Sivut

torstai 24. syyskuuta 2015

Joulu tulla jollottaa

vai miten se meni?

Syyspäiväntasaus tuli ja meni, kynttilää saa polttaa nykyään joka aamu ja ilta ja hämärääkin alkaa jo olla molemmissa päissä päivää. Ensi viikoksi tosin on luvattu kohtalaisen aurinkoista ja mukavaa säätäkin. Mutta silti mennään joulua kohti. Tasan kolme kuukautta on aikaa, kuulkaahan ystävät. Tai siis meidän perheen jouluun on vielä vähän vähemmän. Tänä vuonna kuopus on virallisen aaton ja suuren osan joululomasta isällään, joten me vietämme joulua etuajassa. Olemme tehneet niin ennenkin ja se toimii oikein hyvin. Virallisena aattona olemme esikoisen kanssa kahden käyneet kuntamme rantasaunalla joulusaunassa, hautausmaalla toistamiseen ja sitten tehneet ihan tavallisia juttuja. Niin varmaan nytkin.






Joulu tuli mieleen, kun kuopukselle tilaamani "tietokoneen raato" saapui eilen. Esikoinen meinaa värkätä siitä salassa omassa huoneessaan pikku veljelle kelpo pelikoneen. Osia on haalittu sieltä täältä kun kaverit ovat päivittäneet omiaan. Annamme sen sitten joululahjaksi ja muutapa ei sitten kuopus juuri tarvitsekaan (ehkä pari kirjaa joita on himoinnut, mutta siinäpä se sitten on), on tuo sen verran iso lahja. Myös sukulaiset osallistuvat tähän varmasti mieluiseen yllätykseen. Esikoinen on innoissaan kanssa, koska häntä jäi vähän kaivelemaan, kun tilasi oman koneensa koottuna. On toki sitä päivittänyt ja värkännyt, mutta haluaa koota ihan itse yhden koneen "alusta asti". On se näppärää, kun on atk-tuki ict-tuki tvt-tuki mikä-hitto-se-nykyään-onkaan-tuki omasta takaa. 

Esikoinen ei kuulemma tarvitse mitään muuta kuin rahaa ja muillepa meillä ei ole juuri ollut tapana lahjuksia hankkiakaan. Mitä nyt ystävälle jotain pientä ja äitille ja hänen miehelleen, jos joku ideanpoikanen päähän pälkähtää. Niinpä minulla on suorastaan tämän vuoden joululahjahankinnat jo suunnilleen suoritettu!

Hih, mutta olenpa minä bongannut joulukorttisuunnitelmia muutamastakin blogista jo nyt. En siis ole ainoa. Nautitaan silti nyt syksystä tässä ensin, eikös vaan.

10 kommenttia:

  1. Oletko jo leiponut torttuja vai onko tuo vanha kuva?

    Mä harrastan tuollaista jos tarvitsen "uuden" tietokoneen, että hankin huutonetistä tms käytetyn ja fiksaan sen ehjäksi. Nyt kaiketi toinen läppäri menossa, koskaan en ole ostanut uutta tietokonetta paitsi joskus markka-aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime joulukuun kuvatiedostoista kaivelin. Pipareita meillä ruvetaan leipomaan marraskuussa mutta muuten ollaan kyllä ihan "normaaleja" näissä hommissa ;-)

      Esikoinen haluaa kans tehdä ja järkeväähän se on jos osaa. Ja sä vielä nautitkin siitä värkkäämisestä ja ehjäämisestä - samoin taitaa esikoinenkin nauttia!

      Poista
  2. Hih... kaveri "rakastaa" tuota "joulu tulla jollottaa" -lausetta, ja mitä useammin muistan sitä hokea, sitä varmemmin saan köniini :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi älä nyt kuitenkaan mun takia turpiisi ota ;-)

      Poista
  3. Sille ei vaan voi mitään, että sitä alkaa pikku hiljaa ajatella jouluisia juttuja. Tosin täällä on vielä lehti niin puussa ja mun kesäkukatkin on ihan kauniita pihalla, joten ihan vielä en osaa sitä joulua alkaa odotella. Mutta kyllä se sieltä pikapuoliin tulee. Ja kesällä jo otin pojista ja Ekasta yhteiskuvan, että saan liitettyä sen kuvan sitten joulukirjeeseen, joka meiltä tänä vuonna sukulaisille ja tutuille lähtee.
    Olo tuntuu pikku hiljaa parantuvan, mutta vielä ei kyllä uskalla huokaista helpotuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edelleen etenemistä paranemisen saralla!

      Ehkä se joulu sitten oikeasti tulee mieleen kun tosiaan lehdet lähtee ja alkaa ehkä luntakin tulla. Mutta lahja-asioissa mä oon aina ns varhainen lintu, koska ei ole kerralla varaa hankkia kaikkea.

      Poista
  4. Miehän en jollotuksia kuuntele ;) Sillon, ku mulla vielä kuulu radio autossa, sanoin aika useinkin "kauheeta jollotusta" ja vaihdoin kanavaa... lapset oli ollu siskolla kylässä ja sisko oli fiilistelly jonkun kotimaisen kappaleen kera, niin lapset oli sanonu että "äitin mielestä tämä on jollotusta" :)
    Sitä en tiedä, miten joulu jollottaa. Sanooko se joooo-ouluuu-yööööö?

    En oo kyllä vielä osannu miettiä joulujuttuja... paitsi sen verran, että inspiraatio on niin hukassa, että taitaa tulla eka joulu aika moneen vuoteen, että ostan joulukortit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon niin laiska etten muista milloin olisin tehnyt joulukortteja. Ostan paikalliselta toimintakeskukselta, menee hyvään tarkoitukseen ja on aika liikuttavia välillä.

      Jollotelkoon joulu ja kauheat kotimaiset kappaleet, vietetään me nyt syksy kuitenkin ensin ;-)

      Poista
  5. Hehehee, mä olen leiponut jo kahdesti luumutorttuja. Jotenkin miellän ne vain joulusyötäviksi, mutta kun kesken kaiken tuli hirveä himo saada jotain lämmintä ja makeaa. Onneksi pakkasessa oli taikinalevyjä ja kaapissa luumuhilloa...

    Kyllä sulla on ihana tuki-henkilö, joka laittaa koneen kasaan pienemmälle. Upeaa!

    Iloa viikkoonne =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä mietin tänään kans, että mikä ettei, miksei sitä voisi leipoa torttuja jo nyt. En kuitenkaan ryhtynyt tuumasta toimeen kun oli iltavuoro, mutta hauskaa, että joku jo ryhtyi!

      Sinne kans, suloista viikonloppua, mulla alkoi jo.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana