Minulle tuli mieleen vielä yksi osa "Millaista on olla altistunut" -postaussarjaani, kun Puskissa kertoi äänensä menneen kyläilyn yhteydessä. No niinpä, ne oireet!
Homeoireita on monenlaisia. Juuri tuo äänen käheytyminen, limaisuus ja ylähengitysteiden ongelmat ovat minullakin yleisiä. Moni altistunut saa astman loppuelämänsä riesaksi. Toiset reagoivat ihollaan ja limakalvoilla, kolmas vaikkapa suolistolla. Osa oireista on neurologisia (aivosumusta jo puhuinkin aiemmassa postauksessa) ja niitä aiheuttavat homeiden aineenvaihduntatuotteet, joista osa on toksisia.
Yksi lista moninaisista oireista löytyy vaikkapa
täältä. Noista suuri osa on minullekin tuttuja.
Näistä oireista olen kärsinyt 59:stä.
|
Poseeraaminen kiinnosti
enemmän kuin tuomani koivun oksa |
Kerron muutaman esimerkin.
Jos olen vaikkapa kauppajonossa sellaisen ihmisen perässä, joka tulee hometalosta, haistan sen heti. Lisäksi nenäni rupeaa kutiamaan, on hankala hengittää ja usein tulee myös se "aivosumu", epätodellinen olo, näkö sumenee ja kuulee vähän miten sattuu. Keskittyminen herpaantuu totaalisesti, sanat, ihan normaalitkin, katoavat mielestä ja on aivan toistaitoinen. Näin käy myös töissä, kun tiskille tulee sellainen asiakas. Aika mukavaa...
Jos olen pidempään paikassa josta saan pahoja oireita, nenä menee tukkoon, kutisee, yskittää, tuntuu painon tunnetta keuhkoissa ja se ääni, se tosiaan lähtee minulla ihan ensimmäisenä. Alkaa sellainen ikävä rykiminen. Jos olen tarpeeksi pitkään, saattaa nousta lämpö ja ääreisverenkierto heikkenee. Sitten makoilenkin illan lämpöpeiton alla ja saunon, kun mikään muu ei saa oloa helpottumaan.
Jos yövyn paikassa, jossa kaikki ei ole kunnossa, saan aamulla rykiä itseäni limasta kuntoon hyvän tovin. Niistää myös, ja se, mitä nenäliinasta löytyy, on jotain, mistä että halua kuulla. Usein myös tulee flunssainen olo ja ihan oikeakin flunssa sitten iskee.
Fyysiset oireet ovat jotenkin siedettävissäkin, mutta ne selittämättömät, neurologiset, ovat kaikkein ikävimpiä. Minulla lyhenee pinna, alkaa sellainen yleinen kutina, kroppa ikäänkuin huutaa, että on päästävä pian pois. Unohtelut ja se, että pää ei toimi kuin ennen, on ollut minulle ehkä kaikkein vaikeinta kestää. Kuten sanoin, olen aina ollut skarppi, osaan hahmottaa kokonaisuuksia, pidellä lukuisia lankoja käsissäni ja organisoida asioita. On hankalaa hyväksyä, ettei se kaikki ole enää ennallaan.
***
Tästä syystä minä luen aina tämän tyyliset
"Purkaisitko tämän talon" -artikkelit vähän toisesta vinkkelistä. Mikäli talossa ei voi olla ilman, että se on terveydelle haitallista, on hyvin vaikea nähdä mitään syytä sitä säilyttää. Tokihan kulttuuri- ja rakennushistorialliset arvot ovat tärkeitä, mutta onko mitään mieltä nauttia näistä vain julkisivua suojelemalla ja ihailemalla - jos siis muuten talo on siinä kunnossa, että se sairastuttaa?