Sivut


tiistai 15. syyskuuta 2015

Sanontoja ja sananlaskuja

No niin, mukavan seesteisen viikonlopun jälkeen alkoikin sitten arki ihan rytinällä. Tai siis ei alkanut. Molemmat pojat olivat puolikuntoisia eilisaamuna joten jäimme kaikki kotiin. Onkohan universumilla joku tasoitussysteemi, että kun meinaa nauttia liikaa ja olla onnellinen ilman sen ihmeellisempää syytä (ja uskaltaa kertoa sen) niin sitten mäiskäistään takaisin? Miten se menikään: Kell' onni on, se onnen kätkeköön?

Jotenkin viime aikoina on tuntunutkin varsin hyvältä. Monestakin syystä. Vaikkapa ensin siksi, että kaikesta huolimatta selvisimme sittenkin taas tilipäivään - joka siis on tänään - niin, että lompakossa oli jopa muutama kolikko jäljellä. Lyhennetty työviikko kantaa sillä tavalla hedelmää, että voin ihan suht hyvin vaikka välillä takapakkia tuleekin. Lisäksi kuopuksen uusi rytmi isällään käymisessä on lähtenyt sujumaan ihan mallikkaasti. Hän on jaksanut matkustaa ja minä taas pidennetyt vapaiden välit. Äitini ja hänen miehensä auttavat iltavuorojen kanssa ja muutenkin on mukavaa.






Tuo sinnikäs kaveri löytyi terassin ja seinän välisestä raosta. Olen ruokkinut pikkulintuja auringonkukansiemenillä viime talvena. Meinaa vielä vähän kukkiakin ennen kun luovuttaa. 

Maasta se pienikin...
Paistaa se päivä...
Ei niin paljon pahaa...
..ja kaikki muutkin sopivat sananlaskut tähän, eikö vaan? Niin kukalle kuin meillekin.

6 kommenttia:

  1. Voi miten ihana pirteä ylläri :) mieki oottelin, että olis ees joku auringonkukka kasvanut, mutta ei yhtään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen yleensä oikein kerännyt niitä taimia ja sitten istuttanut isoihin ruukkuihin. Syksyllä ollaan saatu nauttia kauniista kukista. Tänä keväänä ei oikein löytynyt itäneitä siemeniä vaikka koko talven linnut niitä taas söi ja sai ja raijas eri puolille pihaa.

      Mutta sitten tuli tuo ylläri, kun annoin periksi ja istutin samettiruusut auringonkukkien tilalle!

      Poista
  2. Hyviä sananlaskuja kaikki tyynni! Ja olen muuten samaa mieltä, että aina kun on vähän aikaa mennyt hyvin niin kyllä se elämä jollain ilkeydellä paiskaa. Ettei vain totuta näihin nautintotiloihin. Pojat muuten kertoivat eilen, että intissä liikkuu Adeno-virusta, joten sitä se sitten varmasti on ollut mullakin koko kesän. Nyt se on myös miehellä ja toinen inttipojista vietti eilen päivän veksissä, kun ei kuule. On kuulemma jossain vaiheessa ollut korvatulehdus ja nyt vielä oli nestettä korvassa. Joten koko poppoo sairastaa. Mutta täytyy sanoa, ehkä tämän vuoden nyt kestää, kun en yleensä juurikaan ole sairastellut. KOP KOP!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kop kop täältäkin, ja tuohan selittäisi tosiaan sun jatkuvan sairastamisen. Alkaakohan se nyt sitten muulla perheellä ja sä saat toivuttuasi passata niitä ;-) ?!?

      Meillä yleensä menee kyllä ihan tasaisesti mutta nyt jotenkin erityisesti riepoi jääädä kotiin. No, tänään ongelma on jo ohi, kuopus pääsi kouluun, eilenkin oli (raivostuttavan) pirteä.

      Poista
  3. Suomessa on niiiin paljon kaskuja ja sanontoja, että huhhuh. Onkohan muissa maissa yhtä paljon? Aika tosia kylläkin, nuokin, jotka tossa mainitset.
    Vaikkei pitäisi sanoa, niin kyllähän se siltä tuntuu, että tuo tasapaino vaan ON. Aina paiskataan uudella kakkapökäleellä, kun vähän aikaa jaksaa onni kukoistaa...
    Toivotaan, että te kaikki olette jo (raivostuttavan) pirteitä!!
    Täällä meni saikutteluksi kanssa, pöh ja jee, yhtäaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh japöh, paranemisia sinne. Koita jaksaa!

      Meillä jo pääsi kuopus kouluun ja oli oli ihan pirtsakkana siellä ja koulun jälkeenkin. Yksi riesa siis voitettu!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana