Sivut

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Salainen ase

Esikoinen on sellainen, että se jää jumittamaan joihinkin ruokiin. Kun on löytynyt hyvä aamu/ilta/välipalakonsepti, mitä sitä sitten muuttamaan. Aamuisin se syö vaaleaa leipää, tumma uppoaa vasta myöhemmin päivällä. Minä tukin joka aamupalalle myös jotain tuoretta, mansikoita, banaanin puolikkaan, pari palaa omenaa, kiiwiä (kuopus syö toisen puolen). Iltapala on joka päivä sama: kamomillateetä hunajan kanssa ja mysliä jogurtin seassa. Mysli on omatekoista ja se on salainen aseeni.





Esikoinen on siihen niin koukussa, että totesi taannoin tulevansa sen vuoksi käymään kotona sittenkin kun muuttaa pois. Ihanaa! Pitääkin silloin aina tehdä sen verran pieni annos pojalle mukaan, että vierailee säännöllisesti luonani. Salainen ase tuo on siksikin, että ainakin alkuun esikoisella ei ollut aavistustakaan mitä kaikkea mysliin piilotin.

Netti on pullollaan omatekoisen myslin ohjeita, joten jokainen kiinnostunut kuukkeloikoon omansa. Minun on sellainen pikapikaversio joka ei käy edes uunissa. Riittää, kun paistaa wokkipannulla siemeniä (seesamin- ja auringonkukan), sitten kaurahiutaleita ja vähän ohran ja rukiinkin. Pähkinät murskaan tehoseikoittimella ja laitan joukkoon, samoin paahdetun puolukkaisen pellavasiemenrouheen. Makeutuksena käytän kuivattuja luomukarpaloita tai -omenia ja päälle lorautan vähän tummaa siirappia. Sitten sekoittelen edelleen pannulla niin, että kuivat aineet tarttuvat siirappiin ja toisiinsa - ja sitten leivinpaperille jäähtymään. Voila!

***

Ai niin, nyt on vappu. Hyvää valpuria kaikille!

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Viikonlopun riennot

...ja ei niin riemastuttavaa altistus-asiaa.

Minusta on mainiota, että tätä sisäilma-aihetta pidetään nyt tapetilla. Monissa artikkeleissa käsitellään ongelmallisia ja huonokuntoisia rakennuksia, joissain keskitytään myös terveyshaittoihin. Tässä yksi yleisönosaston kirjoitus, joka taas kuvaa hyvin sairastuneen tilannetta. Minäkin olen monet kerrat todennut, että sisäilmasairas putoaa yhteiskunnan turvaverkon läpi. Näin tapahtuu varmasti niin kauan, kun joissakin valistuneissa piireissä on vallalla käsitys, että siedättämällä tämä sairaus paranee, ja sillä, että ajatellaan positiivisesti, liikutaan ja ollaan vähemmän stressaantuneita. Jooei, ei parane, tuli taas eilen työmaalla todettua.

Silti minä olen vähemmän stressaantunut nyt, kun on tulossa mukava viikonloppu. Koska tämän viikon työt jäivät aika vähiin kuopuksen vatsataudin vuoksi, teen tänään vielä vähän rästiin jääneitä hommia vaikken yleensä perjantaina töissä käykään. Mutta sitten kyllä lepään ja nautin. 


Tässä viikonlopun kirjaehdokkaat!


Lauantaina meidät on esikoisen kanssa kutsuttu ystävän 40-vuotisjuhliin. Lahjan sijasta ehdotin, että tekisimme sinne siman ja munkit, ja tämä sopi päivänsankarille hyvin. Huomenna on siis luvassa varsinainen munkkisavotta ja sitten mukavaa yhdessäoloa kivojen ihmisten kanssa. Ehkä pari lasillista kuohuvaa myös? Sunnuntaina taas yhdellä maatilamatkailutiloistamme on tapahtuma ja menemme sinne esikoisen kanssa katselemaan ja syömään maan mainiota kalakeittoa. Ai että mistä tiedän jo etukäteen että se on mainiota? Kylällämme asustelee kalastaja-Kake, jonka kalaherkut ovat poikkeuksetta herkullisia. Sukupolven vaihdoksen jälkeen hänen poikansa ja miniänsä pitävät sukutilaa ja järjestävät milloin mitäkin ohjelmaa. Nyt on luvassa kalakeiton lisäksi kirpputoria ja vanhan isännän kalajuttuja. Ihanaa, kun pienellä kylällä järjestetään kivoja rientoja!

torstai 28. huhtikuuta 2016

Jalkapallopäivä

Eilen jo kävimme ihmisten ilmoilla vaikka kouluun eivät pojat vielä päässeetkään. Kuopuksen vatsa oli parempi ja ruokakin vähän maistui. Esikoisen homeoireet helpottavat myös. Annoin hänen nukkua pitkään, koska olen sitä koulukuntaa, jonka mielestä "uni paras lääke on" - toisaalta tiedän myös, millaisen loputtoman väsymyksen huonoissa tiloissa oleskelu voi pahimmillaan saada aikaiseksi. Onneksi en ole itse siitä kärsinyt hetkeen. Me lähdimme kuopuksen kanssa sillä aikaa koluamaan paikallista kirpparia, jossa on aina tiistaina pöytien tyhjennys- ja täyttöpäivä. Keskiviikko on siksi hyvä päivä siellä vierailla. 

Kuopus on nyt toden teolla innostunut jalkapallosta ja olemme pikku hiljaa saaneet kerättyä varusteita ihan tuolta omalta kirpputorilta. Useita pelipaitoja euron hintaan. Säärisuojat vitosella ja käyttämättömät nappulakengät kolmella eurolla. Edellisellä kaupunkireissullamme löysimme uuden pallonkin vanhojen jatkoksi viidellä tai kuudella eurolla. Tähän mennessä harrastus ei siis ole maltaita maksanut. Toki syntymäpäivälahjaksi tilaamani maali oli kalliimpi ja alkukesästä on pari jalkapalloleiriä tai -koulua ihan omalla paikkakunnalla, joissa on osallistumismaksu, mutta toisaalta ne taas mahdollistavat sen, että voin tehdä töitä niillä viikolla. Olen siis valmis vähän satsaamaankin. 




Jalkapallolla alkoi päivä jo ennen kirpparilla käyntiä, lötköttelimme rauhassa sängyssä ja katsoimme edellisillan Mestarien liigan ottelun nauhoituksena. Iltapäivällä kävimme vielä leffassakin, kun sellainen sattui olemaan tarjolla ja olo tuntui päivän aikana vaan parantuneen. Tänään pääsemme jo kouluun ja töihin. Ihanaa!!!

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Tylsää tylsää

Ulkona on niin harmaata, että poltin kynttilöitä piristykseksi. Ja piti pitää koko päivän valoja päällä. Jaksaa sataa ja jaksaa ainakin seuraavat viisi päivää. Se vaikuttaa mielialaan vaikkei pitäisi.



Tämä kuva eiliseltä


Sisällä on vähän harmaata myös. Kuopuksen mahassa myllertää, ja vaikka se ei oksenna, niin ei sitä kouluunkaan voi laittaa. Varsinkaan, kun eilen oli uimahallireissu. Esikoinenkin jäi homeoireiden vuoksi kotiin. Aletaan jo olla mökkihöperöitä täällä koko sakki.

Narnialeffa (se oli kiva), lautapelejä, lukemista, vetelehtimistä. Mutta ei sitä määräänsä enempää jaksaisi sitäkään.

Paitsi että tänään pitää vielä jaksaa. Koko katras kotona. Puuh!

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Armotonta menoa

Jooei mennyt eilinen ihan niin kuin olin suunnitellut. Sunnuntai-iltana nukkumaan mennessä kuopus valitti, että vatsassa kiertää ja on kuvottava olo. Kavereilla on ollut yhdellä jos toisellakin vatsatautia, joten kun hän totesi aamulla samoja vaivoja olevan, en tietenkään voinut laittaa häntä kouluun. Sovimme kollegan kanssa, että pistäydyn auttamassa häntä pöydän pystyttämisessä (meillä oli siis avoimet ovet kunnantalolla ja siellä esiteltiin kunnan eri toimijoita ja toimintoja) ja sitten purkamisessa myös. Yhden ylimääräisen reissun tein vielä kesken päivää sinne, koska oli yksi aika tärkeä merkkipäivän muistaminen siinä tuoksinassa. Pomoni pomo toivoi minun tulevan sinne jos suinkin pääsisin. Koska poika vaan makoili eikä oksennellut, pystyin siellä pyörähtämään. Ihan mukava pikku tilaisuus.



Katsokaa, miltä täällä näytti eilen aamulla kello seitsemän...



Se, mikä ei ole mukavaa, on asenneilmapiiri. Mietin pitkään kirjoitanko tästä mitään, mutta kun se on vaivannut päätäni nyt muutaman päivän, otan asian esiin. Skitsofreniaa sairastavan aikuisen pojan isä kirjoitti Helsingin Sanomiin mielipidekirjoituksen, jossa ihmetteli toimeentulotukikäytäntöä. Hän oli antanut pojalle syntymäpäivälahjaksi rahaa ja poika - tietysti - oli sitten saanut vastaavasti vähemmän toimeentulotukea. Samoin oli käynyt mummon joululahjarahojen kanssa. Menemättä sen syvemmälle siihen, että rahat olisi tietysti kannattanut antaa käteisellä, tai että onko se oikein, sanon vaan, että ihmiset ovat kyllä nykyään kylmiä. Julmiakin. Luin muutaman kommentin ja olin purskahtaa itkuun.


***


äippä2013: Toimeentulotuki maksetaan ihmisille joilla ei ole muita tulonlähteitä. Jos saat jostain rahaa niin miksi pitäisi päälle saada vielä toimeentulotukea? Tämän pitäisi oll ihan itsestäänselvyys kaikille.


Eudaimonia
Hassua miten nyrjähtänyt maailmankuva voi ihmisellä sosialistisessa valtiossa olla. Tämän protestikirjoituksen sijasta olisin odottanut isältä kiitoskirjettä, kuinka veronmaksajat kuukausittain lahjoittavat hänen pojalleen useita satoja euroja hänen toimeentulonsa turvaamiseksi. Pahoittelut pojan ankarasta kohtalosta hänen sairautensa vuoksi, mutta tulikohan isä ajatelleeksi kokonaisuutta ennen kynään tarttumista?



***

Ei empatian häivettäkään köyhää ja sairasta kohtaan. Ei mitään tietoa siitä, miltä tuntuu kituuttaa kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Ei aavistustakaan siitä, miten nöyryyttävältä välillä voi tuntua, kun joutuu pyytämään apua vanhemmiltaan, vaikka itsekin jo on aikuinen. Tai siitä, miten suuri ilo ja miten tervetullut tuollainen ylimääräinen lahja olisi. Sillä voisi ostaa vaikka vaatteita kuluneiden tilalle. Kerrankin kuivakaapin täyteen odottamaan taas niitä tiukkoja aikoja. Uuden patjan, ehkä? 

Ai niin, mutta köyhä ei tietenkään mitään tätä ansaitse, koska hän elää veronmaksajien rahoilla. 

Joskus unohtuu myös se, että köyhäkin maksaa veroja. Vähemmän vaan. Työmarkkinatuki ja peruspäiväraha ovat verotettavaa tuloa. Vanhempainpäivärahat ovat verotettavaa tuloa. Lasten kotihoidon tuki ja opintoraha ovat verotettavaa tuloa. Myös eläke, tai sairaseläke, mikäli sellaista saa, on verotettavaa tuloa. Niin, ja joskus se pienen pieni palkka, josta tosiaan maksetaan veroja, ei vaan edes tukien avulla meinaa riittää elämiseen. Kirjoitin joskus, että minulle olisi melkein se ja sama olenko töissä vai toimeentulotuella. Rahaa olisi suunnilleen saman verran. Jotenkin osaan siis samastua tuon aikuisen pojan tilanteeseen. Erona on sairauden laatu ja se, että kukaan ei katsele minun tiliotteitani. Äitikin voi välillä vähän auttaa - ja se todella auttaa. 

Armotonta menoa.

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Loppuihan se viikonloppukin

Viikonloppu oli rentouttava alusta loppuun. On siinä puolensa, että tiivistää työviikon neljään päivään. Olin jo perjantain jälkeen ihan virkistynyt, loppu oli silkkaa luksusta ja ekstraa. Eilen kuopus kävi kaverillaan ja minä kahvittelin hänen äitinsä kanssa. Sitten pojat vielä intoutuivat jalkapallokentälle ja kotiin päästiin vasta varsin myöhään. Esikoinen oli tällä aikaa käynyt pyöräretkellä. Se pakkaa eväät reppuun, laittaa kuulokkeet korville ja saattaa helpostikin polkea sellaisen 30-60 kilometrin lenkin. Ei hullumpaa. Välillä poden huonoa omaatuntoa siitä, että pojat ovat toisinaan aika paljon koneella tai räpläävät puhelimia kuten tähän aikaan tuntuu kuuluvan. Ja sitten jämähdämme joskus vielä televisionkin ääreen, niin kuin nyt vaikka lauantaina kuopuksen kanssa kun tuli jääkiekkoa (MM-kisoja odotellessa...). Toisaalta balanssi pysyy niin kauan, kun kuitenkin liikkuvat ja urheilevat. 



Kuva on kuvituskuva,
tässä jäätiin koulun jälkeen sinne kentälle,
normaalisti meillä ei pelata farkut jalassa...



Kunnantalollamme on tänään avoimet ovet. Kaikki ovat tervetulleita tutustumaan kunnan toimintoihin ja toimijoihin. Makkaraa paistetaan, heitellään frisbeegolfiakin, kahvitellaan. Minä olen paikalla esittelemässä kirjastoa ja vähän kulttuurikesääkin, koska sen puolen kollega taas kulkee kamera kaulassa ikuistamassa tapahtumaa. Erilainen työpäivä siis luvassa. Ihan mukavaa.

Mukavaa viikkoa teillekin!

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Keikkuu keikkuu

todellakin!

Eiliseen mahtui räntää, rakeita ja rätin kokoisia lumilämpäreitä. Välillä taas aurinko paistoi. Aika lailla sisätiloissa siis vietettiin lauantaita, mitä nyt kirpparilla käytiin ja napattiin paikallisia jauhoja sieltä myös, kanalassa munan hakureissulla ja sillei. Todellista lähileipomista harrastin sitten. Ehdotin ystävälle, joka täyttää 40 ja viettää isoja pirskeitä, että voisimme esikoisen kanssa lahjan sijaan tehdä sinne simaa sekä munkkeja. Puolijoukkueteltalliselle väkeä. Niinhän minä yleensä kotonakin teen, kun meillä on vappuna ruukannut olla avoimet ovet. Nyt ei ole, joten teemme eväät juhliin. 

Keittelin simaa sellaiset 25 litraa ja koska se syö hiivaa niin hiivatin vähän, päätin myös leipoa pullia. Nämä ovat sellaisia "kalorittomia", jotka on pakko laittaa vuokiin, kun ovat niin rasvaisia ja sokerisia, vähän tähän tyyliin. Eikä tässä vielä kaikki, päivälliseksi väkersimme vielä pizzankin. Meillä esikoisen kanssa työnjako toimii, hän tekee täydellisen taikinan ja maustaa tomaattipyren, minä taputtelen pohjan pellille ja pilkon täytteet, joita jokainen sitten mielensä mukaan omalle osiolleen laittaa.






Tuossa alhaalla oikealla on kolmen erilaisen ja erikokoisen pizzan jämät. Teemme pellillisen, josta esikoisen osuus on puolikas. Minulle ja kuopukselle riittää neljäosat. Harvoin jaksan sitäkään, koska täytteitä ja juustoa on - kuten kuvasta ehkä keskimmäisessä palassa näkyy - hirvittävät määrät. No, jääpä täksi päiväksi naposteltavaa tai maanantaille töihin evästä, esikoinen veti toisen puolikkaansa jo iltapalaksi. Kasvava nuori...





No piti sitä ihan vähän ulkonakin tietty olla ja tutkailla tiluksia. Kevät etenee, keikkumisesta huolimatta!

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Parempi PR-kampanja

Sain tässä viikolla todistaa vierailua pihallamme. Oli muuten aivan mahtavaa seurattavaa! (Kuvasin ikkunan läpi ja zoomilla, pahoitteluni laadusta...)





"Hmm, löytyisiköhän täältä jotain!






Jesh!




Nam!





Entäs täältä?




Löytyi kaveri, se, jolla on ohuempi häntä ja huonompi PR-kampanja.




Tässä koitan naamioitua jänikseksi!"


***


Oli muuten oikeasti hillittömän hassun näköistä, kun tuuli niin, että oravan korvat meinasivat lähteä päästä. Ja häntä persiistä.





perjantai 22. huhtikuuta 2016

Tärkeää asiaa

Helsingin Sanomat julkaisee kolmiosaisen juttusarjan sisäilmaongelmista ja -sairastuneista. Ensimmäisessä osassa kerrotaan kolmen sairastuneen surulliset tarinat, toisessa selvitetään sisäilmaongelmien laajuutta pääkaupunkiseudulla ja viimeisessä - kunnianhimoisesti - etsitään ratkaisua. Kuten tiedätte, aihe on minulle omakohtaisesti hyvin tuttu ja esillä jokapäiväisessä elämässämme. Sitä kautta siitä on tullut tuttu myös teille ja olen saanut paljon tukea ja ymmärrystä. Silti tai juuri siksi pyydänkin, lukekaa ainakin vielä tämä ensimmäinen osa artikkelisarjasta. Se auttaa ymmärtämään vielä konkreettisemmin, mitä sisäilmasairastuneen elämä on - tai voi pahimmillaan olla.

Yleensä en tee tätä, mutta nyt, kun aihe on niin tärkeä, ehdotan vaikka käyttämään eri selainta tai incognito -tilaa saadaksenne lukuoikeuden vielä tähän yhteen juttuun, jos muuten katsotte paljon Hesarin uutisia ja lukuoikeutenne on täynnä.



Luonnonhomeetkin aiheuttavat oireita



Minä olin eilen töissä ja nautin tänään vapaasta. 25 tunnin työviikko takana ja nenäni limakalvot kyllä ilmoittavat, että sekin on liikaa ja kolmen päivän vapaa tulee todella tarpeeseen. Pesen kaikki työvaatteet 60 asteessa ja vietän viikonlopun pääasiassa kotona, jotta pysyisin mahdollisimman oireettomana. Paranisin maanantaihin mennessä.

Esikoinen oli eilen ensin koulussa ja sitten lautakunnan kokouksessa nuorisovaltuuston edustajana. Illalla saunoimme jotta hän edes vähän puhdistuisi ja jaksaisi tänään vielä mennä kouluun. Normaalisti olisimme päättäneet suosiolla, että hän lepää tämän päivän kotona myös, mutta nyt alkoi uusi jakso, joten olisi tärkeää olla joka aineen ensimmäisellä tunnilla paikalla. Tällä viikolla lähti ylioppilastutkintolautakuntaan anomus, että hän saisi suorittaa kirjoituksensa eri tilassa missä muut. Siellä hän saa pahoja oireita, ajatus puuroutuu eikä järki juokse. Toivotaan, että anomuksemme hyväksytään. Tänä viikonloppuna ei vissiin kauheasti kavereilla vierailla.

Kuopus vaihtoi kuukausi sitten koulua sisäilmasyistä. Onneksi hän tuntuu sopeutuneen uuteen luokkaan, koulukyytiin ja kouluun ihan mukavasti. Oireita ei uudesta koulusta onneksi ole tullut.

Tällaista se on, altistuneen elämä!


torstai 21. huhtikuuta 2016

Maailmassa monta...

Ihmeelliseltä tuntui eilen avata kaihtimet - lunta!





Yksi asia, joka jaksaa joka kerran minua ihmetyttää, on kopiokoneiden logiikka. Se vaan ei millään milloinkaan mene yksiin omani kanssa. Ihan mahdotonta! Tein töissä kirjastokimppamme yhteiselle logopohjalle aukioloaikalappuja sun muita. Tuskaa!






Karkasin hierojan takia aikaisin töistä ja sen jälkeiseltä kirpparikierrokselta tarttui mukaan euron retroverhot (milloinkahan minä saan ne ikkunaan - tänne nimittäin eivät sovi...) ja purkkeja. Nam. Hieronnan jälkeen olikin pakko heittäytyä päiväunille. Nappasin vielä Sirdaludin kitusiini ja kun esikoinen tuli kotiin ihmetytti mikä kumma vetää niin veteläksi. No omaa syytähän se oli... Jaksoin kuitenkin ruokkia pojat pikaisella pasta-aterialla ja mennä vielä kuopuksen vanhan koulun vanhempainyhdistyksen kokoukseen. Syksyllä pyydän eroa ja vaihdan uuteen.





Iltapalalla kuopusta ihmetytti miksi leipä tuijotti.

No siksi, kun hänellä on outo äiti.

***

Voiko "valaan oksennuksesta" oikeasti saada kymmeniä tuhansia? Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Puoliksi täynnä

Olen nyt kahtena iltana ottanut yhden Sirdaludin. Se tuntuu auttavan jumiin, mutta huonosti minä kyllä nukun. Hikoilen, on tuskaista. Ja heräsin pitkäksi aikaan pyörimään, sitten, koska sillä tavalla minä väsähdän parhaiten, rupesin suosiolla lukemaan. Kamalaa dekkaria. Ei olisi pitänyt, melkein meni loputkin yöunet. Päivisin olen koittanut venytellä, rentouttaa poskia ja tehdä osteopaatilta aikanaan saamiani leukajumppaohjeita. Tänään tulee hieroja ja käsittelee kaulaa ja rintakehää.






Jospa tämä tästä?


***

Onneksi tuo iltapalalla istuva ilopilleri tuli kotiin. Räkäisyydestä huolimatta se on ihana ja pirteä ja positiivinen itsensä. "Äiti tässä koulunvaihdossa on ainakin se hyvä puoli, että sä aina viet mut koululle asti!"

Ennen kuopus joutui kävelemään kirjastolta omalle koululleen, mutta nyt meillä on sen verran varhainen ja myös tiukka aikataulu, että vien hänet suosiolla vanhan koulun pihaan josta koulutaksi lähtee. 

On onni, kun osaa nähdä asioissa positiiviset puolet. 

Muna opettaa kanaa, taas!

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Kymmenen kuvaa kesään

Tuo sade, joka sääennusteen mukaan jatkuukin sitten vaihtelevalla volyymillä seuraavat 10 päivää (huokaus), tekee toki luonnolle hyvää, mutta ei se kauhean kesäiseksi fiilistä saa. Katsokaa nyt eilisen maisemaa, harmaata on ja avaraa. Kaikki naapuritalon ryönätkin näkyvillä... 



Muut kymmenen kuvaa kesään -haasteen otokset täällä


Muutenkin on taas sellainen hetki, että voisi piiloutua paitsi sälekaihdinten taakse myös peiton alle ja herätä joskus paljon paljon myöhemmin. Leuat on ihan jumissa, puren vissiin hammasta jatkuvasti. Kaivoin jo Sirdaludit esille ja tilasin ylimääräisen hierojan, johon minulla ei olisi varaa, vaikka tilipäivä oli juuri. Pakko tälle on kuitenkin jotain tehdä, koska syöminenkin jo sattuu. Suu ei meinaa aueta. No, voisihan se olla tietysti mukava keino vähän laihtua? Ja saisivatpahan pojat olla hetken rauhassa, jos puheeni vähän taukoaisi. 

Kaiken lisäksi kuopus tuli isältään tuhisten ja kieltäydyn nyt vielä edes ajattelemasta asiaa, joka siitä tulee mieleen. Näin oli nimittäin viime tai sitä edellisellä kerralla myös. Ja esikoinen saa siinä kämpässä oireita. Tästä voitte varmaan itse laskea yhtälöä. En kauheasti jaksaisi enkä haluaisi aloittaa sitä vääntöä kuopuksen isän kanssa, jos hänen kämpässään on jotain, mihin kuopus reagoi. Siitä tulisi varmasti ihan mahtavaa. Not.





Tämä lappu, jonka löysin soodapurkin kannen alta, sai minut vähän hymyilemään, mutta ei Naantalin auringoksi kuitenkaan. Valitettavasti.

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Ihan pihalla

No ei vais. Mutta lauantai meni kyllä enemmän tai vähemmän upeaa keliä ihastellessa ja ulkona sen kunniaksi. Meidän pihaa on reunustanut sellainen rehottava hoitamaton aronia- aita, josta on saanut jännittää kuoleeko se marjojen ja lumen yhteispainosta ja minä vuonna. (Näkyy vaikkapa näissä kuvissa - tänään onkin taas aika ottaa uusi kuva!) Kaksi reipasta naapuria oli tässä viikolla käynyt sen kimppuun ja kylläpä on nyt ...hmmm... avaraa. Josko lehdet toisivat vähän suojaa tuohon etupihalle? Kuvassa taustalla näkyy vähän, miten paljon leikkuujätettä tuosta tuli.





Kuvasta näkee myös, että emäntä jaksoi/pystyi haravoimaan vain osan pihasta. Se on sen verran pölyävää hommaa, että teen osissa, etten mene ihan tukkoon. Tänään sitten tulikin sade, joka sitoo pölyjä ja saa varmasti nyt taas kaiken kunnolla kasvuun. Jännää, niin kuin joka kevät.



Raparperi kurkkii jo


Kuopus oli harmissaan, kun aita harveni hänen "pelikenttänsä" päädystä ja jalkapallo karkaa nyt helpommin pihatielle. Rupesi haaveilemaan maalista ja minä törmäsin sellaiseen selatessani postimyyntikuvastoa. Koska pojalla on ensi kuussa synttärit eikä mitään isompaa ollut vielä hankittuna, päädyin ostamaan meille maalin sijoitettavaksi tuonne pihanreunaan. Sain heti ystävän kimppaan ja veljenikin osallistuu kustannuksiin. Tiedän, että poika tulee olemaan ihan pähkinöinä, kun saa lahjansa. Jalkapallo on jo pidempään ollut kova sana ja kesäkuun parille ensimmäiselle viikolle on luvassa jalkapallokoulua ja -leiriä, joten into todennäköisesti vain pahenee. 

Olen varma, että olemme koko kesän ihan pihalla!

***

Naapurin mies oli tehnyt käytännönpilan, löysivät aidan alta tällaisen ja nostivat sen terassilleni.




sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Terassikauden avajaiset

Nyt oli kuulkaas sellainen vapaa että oksat pois.

Kävin lähikaupungissa rokkikeikalla ja mikään ei ole upeampaa kuin yhteenhitsautunut lauma loistavia muusikoita ja karismaattinen laulaja. Olen aivan pähkinöinä vieläkin.

Sattui myös niin hassusti, että kitaristi oli ensimmäinen pitkäaikainen poikaystäväni 20 vuoden takaa (ristus, että me olemme vanhoja, kuten tuli hänen kanssaan jutellessa todettua). Se, jonka kanssa erosimme, koska en halunnut olla muusikon vaimo. Totesin, että olen mieluummin yksinhuoltaja kuin yksinhuoltaja parisuhteessa. Ei mennyt hirveän montaa vuotta tästä kun tein esikoisen ... yksin. Ja mies taas on päässyt urallaan pitkälle. Todellakin!

Mukana oli ystävä vuosien takaa. Hänenkin kanssaan on yhteistä menneisyyttä hyvinkin tuo 20 vuotta, ja aina kun näemme - harvakseltaan nykyään - jatkamme siitä mihin edelliskerralla jäimme. Tällä(kin) kertaa sain nauttia hänen ja perheensä vieraanvaraisuudesta oikein kunnolla ennen keikkaa: vietnamilaista alkukeittoa ja kesärullia, nam. Ensimmäistä kertaa. Ikinä. Rakastuin. Lisäksi viiniä, hyvää seuraa. Ja se yöpaikka.

Kyllä sitä välillä pitää lähteä kotoa ja tuulettua.




Takaisin oli silti hyvä tulla. Vein esikoisen junalle, lähti vuorostaan mummille lähikaupunkiin. Minä vietin terassikauden avajaiset ystävän kanssa.

Kostea mutta ihana viikonloppu. Oih!

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Home sweet home

Katselin pitkästä aikaa hakusanoja, joilla blogiini on tultu:

parvisänky sohvalla (no ehkä jotain sinne päin: alasänky on 120cm leveä)
eskaritodistus pohja (ai että siitä on aikaa...)
hävyttömiä pääsiäiskuvia (näistä minä en tiedä mitään.)
maja kukin (?)
ero hajottaa (joo, ihan varmasti, mutta silti?)

Yksi kosketti erityisesti, koska sellaista ei vieläkään, tämän nykyisen lisäksi, ole tullut vastaan:

koti ilman hometta

Hesarissa oli hyvä kolumni Miksi niitä hometaloja oikein sikiää. Siitä johti linkki pitkään ja perinpohjaiseen artikkeliin, jossa käytiin läpi eri vuosikymmenten rakentamisen ongelmia ja home-ongelman syntyä ja kehitystä. Klik

Lukekoon ken jaksaa ja ketä kiinnostaa, mutta täytyy sanoa, että on yksi mielenkiintoisimmista jutuista, jonka olen pitkään aikaan lukenut.




Samalla tuli epätoivoinen olo: miten minä koskaan - näin pahasti altistuneena - voisin edes kuvitella löytäväni itselleni sitä Majaa?

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Pihi emäntä

Tilipäivän kunniaksi mietin taas vähän eteenpäin seuraavien viikkojen syömisiä. Ostan kaappiin perustarpeita joten pieni täydennys sellaisina hetkinä, kun seuraavaan rahapäivään on vielä aikaa, riittää. Suht edullisesti me minun mielestäni syömme, vaikka maksan suosiolla joistain asioista vähän enemmän, kun välttelen lisäaineita.  Se onkin helppoa, kun pääsääntöisesti teen paljon itse. Sillä kyllä säästää muutenkin, ja tietää varmasti mitä saa.

Käyn edelleen tuolloin tällöin hakemassa koululta ylijäämäruokaa. Vajaan litran pakasterasiallinen maksaa 1,20€. Siitä saa, ruoasta riippuen, jaettua kolme-neljä annosta pakkaseen. Tästä ei ruoka paljoa halpene. Näitä käytetään etenkin silloin, kun on vain toinen poika ruokittavana. Toki meilläkin välillä käytetään lisukkeena noita koululta haettuja, puolivalmisteita tai punalappuisina löydettyjä ja pakastettuja eineksiä (porkkanalettuja, kasvispihvejä, Poppiksia, luomunakkeja kuopukselle).



Oi voi, Kreikassa syödään  taas hyvin...


Tämän tilipäivää odottelevan viikon menu on ollut seuraava:

- Perunamuusi ja parsa  ei paljoa maksa, lopuista tein vielä iltapalaksi rieskoja. Tämän ruoan yhteydessä meillä kuulee sellaisen ihmeellisen lauseen, joka ei ymmärtääkseni monessakaan perheessä ole se kaikkein käytetyin: "Miksei meillä oo enempää parsaa?"

- Kalakeitto on sekin melko edullinen, ja sitä syö esikoinen sitten toisenakin päivänä. Toinen esikoisen suosikkikeitto on linssikeito punaisista linsseistä. Sitä keittelen usein torstai-aamupäivällä ennen töihin menoa ison kattilallisen - niin nytkin. Osan pakastan ja niitä on helppo sitten tarpeen tullen sulatella. Raejuusto ja tumma leipä viereen, niin se on jo oiva ateria - ja tosi edullinen. 

- Yksi väsyneiden päivien pikaruoka on valmispakastepinaattikeitto. Sen kanssa nautimme usein karjalanpiirakoita, joita olen saattanut punalaputettuina ostaa pakkaseen odottamaan. Tämän ehtii rääpäistä lämpimäksi (jos on muistanut ottaa pinaattikeittokalikan edellisenä päivänä sulamaan...) sellaisenakin päivänä kun illalla on vielä kokous eikä töiden ja kokouksen väliin jää juurikaan aikaa.

- Toinen nopea on couscous ja pakkasesta jotkut koulusta haetut pyörykät tai pihvit kastikkeineen. Tähän turvauduimme, kun olin hierojan jäljiltä lötkö enkä kyennyt seisomaan hellan äärellä.

- Pasta. Jos esikoinen rakastaa keittoja ja perunaruokia (mm. perunaoliiviherkku-nimistä apetta teen hänelle toisinaan) niin kuopus on kyllä täysverinen pastapoika. Pasta tomaattikastikkeella ei sekään ole järin kallis, vaikka käyttäisi - kuten minä teen - täysjyväluomupastaa ja luomutomaattimurskaa sen tekemiseen. Esikoiselle maistuu paremmin, jos sekaan lisää vielä kalamataoliiveja.

Vaikka meillä varsin tiukaa onkin, koitan huolehtia, että kaikkien ruokien lisäksi olisi aina jotain tuoretta. Vihreät linssit itse idätettyinä ovat vallan halpoja ja kelpaavat kaikille meille. Kaali ja porkkana maistuvat nekin molemmille pojille kypsentämättömänä, onneksi. Salaatti, kurkku, tomaatti, perussettiä. Aamuisin ujutan kummallekin aina jotain marjoja tai hedelmiä. Kyllä köyhänkin on vitamiineja saatava .

torstai 14. huhtikuuta 2016

Tolkun tyypit*

*Otsikolla ei ole mitään tekemistä Sauli Niinistön taikka pakolaiskeskustelun kanssa...

***

Eilinen aamun ajatus iski kyllä juuri sinne minne piti:



Hauskimmat päivät eivät ole niitä,
joina tapahtuu jotakin hienoa tai
jännittävää, vaan joina koetaan
pieniä onnen hetkiä ja jotka soljuvat
yksitellen, mutkattomasti kuin helmet
nauhaan.



Niinhän se on! Vaikka isommissa linjoissa on tällä hetkellä sitä säätöä ja kuprua enemmänkin, niin se, mikä oikeasti merkitsee, on arjen sujuvuus. Sen kun muistaisi. Meillä nimittäin sujuu. Ja niin tuntuu tutkimuksen mukaan sujuvan monessa muussakin suomalaisperheessä: Suomalaisten lasten ja vanhempien suhde on hyvä




Minulle on tärkeää, että syömme sen yhden lämpimän aterian porukalla. Vaikka eilen juuri kuopus nauroi, että hän vasta sekoittelee ja jäähdyttelee keittoaan, niin esikoinen on jo loppassut omansa kuin ajokoira. Lisäksi koen tosi tärkeänä, että olen sellainen tasapuolinen vanhempi. Tämä on varmaan kuopuksen isän "oppeja", kun silloin esikoinen koki, että ei ollut ihan tasapuolinen oman ja ei-oman lapsen suhteen. Tätä myötä se, että lapsilla on leppoisa, hyvä ja rento olo kotona on lähellä sydäntäni myös.

Sitä hyvää oloa ja rentoutta edistää minusta etenkin huumori, mutta myös käytöstavat. Kotona ei sen enempää kuin muuallakaan puhuta toisille ihmisille rumasti. Tunteet saa näyttää mutta pitää muistaa miten se tehdään toista kunnioittavasti. Minäkin vedän omat rajani tässä yhteydessä. Ja sama pätee toisinpäin: lasta pitää kuunnella, kunnioittaa ja kohdella kuin järkiolentoa. Pienestä asti.

Tuntuu, että tämä keskusteleva mutta tiukka kasvatustapani on sopinut ainakin minun pojilleni. Tolkun tyyppejä. Molemmat. Ja mikä tärkeintä, äitikin on vielä järjissään!

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Historian lyhin päivitys

Tänään on lyhyt työpäivä ja sen päätteeksi hieroja.
Ihanaa.
Olen ihan jumissa.
Ja tukossa ja vaikka mitä muuta kevään aiheuttamaa.
Pää ei toimi, siellä ei ole yhtäkään blogiin sopivaa ajatusta.






Siispä huomenna uusin voimin!

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Perheen pöhköin?

  oli kysymys mikä tahansa,
vastaus on aina
                    suklaa


Eilinen toi minulle taas mielettömän yllätyksen. Te olette ihmeellisiä ihmisiä. Mitä minä olen tehnyt ansaitakseni teidät?!?


Kiitos rakas <3 <3 <3



***

Kuopus eilen aamulla:

"Eiks ookin niin, että Tarja Halonen kiroilee paljon?"
- Ööh, no en mä kyllä tiedä. En usko!
"Sen nimi vaan kuulostaa siltä..."
"Jos sen arvonimi on Tasavallan Presidentti, niin mikä arvonimi mulla on?"
- Perheen pienin ja suloisin!
"Ei kelpaa!"

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Laiska töitään lukee

Eilen oli rento sunnuntai, mutta sitten kun illalla saunassa esikoisen kanssa mietimme viikonlopun ja päivän kulkua hoksasin, että tulihan sitä tehtyä vaikka ja mitä:

- torkuin sohvalla heräämisen jälkeen. Kuopus katseli televisiota. Esikoinen oli kaverillaan yötä.
- aamuruokin kuopuksen ja puput
- surffasin netissä sillä aikaa kun kuopus luki sohvalla. Kielsin sitä pelaamasta, tuntuu, että on liikaa koneella. Älä tee niin kuin minä teen vaan niin kuin sanon...
- kuskasin naapurin lapsineen kansalaisopiston juhliin kun heidän autonsa oli muualla
- sillä aikaa kuopus söi lounaan
- kuskasin kuopuksen kaverilleen
- kävin kaupassa 
- katsoin viikkolla väliin jääneen Australian MasterChefin myös
- hain kuopuksen ja esikoisen samalla reissulla
- tein ruoaksi tortilloja papumaissikastikkeella, guacamolella, kermaviilikastikkeella ja juusto- sekä tuorekasvislisukkeilla, nam.
- vein pääsiäiskoristeet (parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikö vaan?) ja talvivaatteet sekä -kengät ulkovarastoon
- etsin kuopuksen lippikset pipon tilalle
- pesin kaksi koneellista pyykkiä
- potkin palloa kuopuksen kanssa pihalla
- tutkailin pihan kasvustoa. Raparperi nostaa päätään, samoin kukkasipulit
- tein esikoiselle ison satsin mysliä
- autoin kuopusta läksyissä ja repun pakkaamisessa
- paistoin iltapalaksi lettuja (sunnuntain kunniaksi)
- juoksutin ja ruokin puput - en kuitenkaan letuilla...
- suunnittelin viikon ruokalistaa sekä kotiin että töihin
- laitoin aamusmoothien aineksia likomaan
- laitoin vihreät linssit likomaan. Tänään sitten itämään.
- huolehdin kuopuksen nukkumaan
- illalla tosiaan saunoin esikoisen kanssa.



Yksi laiska nukkuu
ja toinen pääsi vapaalle



On se äitin elämä vapaapäivänäkin vaan aika moninaista. Mutta ei se mitään.

Eikä sekään haittaa, että arki alkaa. 

Mukavaa viikkoa ihan jokaiselle!!!

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Pähkinä purtavaksi

Kuopus on nyt käynyt nyt kolme viikkoa uutta koulua. Olen suhannut keskustan ja tämän sivukylän väliä moneen otteeseen erinäisistä syistä. Välillä olen napannut kuopuksen kyytiini koulun jälkeen matkalla kaupunkiin. Toisinaan olen vienyt hänet kouluun, kun antibioottikuurin takia on jäänyt liikuntatunti väliin. Olemme myös käyneet kylätalon aktiviteeteissa. Keskiviikkona oli peli- ja lemmikki-ilta, jonne päätimme mennä. Kuopus tapasi vähän uuden koulun kavereita vapaallakin. Paikalla oli lisäksi kaksi koiraa, kissa, kolme kania ja chinchilla - heh. Eilen oli samassa paikassa kirpputori, jonne menimme äitini kanssa. Kahvia, pullaa, höyrymakkaraa, arvontaa...


Tämä ei ole chinchilla eikä se pure pähkinääkään


Ihanan aktiivista toimintaa, vaikka tuolla kylällä ei mitään muita palveluja olekaan kuin tosiaan koulu ja päiväkoti. Ja tuo kylätalo. Yhteisöllisyys on ehkä vieläkin kouriintuntuvampaa kuin täällä keskustassa. Jotenkin tykkään siitä ja pieni maalaisromantikko minussa miettii, pitäisikö nyt ulottaa asunnon etsiminen myös tuonne asti, kun kylältä ei ole tärpännyt. 

Kuulin myös, että koulun talonmiehenasunto saattaisi mahdollisesti olla vapautumassa piakkoin. Hmm. Tässäpä pähkinää purtavaksi. Haluanko pois palvelujen ääreltä? Päivittäisen työmatkan, kymmenen kilometriä nykyisen kahden sijaan, johon tietysti yhdistäisin myös kauppa-asioita hoitamisen ja muuta jutut. Kuopuksella olisi luokkakaverit lähempänä mutta nämä nykyiset vanhat kaverit kauempana. Kolmen vuoden päästä alkaa yläaste, joka taas on täällä kylillä. Toisaalta kaupunkiin olisi sen kymmenen kilometriä lyhyempi matka. Äh, sikavaikeaa!

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Naisenergiaa

Sitä oli eilinen päivä täynnä.

Aamulla vein pojat matkoihinsa ja auton renkaidenvaihtoon myös. Kävelin kotia kohti kun vastaan tuli eräs tuttu, jolla tiesin olevan rankat ajat. Olemme ohi mennen puhuneet, että pitäisi istahtaa kahville ja jutella. Nyt, kun näki minun tulevan vastaan, tuli hänellä itku silmään heti. Kysyin, haluaako olla yksin vai tulisinko samantien aamukahville. Sain kutsun, joten istuimme hyvin tovin nauttien aamupalaa ja kahvia ja naisterapiaa. Molemmille taisi jäädä kohtaamisesta paljon parempi mieli, kuin sateisessa aamussa ennen sitä oli. 



Kukkaa pukkaa vaikka paikoin on vielä lumilänttejä
(ylhällä vasemmalla)



Iltapäivällä kahvittelimme ystävän kanssa. Jotenkin tämä viikko meni niin työn ja kaiken muun merkeissä, ettemme olleet oikein ehtineet vaihtaa kuulumisia. Nyt kerkesimme.

Illalla vielä oli sellaista harvinaista herkkua tarjolla, että äitini tuli kanssani viettämään tyttöjen iltaa. Edellisestä on jo hävyttömän kauan aikaa! Esikoinen lähti koulun jälkeen kuopuksen isän luo yhdeksi yöksi, joten saimme olla aivan rauhassa kun kuopus meni suht varhain pehkuihin. Sitä ennen kävimme kolmisin pizzalla. 

Mikä mainio alku viikonlopulle!

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Mummot kumoon

Vapaa tulee - taas - tarpeeseen. Kevät. Luonnonhomeet. Tarvitseeko minun sanoa muuta? Olemme esikoisen kanssa olleet molemmat harvinaisen huonossa hapessa. Eilinen iltavuoro oli onneksi viimeinen rutistus tälle viikolle ja nyt on aika ottaa hyvin rauhallisesti. Iltavuoroa ennen kun ehdin jo tehdä vaikka ja mitä. Ystävä pyysi aamupäiväkahveille enkä voinut vastustaa kiusausta. Sitä ennen olin käynyt lähikaupungissa anomassa itselleni passia ja vähän ruokaostoksilla. 

Passin hakeminen onkin velmua hommaa, jos edellinen on ehtinyt mennä vanhaksi eikä muuta virallista henkilötodistusta ole. Minulla ei ole, koska ajokorttia ei tällaiseksi lueta. Pääsin tenttiin jo kun haimme esikoiselle passin, silloin kysyttiin sisaruksia, vanhempien syntymäpaikkaa ja -aikaa, sitää, onko muita lapsia kuin esikoinen, joka siis oli mukana. Eilen sain kertoa isän ja äidin koko nimet ja syntymäajat ja pitkän liudan entisiä osoitteita. Aika monta taaksepäin muistin, ja huvitin jälkikäteen itseäni miettimällä niitä vielä lisää. On muuten tullut muutettua, pääsin ainakin yhdeksääntoista osoitteeseen, jotka itse muistan. Tätä ennen on toki ollut muutama vanhempien kanssa alle kaksi vuotiaana. Josko se kahdeskymmenes joskus löytyisi ja olisi sitten se loppusijoituspaikka?



Lopetan kahvinjuonnin, siirryn teehen...



Niin, ja kerkesinhän minä vielä ennen kaupunkireissua paikalliselle huoltoasemallekin. Kuopus pitää viedä koulubussille nykyään niin varhain, että ajattelin vähän lorvia, ettei tarvitsisi sitten naapurikaupungissa venyä ja vanua ja odotella. Päätin kurppia kahvia ihan omalla kylällä ja katastaa, josko samalla näkyisi mielenkiintoisia miehenpuolikkaita. Niiden miesten kanssa nyt oli vähän niin ja näin, ja jälkeenpäin toivon, etteivät he ainakaan huomanneet minua, koska ajellessani poliisilaitosta kohti löysin takaraivosta yhden papiljotin. Vaaleanpunaisen.

Mummo ja Marjaana, vai miten se meni?

torstai 7. huhtikuuta 2016

Hämähäkki väärinpäin

Vaikka vaikeaa ja haikeaa välillä onkin, niin ainakin huumorintaju on kuopuksella tallella. Keskustelimme kiroilemisesta, kun esikoisen huoneen oven läpi kuului yksi p*ska. Olen tälle antanut palautettakin, miten hienosti onnistuu pitämään erillään kaverien kanssa puhutun kielen ja kotona käytetyn. Olen ehkä kerran tai kaksi koko 17-vuoden aikana kuullut esikoisen suusta livahtavan kirosanan ja molemmilla kerroilla hän on heti pyytänyt anteeksi, koska on itse huomannut, että seura oli väärä. (Niitä ei siis lasketa, jotka kuulen oven läpi kun pelaa ja skypettää kavereiden kanssa.) Hattua nostan, todella.


Hmm, kuvituksena hämähäkki ihan oikein päin...


No, sen oven läpi kuullun jälkeen kuopus kysyi, että "Miks esikoinen saa kiroilla ja mä en?" Koitin selittää tuota eroa ja tietenkin sitä ikäeroa myös. Asia jäi selvästi mietityttämään, koska seuraavana päivänä jatkettiin. "Milloin mä sitten oikein saan ruveta kiroilemaan?" Hmm, no et ainakaan ennen kun oot yläasteella.

"Jee, sitten kun ala-aste päättyy, mä laitan kevätjuhlan jälkeen kaasun pohjaan, tuun kotiin, käynnistän skypen ja PIIP, PIIP, PIIP."

Just!

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Kun on tunteet

Eilen oli ensimmäinen aamu koulunvaoihdon jälkeen, kun äidin sydän meinasi särkyä. Kuopus ei olisi millään halunnut lähteä, oli haikea ja vaikea aamu. Itkukin tuli, oikein kunnolla. Oli niin ikävä vanhaa koulua, vanhoja kavereita, tuttua ja turvallista. Halattiin moneen kertaan ja selvittiin matkaan. Kuopuksen entinen luokka kävi vielä iltapäivällä kirjastossa ja opettaja kysyi minulta miten on mennyt. Sen verran vereslihalla aamusta vissiin olin, että rupesin itkemään. Tiskissä. Äh!



Käytiin parturissa



Kyllä minä tiedän, että tämä tästä ja sitä rataa, mutta juuri nyt tuntuu hankalalta - meistä molemmista. Saa tuntua.

Silti ja ehkä siksi ajattelin, että olisi hyvä kohta napata Birgitalta haaste, jossa listataan positiivisia asioita. Viime ajat muutenkin ovat todella välillä olleet aika rankkoja ja positiivisuus on ollut ihan hakusessa. Aloitin jopa kiitollisuuspäiväkirjan pitämisen, kun tuntui, että elämä on yhtä kurtistelua. Tämä sopii samaan teemaan todella hyvin.

Muutama ihan randomisti päähän pälkähtänyt ajatus

♥ ihminen on sopeutuvainen otus
♥ minulla on ihania ihmisiä ympärilläni
♥ pojat ovat suloisia ja kokonaisuus toimii
♥ kevät
♥ aurinko
♥ tulossa oleva Kreikan matka
♥ on niitä varmaan muitakin mutta just nyt ei pysty...

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Kahvia ja pullaa 150:lle

Olin kaikkien sunnuntain aktiviteettien jälkeen niin poikki, etten jaksanut muuta kuin väkertää kuva-arvoituksen. Menin jo ennen puolta päivää työmaalle viimeistelemään luonto ry:mme toimintakertomusta. Sain sen tehtyä ennen hallituksen kokousta ja heti perään oli kevätkokous. Sieltä piti jo lentää esikoista ja leivontatarpeita hakemaan, kun illalla oli Suuri Konsertti, jonne olimme luvanneet hoitaa väliaikakahvituksen. Se toisaan oli hieman ongelmallista, kun emme yhtään tienneet tai osanneet arvioida minkä verran yleisöä tulisi. Menimme siis mututuntumalla. Esikoinen leipoi kahdeksan pullapitkoa ja minä keitin perkolaattorilla kahvia 160 hengelle. 

Lippuja myytiin 140 ja kymmenkunta oli henkilökuntaa siihen päälle, joten arviomme osui jotakuinkin nappiin. Silti konsertin alun ja väliajan välinen aika oli suht hektistä. Hain varuulta lisää pullaa kaupasta ja kahvimaitoa myös. Jokusen kupin kahvia valuttelin varalta termariinkin, koska - no, olisihan se ollut noloa, jos tarjoilut olisivat loppuneet kesken. Sitten saimmekin seistä ja tarjoilla aika tovin kun yleisö rynnisti väliajalla salista kahvioon. Onneksi meitä oli edes se kaksi, koska kiire tuli näinkin. Enpä aiemmin ole ollut vastaavaa määrää ihmisiä kahvittamassa. Kun ihmiset palasivat takaisin kultuurielämyksen pariin me siivosimme jälkemme ja palasimme kotiin. Olin siinä vaiheessa ollut yhteensä 9 tuntia liikenteessä ja niistä viisi jaloillani.  Loppuilta menikin sohvalla lojuessa.




Eilen alkoi arki ja kuopuskin palasi illansuussa kotiin. Mukavaa ja leppoisaa oloa on luvassa - ja hyvä niin, koska tuo sunnuntai tosiaan meni varsin aktiivisissa merkeissä. Eilen emme muuta tehneetkään kuin vaihdoimme kuulumiset, halimme ja painuimme varhain pehkuihin.

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Kuva-arvoitus

Mitä tässä tapahtuu?




Hannu ja Kerttu?






Vai ihan jotain muuta?

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Upea kevätpäivä!

Ekat joutsenet näimme jo viime sunnuntaina, mutta perjantai-aamuna pariskunta lensi pihamme yli. Se on joka kevät yhtä upea ja pysähdyttävä näky. Eikä vähiten siksi, että en vieläkään oikein ymmärrä, miten se "valtava ruho" pysyy ilmassa. Muitakin kevään merkkejä bongailtiin, kun kävelimme ystävän kanssa kirpputorille kahveille. Leskenlehti nähty, jee! Kävimme samalla reissulla tapaamassa toista ystävää, joka on ollut kovin pitkään kipeänä. Istahdettiin kolmisin terassille ja nautittiin kevätauringon lämmöstä. Kärpäsiäkin siinä ympärillä pyöri. Liekö johtunut meistä vai rosepullostamme?

Kuopuksen uusi luokka on ottanut käyttöön lasten kevätseurannan ja olen siitä hyvin onnellinen. Täytyy käyttää poika katsomassa leskenlehtiä jahka tulee kotiin. Muutenkin uusi opettaja vaikuttaa aivan mainiolta tyypiltä. No, olenhan minä tosiaan tuntenut hänet jo varmaan kymmenen vuotta, mutta ei ole opettanut minun lapsiani. Ja mikä parasta, kuopuskin tuntuu nauttivan. Sillä on mukavia juttuja kerrottavana kun tulee koulusta: "Tänään Pertiltä lähti hammas ja ope laittoi sen kokispulloon. Me tehtiin excel-taulukko ja seurataan miten sille käy kun aika kuluu!" Yhtenä päivänä kysyin, mitä puuhasivat kuviksen tunnilla ja yllättäen vastaus oli "tehtiin talven vikat lumiukot". Mahtavaa! Eikä siinä vielä kaikki, ne oli muovailtu ruokalan ikkunoiden eteen niin, että ne vaanivat lapsia kun ovat syömässä. Tällaisesta minä tykkään.


Pääsiäinen kerättiin jo pois,
mitä nyt pupuja varten jätettiin kynityt ohrat.
Josko kasvaisi vielä vähän syötävää?


Kahvireissun jälkeen esikoinen tuli kotiin ja otettiin loppupäivä rauhallisesti. Ja hyvä niin, koska tänään on mielenkiintoinen rynnistys: minulla on luonto ry:mme hallituksen kokous ja kevätkokous heti perään. Lisäksi järkkäämme esikoisen kanssa kahvituksen konserttiin, jonka kuulijamäärä on täysi arvoitus. Saliin mahtuu reilut parisataa ihmistä, joten mitä tahansa kolmenkymmenen ja sen väliltä on mahdollista. Ennakkolippuja on ostettu siis tuo kolmisenkymmentä, joten pullaa on leivottava x-määrä ja toivottava että se riittää. Toki konsertin alkaessa näemme paljonko porukkaa tulee ja voimme sitten pikaisesti käydä Pullavaostoksilla jos niikseen tulee. Samoin kahvia voi aina keittää lisää ensimmäisen puoliajan aikana. Mutta intensiivistä siitä tulee!