Sivut

maanantai 11. toukokuuta 2015

Ihana äitienpäivä

...kaikesta huolimatta.

Meinasi nimittäin usko loppua heti yöllä. Minä olin tehnyt kaikkien aikojen kardinaalimokan: olin varoitellut syntymäpäiväsankarikuopusta, että paketteja ei tule määrällisesti kovin montaa, koska yksi niistä on iso ja kallis. Meillä on ollut veljeltäni saatu Wii-pelikonsoli, joka lakkasi toimimasta ehkä vuosi sitten. Kuopus aina aika ajoin sitä kaipaa ja tietty niitä pelejä, joita sille on hankittuna. Nyt päätin ostaa käytettynä meille uuden ja äitini ja hänen miehensä osallistuivat kustannuksiin myös. Olin vissiin hehkuttanut lahjaa jonkin verran tai kuopus oli muodostanut mielessään isosta lahjasta jonkinlaisen superhypen ja epäili, ettei jännitykseltään nukahtaisi lauantai-iltana lainkaan. No, nukahtaminen kävi yllättävä helposti, mutta poika heräsi yhdeltä yöllä tuskailemaan, ettei malta enää nukkua. Pyöri varmaan puoli kolmeen saakka ennen kun lampaiden laskeminen, joka piti hänelle opettaa, auttoi. Sitä ennen olin halinut ja pussaillut, silitellyt, ottanut kellosta patterit pois ettei tikitys haittaa ja mitähän vielä. No, unta riitti puoli viiteen saakka jolloin minä olin jo ihan epätoivoinen. Tuli elävästi vauva-ajat mieleen. Torkkui se poika kai sitten vielä vähän, mutta puoli kuudelta (!) hän kapusi alas viereeni ja kymmentä vaille kuusi minä luovutin.



Kuopus oli taiteillut koulussa minulle taulun,
joka heti pääsi eteisen kellon alle.


Kuopus oli niin onnellinen lahjasta, että se kyllä pyyhki osan kärsimyksistä pois. Sain sitten torkuttua sohvalla loput, ja kun aamukahvin kanssa sain oman lahjani häneltä, oli päivä jo kirkkaasti plussan puolella. Äitini ja hänen miehensä tulivat meille ja lähdimme yhdelle vanhoista kyläkouluistamme, jonne oli järjestetty ohjelmallinen äitienpäivälounas. Saimme kuulla viulunsoittoa ja tarinoita ja runoja savon murteella. Aika ihanaa. Ruoka oli maukasta ja yhden järjestäjän, jolla on yksityinen tukiasuntola, mukana tullut asukas nuoli vieressäni lautasenkin. Hymyilytti! Jotenkin vanhan koulun seinällä roikkunut taulu iski tähän tilanteeseen varsin hyvin (tuossa alla). Kotiin palattuamme sain ainakin nauttia siitä päivänpaisteesta jonkin aikaa. Puhtaudesta en niin tiedä, siivous on jäänyt välistä - sattuneista syistä.






Nyt alkaa arki. Aion ottaa todella rauhallisesti ja rehkimättä töissä ja muutenkin. Tänään jätän vanhempainyhdistyksen kokouksen välistä, koska se on paikassa josta keuhkoni eivät tykkää. On ensin toivuttava täysin, priorisoitava omaa terveyttä.

10 kommenttia:

  1. Lasten tekemät askartelu- ja muut jutut on niin ihania ja hellyyttäviä. Niin nytkin nuo!
    Keuhkotautitaulu on mainio!
    NYt sitten otat OIKEASTI rauhassa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä otan rauhallisesti, koska niin kuin arvelinkin, yskiminen alkoi heti, kun kiipesin rappuset työmaalle. Istun rauhassa työpöydän äärellä ja teen hissukseen rästihommia. Plussaa on sen verran paljon, että voin tehdä tän viikon kolme työpäivää vaikka miten vajaina ihan oman jaksamisen mukaan.

      Mites sun äitienpäivä meni?

      Poista
    2. Hyvä niin!
      Kirjottelin aiheesta, minäkin :)

      Poista
  2. Ihana taulu ja runo kortissa! Kyllä sun kelpaa! Meillä mies ja kuopus järjestivät hirveän riidan eiliselle illalle, joten minun äitienpäiväni menikin taas totutulla kaavalla. Ei lahjoja, ei kortteja eikä minkäänlaista palvelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi pahus, kuulostaa kurjalta (mutta samalla myös niin tutulta: silloin kun kuopuksen isä vielä asui täällä, saatoi esikoisella ja hällä olla sellaisia riitoja että niitä podettiin päiväkausia koko perhe).

      Tuo runo on kuulemma valmistuotantoa eikä siihen voinut edes oravan tilalle vaihtaapupua vaikka se kuvituksesa onkin, "koska puput ei viihdy puussa".

      Poista
  3. Meillä kun ei ole juhlistettu paljoakaan näitä päiviä, niin lapsetkaan ei ole kasvanu mihinkään perinteisiin... suurin syy lienee, etten ole jaksanu järjestää mitään, ja minunhan se olis pitäny järjestää jopa äitienpäiväjutut, sattuneesta syystä... Ja kun omaa äitiäkään ei enää ole.
    Nyt on kyllä tuntunu pieni kateuden pistos, kun oon lukenut siitä, miten äitejä hellitään ja arvostetaan - tuo Sarin kommentti tuossa on piristävä poikkeus, ja kuvaa hyvin minunkin äitienpäivää, paitsi että se sen ruuan sain lauantaina ja valkovuokkoja oli päivällä tuotu pöydälle - mutta niin makaa kuin petaa, voin itelleni sanoa. Kortteja ei tule, kun yläasteella niitä ei enää askarrella. Ite en kyllä tainnut jättää ainoatakaan äitienpäivää väliin, etten olis tehny tai ostanu korttia, ja mummollekin laitoin.

    Mutta on se Kuopus suloinen, kun oli niin innoissaan siitä lahjasta :) onneksi sitten oli myös mieluinen. Ja varmaan seuraavana yönä nukutti hyvin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä nukutti molempia aika makeasti viime yönä ;-)

      Ei munkaan lukiolainen kyllä muistanut "mitenkään" tai siis mä aina tilaan siltä pari lahjaa: "auta siinä ja tässä mua äitienpäivän kunniaksi"...

      Mä olen halunnut omaa äitiäni muistaa ja yleensä olen kutsunut sen meille syömään. Samalla on sitten juhlittu tosiaan myös kuopusta. Tänä vuonna keksittiin tuo lounas ja mainio se olikin. Jotenkin siinä sitten kävi niin, että äiti maksoi koko porukan, hmmm.

      Poista
  4. Ihanat nuo sinunkin lahjat :) Mä ajattelin, että runon äidillä olisi ollut porkkana suussa, kun kuvituksena oli kani :D

    Meillä pojat kyllä kysyivät, että onko sunnuntaina Äitienpäivä, mutta kun meillä oli ne hautajaiset perjantaina niin ei viittitty tehdä siitä nyt numeroa. Olikin tosi kiva päivä eilen sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaistahan se elämä on, surua ja iloa vuoronperään. Ihanaa, että äitienpäivä oli onnistunut - ja se nun lahjakin oli söpö!

      Kuopus oli vissiin meinannut vaihtaa runon otuksen jänikseksi mutta ei se sitten aiheeseen istunutkaan. Kuvitukseen se kuitenkin jäi. Onneksi ei sentää äiti tupakka suussa ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana