunnilleen vuosi sitten. Saa nähdä mihin tämä tästä yltää. Suositella voin kuitenkin jo nyt.






Minä en nyt yllä yhtään tämän kummempaan, oli intensiivinen päivä töissä ja sitten kävimme poikien kanssa vielä marketeissa. Esikoinen oli vailla koulureppua ja kuopus vähän syksyisempia lenkkareita. Kotiin palasimme grillin kautta, oikaisin sentään ruokahuollossa. Tänään on uusi päivä ja uudet kujeet!

P.S. Minä muuten näin superkuun mutta en sen pimennystä. Heräsin parikin kertaa ja kävin väijymässä. No, ehkä sitten 2030-luvulla...

maanantai 28. syyskuuta 2015

Luontoretki ja leppoisaa loikoilua

Kyllä se viikonloppu sitten loppujen lopuksi muotoutui ihan rennoksi ja mukavaksi, vaikka alussa olikin vähän käynnistymisvaikeuksia. Lauantaina kävimme luonto ry:mme kanssa laavun kattoa paikkaamassa. Sää suosi suurimman osan aikaa, eväät olivat makoisat ja seura hyvää. Kuopus oli mukana mutta räkäinen esikoinen jäi kotiin. Marjoja oli vähemmän kuin edellisellä laavureissullamme, mutta kyllä me suumme makeaksi saimme. Pakkaseen niitä en enää tarvitsekaan. Hirvikärpäset olivat taas minun kimpussani, mutta liekö jo tottunut, kun se ei enää tuntunut niin ikävältä?

Loppulauantai sujuikin sitten porukalla kotona. Saunoimme, esikoinen teki pizzataikinan ja minä pilkoin täytteet. Herkuttelimme tajun kankaalle ja tuijotimme vähän töllöä. Minunkin oli annettava unelle periksi melkein samaan aikaan kuopuksen kanssa. Ja hyvä niin, sama meinikin jatkui, hän heräsi täsmälleen siihen aikaan kun herätyskello viikolla soi. Valistunut arvaukseni on, että niin ei käy tänään, vaan torkutetaan ja todetaan, että väsyttää. Syytä tähän en edelleenkään ymmärrä!






Sunnuntaikin sujui suloisissa merkeissä. Ystävä kävi päiväkahvilla ja kuopukselle tuli kaveri kylään. Minä leivoin mustikkapiirakan ja kutsuin hänen äitinsä sitten kahville myös. Sain kyytimiehen palkaksi lauantain reissusta yhdeltä kyydittävältä savustetun lohen pätkän jonka tuhosimme perunoiden kanssa sunnuntaina. Että se on hyvää silloin kun ...no... se on hyvää! Piti sitä vähän siivotakin, mutta sillä tavalla hillitysti, että tällekin päivälle vielä jäi jotain.

Nyt uusin voimin uuteen viikkoon!

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Elämän omituisuuksia

Mikä siinä on, että viikolla kuopus torkuttaa (vanhanaikaista herätys)kelloaan ja osoittaa mieltä viikonpäiville kun pitäisi nousta. Mutta anna olla kun tulee lauantai. Vaikka lupasin hänen poikkeuksellisesti valvoa ja katsoa kanssani Vain elämää, kun oli JVG:n VilleGallen päivä, aamulla poika oli tikkana pystyssä täsmälleen siihen aikaan kun kello koulupäivinä soi? Onhan se tietysti mukavaa tietää, ettei kuopuksella oli univelkaa varhaisten aamuherätysten vuoksi, mutta silti. Minulle kelpaisi joskus uni vähän myöhempäänkin. No, toisaalta minä sitten jatkan torkkumista sohvalla kun lastenohjelmat viihdyttävät kuopusta.



Tällä kertaa minua ei viihdyttänyt jedi valomiekkansa kanssa
vaan Jack Sparrow tavallisen miekan kera.
Meillä katsottiin viimeinenkin Pirates of Caribbean-leffa



Entä mikä siinä on, että kun on se kauan kaivattu vapaapäivä ja olokin on ollut koko viikon varsin hutera, niin ei osaa levätä? Perjantaina oli tarkoitus vain vötkistellä kun sain pojat kylille. No, toisin kävi. Laitoin pesukoneen pyörimään ja käväisin kaupoissa hakemassa viikonlopun ruokaostokset samalla reissulla kun vein pojat. Hoidin apteekki- ja postiasiat ja sitten ajoin vielä kananmunanhakuun. Kun olin päässyt kotiin ja nauttinut aamupalan, päädyin vielä pyykkien ripustamisen jälkeen tekemään esikoiselle mysliä loppuneen tilalle. Kun heittäydyin sohvalle kirjan kanssa huomasin, että kello onkin pian jo sen verran, että puolikuntoinen esikoinen, joka lähti kouluun kolmelle ensimmäiselle tunnille, soittaisi kyytiä takaisin. Hänen kanssaan nappasimme vielä kaupasta pari koulunkäyntiin liittyvää juttua ja tulimme kotiin. Kello kilkutteli siinä vaiheessa  kovin lähellä sitäkin aikaa kun olin luvannut noutaa kuopuksen.

Mikä se siivittää ihmisen moiseen? Protestanttinen työmoraali? Mikä? Ensin työ, sitten huvit -ajattelu? Jotta voisi sitten paremmin ottaa iisisti kun hommat on tehty? No, otin minä sitten loppupäivän ihan rauhallisesti. Mitä nyt laitoin pojille ruoan ja leivoin illalla juustosarvia kun kermaviili uhkasi mennä vanhaksi.

lauantai 26. syyskuuta 2015

Perjantain mielenilmaus

Kovin kauniisti ei eilen alkanut päivä. Kuopuksen oli jostain syystä todella vaikea herätä ja hän totesi vihaavansa perjantaita. 

"Sähän oot kun Karvinen, paitsi että se vihaa maanantaita."

Sitten poika pungersi sängyssä tiettyyn asentoon ja totesi: "Mä näytän perjantaille pyllyä!"

Oli vaikea pitää pokka, mutta hetken mielenilmausta sallittuani totesin, että "Joskohan se nyt olisi tullut perjantaillekin selväksi mitä mieltä siitä olet. Noustaanpa."

Ja niin me nousimme. 






Tänään varmaan leppoisammissa tunnelmissa, koska herätyskello ei soi ja rauhallinen viikonloppu on luvassa.

Nauttikaa tekin!

perjantai 25. syyskuuta 2015

Sormet verillä ja muutenkin huonossa hapessa

Ihanaa, että alkoi viikonloppu. Liian monta kokousta, liikaa altisteita. En ole pitkään aikaan joutunut kiskomaan ylimääräistä astmapiippua, mutta nyt jouduin. Jostain syystä olen nukkunutkin liian vähän, joten väsyttää pirusti. Oli aika rankka viikko. Nyt on suunnitelmissa olla todella rauhallisesti ja aloitan tänään siitä, että nukun univelkaa pois. Pojat lähtevät kouluun mutta minä jään kotiin. Lepäämään!

Huomiselle on sovittuna pientä aktiviteettia Luonto ry:mme kanssa mutta muuten viikonloppu on ihan ohjelmaton. Taidan sen pitääkin niin ja vaan olla.






Kävimme eilen äitini kanssa poimimassa vielä vähän tyrnejä. Se oli viimeinen kerta. Aivan kamalaa hommaa, oikeasti. Ystävä lahjoitti vanhat puutarhahansikkaat joista leikkasin sormenpäät pois. Tämä auttoi hieman, mutta ei se kyllä herkkua ollut siltikään. Vielä illalla siivotessakin sormia kirveli. Nyt on pakkasessa yhteensä reilun litran verran kultaakin kalliimpia marjoja. Niin, ja tietysti monia muitakin. Reilusti mansikkaa ja mustikkaa. Karviaisesta tehtyä tuorehilloa sellaisina jääpalan muotoisina ja -kokoisina palasina. Vähän mustaviinimarjaa ja vadelmaa sekä myös puolukkaa ja tyrniä. Nyt kun harrastan tuoreruokailua ja smoothieita, menevät ne varmasti viimeistä marjaa myöten. Nam!

torstai 24. syyskuuta 2015

Joulu tulla jollottaa

vai miten se meni?

Syyspäiväntasaus tuli ja meni, kynttilää saa polttaa nykyään joka aamu ja ilta ja hämärääkin alkaa jo olla molemmissa päissä päivää. Ensi viikoksi tosin on luvattu kohtalaisen aurinkoista ja mukavaa säätäkin. Mutta silti mennään joulua kohti. Tasan kolme kuukautta on aikaa, kuulkaahan ystävät. Tai siis meidän perheen jouluun on vielä vähän vähemmän. Tänä vuonna kuopus on virallisen aaton ja suuren osan joululomasta isällään, joten me vietämme joulua etuajassa. Olemme tehneet niin ennenkin ja se toimii oikein hyvin. Virallisena aattona olemme esikoisen kanssa kahden käyneet kuntamme rantasaunalla joulusaunassa, hautausmaalla toistamiseen ja sitten tehneet ihan tavallisia juttuja. Niin varmaan nytkin.






Joulu tuli mieleen, kun kuopukselle tilaamani "tietokoneen raato" saapui eilen. Esikoinen meinaa värkätä siitä salassa omassa huoneessaan pikku veljelle kelpo pelikoneen. Osia on haalittu sieltä täältä kun kaverit ovat päivittäneet omiaan. Annamme sen sitten joululahjaksi ja muutapa ei sitten kuopus juuri tarvitsekaan (ehkä pari kirjaa joita on himoinnut, mutta siinäpä se sitten on), on tuo sen verran iso lahja. Myös sukulaiset osallistuvat tähän varmasti mieluiseen yllätykseen. Esikoinen on innoissaan kanssa, koska häntä jäi vähän kaivelemaan, kun tilasi oman koneensa koottuna. On toki sitä päivittänyt ja värkännyt, mutta haluaa koota ihan itse yhden koneen "alusta asti". On se näppärää, kun on atk-tuki ict-tuki tvt-tuki mikä-hitto-se-nykyään-onkaan-tuki omasta takaa. 

Esikoinen ei kuulemma tarvitse mitään muuta kuin rahaa ja muillepa meillä ei ole juuri ollut tapana lahjuksia hankkiakaan. Mitä nyt ystävälle jotain pientä ja äitille ja hänen miehelleen, jos joku ideanpoikanen päähän pälkähtää. Niinpä minulla on suorastaan tämän vuoden joululahjahankinnat jo suunnilleen suoritettu!

Hih, mutta olenpa minä bongannut joulukorttisuunnitelmia muutamastakin blogista jo nyt. En siis ole ainoa. Nautitaan silti nyt syksystä tässä ensin, eikös vaan.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Elämä on

Aamulla kahvit työmaalla
sitten kokous kaupungissa
pikainen pyrähdys ekokaupassa
ja naapurikunnan kollegan kyydillä takaisin.

Hyvä keskustelu sekä hänen kanssaan matkalla että esikoisen kanssa sitten illalla saunassa. Muun muassa tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta.





Yllättävä vapaahetki kun esikoinen soitti lähtevänsä kaupunkiin ja kuopus pyysi päästä kaverilleen. Olisi pitänyt maata koomassa sohvalla mutta juutuin keittiöön.

Köllötin sitten kuopuksen vieressä kun olin hakenut hänet ja katsoimme Pirates of Caribbeanin kakkosen. Ykkösen olivat katsoneet viikonvaihteessa isänsä kanssa. Esikoisen keralla nämä on jo nähty aiemmin ja nyt on pienempikin tullut siihen ikään. Apua!

Illalla tosiaan sauna ja varhain nukkumaan. 

Tänään tulee hieroja, joten kooma jatkuu. Otti vähän koville kolme kokousta kahteen päivään. Puuh!

tiistai 22. syyskuuta 2015

Puolukkaa ja puuhastelua

Puuh, ihan liikaa yhdelle päivälle.

Aamu oli  vielä rauhaisa, kun esikoinen jäi nukkumaan ja sain huolehtia vain itsestäni. Olin töissä poikkeuksellisen aikaisin. Silti jäi hommat puolitiehen. Olin yksin aamuvuorossa ja otin vastaan yhden päiväkotiryhmän. Hain myös puolukat samalla kun vein kylille mainoksia kirjastollamme tänään järjestettävästä tapahtumasta ja palautin yhden kaukolainan. Tein ensi vuoden talousarviota, tulostin tämän päivän kokouksen esityslistat ja liitteet ja valmistauduin eiliseen esimiesinfoon. Kökötin siellä kaksi tuntia (paikassa jossa saan oireita) ja kiiruhdin hetkeksi kotiin. 

Lämmitin esikoiselle pikaruoan, surautin itsellenikin jotain pientä. Keitin kuopukselle iltapalaksi kananmunaa ja laitoin sen jääkaappiin kylmenemään. Se outo lapsi haluaa munansa kylmänä. Tein myös pannukakkutaikinan. Sitten viiletinkin kaupan kautta kuopusta vastaan, ostin hänelle huoltoasemalta nakkisämpylän matkaan ja kiikutin kaverilleen siksi aikaa, kun menin vanhempainyhdistyksen kokoukseen (toiseen paikkaan jossa saan oireita). Sitten kotiin, iltapala, puolukoiden pakastaminen, vähän luonto ry:mme asioita, kuopus nukkumaan ja itseltä tolkku pois miltei saman tien.






Ja tänään on tosiaan kirjastokimppamme ohjausryhmän kokous lähikaupungissa. Miksi, oi miksi asiat kasautuvat aina näin? Sitten voi olla viikkoja tai kuukausi ilman, että on mitään velvollisuuksia. Tänään aion todellakin vain olla kotosalla ja halia kuopusta vähän enemmän kuin eilen. 

maanantai 21. syyskuuta 2015

Metsäterapiaa

(Ja hämähäkkivaroitus, postauksen alalaidassa kuva sellaisesta.)

Suloinen sunnuntai!

Heräilin kaikessa rauhassa ja sain olla ihan omissa oloissani kunnes äitini ja hänen miehensä toivat esikoisen. Käytiin porukalla syömässä ja sitten päätimme lähteä ystävän kanssa urheasti sienimetsään, vaikka edellisviikonlopun hirvikärpäskokemukset olivat vielä tuoreessa muistissa. Pipot tiukasti päässä kuitenkin sinnikkäästi kuljeskelimme, löysimme suppilovahveroita ja kahvittelimmekin. Oivallinen keli oli metsässä viihtyä. Niin, ja mustikoitakin vielä oli vaikka miten paljon. 




Aika jännän värinen kivi!






Kotosalla säilöin sienet ja intouduin vielä tekemään raakapalleroita, joista tuli aikas makeita ja herkullisia. Minulla on näin syksyllä jotenkin järkyttävä makeanhimo koko ajan, Täytyy koittaa keksiä näitä terveellisempiäkin vaihtoehtoja välillä. 






Niin, ja hirvikärpästen (hrrr) lisäksi nappasimme metsästä mukaan myös hurjan värisen hämähäkin. Onneksi tuli pelastava ritari ja poisti sen ystävän auton ovesta keikkumasta. Sen verran velmun värinen tuo otus oli, että oli pakko koittaa ikuistaa sitä. Vaikka kuinka komensin pysymään paikallaan ja poseeraamaan, ei mokoma oikein ollut yhteistyöhaluinen. Jotenkin tuo ei herätä minussa ollenkaan samaa inhoreaktiota kuin ne ärsyttävät hirvikärpäset, jotka eivät edes millään meinaa kuolla. Yäääk!








Mukavaa viikkoa ja vähemmän öttiäisiä!

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Syksy ja salamatkustaja

Haluan jakaa kanssanne perjantaisen kaupunkireissuni tunnelmat - vaikkakin näin jälkikäteen. Vein kuopuksen bussiin matkaamaan kohti isäviikonloppua ja kaarsin itse lähikaupunkiin. Olimme sopineet äitini ja hänen miehensä kanssa, että käymme poimimassa heidän ystävien pihasta vähän tyrnejä. Kyllä muuten oli taas kivuliasta hommaa. Piikit pistivät ja tyrnien mehu kirveli. Ja sama uusiksi, kun kostena päivän jäljiltä astioihin eksyi lehtiäkin ja marjat piti vielä siivota kotona. Siinä vaiheessa vannoin, että tämä, vajaa litra, saa riittää, mutta kun seuraavana aamuna tein herkullisen oranssin smoothien, tuntui, että voisin ehkä kuitenkin kerran vielä tässä tulevalla viikolla käydä lisäämässä varastoja. Kunhan nyt aiemmat haavat paranevat...






Kävin marketissa ostoksilla ja asetuin ajelemaan takaisin kotia kohti. Oli sateinen ilma ja liikennettäkin melkolailla. Näkyvyys olisi siis voinut olla parempikin. Tilannetta ei lainkaan helpottanut yksi pieni seikka.



Ehti se aueta. Pieni ja söpö!



Aurinkosuojasta lähti laskeutumaan seitin varassa ei-mikään-ihan-pieni hämähäkki. Siinä se keikkui, näkökentässäni, noin viiden sentin päässä nenästäni. Eipä siinä paljoa voinut tehdä. Käänsin läpän ala-asentoon saadakseni edes vähän välimatkaa naamani ja sen edessä ylös alas sahaavan otuksen väliin. Välillä se laskeutui farkuilleni (hrrr) ja välillä ratille (iik). Täytyy myöntää, että ihan koko aikaa katse ei tiessä pysynyt.

Kuinka sinä olisit reagoinut moiseen salamatkustajaan?

lauantai 19. syyskuuta 2015

Kymmenen kuvaa kesään

Syksy saapuu, sille ei voi mitään. Olipa mukava napata Natalta haaste, jossa muistutetaan, että juhannukseen ei ole kuin yhdeksän kuukautta. Se tarkoittaa myös sitä, että Kreikan matkaamme on saman verran aikaa. Niinpä nappaan olohuoneemme ikkunasta joka kuun 18 päivä kuvan ja katsotaan miten maisema vaihtuu. Nyt jo kovasti näkyy koivussa keltaista, mutta aronia ei vielä juurikaan ole punerruttanut lehtiään. Marjoja kyllä on. Tosin tuo sumu ja kosteus ja harmaus veivät osan näkyvyydestä. Syysmyrsky tuli sitten kuvan ottamisen jälkeen ja sitä varten purin jo terassin katoksen ja nostin pöydän ja tuolit suojaan. Hyvä niin, olihan se ihan pätevä myräkkä.




Alkuperäinen haaste on kotoisin täältä.



Kun keli oli mikä oli, ei juuri ulos mieli tehnyt. Sen verran kuitenkin, että kävin autolla kylillä ja söimme ulkona uudessa kiinalaisessa ravintolassamme. Ystävä tuli mukaan ja esikoisenkin nappasin koulun loputtua murkinalle. Sai sitten tietysti kyydin myös kotiin, niin ei tarvinut sateessa ja tuulessa taivaltaa. Loppupäivä menikin sitten kotosalla möllötellessä. Mikäli sää sallii ja ystävä tokenee, lähdemme tänään sitten puolestaan kaupunkiin. Esikoinen menee mummille, joten vapaata on luvassa ihan kunnolla. 

perjantai 18. syyskuuta 2015

Lasten suusta

Kuopus oli viikolla vatsavaivojen vuoksi pois muun muassa elämänkatsomustiedon tunnilta. Katsoimme kotitehtävät netistä ja siellä sanottiin, että "läksynä on kunnioittaa kaikkien erilaisuutta". Minä sitten tietysti kyselemään ideoita miten voisimme tämän toteuttaa. "Sytytetään erilaisuuden kynttilä!"






Niinhän me teimme ja pohdimme samalla, minkälaista erilaisuutta voi olla olemassa. Lopuksi totesimme, että kaikki ovat yhtä arvokkaita. Aamen!

torstai 17. syyskuuta 2015

Äh ja pöh

Vähän on harmaa ja ankea. Sekä sää ja mieli. Molemmat pojat ovat olleet koko viikon enemmän tai vähemmän puolikuntoisia. Toisella on lämpöä ja toisella vatsa sekaisin. Siitä huolimatta laitan tänään kuopuksen linja-autolla isälleen mikäli nyt tauti ei ihan oksenteluksi tai ripuloinniksi äidy. Esikoinen taas saa mennä tekemään ainakin kokeet, oli olo mikä tahansa. Niitä riittääkin sitten tälle, huomiselle ja maanantaille. Eiköhän tästäkin taas selvitä, mutta kyllä tulee viikonloppu ja vapaa tarpeeseen. Taas kerran.



Jokseenkin yksitoikkoinen tuo ensi viikko...


Työ minua ei tällä viikolla ole raskauttanut (olen pystynyt vaihtelevasti siellä olemaan, välillä kokonaan, välillä puolikkaita päiviä ja välillä sitten kokonaan poissa sairaan lapsen kanssa) mutta nämä kotiolot. Kuinka sitä aina jotenkin väsähtää itsekin, kun lapset sairastavat? Onko se se rutiinien rikkoutuminen? Empatia? Mikä?

Aika kuvaavaa on, että kaikista maailman puuhista vihon viimeisin, eli tyrnien poimiminen, joka odottaa minua heti säiden ja kotitilanteen salliessa, on alkanut tuntua varsin vetovoimaiselta. Toivottavasti muistan sen, kun riivin marjoja piikikkäistä pensaista kädet haavoilla ja c-vitamiinipitoinen mehu niitä kirveltäen. 

Kun maanantaina vielä saan viisi litraa puolukoita pakkaseen - enempää ei meillä mene, ei suuhun eikä mahdu pakastimeenkaan - niin sitten alkaa olla tämän kesän ja syksyn säilönnät aika hyvällä mallilla. Talvi pärjätään, koska jos vanhat merkit paikkansa pitävät, emme vaivu talviuneen vaikka se joskus varsin varteenotettavalta vaihtoehdolta tuntuisikin. Niin kuin just nyt!

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Itsemyötätunto?

Kauhea sana, mutta pakkohan tästä on kirjoittaa. Nimittäin lyhyt kirjavinkki. Löysin uutuuskirjan, tekijänä Ronnie Grandell: Itsemyötätunto. En yleensä tartu näihin self help -oppaisiin, mutta tämä herätti huomioni paitsi nimellän myös takakannen perusteella. Lähti mukaan ihan siltä istumalta kun luin sen tekstin. "Kamppailetko stressin, paineentunteen tai itsekritiikin kanssa? Oletko ymmärtäväinen muita kohtaan mutta itsesi kovin arvostelija? Teetkö asioita, joiden järjen tasolla tiedät olevan haitallisia sinulle, mutta et silti pysty muuttamaan toimintamallejasi?" Menetelmänä tuossa opuksessa on myötätuntokeskeinen psykoterapia, mitä se sitten ikinä onkaan.






Tiedä sitten, millaiseksi kirja paljastuu, mutta aion yhtä kaikki tutustua siihen. Kohta olen viisaampi.

***

Tällä ei ole mitään tekemistä sen kauhean Itserakkausjuttuu -biisin kanssa, josta minulle tulee aina vaan mieleen itsetyydytys.

tiistai 15. syyskuuta 2015

Sanontoja ja sananlaskuja

No niin, mukavan seesteisen viikonlopun jälkeen alkoikin sitten arki ihan rytinällä. Tai siis ei alkanut. Molemmat pojat olivat puolikuntoisia eilisaamuna joten jäimme kaikki kotiin. Onkohan universumilla joku tasoitussysteemi, että kun meinaa nauttia liikaa ja olla onnellinen ilman sen ihmeellisempää syytä (ja uskaltaa kertoa sen) niin sitten mäiskäistään takaisin? Miten se menikään: Kell' onni on, se onnen kätkeköön?

Jotenkin viime aikoina on tuntunutkin varsin hyvältä. Monestakin syystä. Vaikkapa ensin siksi, että kaikesta huolimatta selvisimme sittenkin taas tilipäivään - joka siis on tänään - niin, että lompakossa oli jopa muutama kolikko jäljellä. Lyhennetty työviikko kantaa sillä tavalla hedelmää, että voin ihan suht hyvin vaikka välillä takapakkia tuleekin. Lisäksi kuopuksen uusi rytmi isällään käymisessä on lähtenyt sujumaan ihan mallikkaasti. Hän on jaksanut matkustaa ja minä taas pidennetyt vapaiden välit. Äitini ja hänen miehensä auttavat iltavuorojen kanssa ja muutenkin on mukavaa.






Tuo sinnikäs kaveri löytyi terassin ja seinän välisestä raosta. Olen ruokkinut pikkulintuja auringonkukansiemenillä viime talvena. Meinaa vielä vähän kukkiakin ennen kun luovuttaa. 

Maasta se pienikin...
Paistaa se päivä...
Ei niin paljon pahaa...
..ja kaikki muutkin sopivat sananlaskut tähän, eikö vaan? Niin kukalle kuin meillekin.

maanantai 14. syyskuuta 2015

Luontoelämyksiä

Oli edelleen varsin veikeä ilma joten päätimme lähteä ystävän ja poikien kanssa laavulle kahville ja makkaran- sekä maissinpaistoon. Oli meillä puolukkaämpärikin mukana mutta sinne kertyi enemmän mustikoita. Tämän aamun smoothie onkin sitten poikkeuksellisesti tehty itsepoimituista marjoista. Oikein mukava retki, esikoinen laittoi tulet ja eväitä nautittiin hyvässä yhteisymmärryksessä. Vastapaistettuja rieskoja, sitä maissia ja makkaraa, keksiä kahvin kanssa ja omenoitakin pakkasin matkaan. Ystävä toi kahvit ja tykötarpeet. Ainoa miinus oli hirvikärpäset. Hrr, että osaakin olla vastenmielinen otus. Onneksi olin napannut mukaan kolme tuubihuivia, joten koko perheelle riitti omat päänsuojukset. Esikoisen rastoista niitä kavereita olisikin ollut kiva nyppiä. Vaikka eniten ne tuntuivat rakastavan kyllä minua ja oranssia olemustani. Yäääk.






Loppusunnuntai sujuikin sitten kotosalla erinäisissä askareissa ja vaan oleskellen, Jotenkin minä vaan niin nautin nykyään, kun pojat ovat jo isoja ja helppoja. Lisäksi tuntuu, että jotenkin enemmän ovat olleet toistensa kanssa vuorovaikutuksessa viime aikoina. Ikäerosta johtuenhan heillä ei paljoa yhteistä ole. Joskus olen jopa sitä vähän potenut, mutta sitten antanut huolen olla. Joka tapauksessa kun kotona on hyvä ilmapiiri ja kaikilla hyvä olla, niin eipä sitä tarvitse ihan hulluna huolehtia. Nyt kuitenkin tuntuu, että jotain olisi tapahtunut ja hyvä niin.

Lauantai-iltana muuten viritin itselleni riippumaton, kaivoin untuvaisen talvimakuupussin ja lirautin taskumattipullonpohjiin vähän lantrinkia. Sitten, kun katuvalot sammuivat, pötkähdin ihailemaan tähtitaivasta ja odottelemaan revontulia. Niitä ei kyllä näkynyt, mutta muutoin taivas oli aivan mieletön ja tunnelma kohdillaan. Olisin melkein voinut jäädä niille sijoille nukkumaan!

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Vuoden viimeinen kesäinen viikonloppu?

Mukava päivä. Aamu otettiin rauhallisesti kuopuksen kanssa ja sitten pikku hiljaa valuttiin yhdelle kylätaloistamme. Siellä oli kirpputori ja oheistoimintaa. Ystävä siitä naapurista tälläsi lapsineen samaan aikaan paikalle ja kun pojilla synkkasi taas niin hyvin, menimme vielä hetkeksi heille kyläilemään. Hetki kyllä vähänä venähti, kun me aikuisetkin pääsimme sitten juttelun makuun. Mutta onneksi on vapaapäivät ja sellaiset nimen omaan, ettei ole minuuttiaikatauluja. Kotiin ehdimme sitten jossain vaiheessa laittamaan ruokaa, joka oli esikoiselle lounas ja meille päivällinen. Nappasimme nimittäin kirpparin kahviossa vähän apetta. Luovasti olen oppinut luovimaan tämänkin asian kanssa. En stressaa, vaikka rytmimme on monesti melko erilainen.






Iltapäivä kului leppoisasti. Ehdin nauttia auringosta kutimen kanssa - takakappale on jo valmis ja aloitin ihan vähän etukappalettakin. Lisäksi lakkasin varpaankynnet poikkeuksellisesti näin myöhään kesällä syksyllä. Oli niin kesäinen olo! Oikeasti meidän terassilla, tuulettomassa paikassa tarkeni pari viime päivää hihattomassa mekossa ja saattoipa siinä vähän väriäkin tarttua pintaan. Ainakin d-vitamiinitäydennystä tuli hankittua.

Ja ilta myös oli varsin mukava. Kävimme porukalla saunassa ja jumiuduimme katsomaan tällä kertaa jotain muuta kuin Avaraa Luontoa. Olimme sen kaikki nähneet vähintään kerran. Meillä on poikien ikäerosta johtuen suhteellisen harvoin näitä kolmenkeskisiä aktiviteetteja. Tosin tälle päivälle on myös suunnitteilla yksi. Katsotaan toteutuuko se.

Suloista sunnuntaita!

lauantai 12. syyskuuta 2015

Toipuu ja tokenee

No nyt alkaa taas tuntua elämä siltä miltä pitää. Eilinen vapaa tuli tarpeeseen ja oli ihana kaikin puolin. Kuopus halusi pyöräillä kavereiden kanssa kouluun ja kun esikoinen puolestaan jäi kokonaan kotiin, minun ei tarvinut startata aamulla ollenkaan. Pötkähdin kuopuksen lähdön jälkeen sohvalle lukemaan, mutta aika pian silmät rupesivat painamaan ja luovutin. Otin oikein kunnon aamupäiväunet ennen kun piti lähteä viemään esikoista hammaslääkäriin. Paluumatkalla nappasimme kuopuksen ja kaverin matkaan. Minulle taas tuli ystävä päiväkahveille. Toi tullessaan suloisen kukkakimpun piristykseksi ja pari lehteä lainaan. Kahvit juotiin terassilla, jossa muutoinkin melkein koko loppupäivän sitten vietin.






Välillä kaivoin viimeiset oman maan perunat ja laitoin apetta mutta palasin taas pian ulos kutomaan. Piitkästä pitkästä aikaa uusimmasta käsityölehdestä löytyi malli joka huuteli minulle. Neulevaatteet ovat aika hankalia, koska jos niitä ei voi tarpeeksi kuumassa pestä, voi käyttöikä jäädä vähän lyhyeksi. Nyt kuitenkin päätin kokeilla, kun liivimekko näytti niin mukavalta ja lanka kutsuvan väriseltä. Isot puikot, etenee nopeasti.



Karviaisurakka on ohi
ja tuon langan väri nyt vaan ovat ihan minua.



Kaiken kaikkiaan oikein leppoisa lauantai perjantai. Parasta tässä kolmipäiväisessä viikonlopussa on, että kun jo olen ihan levännyt, oikea viikonloppu vasta alkaa. Mitähän  tässä vielä ehtiikään?

perjantai 11. syyskuuta 2015

Mistäköhän nyt tuulee?

Viikko on ollut altistusrintamalla aika kehno. Pitkästä aikaa. Onneksi eilen tosiaan oli viimeinen työpäivä ja kuopus tuli jo puoli yhden maissa minua hakemaan. Pääsin ulos upeaan ilmaan tuulettumaan. Paitsi että sitten alkoivat muunlaiset vastoinkäymiset. Kävimme ostamassa paikallisia ruishiutaleita sieltä kirppari-kahvio-suoramyyntipaikasta, josta on tullut melkein toinen koti. Lupasin hövelisti ostaa kuopukselle pullan. Siitä alkoi kauhea vinkuna, että pitäisi saada berliininmunkki viereisestä kaupasta. Grrr, kiittämätön kakara. Oli näemmä vaikea selittää 9-vuotiaalle miksi suostun ostamaan omalla kylällä leivotun luomupullan mutta en vaaleanpunaista kammotusta. Jo tässä kohtaa hermoni olivat koetuksella.

Lopullisesti ne pettivät, kun ruoan jälkeen pyysin kuopusta tuomaan lautasen ulkoa tiskipöydälle ja hän rupesi nurisemaan. Siinä kohosi jo vähän äänikin ja poika painui omaan huoneeseensa. Hetken päästä keskustelimme asiasta ja kerroin juurta jaksaen mitä kaikkea kodin pyörittäminen vaatii. Siinä käytiin läpi koko ruokaruljanssi suunniteluineen, kaupassa käymisineen, valmistamisineen ja jälkipyykki astianpesuhommineen, vaatehuolto kaikkineen sekä jäteasiat. Pupujen vaatima hoito. Kodin siivoamiset ja sen sellaiset. Oli siinä kuopuksen ilmeessä ihmetteleminen minullakin, mitä pidemmälle puheessani pääsin. Ymmärsi kyllä sitten, miksi pitää "vähän osallistua".




Esikoinen tuli kotiin vasta saarnani jälkeen ja kun olin lämmittänyt hänellekin ruoan, seisahtui hellan eteen kysyvän näköisenä lautanen ojossa. Odotti ruoja, että tarjoilisin. "Ota ite!" oli välitön vastaukseni, johon hän ihmettelemään, että "Eikö tämä olekaan täyden palvelun talo?" Kerroin, että minulla on varsin tuoreessa muistissa juuri äskettäin pikkuveljelle pitämäni saarna, ja voisin kernaasti uusia sen hänelle ihan samoilla lämpimillä jos niin haluaisi. Ei kuulemma halunnut, mutta ei malttanut heti jättää aihetta.

- Sulla olis ihan samat hommat vaikket olis tehnytkään meitä.
- Niin olis, mutta paljon paljon pienemmässä mittakaavassa.
- Mutta kun sä päätit tehdä meidät, sä valitsit samalla tehdä enemmän kotitöitä.
- Ai naisten hommia vai?
- Ei kun ylipäätään hommia. 
- Mä valitsin tehdä lapset ja kasvattaa ne hyvin ja osaaviksi ja tekemään kotitöitä.
- Mä en valinnut syntyä sellaiseen kotiin jossa joutuu tekemään kotitöitä.
- No en mäkään. Samassa veneessä ollaan.


Onneksi esikoisella oli koko ajan sellainen pieni velmu ilme naamalla, koska muuten olisi kyllä saanut kuulla kunniansa. Lopussa räjähdettiin nauruun molemmat.

Toivotan teille hyvää viikonloppua ja toivon itselleni vähän sopuisampia lapsia lähipäiville.

torstai 10. syyskuuta 2015

Altistusta ja karviaisia

Tuossapa se eilinen olikin pähkinänkuoressa.

Koitin edistää karviaisshowta joka välissä: aamupalapöydässä, iltapäivällä sopivassa välissä ja illalla myös. Vasta puolet perattu, mutta onneksi nuo eivät lääräänny samalla vauhdilla kuin vaikka mustikat. Tänään on jopa mahkuja saada urakka valmiiksi.

Töissä vähän hömelö olo edelleen. Lähdin työntelemään tiskin toimistotuolia (jossa on siis pyörät alla) kun oli tarkoitus ottaa kirjakärry ja mennä hyllyjen väliin.



Paistaa se päivä...


Mutta se ei ollut mitään siihen verrattuna, millainen olo oli kuopuksen vanhempain illan jälkeen. Ruokalan aloitustilaisuudessa oli vielä ihan suht hyvä olla, mutta rakennuksen vanhimmassa siivessä sijaitsevassa luokkahuoneessa meni sitten pää lopullisesti sekaisin. Huhhuh, ilta menikin palellessa ja epämiellyttävässä sumussa. Luokka on sama, josta esikoinen jäi kotiopetukseen kuutosluokan keväällä. Toivon totisesti, että kuopuksen kanssa olisi parempi "tuuri". Asiaa ei ainakaan huononna se, että hän on tätä nykyä koulussa nelipäiväisiä viikkoja ja viidennen sitten isällään kotiopetuksessa. Naureskelimmekin, että teemme molemmat nelipäiväistä viikkoa. Viikkotuntimääräkin taitaa olla aikalailla sama!

Niin, ja onnistuimmehan me ostamaan kirpparilta pari sellaista asiaa, jotka ahdistivat henkeäni. Joutuivat ulos tuulettumaan - saa nähdä päätyvätkö kokonaan pois. Pitkästä aikaa siis ikäviä juttuja altistusrintamalla. Luonnonhomeetkin saattavat olla osasyynä.

Parempia aikoja odotellessa!

(Niin, tänään on onneksi se viikon viimeinen työpäivä.Kyltäätäst.)

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Karvainen karviainen

Päivän koko kuva: sangollinen siivoamattomia ainakin toisesta päästään karvaisia karviaisia. Ei mikään mieltäylentävä urakka, mutta toisaalta kun liki ilman edestä saa en oikein ilkeä valittaakaan. Kyllä nuo syödyksi tulevat talven aikana. Kaikki vitamiinit ovat tarpeen taistossa pimeyttä vastaan. Kuopuskin tässä totesi, että hän ei ole kovin innoissaan talven tulosta. Mutta sitten rupesivat silmät loistamaan ja hän jatkoi, että "Onhan silloin kuitenkin joulu ja lahjat!" Ihanaa, se on lapsi vielä!






Osan noista jo surauttelin tuorehilloksi ja panin pakkaseen. Jos teillä on vinkkejä tai ideoita säilöntään, niin otan mielelläni vastaan.


***


Pitäydyn pinnallisissa aiheissa, koska muuten pää räjähtää. Kolmen S-herran eilinen esitys meinasi pamauttaa ilmat pihalle pienituloiselta yksinhuoltajalta. *hengittelen hengittelen, en ajattele, hengittelen*

tiistai 8. syyskuuta 2015

Tylsä olo

Blogistania on kovin hiljainen juuri nyt. Niin hiljenen minäkin tänään, koska eilen sain pitkästä pitkästä aikaa oikein kunnon oireet töissä. Astmapiippua piti vetää ja karata vähän aiemmin pois. Plääh. Ilta meni sohvannurkassa palellen ja kuopuksen kanssa nuhjatessa. Se tuli kotiin - ihanaa.






Tänään uusin voimin iltavuoroon!

maanantai 7. syyskuuta 2015

Syksy saapuu

No sain minä jotain aikaiseksikin viikonloppuna - tai siis lähinnä eilen. Jo lauantaina illansuussa tuli viesti, että auto on kunnossa ja noudettavissa. Olin ehtinyt nautiskella lasillisen viiniä, joten jätin haun suosiolla sunnuntaille. Aamupalan jälkeen lähdin reippaalle kävelylle ja samalla nappasin Pösön matkan varrelta mukaan. Matkaan tarttui myös ystävä, jonka kanssa käytiin pitkästä aikaa huoltoasemakahveilla. Alkuviikon ruokasuunnitelmiakin tein ja kauppa-asioita hoidin. Kotosalla päädyin vihdoin piilottamaan kukkasipuleita multaan. Ostin viime viikon reissulla Lidlistä tulppaaneja ja narsisseja löysin vuoden vaihteessa isäni asuntoa siivotessa. Josko ne nousivat ensi keväänä muistuttamaan minua hänestä.






Toki muistan isääni miltei päivittäin, kun kuljen hautausmaan ohi. Nytkin aamupäivälenkillä tarkistin, että paitsi mustikoita myös puolukoita on tullut uurnalehtoon. Kuten olen todennutkin, se on oiva paikka isäni tuhkalle, hän kun nautti marjojen poimimisesta ja metsässä olemisesta. Kuvasta näkyy myös, että syksy on jo kovasti tulollaan. Koivunlehtiä alkaa olla siellä täällä ihan reippaastikin jo. Liki joka ilta syttyy kynttilät meillä kotosalla. Loppuviikoksi tosin näyttäisi ainakin tällä hetkellä ennusteessa olevan ihan kelpo keliä, aurinkoista ja lämmintäkin. Kelpaa kyllä minulle.

Esikoinen tuli iltapäivällä kotiin ja vietimme leppoisaa aikaa. Välillä hän kävi kaverilla kahvilla, minä taas olin jättänyt päivän touhut ja hotasin yhden dekkarin pois tiekseen. Illalla saunoimme. Nyt voi aloitella taas uutta viikkoa. Kunhan kuopus palaa tänään iltapäivällä, niin pääsemme ihan normaaliin eloon ja oloon. Taidanpa paistaa pannarin kotiinpaluun kunniaksi!

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Suuria suunnitelmia

Josko sitä tänään jo jaksaisi tehdäkin jotain? Suunnitelmissa ainakin olisi!






Eilinenkin siis meni vötkistellessä. Ystävä heitti esikoisen junalle ja minä pääsin samalla kyydillä apteekkiin. Myöhemmin hän kävi kahvilla ja kuulumiset vaihtamassa. Emme olleet nähneet viikkoon, kun ystävä oli kuntoutuksessa. Muutoin lueskelin, lötköttelin, avasin television hetkeksi todetakseni, että sieltä ei tule yhtikäs mitään, surffailin netissä ja aloitin taas saman kierroksen alusta. Ihanaa eloa ja oloa.

lauantai 5. syyskuuta 2015

Saamatonta menoa

Olipas lötköpötkövapaapäivä eilen. Heräsin esikoisen kanssa ja heitin hänet kouluun. Olisihan tuo itsekin päässyt, mutta kun olin sopinut luottokorjaajani kanssa, että vien Pösön hänelle viikonlopuksi. Rassaa vähän starttia. Joten sillä reissulla jätin auton kylille ja kävelin kotiin. Oikaisin hautausmaan kautta ja se on kyllä niin kaunis ja rauhoittava paikka. Aamukaste välkehti suloisesti kasveissa ja kerrankin olin muistanut pakata kamerankin mukaan. Harmi vaan, että akku loppui ennen kuin ehdin näpsäistä ainoatakaan kuvaa. No, kotona sitten ikuistin esikoisen version minun syksy ja kynttilät -julistuksestani.


Syksy ja kytät


Aamupäivä meni netissä roilatessa. Sitten heittäydyin sohvalle lueskelemaan ja kummasti rupesi silmiä painamaan. Luovutin kirjan kanssa ja otin vaatimattomat kahden tunnin tirsat. Ai että minä rakastan tällaista aikataulutonta olemista. Herättyäni jatkoin lukemista, söin kun tuli nälkä ja pötkähdin taas. Jossain vaiheessa rupesi tekemään mieli pihalle kun kelikin oli mitä mainioin. Niinpä polkaisin pyörällä kylille, kävin kaupassa ja kahvilla ja köröttelin takaisin kotiin odottelemaan esikoista ja saunaan pääsyä. Hänellä oli pitkä päivä, kun menivät koulun jälkeen maalaamaan alikulkutunnelia (ihan luvan kanssa).

Ja lötköttely sen kun jatkuu vaan. Esikoinen lähtee tänään mummille, joten olen ihan omassa seurassani ja rauhassa. Mitähän sitä keksisi? Ehkä parasta on, ettei ole pakko keksiä mitään. Ja sitten toisaalta on vapaa tekemään mitä lystää. Autottomuus aiheuttaa pieniä rajoituksia mutta muuten olen vapaa kuin taivaan lintu!

***

Kävin kauppamatkalla myös kirjastossa, kun huomasin, että lukeminen on uhkaavasti loppumassa. Nappasin kollegan muovituspöydältä pari uutuutta viikonlopun ajaksi itselleni. Tupa ryskyi, parret paukkui. Suomen kansan rivot runot oli niiden joukossa. Jotenkin silmiin sattui heti kirjan kuudes luku: Saisi saamatonkin. Nussun puutteessa

Muita aena mulukutettaa,
minua ei milloinkaa;
jos kerran kuussa,
tahi kahiste vuessa,
niin piisalle asti ei sillonkaa.

perjantai 4. syyskuuta 2015

Silakkamarkkinat

Kävin eilen lähteellä ja bongasin tällaisen. Taisi viime syksynä olla täsmälleen samat pippalot ja jäivät väliin. Nyt olisi vapaa viikonloppu, kuopus lähti eilen isälleen ja esikoinenkin huomenna mummille. 





Hmmm, josko sitä tänä vuonna menisi mukaan? Luvassa kun olisi sinklenaisten viihtytystä?

Rattoisaa viikonloppua teille, bileillä tai ilman.

torstai 3. syyskuuta 2015

Varsin vetelää

Hermoradat on hierottu. Miten se voikin joka kerran viedä veteläksi ja puhdin pois ihan totaalisesti? Nukahdin vichylasin viereen suunnilleen vartti hieronnan loppumisen jälkeen. Ja illalla myös ennätyksellisen aikaisin ja nopeasti. Onneksi jo tiedän tämän kokemuksesta, eli varaan nopeaa ja helppoa ruokaa pojille, itselleni litratolkulla kivennäisvettä tai vichyä, ja muutenkin raivaan aikataulun totaalisen tyhjäksi. Esikoinen totesi eilen ruokapöydässä pureskellessaan pakastepizzaa, että häntä ei ainakaan haittaa yhtään, vaikka minä olen liian lötkö laittaakseni ruokaa.



Helppoja ruokia
on luvassa viikonloppunakin



Tänään onkin viimeinen työpäivä taas tällä viikolla. Kuopus lähtee isälleen iltapäivällä ja minä taidan virittäytyä koko viikonlopuksi sellaiseen rentoon ja mitään-tekemättömään moodiin. Eilinen oli hyvä startti!

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Pitkä päivä

Eilen oli intensiivinen mutta kiva päivä. Vaihteleva. Aamusta starttasin poikien kanssa koululle ja rupesin toisen vanhempainyhdistyksen äidin kanssa puuhaamaan kahviota pystyyn. Alakoululla oli urheilupäivä ja siellä on aina perinteisesti ollut kahvio auki. Niin nytkin. Keitimme aikuisille kahvia ja oppilaille oli ruoan jälkeen myynnissä pillimehua ja pullaa. Kauppa kävi mukavasti ja myimme liki 250 pullaa. Huomenna on toinen rynnistys, mutta eri myyjät myös. Kun olimme saaneet kimpsut ja kampsut kasaan, jatkoin matkaa suoraan iltavuoroon töihin. Ehdimme hörpätä kollegan kanssa kahvit ja vaihtaa kuulumiset ennen kun jäin yksin. Olipa muuten melkoinen vaihdos kentän laidalta kirjastoon.

Monta sataa lasta, opettajat, kuulutukset ja jatkuva hälinä. Sitten yht äkkiä työmaalla olikin hiljaista ja rauhallista. Ammatinvalintakysymys! Kyllä minulla ehti töitäkin olla, vilskettä ja vipinää illan aikana. Pojat olivat äitini ja hänen miehen hoteissa ja kun palasin kotiin, siellä oli tyytyväisiä lapsia massut pullollaan mummin herkkulettuja.


Kuvituskuvaan pääsi kraakku, jonka joskus ostin kirpparilta eurolla.



Tänään on luvassa suht normaali työpäivä, kirjastonkäytön opetusta eskarilaisille, yksi luontopalkinnon luovuttaminen ja hieroja. Niin, ja pakastepizzaa. Minusta ei hermoratahierojan jälkeen ole yhtään mihinkään. Pääsen siis helpolla ruokahommista vielä tänäänkin. Ah!

tiistai 1. syyskuuta 2015

Vaikeimman kautta

Kuinka vaikeaa voi suodatinpussien ostaminen olla? Minä en edes ole blondi, mutta millään en meinannut osata sitä eilen tehdä. Puolustukseksi sanottakoon, että en ole juuri koskaan keittänyt kahviani keittimellä, vaan ihan aluksi pressopannulla, sitten mutteripannulla, kahvikoneella ja nykyään taas pressolla. Siksipä tämät ei ole minun vahvinta osaamisaluettani.

Päätin hemmotella esikoisen piloille ja tilasin sille Moccamasterin. Vieköön sitten mukanaan kun muuttaa kotoa pois. Tähän asti se on juonut pikakahvia. No, mukana oli pari pussia ja käyttöohjeissa luki, että suosittelemme käytettäväksi Moccamasterin omia happivalkaistuja (!) FSC-sertifioidusta paperista valmistettuja laadukkaita suodatinpapereita. Ehei. Kalliita, niitä ei saa täältä maalta ja eiköhän se vähempikin vältä.





Niinpä lähdin kauppaan mallipussin ja lapun kanssa - tungin ne Minigrip-pussiin. Nuo luvut nappasin samaisesta käyttöohjeesta.




Isommassa kaupassamme oli ehkä kymmentä-viittätoista eri sorttia suodattimia, mutta arvatkaa huviksenne, löytyikö tuollaisia lukuja yhdestäkään. Jooei. Sitten turvauduin kelpo temppuun: valitsin sellaisen suodattimen joka ei ollut neliönmuotoisessa paketissa vaan sellaisessa "muotoonleikatussa", jotta saatoin mallata omaa pussiani kaupan paketissa oleviin. 





Kerkesin jo tuhota paketin ja etiketin ennen kuvaamista. Tuon pienen lapun leikkasin muistikirjaani seuraavaa käyntiä varten. Josko silloin pääsisin vähän helpommalla. Ensi kerralla sitten ostan ympäristömerkittyjä, kun ei enää tarvitse mitata ja voi ostaa laatikossakin olevia.






Niin, ja se hinta. Olisiko ollut 1.25€. Ihan vähän halvempia, kuin aidot (jotka olisivat tulleet ainakin Gigantin hinnalla maksamaan 11.90€) ja ajavat taatusti saman asian.