Sivut

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Bää-ää

Rauhaisa aamu kirjaa lukien. Sitten blogit, nettilehdet ja esikoinen kohti kevätjuhlia. 

Aika monta kymppiä lukiolaisen todistuksessa ja ylpeä äiti. Todella ylpeä äiti - hienosti se on hoitanut kouluhommat altistuksesta ja kaikesta huolimatta.




Torikahvit äitini ja hänen miehensä kanssa ja heidän kyydillään kohti lähikaupunkia. 

Kävimme ystävän kanssa asioilla ja syömässä, kippistimmekin. Ruoka oli todella hyvää ja sitä oli riittävästi. Illaksi istahdimme vielä hänen luokseen.

Esikoinen oli hyvillä teillä koko päättäjäisillan. Se on asia, josta voi olla vilpittömän onnellinen. 

Aurinkoinen päivä, hyvä mieli. Suurimman osan päivästä. Kyllä tämä tästä!

Niin, ja kuopus tulee tänään kotiin. Puutarhassa ajattelin tehdä jotain ja ... no ... kuten sanottu, kyllä tämä tästä!

lauantai 30. toukokuuta 2015

Taidetta parin vuoden takaa

Ei irtoa tänäänkään hilpeää tekstiä. Irtosi sentään tyrskähdys kun näin hevosenkuljetusauton, jonka rekisteritunnus oli KOP-151.




Tämä ei ehkä kopise, mutta hienot utareet sillä on. Omistan taideteoksen Sannalle!

Tyrskäys pääsi myös, kun huonosti nukutun yön jälkeen selasin uutta paikallista puhelinluetteloa ja palveluntuottajien luettelosta löytyi otsikko Sosiaalipedagoginen hevostoiminta. Jotenkin pöllyissäni ensin ajattelin, että se on hevosten ryhmäyttämistä ja sen sellaista. Että kopotikop vaan ja hummanihei.

Aivoissa ei liikahda ei sitten niin mikään. Tänäänkään. Plääh!

perjantai 29. toukokuuta 2015

Käpy jäässä

Minun piti kirjoittaa iloinen kirjoitus eilisen kaupunkireissustani, mutta toisin kävi.

Kävi itse asiassa niin, etten kirjoita yhtään mitään. Elatustuen laskenta kesti ja kesti. Ja sitten kun se saatiin valmiiksi, halusi eräs miespuolinen, että se tarkastuslasketaan vielä uudelleen. Toisella paikkakunnalla. Saa nähdä kauanko siinä menee. Siispä pidemmittä puheitta totean, että turhauttaa ja vituttaa kuin pientä oravaa.


Oravaa ei näissä taideteoksissa näy,
mutta muita eläimiä kyllä.

Huomenna paremmalla tuulella, toivottavasti.

torstai 28. toukokuuta 2015

Selkomukautus

Tälle viimeiselle kouluviikolle on jotenkin kertynyt vaikka ja mitä. Maanantaina laitoimme vanhempainyhdistyksen ihmisten kanssa talkoilla niitä siemenpusseja jakelukuntoon päättäjäispäivää varten. Eilen oli lopettavan ammattikoulun kirpputori, jossa piti käydä ja kuopuksen luokan vamhempi-lapsi -ilta koulun kentällä. Rentoa yhdessäoloa, vähän kisailua ja sen sellaista. Eiliselle ei onneksi ollut juuri muuta kuin hieronta (ihanaa, rentouttavaa, euforista) ja kuopuksella kavereiden kanssa hengailua. Hän kävi myös hakemassa kaverin luota tämän vanhan pyörän, kun tämä oli saanut uuden. Minä ostin kohtuuhinnalla kuopukselle sitten pieneksi jääneen kulkupelin. Kierrätystä parhaimmillaan!



Tämä on nyt sitä aikaa, että kaikki koulussa tehdyt taideteokset
kotiutuvat. Varjokuva jäniksestä pääsi seinälle.
Upeat värit!


Tänään minulla on iltavuoro ja pyörähdän sitä ennen kaupungissa. Haen mm. multaa ja viikonloppuna ajattelin uskaltautua vähän kylvöhommiin, vaikka viikolla on ollut kyllä vielä pari varsin viileää yötä. Iltavuoron jälkeen on vielä Luonto ry:mme kokous. Perjantainakin olen poikkeuksellisesti töissä - tosin varsin lyhyen päivän, luulen ma - mutta sitten kyllä aion olla kuin ellun kana viikonlopun. Kuopus lähtee isälleen jo torstaina ja minä otan ilon irti vapaasta. Tosin esikoinen tarvinnee vähän apua pyöräretken suunnittelu- ja pakkaushommissa, mutta eipä se minua varmaan kovin raskauta.


***

Jos eilen oli timanttinen käännös, niin osataan sitä ihan suomeksikin. Sananmuunnoksina. Minulle tarjottiin kirjastoon ostettavaksi "selkomukautettua kertomuskokoelmaa nuorille". Jep, kääntyihän se heti minun päässäni ja suussani. Täällä tietoa mulkosekauttamisesta, jos jotakuta rupesi kiinnostamaan.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Hajusteeton päivä

Minun piti julkaista tämä postaus vasta torstaina, mutta tulin toisiin ajatuksiin (osittain siksi, ettei runosuoni sykkinyt ja aika oli kortilla - ehkä näistä lisää sitten huomenna). Perusteetkin on: kun kerron tästä tänään, joku ehtii reagoidakin.


Kuva, ja lisätietoja täältä.


Huomenna on nimittäin monikemikaaliyliherkkyystietoisuuskuun hajusteeton päivä. (Ihmettelen, miksei minusta tullut kääntäjää ;-)

Tämä on nyt tavallaan jatkoa kolmelle aiemmalle postaukselle, koska homealtistuksen ja monikemikaali- sekä hajusteyliherkkyyden yhteys on ilmeinen. Puolelle homealtistuneista kehittyy jompi kumpi tai molemmat. He saavat moninaisia (ärsytys)oireita myös hajusteista, liuottimista, kukista... you name it. Voimakkaista tuoksuista. Jopa huuhteluaineesi saattaa olla vierustoverillesi liikaa. Enkä usko, että läpensä tuoksuvissa lakanoissa ja vaatteissa kuljeskeleminen on kenellekään terveellistä saati välttämätöntä. Jotkut liikkeet käyttävät kemiallisia tuoksuja houkutellakseen ihmisiä ostamaan. Käsittämätöntä! Hulluin  tuote johon olen tällä saralla törmännyt, on vauvojen hajuvesi. Kuka sitä tarvitsee? En ymmärrä!

Sitten toisaalta asiaan on herätty, ja vaikkapa meidän kunnassamme henkilöstöpäällikkö lähetti kaikille postin, jossa korosti maltillista hajusteiden käyttöä. Terveyskeskuksessamme asia on esillä - periaatteessa. Juuri viimeksi käydessäni siellä papakokeessa, tuoksui työntekijä niin vahvasti hajuvedelle, että sekä nenä että suun seutu kutisivat vielä pitkään pois lähdettyäni. Laitoin palautetta asiasta. Joissain teattereissa on järjestetty tuoksuttomia näytöksiä... esimerkkejä onneksi alkaa jo hieman löytyä. Mutta paljon on vielä tehtävää!


Joten päivän teeman mukaisesti lainaan nyt vähän eri mainosta: mitä jos lopettaisit, tai ainakin vähentäisit?

Edes huomiseksi!


Ja jotta saisin haasteeseeni pontta, lukekaa, kiltit yksi tarina. Tai siis elämänkohtalo. Hajuste- ja monikemikaaliyliherkkyydestä.

 ***

Linkkejä: 

Ja minun kolme aiempaa postausta, jotka käsittelevät altistumista (eivät siis suoranaisesti tätä aihetta), klik, klik, klik.


tiistai 26. toukokuuta 2015

Millaista on olla altistunut - viimeinen osa

Minulle tuli mieleen vielä yksi osa "Millaista on olla altistunut" -postaussarjaani, kun Puskissa kertoi äänensä menneen kyläilyn yhteydessä. No niinpä, ne oireet!

Homeoireita on monenlaisia. Juuri tuo äänen käheytyminen, limaisuus ja ylähengitysteiden ongelmat ovat minullakin yleisiä. Moni altistunut saa astman loppuelämänsä riesaksi. Toiset reagoivat ihollaan ja limakalvoilla, kolmas vaikkapa suolistolla. Osa oireista on neurologisia (aivosumusta jo puhuinkin aiemmassa postauksessa) ja niitä aiheuttavat homeiden aineenvaihduntatuotteet, joista osa on toksisia. 

Yksi lista moninaisista oireista löytyy vaikkapa täältä. Noista suuri osa on minullekin tuttuja. Näistä oireista olen kärsinyt 59:stä. 



Poseeraaminen kiinnosti
enemmän kuin tuomani koivun oksa


Kerron muutaman esimerkin.

Jos olen vaikkapa kauppajonossa sellaisen ihmisen perässä, joka tulee hometalosta, haistan sen heti. Lisäksi nenäni rupeaa kutiamaan, on hankala hengittää ja usein tulee myös se "aivosumu", epätodellinen olo, näkö sumenee ja kuulee vähän miten sattuu. Keskittyminen herpaantuu totaalisesti, sanat, ihan normaalitkin, katoavat mielestä ja on aivan toistaitoinen. Näin käy myös töissä, kun tiskille tulee sellainen asiakas. Aika mukavaa...

Jos olen pidempään paikassa josta saan pahoja oireita, nenä menee tukkoon, kutisee, yskittää, tuntuu painon tunnetta keuhkoissa ja se ääni, se tosiaan lähtee minulla ihan ensimmäisenä. Alkaa sellainen ikävä rykiminen. Jos olen tarpeeksi pitkään, saattaa nousta lämpö ja ääreisverenkierto heikkenee. Sitten makoilenkin illan lämpöpeiton alla ja saunon, kun mikään muu ei saa oloa helpottumaan.

Jos yövyn paikassa, jossa kaikki ei ole kunnossa, saan aamulla rykiä itseäni limasta kuntoon hyvän tovin. Niistää myös, ja se, mitä nenäliinasta löytyy, on jotain, mistä että halua kuulla. Usein myös tulee flunssainen olo ja ihan oikeakin flunssa sitten iskee. 

Fyysiset oireet ovat jotenkin siedettävissäkin, mutta ne selittämättömät, neurologiset, ovat kaikkein ikävimpiä. Minulla lyhenee pinna, alkaa sellainen yleinen kutina, kroppa ikäänkuin huutaa, että on päästävä pian pois. Unohtelut ja se, että pää ei toimi kuin ennen, on ollut minulle ehkä kaikkein vaikeinta kestää. Kuten sanoin, olen aina ollut skarppi, osaan hahmottaa kokonaisuuksia, pidellä lukuisia lankoja käsissäni ja organisoida asioita. On hankalaa hyväksyä, ettei se kaikki ole enää ennallaan.

***

Tästä syystä minä luen aina tämän tyyliset "Purkaisitko tämän talon" -artikkelit vähän toisesta vinkkelistä. Mikäli talossa ei voi olla ilman, että se on terveydelle haitallista, on hyvin vaikea nähdä mitään syytä sitä säilyttää. Tokihan kulttuuri- ja rakennushistorialliset arvot ovat tärkeitä, mutta onko mitään mieltä nauttia näistä vain julkisivua suojelemalla ja ihailemalla - jos siis muuten talo on siinä kunnossa, että se sairastuttaa?

maanantai 25. toukokuuta 2015

Pieniä puuhia ja iso piirakka

Se perjantai jäikin sitten ainoaksi terassipäiväksi tänä viikonloppuna, koska viileä tuuli jatkui myös sunnuntain. Myrsky toki laantui jo lauantaina, mutta tosi koleaa oli eilenkin. Minä tyydyin lähinnä puuhailemaan sisätiloissa. Valmistelin vähän alkuviikon ruokahuoltoa ja sitten iski siivousinspiraatiokin. Putsasin yleiset tilat, poikien huoneet jäi tuonnemmaksi, mutta se ei haittaa. Siivouksen päätteeksi oli mainiota istahtaa hetkeksi ulos lueskelemaan (tuuli tyyntyi illaksi ja seinustalla auringossa oli peräti lämmin). Esikoinen leipoi kevään ensimmäisen raparperipiirakan ja kyllä se maistuikin makoisalta vaniljajäätelön kera. Ystäväkin kutsuttiin päiväkahveille ja se toteamaan. Kuopus oli ainoa sissi, lähti kaverin kanssa lennättämään leijaa heidän pihamaalleen. Oli kuulemma lentänyt varsin villisti! Tulivat sitten vielä meille legohommiin. On se mukavaa, kun ystäviä ja viihdytään kaikki.






Vaikka nyt eilen iski jonkinasteinen puuhakkuus, niin juuri tällainen suht kiireetön ja leppoisa kuuluisi viikonlopun minun mielestäni ollakin. Olin poikkeuksellisesti viime ja myös tällä viikolla perjantain töissä, joten pidän tänään melkein-vapaapäivän. Käyn vain yhden parin tunnin kokouksen iltapäivällä, mutta aamupäivän lepäilen vielä kotosalla ja nautin Ihan Omasta Ajasta kun pojat lähtevät kouluun. Illalla on vanhempainyhdistyksen siementalkoot (!). Kaikki kuopuksen koulun 200 oppilasta saavat lauantaina todistusten lisäksi pussillisen kesäkukkien siemeniä hyvän kesän toivotusten kera.

On alkamassa viimeinen kouluviikko. Uskomatonta!

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Sähköistä tai sitten ei

Voi mikä ihana viikonloppu meillä on ollutkaan. Taas tuli todistettu, että onni tulee ihan muista asioista kuin maallisesta mammonasta. Se on ollut hetkellisesti ihan totaalisen finito (älä äiti huoli, lapsilisä on jo käytännöllisesti katsoen tilillä) mutta silti on henki pysynyt hyvänä ja mieli vielä parempana. 

Perjantaina oli mielettömän kaunis ilma ja avasimme terassikauden. Esikoinen auttoi minua raahaamaan ulkovarastosta pöydän ja jokusen muunkin asian ja kun olimme saaneet tavarat paikoilleen, nautimme jäätelöt ja ihmettelimme ihanuutta. Esikoinen meni menojaan ja me jäimme pystyttämään kuopukselle "hobitin koloa", ja sellainen kumma kötöstys saatiinkin teltastamme aikaiseksi. Kelpasi kuitenkin leikkiin oikein hyvin. Minä vielä mylläsin vähän mansikoita ja sitten rauhoituin lukemaan ilta-aurinkoon. Sitä multaa pitää hakea jahka tosiaan talous antaa periksi, niin pääsisi muutakin tekemään.





Lauantai oli keliltään kurjempi, oli ihan hurja tuuli. Sähkötkin olivat poikki peräti viisi tuntia. Kuopus oli kaverillaan kylässä kun katko alkoi, ja hänen äitinsä oli kutsunut minut kotiinhakemisreissulla sitten kahveille. Kahvi jäi saamatta ja pakkasesta napattu piirakkakin oli osittain vielä riitteessä. Mutta herkkua oli mehunkin kanssa, en valita! Esikoinen oli ajellut R-kioskille aamukahveille ja siitä keksin, että voisimme kerätä kimpsut ja kampsut jä käydä poikien kanssa kirjastolla syömässä. Mikro toimi oivallisesti, kun katko ei sinne saakka ulottunut. Oli kuulemma puu kaatunut linjan päälle ja vissiin vielä muuntajakin syttynyt siinä hässäkässä palamaan.

Sauna meni tavanomaista myöhempään ja Avara Luonto jäi kokonaan katsomatta, mutta lauantailta kuitenkin tuntui. Tuli taas huomattua, että kovin olemme sähköstä riippuvaisia. Siksikin haluaisin kodin, jossa on lämmönlähteenä myös sekä takka että puuliesi. Kävisi siinä ruoan lämmittäminen ja veden keittäminen näppärästi. Tietysti kesäkelejä varten pitäisi olla pieni kesäkeittiökin. Äh, taas minä haaveilen...

lauantai 23. toukokuuta 2015

Millaista on olla altistunut - jatkoa

Sen lisäksi, että asuminen aiheuttaa ongelmia, kuten eilen laveasti totesin,  aiheuttaa myös se, kun poistuu kotoa. Melkein minne tahansa. Terveyskeskuksessa en tule terveeksi vaan silmissä sumenee ja päässä pyörii. Yskittää. Kauppaan en voi mennä ilman listaa, koska ovelta päällehyökyvä ilma saa sekunneissa unohtamaan asiat joita tulin hakemaan. Kolmella olen kokeillut ja se tuottaa todellisia vaikeuksia. Kahdesta ostoksesta selviän juuri ja juuri. Ja minä olen oikeasti skarppi, fiksu ja "hyvämuistinen" ihminen, joka osaa ajatella loogisesti, yhdistellä asioita ja vetää johtopäätöksiä. Hometoksiinien aiheuttama aivosumu hankaloittaa elämää monella tavalla. Ei jaksa, ei muista, kaikesta pitää olla muistutus puhelimessa. Sanoja katoaa kesken lauseen - rakastan tätä erityisesti tärkeissä kokouksissa. 

Sosiaalisiin suhteisiinkin altistuminen vaikuttaa: en voi kyläillä kuin hetken joillakuilla ystävistäni. Teinille eritoten tämä on rankkaa. Hänelle opiskelupaikkaa hakiessa joudumme miettimään asiaa myös siltä kantilta, missä poika pystyy olemaan ja oppimaan. Opiskelija-asunnosta puhumattakaan. Minä olen miettinyt omia vaihtoehtojani ja vaikkapa uudelleenkouluttautumista (unohdetaan hetkeksi se, että teen työtä jota haluan tehdä, enkä haluaisi vaihtaa). Missä olisi sellainen opinahjo jossa en saisi oireita? Entäpä sitten uutta koulutusta vastaava työpaikka? Niinpä!

Töissä sinnittelen lyhyemmällä viikolla välillä paremmin, välillä heikommin. Otan aika raskaasti taloudellisesti takkiin siitä, etten pysty tekemään täyttä työpäivää, varsinkin, kun otetaan huomioon, että työskentelen jo valmiiksi matalapalkka-alalla. Lisäksi pitää miettiä miten viikkonsa organisoi: jos on kokous paikassa jossa saan oireita, ei kannata ottaa kirjastonkäytön opetustuntia koululle ihan lähipäivinä. Eikä missään nimessä kannata olla kahden päivän kurssilla paikassa jossa saa oireita. Voi tulla keuhkokuume jälkitautina, kuten vast ikään jouduin toteamaan. 

Puhumattakaan, että lähtisit pidempään reissuun varmistelematta majoitusta. Pääsiäisenä olin Helsingissä neljä yötä majoittuen kahdessa eri paikassa. Olin suunnattoman onnellinen, yllättynytkin, kun en sairastunut. Minulla oli tietysti tuplalääkitys - niin, antihistamiinia joudun siis syömään ympäri vuoden ja lisäämään annostusta kun on jotain erityistä luvassa. Lisäksi vitamiini- ja maitohappovalmisteita on syötävä päivittäin. Paljon.


22.5. - nyt ne vasta auki ovatkin!


Vaatteet joudun vaihtamaan aina, kun tulen kotiin. Pesen kaiken kuudessakympissä, etikan ja soodan kanssa. Kaikki pesu- ja puhdistusaineemme ovat hajuttomia. Ruoankin on hyvä olla mahdollisimman puhdasta ja lisäaineetonta (ei ihan ilmaista sekään...) Esimerkinomaisesti mainittakoon vaikkapa E330-E333 jotka kaikki aiheuttavat ongelmia, koska ovat valmistettuja homesienten avulla.

Muiden ihmisten vaatteet ja hajusteet aiheuttavat ärsytysoireita - eikä ärsytys ole luonteeltaan henkistä laatua ☺.

Puutarhanhoito suuremmassa mittakaavassa ei onnistu. Multa kun aiheuttaa ahdistusta. Kotona ei tästä syystä myöskään voi olla huonekasveja.

Biojätteen on oltava tiiviissä kannellisessa astiassa.

Luonnonhomeet tekevät metsässä ja joskus ihan vaan ulkona kulkemisen tuskalliseksi eritoten syksyisin.

Kaikki huonekalumme, mattomme jne on hankittu tähän asuntoon. Vanhat piti aikanaan hävittää.

Listaa voisi jatkaa pienillä ja vähemmän pienillä yksityiskohdilla vielä vaikka kuinka. Ja tässä tosiaan vain minun ja meidän elämän esimerkkeja. Tiedän ja tunnen monia vielä minuakin paljon pahemmin sairastuneita, joiden elämä on mullistunut perin pohjin. 

Lämmin ajatus ja halaus täältä heille. 

perjantai 22. toukokuuta 2015

Millaista on olla altistunut

Se, että tiistain-keskiviikon talounelmointi päättyi niin kuin kaikki kolmen ja puolen vuoden aikana koittamani viritykset, sai aikaan paitsi ahdistusta, myös ajatuksen, että otan vielä viimeisen kerran esiin tämän Terve Sisäilma ry:n #oikeesti sairas -kampanjan.

Terveen sisäilman pitäisi olla perusoikeus, mutta sitä se ei ikävä kyllä enää ole. Vaikka tämä minun epätoivoinen asunnon etsintä välillä masentaa, on taas todettava se, että todella monella sisäilmasairaalla ei ole tätäkään, mitä minulla. Asuntoa, jossa voi sairastumatta olla. Ja jos onkin, se on usein liian iso, kallis tai sitten vastaavasti aivan liian pieni siksi, ettei yksinkertaisesti voi vaihtaa, koska ei löydy paremmin sopivaa, riittävän puhdasta asuntoa.

Uuden hallituksen kaavailema indeksijäädytys kirpaisisi kovasti kaikkein pienituloisimpia ja tukien varassa eläviä, vaikkapa juuri heitä (ja meitä), jotka eivät voi vaihtaa halvempaan asuntoon. Minulla menee reilusti yli puolet nettopalkasta pelkkään vuokraan tällä hetkellä. Ja koska viidennentoista päivän tilipäivänä ei juuri hurrata tämän vuoksi, on ihanaa, että kuun vaihteessa tulee edes muutama ropo asumistukea, joilla on mahdollista taas helpottaa seuraavan palkkapäivän odotusta.


Vähän harmaat on fiilikset,
mutta onneksi ulkona ei kuitenkaan näytä tältä!



Sen lisäksi, että omia tarpeita vastaavaa asuntoa voi olla vaikeaa jollei mahdotonta - kuten juuri nyt tuntuu - löytää, on monia muitakin elämää hankaloittavia asioita. Sellaisia, joita oikeesti terve ihminen ei tule ajatelleeksi. Päätin tehdä listaa, niin isoista kuin pienistäkin jutuista, jotka vaikuttavat jokapäiväiseen elämään, taloudellisesti, sosiaalisesti, terveydellisesti tai ihan "vaan" henkisesti. Mutta jo pohdiskeluni asumisen problematiikasta venähti sen verran, että tästä tuli näemmä jatkokertomus, ettei veny ihan säädyttömän mittaiseksi yhdellä kertaa ja lukeminen muutu liian raskaaksi. Mutta yleensäkin blogiani lukiessa on varmaan vähän auennut, että elämä tosiaan ON raskasta välillä.

Aiemmin olen avautunut altistuneen elämästä  täällä ja täällä.

Siitä huolimatta: kepeitä askelia ja kaunista viikonloppua!

torstai 21. toukokuuta 2015

Äh ja köh

No niin, kävin eilen nuuskimassa sen talon. Ei. Muuten se olisi kyllä ollut aika ihana, mutta senhän minä jo tiesinkin. Ystäväni on asunut siinä aikoinaan, joten tuttu tapaus. (En ollut silloin vielä altistunut, joten en tiennyt kuinka siihen nykyään reagoin. No, nytpä tiedän. Köh!)

On taas aika lannistunut olo. En löydä sitä Omaa Majaa IKINÄ!


Kuva 20.5.




Täytyy taas todeta, että on tämä viheliäinen tauti. 

Lohdutukseksi itselleni muistiin merkittäköön, että eikös tuo nyt ole ihan selvästi jo auennut tulppaani, vaikka kuva ei siihen tarkentunutkaan?

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Taas haaveita

Gnjäääh, myyntiin tuli taas talo, ja tällä kertaa sellainen, jonka oikeasti haluaisin. Se on ihan siinä hilkulla, että melkein voisin sen saadakin, mutta vain hilkulla. Ja sitten on tietysti se sisäilma. Suuri kysymysmerkki. Tosin juttelin jo omistajan kanssa ja pääsen kyllä yöpymään sinne, jos niikseen tulee. Pariksikin yöksi. Sain myös realistiset laskelmat puun ja sähkön kulutuksesta ja hinnoista. Loppuillan käytin takomalla lainalaskuria ja miettimällä huonejärjestystä. Mutta silti... äh. Ei siitä tule mitään, ei, vaikka luopuisin autosta, jonka voisin helposti tehdäkin, koska talo sijaitsee niin keskeisellä paikalla.





Nyt, kun korot ovat ennätyksellisen matalat, voisin vielä selviytyäkin kaikesta hyvällä suunnittelulla ja taloudenpidolla. Sitten kun korot nousisivat, pitäisi minun lisätä työtunteja. Toisaalta sekin on ihan mahdollista, nythän teen lyhyttä päivää aivan vapaaehtoisesti. Tiedä sitten mitä kroppani sanoisi lisääntyneestä työtaakasta.

Enkä nyt tarkoita työtaakkaa tuolla talolla, vaikka pääosin puulämmitteisenä se tietysti vaatisi myös oman värkkäämisen. Sehän ei ole minulle vierasta, olen asunut isossa hatarassa puulämmitteisessä talossa jossa lämmitys meni suurelta osin harakoille. Tuo on ihan vasta eristetty - itse asiassa esikoinen oli mukana siinä hommassa ja sai vähän kesätyötienestejä muistaakseni toissa kesänä - niin seinien kuin alapohjankin osalta. Ekovillalla vielä. Se ois niin mun mun mun mun mun koti...





No, mutta ehkä nämä pohdinnot tosiaan voisi jättää siiheksi, kun olen a) käynyt näytössä ja sitten, jos keuhkoni eivät suoralta kädeltä huuda hoosiannaa b) käynyt pankinjohtajan juttusilla. Välittäjälle jo laitoin viestiä, kuitenkin.





Ja se puuliesi. A-pu-a, järki lähtee!

tiistai 19. toukokuuta 2015

Missä mun pienet pojat on?

Eilen tuli sellainen hetkellinen oivallus ja herätyskin, että minun vauvani ei enää todellakaan ole mikään vauva. Kun kuopukselle iski kaupassa pidättelemätön vessahätä, ehdotti hän itse, että kipaisisi tien toisella puolella olevalle huoltoasemalle ja minä nappaisin hänet ostokset maksettuani sieltä. Näin tehtiin. Kotona se sitten halusi näyttää uusia taitojaan: olivat isänsä kanssa ostaneet skeittilaudan ja sillä rullattiin kovasti ylös ja alas kävelytietä talomme edustalla. Kohta sillä on tyttöystävä, se menee rippikouluun ja sitten muuttaa kotoa pois. Apua!






Paitsi että esikoinen ei kyllä tehnyt mitään noista. Rippikoulu ja prometheusleiri jäivät kumpainenkin käymättä. Tyttö ystävä on mutta ei tyttöystävää. Mutta miten oma-aloitteinen ja noheva se onkaan. Kaikki lukioon liittyvät asiat, läksyt, kokeisiin lukemiset, itsenäinen opiskelu elämänkatsomustiedon kursseilla, kirjojen hankkimiset (käytettynä ostamiset, kavereilta saamiset/ostamiset ja koulusta vuokraamiset) se on hoitanut aika lailla itse. Nuorisovaltuustohommat se laittaa kalenteriin, tuo minulle allekirjoitettavaksi paperit jos pitää mennä lähikaupunkiin kokoukseen ja tarvitsee lupaa koulusta. Hoitaa aikatauluasiat ja kaikki pakkamiset, kun on joku yön yli reissu tiedossa. Kai tuon nyt uskaltaa sitten pöyräretkellekin päästää, kun on noin hienosti asiansa hoitanut? (Vaikka kyllä minua vähän hirvittää suunnitelmansa polkea ystävän kanssa Haaparannasta Uumajaan ja tulla sieltä lautalla Vaasaan ja sieltä julkisilla kotiin. Menomatka Tornioon on myös tarkoitus taittaa julkisilla.) No, entisiä partiolaisia molemmat... (mutta silti!)





No onneksi kuopus kuitenkin suostuu vielä leikkimään kanssani legoilla. Tässä Bilbo Reppulin koti ja pihamaata, jotka eilen väkerrettiin.


***

Eilen ovensuusta kuului "Heippa, mä meen nyt kaverin kans ulos". Ja sitten perään: "Ovikellon kilahdus tarkoittaa, että agentti K(uopus) on palannut. Kuitti."
Kuitti!

maanantai 18. toukokuuta 2015

Suunnitelmallista syömistä

Tuoreruokailuni vaatii vähän ennakointia. Joitain juttuja on hyvä liottaa hetken aikaa tai vaikka ihan yön yli. Toiset ruoat tykkäävät vetäytyä ja ässehtiä ennen kun ne syödään. Joku voisi kokea sen hankalaksi, mutta minulle se ei tuota ongelmia. Olen jo pidemmän aikaa koittanut pitää yllä sellaista suunnitelmallista ruokahuoltoa ja suht järkevää kaupassa ramppaamista muutenkin. Nytkin, kun pojat olivat poissa, kävin kaupassa alkuviikkoa varten, eikä sitten tarvitse joka päivä juosta siellä arkena ja heidän kanssaan. Tämä suunnittelu ja jatkumon harrastaminen helpottaa myös omaa ruokailuani. 




Otetaanpa  esimerkki: lauantai-iltapäivänä laitoin seuraavan aamun puuron ainekset likoamaan (chian siemeniä, pellavarouhetta, kaura- ja neljänviljanhiutaleita sekä pari kuivattua viikunaa ja vähän rusinoita). Aamulla surautan ne blenderissä puolikkaan banaanin kanssa ja ripottelen päälle kanelia. Päivälliseksi söin osan kesäkurpitsasta kääräistynä hapankaali-avocado-pähkinämössön ympärille. Kaksi muuta osaa päätyvät sitten lautaselleni seuraavina päivinä: sunnuntaiksi surautin kastikkeen kesäkurpitsa-porkkanapastalle ja maanantai-aamuna huitaisin viimeisen palan nassuuni omituisen puuron muodossa: kesäkurpitsaa, omenaa ja päärynää blenderillä muusattuna ja terästettynä taas kanelilla. Oikeasti hyvää.





Viikolla pojat saavat jonain päivänä, kun haluan päästä helpolla, couscousia ja sen kanssa tuoretta sekä pakkasesta kaivamani valmis(kasvis)pihvit/kalapullat. Itselleni suunnittelen tekeväni samalle päivälle kukkakaalicouscousia. Vihreitä linssejä on itämässä, olen suunnattoman onnellinen, kun olen saanut molemmat pojat tykkäämään niistä. Jämät heitän omenan kanssa tehosekoittimeen ja taas on tuorepuuro kanelia vaille valmis.




Niin, ja jälkkäriherkuksi muusasin itselleni pakastetusta banaanista, mustikoista ja vaniljasta taas sorbettia. Slurps! Käsilaukussa on aina muutama välipalapatukka, jos nälkä tai makeanhimo yllättää.





P.S. Älä huoli, ystäväni. Salaateissani on aina juustoa. Kananmunankin syön tuolloin tällöin ja kahvin juon aina runsaan maidon kanssa. Itse asiassa voisi jopa sanoa toisinpäin: juon maitoa kahvilla terästettynä. Luomujogurttia ja tummaa leipääkin nautin ja pähkinöitä sekä siemeniä kuluu mukavasti. Klik.

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Vähään tyytyväinen

Eipä sitä ihminen kummempaa tarvitse.

Hetken Ihan Omaa Aikaa.

Vein esikoisen junalle, kävin kaupassa ennakoimassa alkuviikon ruokatarpeita ja sitten suunnistin ystävän luo päiväkahville. 

Innostuin vielä käväisemään yhdessä taideopiskelijoiden lopputyönäyttelyssä ja sain ihan mielettömät kiksit töistä. (Ei nyt puhuta niistä sisäilmaoireista, jotka myös sain.) Miten taitavia, luovia ihmisiä!



Ainoan kuvan otin kankaasta, jonka alareunassa
tepasteli hupaisa joukko öttimönkiäisiä.


Kun starttasin auton sieltä lähtiessäni, soi radiosta Haloo Helsingin Huuda ja minähän huusin ja hoilotin koko matkan kotiin. Kaasujalka tuppaa painamaan aina tuon yhtyeen tahdissa. Jostain syystä voimaannun usein juuri Haloo Helsingin sanoista ja ero tulee mieleen. Aina ajattelen, etten ennen sitä saanut näitä "voi kuinka minä olen onnellinen" -kohtauksia ainakaan läheskään niin usein kuin nykyään.

Vaikka elämässä on paljon raskaitakin asioita, voi se silti, näemmä säilyttää kepeytensä. Ehkä viivan alle jäävä sitten kuitenkin on positiivisen puolella? Tai se on se asenne, tiedä häntä. 

Mutta yhtä kaikki, minä olen onnellinen.

***

Pojat tulevat tänään äitini ja hänen miehensä kyydillä. Hyvä että tulevat, on ihanaa, kun pesue on jälleen kasassa. Arki alkaa, mutta vain pariksi viikoksi. En meinaa uskoa, että kohta on jo kesäloma! Kuopuksella on kaksi ensimmäistä viikkoa kesäleiriä ja sitten aloitamme lomiemme vuorottelun hänen isänsä kanssa. Aikataulu on sovittuna. Kesä saa tulla.

Esikoinen puolestaan suunnittelee pyöräretkeä kaverinsa kanssa heti koulun loputtua. Kesätöitä hän ei saanut, mutta jokunen kahviokeikka kuitenkin on tiedossa ainakin kulttuuriviikkomme tapahtumiin. Lisäksi hän saa könttänä koko kevään lautakuntapalkkiot, joten voi vähän rahoittaa retkeä niillä. Tästä tulee hyvä kesä.

lauantai 16. toukokuuta 2015

Hentoa viherrystä

Vaikka toukokuu on tuntunut varsin viileältä, niin pihalla vihertää entistä enemmän. Sade on tehnyt hyvää ja koivukin kohta peittää näkymän kävelytielle, puhumattakaan aroniasta. Kelpaa sitten istuskella terassilla. Paviljonkia enkä isompaa pöytäryhmää ole vielä laittanut paikoilleen (tai siis esikoinenhan ne meillä oikeasti laittaa). Joutaa sen myöhemminkin jahka vähän lämpenee. Pihassa tulee kyllä patseerattua joka päivä ja tarkastettua kukkien ja muiden kasvien tilan. Myös pupujen iloksi noukin niitä voikukankehtiä. Nyt viikonloppuna on varsinkin aikaa "katsella tiluksia". Olisi ollut aikaa myllätäkin vaikka kasvilavoja, mutta mullat jäivät lähikaupunkiin. Mainostettiin 4 säkkiä Biolanin luomumultaa kympillä, mutta tarjolla olikin tavallista. Illalla rustasin ystävällismielisen asiakaspalautteen aiheesta. Oli muuten ilo ajella (katsastuksesta kotiin - läpi meni) ja ihailla hentoa viherrystä. On tämä ihana aika vuodesta.


Kyllä ne vaan kasvaa. 14.5. tilanne, ja täällä viikko sitten.


Esikoinen lähtee tänään mummille ja kuopus on edelleen isällään. Mitähän sitä keksis nyt kun ei tarvitse sormiaan multaan sotkea? 



Esikoinen pääsee pian leipomishommiin!



Oikein leppoisaa lauantaita itse kullekin!

perjantai 15. toukokuuta 2015

Pupun seikkailut ihmemaassa

Eräs Lurk ki niminen pupu on intoutunut seikkailemaan olohuoneessamme. Kaikki on niin kovin kiinnostavaa. Yläkuvissa tyypillinen uteliaan pupun "pingviiniasento" - nuuh, NUUH!






Vasemmalla alhaalla ja keskellä myös varautunut nuuhkaisu ennen kun uskaltaa poistua matolta. Oikealla alhaalla taasen arvoitus: etsi pupu, ja kerro mitä se on tekemässä.






Tässä leikitään piilosta norsun kanssa - kukaan ei taatusti huomaa sitä. Täsmälleen sama kyyry asentokin...


**

Vien pikkuPösöni tänään ensimmäistä kertaa katsastukseen. Pitäkää peukkuja!
EDIT: kiitos kannustuksesta, leima saatu. Jeee!

torstai 14. toukokuuta 2015

Helatorstain hissuttelut

Aikamoisen säätämisen jälkeen pääsin pitkälle vapaalle silloin kuin tarkoitus oli. Eli eilen. Lyhyestä virsi kaunis: ystävä tuli iltaseuraksi ja korkkasimme skumpan. On se suloinen ja hassu: mietti, että jos tekisi vielä mieli jotain muutakin, mutta ei ollut osannut päättää mitä se voisi olla, joten osti vähän kaikkea.





Tänään olisi naapurikunnassa tapahtuma jossa meidänkin kunnan väki on mukana. Saa nähdä jaksanko lähteä, keli on aika kurja. Onneksi ei ole pakko. Osan laiskotella ja vötkistellä tarvittaessa. Elämä on ihanaa!


***





Olemme aloittaneet Ruohometsän kansaa, joka tietysti erityisesti kiehtoo kuopuksen mielikuvitusta, kun pääosassa ovat kanit. Eräänä iltana hammaspesulla hän totesi olevansa Pähkinä (yksi pääpupuista). Minä sitten heitin, että voisin olla vaikka Isopää, ja kerroin, että se on kyllä vähän outo ja pikkuisen loukkaavakin nimi, johon kuopuksella oli heti ratkaisukin valmiina: "Äiti sä voisit ehkä mieluummin olla Isopylly!"

Se, joka ensimmäisenä lohkaisee "Lasten suusta jne" saakoon tikusta silmään, kuolkoon kunniatta ja kaikki muutkin kiroukset samaan syssyyn. 

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Kevyesti keskellä viikkoa

Tauti vie edelleen voimia, mutta olen tehnyt entisestäänkin lyhennettyä päivää tällä viikolla. Lisäksi perjantain pidän vapaata, joten työpäiviä kertyy vain kolme. Keuhkot kestävät kyllä, mutta iltaisin olen ollut aika poikki. Antibiootitkin vaativat veronsa. Maanantaina piti asettautua sohvalle torkuille kun kuopus oli vieressä lueskelemassa. Häntäkin alkoi ramaista - varmaan rikkonaisen la-su -yön jäljiltä, kun jännitti syntymäpäiviään niin, ettei meinannut saada nukuttua - ja pötkähti päälleni. Köllötin kippurassa kyljelläni ja poika painoi päänsä lantionmutkaan. Ja nukahti. Sikeästi nukahtikin, kun ei herännyt edes herätyskelloon joka ilmineerasi minulle, että Suomen peli on vartin päästä alkamassa. Tekstailin siinä joutessani ystävän kanssa, kun minnekään en päässyt ja otin parit valokuvat todistusaineistoksi väsyneestä matkamiehestä. Kuopus vaan nukkui. Kymmenen yli viisi aloin jo liikehtiä paitsi puutuneena myös levottomana, koska televisio piti jo saada auki. Heräsihän se vihdoin. Viimeksi varmaan vauvana on nukkunut tuolla tavalla sylissä tai päällä. Aika söpöä!



Alkuviikon raparperikatsaus.



Sekä maanantain että eilisen pelit olivat kyllä jänniä. Ja jännemmäksi vaan menee.

Minulla piti alkaa tänään vapaa, mutta tuli vähän mutkia matkaan. Katsotaan miten käy. Minun oli aikomus lukea dekkaria, mutta se on niin kamala ja kertoo nimenomaan yksin kotona olevista naisista, joille käy hullusti, etten ole ihan varma uskallanko jatkaa varsinkin, jos olen itsekseni. Joka tapauksessa jossain vaiheessa saan ihan omaa aikaa. Rentoudun oikein urakalla enkä tee juuri mitään. Paitsi että perjantaina on käytettävä autoa katsastuksessa ja samalla hoideltava vähän kaupunkiasioita. Puhelimenikin sain hajalle, joten uusi on saatava. Uhkauksistani huolimatta en taida päätyä Doroon: ne nimittäin ovat aikas kalliita. Joku parin kympin perusnokialainen se olkoon. Puhelin, nimensä mukaisesti. Ja tekstareitakin sillä voisi kernaasti lähetellä. Muuta en kaipaa.

Hyvää pyhää itse kullekin säädylleen. Tai siis sitten, kun tämän päivän velvoitteista selvitään.

tiistai 12. toukokuuta 2015

Haasteita ja hyväntekeväisyyttä

Nappasin Sannalta haasteen, kun oma sanainen arkku on taas hetkellisesti vähän vajaampi..


Oletko käynyt luonnonpuistossa? Missä?

Joitain vuosia sitten vierailimme Keski-Suomessa Saarijärvellä Pyhä-Häkin kansallis-puistossa. Oli mukava reissu. 


Minkä luonnonvaraisen eläimen olet nähnyt viimeksi?

Omaa luppakorvapupua joka pääsi äitienpäivän kunniaksi ensimmäistä kertaa tänä kevään ulos, ei vissiin lasketa? 

No sitten orava, yhtä aikaa käpytikan kanssa lintujenruokintapaikalla.


Hämähäkki lattialla. Mitä teet?

Nappaan paperin päälle ja kiikutan pihalle. Hämähäkkien tappaminen tuo kuulemma huonoa onnea.


Millaisessa saunassa tykkäät saunoa?

Minulle käy mikä vaan, kunhan pääsen sinne joka toinen päivä. Ihanne olisi tietysti oma puusauna. Sitä odotellessa...


Mitä muutosta haluaisit kotiisi?

Täällä on kaikki ihan hyvin, mutta ottaisin sen Oman Majan, kiitos!


Uskotko henkiin ts. kummituksiin?

En varsinaisesti, mutta ihan kaikkia ilmiöitä ei kyllä voi järjellä selittää.


Miten vietät mieluiten vapaa-aikasi?

Lukemalla kotosalla.


Mitä katsot mieluiten tv:stä?

Katson edelleen värsin vähän televisiota, vaikka repertuaarini on laajentunut muutamilla viihteellisillä musiikkiohjelmilla. Nyt katson jääkiekkoa - HYVÄ SUOMI!


Mitä eläimiä sinulla on? Jos ei ole nyt mitään niin mitä on ollut?

Nyt meillä on kaksi kääpiöluppakorvakania, jotka eivät kyllä mielestäni ole lainkaan kääpiöitä enää. Aiemmin minulla oli kaksi kissaa ja sitä ennen lapsena hamsteri.


Lempielokuvasi?

Casablanca. Ihan epäilyksettä. Edelleen toivon, että Rick ja Ilsa saisivat toisensa. Ei ole vielä tapahtunut, vaikka olen katsonut leffan ainakin 30 kertaa.


Mieluisin laulaja/bändi?

David Bowie. 







***

Tuleeko teille jonkin vastaavan kuin Nepalin katastrofin yhteydessä koskaan sellainen olo, että tekisi mieli auttaa, mutta ei oikein tiedä miten? Raha on tietysti, jos keräys on oikean tahon järjestämä, aina se helpoin vaihtoehto. Nyt minulla kuitenkin nappasi tämä Rikun ja Tunnan idea ihan täysillä. Käytönnön apua parhaimmillaan! Kuinkahan monta käyttämätöntä telttaa ja makuupussia tässäkin maassa tällä hetkellä lojuu?

maanantai 11. toukokuuta 2015

Ihana äitienpäivä

...kaikesta huolimatta.

Meinasi nimittäin usko loppua heti yöllä. Minä olin tehnyt kaikkien aikojen kardinaalimokan: olin varoitellut syntymäpäiväsankarikuopusta, että paketteja ei tule määrällisesti kovin montaa, koska yksi niistä on iso ja kallis. Meillä on ollut veljeltäni saatu Wii-pelikonsoli, joka lakkasi toimimasta ehkä vuosi sitten. Kuopus aina aika ajoin sitä kaipaa ja tietty niitä pelejä, joita sille on hankittuna. Nyt päätin ostaa käytettynä meille uuden ja äitini ja hänen miehensä osallistuivat kustannuksiin myös. Olin vissiin hehkuttanut lahjaa jonkin verran tai kuopus oli muodostanut mielessään isosta lahjasta jonkinlaisen superhypen ja epäili, ettei jännitykseltään nukahtaisi lauantai-iltana lainkaan. No, nukahtaminen kävi yllättävä helposti, mutta poika heräsi yhdeltä yöllä tuskailemaan, ettei malta enää nukkua. Pyöri varmaan puoli kolmeen saakka ennen kun lampaiden laskeminen, joka piti hänelle opettaa, auttoi. Sitä ennen olin halinut ja pussaillut, silitellyt, ottanut kellosta patterit pois ettei tikitys haittaa ja mitähän vielä. No, unta riitti puoli viiteen saakka jolloin minä olin jo ihan epätoivoinen. Tuli elävästi vauva-ajat mieleen. Torkkui se poika kai sitten vielä vähän, mutta puoli kuudelta (!) hän kapusi alas viereeni ja kymmentä vaille kuusi minä luovutin.



Kuopus oli taiteillut koulussa minulle taulun,
joka heti pääsi eteisen kellon alle.


Kuopus oli niin onnellinen lahjasta, että se kyllä pyyhki osan kärsimyksistä pois. Sain sitten torkuttua sohvalla loput, ja kun aamukahvin kanssa sain oman lahjani häneltä, oli päivä jo kirkkaasti plussan puolella. Äitini ja hänen miehensä tulivat meille ja lähdimme yhdelle vanhoista kyläkouluistamme, jonne oli järjestetty ohjelmallinen äitienpäivälounas. Saimme kuulla viulunsoittoa ja tarinoita ja runoja savon murteella. Aika ihanaa. Ruoka oli maukasta ja yhden järjestäjän, jolla on yksityinen tukiasuntola, mukana tullut asukas nuoli vieressäni lautasenkin. Hymyilytti! Jotenkin vanhan koulun seinällä roikkunut taulu iski tähän tilanteeseen varsin hyvin (tuossa alla). Kotiin palattuamme sain ainakin nauttia siitä päivänpaisteesta jonkin aikaa. Puhtaudesta en niin tiedä, siivous on jäänyt välistä - sattuneista syistä.






Nyt alkaa arki. Aion ottaa todella rauhallisesti ja rehkimättä töissä ja muutenkin. Tänään jätän vanhempainyhdistyksen kokouksen välistä, koska se on paikassa josta keuhkoni eivät tykkää. On ensin toivuttava täysin, priorisoitava omaa terveyttä.

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Onnea äidit ja kuopus

Aika rauhallisesti tässä vielä saa elämän kanssa ottaa. Pieninkin aktiviteetti hengästyttää, joten suurin osa ajasta menee levätessä ja ihan pieniä puuhatessa tuolloin tällöin. Mutta sellaistahan se saa viikonloppuna ollakin, ja etenkin, jos on toipumassa keuhkokuumesta. Kävin perjantaina otattamassa tulehdusarvot ja ne olivat tippuneet 70stä yhteentoista. Oikealla tiellä siis ollaan, todellakin. Eilen ei tarvinut juuri muuta kuin käväistä kaupassa ja vähän seisoskella keittiössä. Kuopuksella kävi kaveri ja kahvitin hänen äitinsä taas. Leipaisin suklaamuffinsseja siinä seistessäni. Esikoinen teki sitten pizzaa ettei minun tarvinut juurikaan ruoan kanssa häärätä. Saunaankin uskalsin hetkeksi ja sitten jännitimmekin Suomen matsia. Kolmisin. Ihanaa. Oiva lauantai.

Tänään on tarkoitus mennä yhdelle vanhalle kyläkoululle äitienpäivälounaalle. Äitini ja hänen miehensä tulevat myös. Samalla juhlimme myös kuopuksen yhdeksättä syntymäpäivää. On jotenkin hyvin vaikea uskoa, että siitä toukokuisesta hetkestä olisi niin pitkä aika. Poika vaan kasvaa ja komistuu - ja hyvä niin. Syntyessään oli onneton 2100 grammainen rääpäle.






Oikein ihanaa äitienpäivää kaikille äitilukijoilleni.


***

Tamin stylisti on päässyt Hesarin Nyt:in artikkeliin. Ihan hienoa, että tehdään värikästä ja erilaista, mutta jonkinlaista järkeä toivoisin kuitenkin näihin juttuihin. En siis väri- tai kuosivalintoihin, minulle on aivan se ja sama vaikka Tami näyttäisi pelleltä yötä päivää - tai kulkisi peräti ilman rihman kiertämää. Mutta lausuntoihin, yleistyksiin: "Faktahan on se, että kehäkolmosen ulkopuolella eletään ihan omaa elämää. Siellä jengiä ei niin kiinnosta mitä pistetään päälle." Kehäkolmosen ulkopuolelle jää aika monta kaupunkia, aika monta ihmistäkin, joita kyllä kiinnostaa, miltä näyttää ja mitä päälleen pistää. Joku saattaa jopa uskaltaa käyttää värejä tai olla ihan oma itsensä pukeutumisen suhteen pahimmista muotivillityksistä piittaamatta. Milloinkahan Jemina viimeksi on vieraillut kehäkolmosen ulkopuolella?!?




P.s. Ne ON kirvoja.

lauantai 9. toukokuuta 2015

Vihertää vihertää

Sattuneista syistä en ole juuri pihalla patseerannut viime päivinä. Niinpa ihmetys oli suuri, kun sinne uskaltauduin. Paljon on tapahtunut, eikä pelkästään raparperi-tulppaanirintamalla. Voi miten innoissaan puput olivat, kun saivat tämän kevään ensimmäiset voikukan lehdet. Ja minä ihmeissäni, kun niitä näytti jo kukkivankin - parkkipaikan kulmalla tosin, ei meidän etupihalla. Mutta norjanangervo pukkaa jo pientä vihreää lehteä ja aroniassakin on pulskat nuput. Koivu vielä odottelee hiirenkorvalla, mutta nämä viime päivien sateet ja lämpö saavat senkin varmaan pian innostumaan. Torstaina oli yllättäen, sääennusteista rajusti poiketen, varsin kuuma ja ihana päivä. Uskalsin istua terassilla tuulensuojassa päiväkahvilla ja lukemassa ja tuli suorastaan hiki. Vichyä kului. Ekan kärpäsenkin bongasin. Perjantaina pääskynen liihotteli S-markettimme pihalla. Kesä!

Kohta eletään taas  sitä aikaa, että vietetään enemmän aikaa pihalla kuin sisällä. Äitienpäivälahjaksi voisi pyytää taas esikoiselta apua terassikalusteiden tuontiin ja paviljongin katon virittämiseen. Itse en voi nyt rehkiä yhtään.



Oikealla ylhäällä norjanangervo,
alhaalla vasemmalla aronia ja villatakkiani vastan koivu,
johon kamera ei muuten suostunut tarkentamaan (7.5.)




Lasissakin vihertää. Törmäsin "supermallismoothieen" ja pitihän sitä, vähän muunneltuna kokeilla, kun ainekset löytyivät kotoa. Pinaatin ja salaatin korvasin lehtikaalilla ja uskokaa tai älkää, mutta tuo oli hyvää. Eikä hunajaakaan tarvinut lisätä lainkaan. Mutta yhtään sen enempää gasellilta en kyllä siltikään näytä, vaikka silmäni valmiiksi ruskeat jo ovatkin.





Jottei menisi ihan liian terveelliseksi, niin kerrottakoon minua suuresti ilahduttaneesta tutkimuksesta: Juustolla herkuttelu voi taata pitkän ja terveen elämän. Ihanaa! Sen, että se takaa maukkaan ja onnellisen elämän, olen tiennyt jo pitkään.

Hyvää ja maukasta loppuviikonloppua, minä ostin sen kunniaksi itselleni luomujuuston!

perjantai 8. toukokuuta 2015

Voisin viettää juhlapäivää jälleen huomenna...

... no ei nyt sentään. Sunnuntaina on äitienpäivä ja kuopuksen oikea syntymäpäivä, jolloin juhlimme omalla porukalla. Mutta keskiviikon kaverisynttäreistä on ehkä pakko vielä kirjoittaa jokunen sana. Oli kyllä todella mielenkiintoinen iltapäivä, koska oletettavasti tuulen vuoksi sähköt pätkivät tämän tästä ja lopulta katkesivat kokonaan. Kun olimme tunnin verran odottaneet, totesin, että jotenkin pitäisi lapsi ruokkia ennen yletöntä herkkujen mättämistä. Tekstasin ystävälle, mutta heillä oli sama juttu. Pakkasin ruoat mukaan ja ajoin kirjastolle katsomaan, josko siellä olisi valoa ja sähköä muutenkin. Olihan siellä. Kirjasto oli jo kiinni, mutta me kävimme taukotilassamme mikrottamassa kuopuksen ruoan ja poika pisteli sen pikaisesti poskeensa. Sitten ajoimme takaisin kotiin, mutta jo matkalla kännykkään oli kilahtanut viesti, että ainakin ystävälle olivat sähköt palautuneet. Niin meillekin. Kotona olimme vartin ennen juhlien alkua.


Sain blogiin sopivan kuvan, kun kuopus
kiljahti "Paparazzi, piiloutukaa!"
ja muut tekivät kuten ohjeistettiin


Juuri puoli tuntia ennen h-hetkeä napattu burana piti minut pirteänä juuri sen ajan kun oli tarvis. Vierailla tuntui olevan mukavaa ja päivänsankarikin nautti kovasti. Yksi lahjoista oli minun näkökulmastani siinä hetkessä ylitse muiden: vanha kunnon laivanupotuspeli, josta oli tehty lautapeli. Lapset innostuivat pelaamaan sitä ja kehkeytyi oikea turnaus. Pelaavat lapset ovat suht rauhallisia lapsia. Vain viimeinen puoli tuntia harrastettiin ampumis-, vakoilu- ja väijymisleikkejä, jotka olivat sitten vähän ... dynaamisempia. Mutta minä selvisin ja jaksoin oikein hyvin. 


***


Matkalla kirjastolle kuopus rupesi laulamaan. "Kuopus (ts tähän oma nimi) pelastaa päivän. Kuopus pelastaa toisenkin päivän. Ja seuraavan. Kuopus pelastaa neljännen päivän..." ja niin edelleen aina kymmeneen saakka. "Ja sitten hän ei enää pelastanut yhtään päivää, koska jäi äitiyslomalle, eiku..." ja pienen hiljaisen hetken jälkeen hirveä naurunpyskähdys, johon oli helppo yhtyä. Hyvä etten ajanut ojaan.

torstai 7. toukokuuta 2015

Ihan Keravalla/Keravassa

Tiistaina jäi harmittavasti väliin yksi hankerahoilla toteutettu kirjavinkkauspäivä, jossa olisin halunnut olla emännöimässä. Hyvin se oli toki mennyt, ja vinkkari oli aivan innoissaan kyläkoulumme hengestä, yöpymispaikastaan (leirikeskus järven rannalla) ja kaikesta. Tapasimme pikimmiten eilen aamulla kahvien merkeissä, kun kuitenkin ajelin kylille viedessäni poikia kouluun. Saimme näin myös näppärästi palautettua avaimet. Oli mahtavaa jutustella, ihan kuin olisimme aina tunteneet. Upea tyyppi, kerta kaikkiaan! Ja miten hienoa työtä hän tekee näinä aikoina, kun lukemisesta ja sen määrän ja laadun vähenemisestä ollaan jatkuvasti huolissaan. Kahviemme jälkeen vinkkari jatkoi matkaa naapurikuntaan ja antoi minulle kiitokseksi ihanan kortin:



Teksti: Anneli Kanto, kirjasta Älytön ayriäinen,
kuva: Kaisa Rekinen.


Mikä mahtava työ minulla onkaan. Tai siis juuri nyt ei ole, sairastan, mutta noin yleensä ottaen...

Nyt onkin ollut sitten aikaa lukea. Sain loppuun Stefan Tegenfalkin Pahan kasvot. Pakollinen päätösosa niille, jotka ovat lukeneet kaksi edellistä jännäriä. Sitten ahmaisin täällä jo aiemminin vilahtaneen Antoine Laurainin Punaisen muistikirjan naisen, joka oli suloinen - vaikkakin täysin ennalta-arvattava - aikuisten satu. Sellainen välipala. Nyt olen lukemassa uudemman kerran Lisa Genovan Edelleen Alice -kirjaa, koska halusin palata siihen nähtyäni elokuvan pääsiäisenä Keravalla Helsingissä. Näin ne päivät kuluvat rauhallisesti ja jaksan pysytellä paikoillani.

Niin, ja ne kuopuksen synttäritkin menivät mainiosti. Meno ei yltynyt liian villiksi ja minun ihan omat hermonikin riittivät. Esikoisella sattui olemaan konserttireissu lähikaupunkiin, joten hänen hermojaan ei koeteltu lainkaan. Kuopus oli tyytyväinen ja onnellinen illalla nukkumaan mennessä, ja se on tietysti pääasia. Totesimme, että hänellä on ihania ystäviä. Esikoinen palasi myöhään ja oli kuulemma ollut mukava reissu ja hieno konsertti myös. Upeaa, että lukion musiikinkurssilla järjestetään  tuollaista!

***

Elimäen tarkoituksessa Keravan kerrotaan olevan "Nojatuolin tyynyt takana oleva kolo, joka varastoi viisipennisiä ja legopalikoita".

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Ihan oikeesti sairas

Tämä aihe ei ole lainkaan mediaseksikäs, mutta siitä huolimatta sitä on välillä pidettävä tapetilla. Minä kävin eilen lääkärillä, jolle kerroin, että olen ollut puolikuntoinen kaksi ja puoli viikkoa sen jälkeen, kun olin kahden päivän ensiapukurssin paikassa jossa saan pahoja sisäilmaoireita.

Sitten kun tällainen kröhiminen ja limaisuus jatkuu tarpeeksi pitkään, voi olla seurauksena vakaviakin "jälkitauteja". Niin kuin nyt: keuhkokuume. 



Kuva napattu Terve Sisäilma Ry:n facebook-sivulta


#oikeesti sairas -kampanja käynnissä vielä tämän kuun.

(Sainiolle terveisiä, että kannatti tosiaan siedättää itseään kaksi päivää kurssilla... huokaus!)


*** 

Tässä sitä nyt tuhistaan ja maataan. Ja popsitaan antibioottia kolmasti päivässä. Tänään on kuopuksen kaverisynttärit ja taloon tulee kuusi 9-vuotiasta terroristia kullannuppua. Pitkään harkittuani päädyin siihen, että oikein ajoitetulla särkylääkkeellä jaksan kyllä sen pari tuntia. Lisäksi antibiotti alkaa jo purra. Saa minulle silti toivottaa pitkämielisyyttä ja lempeyttä. Tai valaan hermoja.

tiistai 5. toukokuuta 2015

Elämältä turpiin sain...

Pää on täynnä räkää ja kiukkuisia ajatuksia. Mahtava yhdistelmä, voin kertoa! Kuume oli viimeksi kun mittasin 39.1. Silloin oli pakko taipua ja ottaa lääkettä. Jouduin delegoimaan kaikki tämän päivän hommat muille, arvatenkin.


En minä nyt hautapaikkaa kuitenkaan ole varaamassa...



Siksipä ette nyt saakaan tämän pidempää päivitystä.
Niisk!

***

Hirveä korvamato tuo Tiisun biisi

maanantai 4. toukokuuta 2015

Kahvia vai teetä?

Olenkohan koskaan kertonut teille, että olin joskus kaukaisessa nuoruudessani töissä Robert Pauligin paahtimo-kahvilassa Katajanokalla? Sitä ennen olin totaalisesti teetyttö, mutta työn puolesta oli pakko opetella myös kahvinjuonnin salat. Kun kyse oli seinän takana vasta paahdetusta ja sitten aivan juuri ennen juomista oikealla tavalla jauhetusta kahvista, olin aika pian myyty. Edelleen ajattelen lämmöllä appelsiini- ja minttusuklaacappuccinoa, jota siellä valmistin ja join. Opin tietysti myös oikeaoppisen maidonvaahdotuksen salat. Aika pian vaihtui siis teenjuonti kahvin lipittämiseen. Ensimmäinen tähän muutokseen liittyvä ostos oli pieni pressopannu. 

Nyt vuoden vaihteessa onnistuin vähentämään tapakahvinjuontia ja tällä hetkellä saattaa mennä vahingossa päivä parikin, etten juo kahvia ollenkaan. Ensimmäisenä aamulla juon sitruunavettä ja sitten smoothien. Vasta tämän jälkeen on kahvin aika, jos on työpäivä. Töissä meillä on Moccamaster ja kahvi on näin ollen ihan hyvää. Kotona olen palannut juurilleni ja käytän pientä pressopannua juoman valmistamiseen. Myös maidonvaahdotin kuuluu vakiovarusteisiin, koska en osaa juoda kahviani mustana. Viimeisin höyrähdykseni oli kahvimylly, jonka tulin hankkineeksi hetken mielijohteesta luettuani tämän artikkelin ja palauttaessani mieleeni kahvipaahtimo- ja kahvilatyössä oppimiani asioita. Kuten jutussakin sanotaan, itse jauhaminen ei välttämättä tule kalliiksi. Satsasin tuohon vempeleeseen postikuluineen parikymppiä. Tuttavan liikkeestä saan ihania reilun kaupan kahvipapuja, kun käyn lähikaupungissa.




Vasemmalla maidonvaahdotin.
etualalla presso ja keskellä/takana
kahvia jauhava mylly



Onhan tämä vähän sellaista hifistelyä, mutta oikeasti asiaan perehtyneet tahot satsaavat harrastukseensa tuhansia euroja ja ostavat erilaisia kahvikoneita, jotka jauhavat pavut ja tekevät tuoretta mustaa kultaa. Minulle riittävät nämä, ja vähän huvittuneesti suhtaudun itsekin tähän puuhaan.

Saako teille olla kahvia vai teetä?

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Vihaan tulevaa hallitusta jo nyt!

Ja vappu sen kun jatkuu, tai ainakin viikonloppu ja vapaa. Minä tosiaan vein pojat perjantaina junaan ja lähdimme ystävän kanssa paikalliselle maatilamatkailutilalle vapputapahtumaan. Siellä oli kirpputori, lettukestit ja tietysti se savusauna. Kirpputorikamat katseltuamme söimme mahtavat savulahnatäytteiset letut ja suunnistimme rantasaunalle. Taas saimme saunoa ihan kahden ja ilkosillaan, kun muita ei löylyihin samaan aikaan sattunut. Ystävä pulahti järvessäkin (on sitä kaikennäköistä hulluutta olemassa) ja nautimme olostamme toden teolla. Savusauna kyllä on mitä mainioin tapa puhdistua. Ja harvinaista herkkua. Iltapäiväksi jo palasimmekin sitten takaisin ystävän luo ja katselimme vähän euroviisumuisteloja kolmisin hänen miehensä kanssa. 80-luku, oi jestas! Tulin nähneeksi jokusen sellaisen takatukan, olkatoppaukset ja ylipäätään ihmisen, joiden olemassaolo olisi saanut pysyä siellä muistini tavoittamattomissa lokeroissa. Hrrr...


Suomen pelin kipittelin väijymään kotiin (plääh, toivottavasti tänään sujuu paremmin) ja nukuin sitten onnellisena aamulla pitkään. Eilen suuntasin pikku Pösöni nokan kohti naapuripitäjän kesäkirppistä. Oli mukava käväistä ja juoda päiväkahvit siellä, koska loppupäivä ja ilta menikin sitten omassa hyvässä seurassa sohvan mutkassa. Keli oli kolea ja harmaa, joten vällyn alla kelpasi lueskella. Välillä värkkäsin vähän trendiruokaa - ja luin lehtikaalikirjaa. Sain oivat ohjeet kasvattamiseen, jota aion tänä kesänä kokeilla. Saa nähdä mitä siitä tulee!





Tänään esikoinen palaa kotiin, mutta kuopus on vielä huomiseen saakka isällään. Näemme sitten iltapäivällä koulun jälkeen. Iltapäiväkerhohan jäi kokonaan pois tämän kuun alusta, ja opettelemme taas ison pojan hommia, yksin kotiin kävelemistä ja sen sellaista.

***

Otsikko on bongattu anarkistien vappumarssin plakaatista. Nauratti perusteellisesti!


lauantai 2. toukokuuta 2015

Hakee, hakee, muttei löydä

Voi hitsi, nämä hakusanat, joilla blogiin päädytään, ovat kyllä ihan omaa luokkaansa! Keräsin otoksen parina eri päivänä, ja olen noita taivastellut jokusen hetken.


pehneä jänis 

konmari

- pehneä? Tuo jälkimmäinen ei ole väärin kirjoitettu kommari, vaan kirja siivoamisesta. Sen piti muuttaa elämäni mutta ei ainakaan vielä ole sitä tehnyt. Heh!



jesper juulin kirja opettajantyöstä

kiki papukaija


- nämä kaksi ovat oletettavasti kirjoja myös, tosin minun tietääkseni Juul ei ole kirjoittanut opettamisesta. Hänen Viisas lapsesi taas on esiintynyt täälläkin. On viisas opus. Onkohan kyse kuitenkin jonkun muun kirjasta? Papukaijoista en kyllä ole ihan kauheasti kirjoittanut ja Kiki on aivan muuta kuin papukaija, minun mielestäni.


kilpirauhasarvot lääkityksellä

- siinä 1,58 ja 15. Ollut jo useamman vuoden.


näälämies 

- on se hassu sana. Toinen vaihtoehto olisi kyty. Kyty?


pilakuvat k18 

kolmen lapsen äiti nauttii väljyydestä

rakoventtiili ikkunaan 

hunningolla

- no, tuota. Mitä tähän nyt sanoisi? Noin ryhmiteltynä tietysti näistä sanoista saa sen kuvan, että pidän huumoriblogia, mutta näinhän ei ole asian laita.



Kuvituskuvaksi sopii oikein hyvin kuopuksen kolme apinaa,
joista keskimmäinen sai pääsiäisen aikana hienot
keväiset asusteet, kiitos ex-anopin!



aivosumu home

paranin homeoireista 

- näistä asioista sen sijaan kirjoitan jonkin verran. Aivosumu on varsin tuttu olotila. Homeoireista paraneminen on mainio juttu. Jos onnistuu muuttamaan riittävän nopeasti pois ongelmatalosta/työpaikalta, voi käydä niin onnellisesti, ettei ehdi altistua pahasti. Silloin elimistö toivuttuaan toimii taas normaalisti. Näin hyvin minulle ei käynyt...


mitä kasveja yrttilavalle

- minä olen kyllä väärä ihminen vastaamaan tähän. Esikoinen teki minulle äitienpäivälahjaksi joitain vuosia sitten yrttilavan ja siellä kasvaa mitä milloinkin. Monesti pelkkää rikkaruohoa.


nenälävistys nelikymppisenä

- no miksei. Yleensä ne kyllä vissiin otetaan nuorempana. Minä tein omani siinä kahdenkympin kieppeillä enkä enää edes meinaa muistaa sen olemassaoloa. Nytkin piti oikein kokeilla, että onko se pieni punainen tähti paikallaan. Oli se.


pojat virkkaa

- niinhän se nykyään tekee. Hieno juttu!


runot
yksin oot sinä ihminen
yksin jääneet runot


- yksin jääneet runot? Mikä voi olla surullisempaa kuin yksinäinen runo? Riimitelkää sille äkkiä kaveri!

perjantai 1. toukokuuta 2015

Seitsemän aikuista, kaksi teiniä ja kolme lasta

Oi voi, kylläpä minä olen onnellinen ja tyytyväinen! Vappuaatto oli todella onnistunut. Minulla on mainiot pojat, ihania ystäviä ja vieläpä sukulaisetkin ovat suloisia. Olen jotenkin taas täynnä iloa ja onnea, kiitollisuuttakin. Vappuaaton avoimet ovet on monivuotinen perinne, joka lanseerattiin jo joskus avioliittomme aikoina. Teimme munkkeja ja perunasalaattia ja kutsuimme ihmisiä kylään. Niin nytkin. Esikoinen paistoi viisikymmentä (!) munkkia ja melkein yhtä monta munkinreikää, minä toimin assistenttina. Salaatit tein myös ja kaikki oli kuudelta valmista ystäviä varten. Vietimme leppoisan ja makoisan aaton kivalla porukalla, ja yllättäen äitini miehensä ja heidän vappuvieraan kanssa pistäytyivät myös. Aivan mainio tunnelma, lapset nauttivat, teinit olivat seurallisia ja avuksi keittiössä - ja osasivat ottaa ilon irti, ja aikuisilla synkkasi hyvin ja oli kivaa.  Täällä on kyllä ilo asua ja järjestää tällaista. Minä olen tullut kotiin.






Esikoinen lähti vielä kaverinsa kanssa nuorisotalolle rientoihin, minä jäin koneelle ja fiilistelemään onnellista olotilaa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, ja nautiskelemaan vähän kuohuvaa. Tänään vien pojat junaan jolla matkaavat kuopuksen isälle. Esikoinen jatkaa sieltä vielä mummille, joten minä saan hengähtää kaksi päivää. Huomiselle on luvassa kirpputoria, savusaunaa ja Suomen matsi. Hauska vaan jatkuu siis.






Elämä on ihanaa! Minä nautin. Nauttikaa tekin!