Sivut


torstai 30. huhtikuuta 2015

Vappupalloja ja - voi vitsi miten vaikeaa voi otsikon keksiminen välillä olla!

Kävin eilen katsomassa sitä Pientä Punaista Tupaa. Pihassa tuli sellainen tunne, että täällä olisi hyvä asua. Harmi, että olo ei seurannut sisälle saakka. Keuhkoni eivät pitäneet paikasta, vaikka muuten olisin rakastanut sitä. Tottakai talossa/mökissä oli paljon niitä miinuspuolia joiden korjaamiseen olisi mennyt aikaa ja rahaa - ja ammattimaista apua, enhän minä itse olisi osannut, tietenkään. Mutta se puulämmityksen tuntu. Tuoksu. Vanhan kakluunin kauneus, lieden kodikkuus. Puusaunan autuus. Mutta kyllä minä varmaan joillain mittareilla olen aivan seinähullu kun edes harkitsin vakavasti tuonne muuttamista. Minimimukavuuksilla, varsin työlääseen arkeen. Järki vs tunteet. Minulle jäi eritoten mieleen välittäjän puhelimessa käyttämä termi "toimeliaan ihmisen koti". Hmm, se ei ehkä kuitenkaan ole se ensimmäinen adjektiivi, jolla minut tuntevat kuvailevat olemustani ja olemistani. Eli etsintä jatkukoon!






Tämän kuvan myötä toivotan leppoisaa/railakasta (valitse mieleisesi) vappua!

Minun vapustani tulee mukava. Molemmat pojat ovat aaton kotona, kutsuimme tosiaan muutamia ihmisiä käväisemään illan mittaan simalle ja munkeille. Esikoinen on luvannut taas tuttuun tapaan paistaa munkit ja minulle jää vain salaattien teko. Potut on jo keitettynä perunasalaattia ja pasta punaisen peston kanssa maustumassa toista varten. Ilmapalloja on puhallettu ja serpentiiniäkin heitelty tuonne tänne. Tänään pitää vaan tehdä lyhyt työpäivä ja sitten pääsen viimeistelemään tarjoilut (kiitos ihanan kollegan, joka tarjoutui tekemään myöhäisemmän vuoron puolestani <3 ). Tästä tulee mainioita!



P.S. Illalla alkoi sataa räntää, isoja märkiä lämpäreitä, ja sitä hupia on vissiin luvassa koko yön. Aamulla on varmasti maa valkoisenaan hetken. 

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Päivä sekalaisina kuvina

Olipas päivä eilen. Monivivahteinen.

Aamulla minua katsoi peilistä Axel Smith, koska olin edellisillan saunan jälkeen liian väsynyt jaksaakseni valvoa siihen saakka, että hiukset olisivat ehtineet kuivua. Oli muuten hommaa saada itseni sen näköiseksi, että kehtasin lähteä töihin ja koulutukseen. Kuopus oli sen verran kunnossa, että pääsi kouluun. Sumplimme kuitenkin niin, että oli siellä vain kolme tuntia ja ruokailun, ja sitten nappasin hänet mukaani. Vein pojan äidilleni siksi aikaa kun opiskelin e-kirja-asioita ja kävin vappuostoksilla. Näin kuopuksen ei tarvinut toipilaana mennä liikuntatunnille eikä iltapäiväkerhoon.





Paluumatkalla löysin lähteeltä  leskenlehtiä ja olin innoissani kuin pikkutyttö. Pitihän niitä poimia kotiin piristykseksi. 





Kotosalla vietimme liki koko illan pelaamalla alehyllystä löytämääni uutta peliä. Kuopuksella on taas joku lautapelikausi ja olemmekin kaivaneet ja kokeilleet koko arsenaalin läpi viikonlopun ja sairaspäivien aikana. Tuo oli hupsu löytö, jossa piti taikasauvalla pamauttelemalla "muuttaa sammakoita pupuiksi". Ihan hillittömän hauskaa, ainakin aluksi. Esikoinen, joka liittyi seuraamme yhden pelin ajaksi, totesi kuivakkaasti, että "mä en voi uskoa että mä teen jotain tällaista". 




Kerkesin minä suunnitella vapputarjoilutkin aaton sembaloihin kaupunkiostosteni pohjalta. Iltapäivällä on käytävä viimeiset ostamassa, koska torstaina en kyllä taatusti töiden jälkeen halua käydä enää missään. Suoraan kotiin vaan viimeistelemään salaatteja ja vahtimaan esikoisen munkinpaistoa. Kutsutkin lähetin tekstareina ja muutama tärppikin jo tuli. Hyvä vappu tulossa!






Toivottavasti tänään on ihan normaali työpäivä omalla kustannuspaikalla. Olisin sellaisen tarpeessa. Pitkästä aikaa!





Illalla oli mieletön ilta-aurinko, ja jo ihan parhaan teränsä menettäneet ruusut liekehtivät upeasti ilonani.

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Karsean näköinen keikauskakku

...mutta ei ole kakkuakaan karvoihin katsominen. Oli nimittäin sairaan hyvää!


Niinhän siinä kävi, että jäimme kotiin vielä eiliseksi. Kävimme terveysasemalla ja sain pari päivää sairaan lapsen hoitovapaata. Saa nähdä, käytänkö tämänpäiväisenkin. Minulla nimittäin olisi mielenkiintoinen ja hyvin tarpeellinen e-kirjakoulutus lähikaupungissa, jonne todella haluaisin mennä. Tai siis menen joka tapauksessa, jos kuopuksella ei kauheasti yht äkkiä kuume nouse. Äitini on luvannut ottaa hänet niiksi pariksi tunniksi, jotka koulutus kestää, mikäli ei vielä huomennakaan ole koulukunnossa. Ajattelin myös hoidella vappuostokset samalla lähikaupungissa, niin säästän yhden ylimääräisen reissun.



Ei mikään maailman kaunein luomus...



Kun on kotona monta päivää putkeen, iskee jossain kohtaa tekemisen puute. Se yhdistettynä mustuviin banaaneihin ja edellispäivänä netistä bongaamaani reseptiin poiki meille herkullisen jälkiruoan. Banaanikeikauskakun. Kuopus on innostunut leipomisesta ja keittiöhommista muutenkin, joten teimme tämän yhdessä. Minä toimin assistenttina ja poika häärää. Ensi vuonna se täytynee laittaa kokkikerhoon - esikoinenhan sai sieltä elinikäisen kipinän leipomiseen!




...mutta hyvältä se maistui vaniljajäätelön kera!



P.S. Huomenna menen haistelemaan sen pienen punaisen mökin. Onneksi siinä on sen verran huonoja(kin) puolia, että en ihan hirveästi pety jos kun saan kuitenkin oireita.

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Kukkia ja kaamea yskä

Käväisimme ystävän kanssa eilen siellä kauppapuutarhalla, josta mainitsin. Lisäksi joimme orvokkipäiväkahvit meillä sen jälkeen, koska keli oli sateinen ja kurja, eikä yhtään houkutellut pihahommiin. Sen verran nyt kuitenkin sain myöhemmin aikaiseksi, että tein amppelin ja tälläsin muutkin ruukkuihinsa. Yleensä tähän samaan syssyyn on ollut hyvä vähän raivata ulkovarastoa ja sen sellaista, mutta ei eilen, hrrr. Lämpöpeitto sohvannurkassa kutsui sekä minua että kuopusta. Hän sai kylmää viime keskiviikkona kaverillaan ja on ollut limainen, kröhäinen ja lämpöillytkin välillä. Lauantai-iltana nousi kuume ja yskä rupesi kuulostamaan minunkin korvaan siltä, että voisi olla syytä käydä lääkärissä. Kun sunnuntaina kuitenkaan ei aamulla ollut edes lämpöä, päätin, että päivystykseen ei tarvitse lähteä vaan odotimme arkea. Taitaa kuitenkin mennä toipilasta hoidellessa tämä päivä. 







Mutta ei minulla tuon kanssa aikaa tule pitkäksi. Lauantaina saunassa ja sen jälkeenkin oli hupaisaa. Kuopuksen huoneessa oli hiirenhiljaista (josta aina tiedän jotain olevan tekeillä). Pian hän ilmaantui t-paidassa ja shortseissa olkkariin muina miehinä: "Mä aatelin laittaa tällaset vapaa-ajan vaatteet". Jostain syystä pisti hymyilyttämään.

Saunassa se mietti, että onko korrektia sanoa että hänellä on parempi näkö kuin minulla. Kerroin, että se on fakta eikä sellaisen sanomisessa pitäisi olla mitä loukkaavaa taikka kehuskelevaa - mutta toki joissain tilanteissa senkin kanssa voi olla vähän varuillaan. Mutta kotona ei tarvitse. Homma taisi mennä perille, kun hetken päästä kuopus totesi, että "Bertta Perätuuli haisee kakalle". Minä ihmettelemään ja toppuuttelemaan kielenkäyttöään, mutta hän tokaisi takaisin, että se on fakta. 

(Oli juuri lukenut Noora ja Jenni Kunnaksen Kaheli sakki ja kauhujen kaappi, jossa yksi päähenkilöistä kuulemma on vanha rouva Bertta Perätuuli.)





Minun työssäni on kyllä se(kin) hyvä puoli, että törmään mainioihin uusiin kirjoihin ja voin sitten koittaa saada poikia niitä lukemaan. Kuopuksen kanssa se jopa onnistuukin. Töistä sen verran, että onneksi tekniikka kehittyy ja työvälineet myös. Silloin kun tein etätöitä, uusien kirjojen valitseminen kotoa käsin oli hankalaa. Nyt pystyn tekemään sen ongelmitta ja tänään täytyykin tehdä yksi valintalista liki valmiiksi. Tilauspäivä on huomenna, joten tilauksen ennätän - toivon mukaan - lähettää työmaaltakin käsin.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Pullaa ja pullotusta

Eilen oli juuri sellainen leppoisa lauantai, jota vailla olin. Heräilimme rauhassa kuopuksen kanssa, joka tarkoittaa sitä, että vääntäydyn olohuoneeseen sohvalle ja jatkan siinä torkuttelua kun kuopus väijyy televisiosta lastenohjelmia. Lueskelin blogeja, odotin, että ilma lämpenee sen verran, että pihalla tarkenisi olla. Yöllä oli nimittäin ollut ihan kunnolla kylmää, maa oli kuurassa vielä yhdeksältä ja mittari karvan verran alle nollan siinä vaiheessa. Esikoinenkin heräili omaan tahtiinsa ja nautti vapaapäivän kiireettömyydestä myös. Kuopukselle tuli kaveri iltapäivällä ja sitä odotellessa leivoimme siman teosta ylijääneestä hiivasta herkkupullien nimellä suvussamme kulkevia ihanuuksia. (Vähän tähän tyyliin - rasvassa ja sokerissa ei säästellä...) En muista milloin olisin viimeksi noita tehnyt mutta maistuivat kyllä melkein yhtä hyviltä kuin äitini tekemät. Pyysin kuopuksen kaverin äidinkin sitten kahveille ja syömäavuksi.






Muutenkin oli rauhallista ja mukavaa. Minä kerkesin vähän haravoida ja puuhata pihalla, saunoimme, katsoimme Avaran luonnon ja vain olimme hissukseen. Huomenna avataan uusi kauppapuutarha ihan lähelle, taidan pistäytyä orvokkiostoksille. Illalla pullotin ensimmäisen satsin simaa ja laitoin toisen tulemaan. Esikoinen kun ilmaisi, että se loppuu aina kesken ja sitten harmittaa. Nyt ei pitäisi loppua, vaikka pitäisimme - ja varmasti taas pidämmekin - vappuaaton avoimet ovet. Esikoinen paistelee munkkeja ja minä teen perunasalaattia. Sitä odotellessa.



Kuva täältä.            © Pertti Jarla

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Saa kai sitä haaveilla?

Olen ollut viime päivinä ahdistunut (olette saattaneet huomata ) monesta asiasta. Joskus siinä olotilassa rupeaa sitten oikein rypemään kaikessa mahdollisessa, sellaisessakin, joka ei sillä hetkellä olisi ollenkaan akuuttia taikka tarpeen ylipäätään. Kuten vaikkapa, ettemme millään löydä meille sopivaa tarpeeksi puhdasta Majaa. Toki tämä liittyy minua altuiseen ahdistaviin raha-asioihin, koska jos asumis-kustannuksemme olisivat pienemmät, tilanteemmekin kohenisi sitä myötä. On hassua ajatella, että maksamalla omaa pankille, olisi taloudellisesti paljon helpompaa kuin nyt, vuokralla ollessa. Ja pitkällä tähtäimellä myös, tottakai. Heti kun olin vaipunut pahimpaan asunto-alhoon, löysin tämän:



Kaikki tämän postauksen kuvat Etuovi.com



60-luvun alkupuolella rakennettu pieni (alle 80m2) varsin askeettinen mökki. Olen jossain postauksessa pohdiskellutkin minulle optimaalista kotia. Sinne ei välttämättä edes tarvitsisi tulla vettä koko taloon ja ekovessakin olisi vain plussaa. Hupaisaa sinänsä, koska juuri nuo ominaisuudet ovat niitä, jotka karkottavat suurimman osan ostajista. Lisäksi tuossa söpöläisessä olisi puuhella ja pönttöuuni, joista kumpaisestakin haaveilen. 






Lääniä olisi reilusti, yli 4000m2 ja pihassa myös vaja/puuliiteri ja keittokatos.






Niin, ja puucee myös.





Ja arvatkaa mitä? Minulla olisi jopa tuohon varaa. Olen ollut välittäjään yhteydessä.

Milloinkahan pääsen sitä haistelemaan?

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Gnjäääääääh

numero kaksi. Pahoittelen!

Edelleen lasketaan elatustukea ja minua ahdistaa. Toivon, etten menetä yöuniani kuten kävi viime kerralla.

Eilinen myrsky ja räntäsade eivät piristäneet lainkaan.

Eikä se, että kuopus sai keskiviikkona kylmää kaverin luona leikkiessään (yllätys yllätys, kun oli tuulisessa ja koleassa kelissä vesisota käynnissä...) ja aamulla oli kurkku karheana ja kurja olo. Koko koululla oli teatterireissu, ja koska lämpöä ei ollut, päädyin kompromissiin. Oltiin kotona ruokailuun saakka ja sitten kuopus liittyi luokkansa joukkoon. Teatterin jälkeen jäi sitten yhdeksi yöksi isälleen kuten torstaisin on tapana. Oli näppärästi jo samalla paikkakunnallakin. Mutta siinäpä se minun tämän viikon aamuvapaani sitten vierähtikin.

Ehdin toki käväistä huoltoasemalla lounaalla ennen töihin menoa, mutta en paljon muuta. Marketreissukin jäi, ja se olisi tarkoitus tehdä tänään.

Olo oli kurja töissä ja töiden jälkeen. Siitä suivaantuneena käväisin kaupassa ja ostin saunaoluen ja pari siideriä. Minulla alkoi viikonloppu.

On se kumma, jos ei olo ja mieliala tästä kohene. Tämä ei ole ollenkaan minulle tyypillistä. Tosin eipä tämä olotilakaan ole ollut.

***




Eilen oli kirjan ja ruusun päivä. Sen kunniaksi ostin kollegoille ruusukimput ja itselleni myös. Kirjoja on hyllyssä omasta takaa, työmaalla, joten niitä en hommannut. Nuo kaksi tuossa pöydällä odottavat, että minulla olisi viikonloppuna aikaa lukea. Toinen on Linda Olssonin Kun mustarastas laulaa. Olen tykännyt hänen edellisistä kirjoistaan kovasti, varsinkin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja oli lämmintunnelmainen ja ihana. Toista suositteli äiti, Antoine Laurainin Punaisen muistikirjan nainen. Takatekstinkin perusteella se vaikuttaa oikein mukavalta pikku välipalalta!

torstai 23. huhtikuuta 2015

Gnjäääh

Tälle päivälle on luvattu räntäsadetta ja myräkkää muutenkin.



Kuva otettu 14.4.2015


Meillä on meneillään elatustuen uudelleenlaskenta kuopuksen isän kanssa.


Olo on edelleen kurja. Tulee vähän mieleen viiden vuoden takainen, kun sairastuin aina pitkäksi aikaa kun kävin jossain huonossa paikassa. Onneksi, onneksi niin ei kuitenkaan ole asianlaita enää nykyään. Kestän käynnit ihan hyvin, mutta monen tunnin oleilua näemmä en. Tulipahan sekin testattua (siellä to-pe ensiapukurssilla).


Minulla on iltavuoro - mikä se kyllä muuten on oikein mukavaa, näen asiakkaita jne, mutta pitkä työpäivä tähän päälle vaatinee vielä veronsa. 


No, pitää saunoa illalla ja olla viikonvaihde rauhassa kotosalla. 


Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä. 

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Voimaruokaa ja vertaistukea

Liekö kevät, pahentuneet altistusoireet vai mikä, mutta on kova tarve saada siemeniä. Eri muodoissa. Eilen tein kalakeiton poristessa mysliä ja laitoin tämän aamun aamupalan ainekset likoamaan. Omatekoinen mysli on siitä ihanaa, että taatusti tietää mitä saa. Paitsi esikoinen, mysliä teen lähinnä hänen nautittavakseen ja piilotan siihen sitä sun tätä. Teini ei taatusti arvaa eikä varmasti haluakaan tietää, mitä kaikkea tulee siinä samalla nauttineeksi (mm. pellavarouhetta kuivatun puolukan kera, seesaminsiemeniä ja auringonkukansiemeniä - paitsi että ne se kyllä näkee ja erottaa). 






Toinen, mitä tekee jatkuvasti mieli, on tuore ja vitamiinipitoinen ruoka. Pähkinät ovat menossa lehtikaalisalaatin kaveriksi ja alla oleva smoothie kulahti illalla alas kurkusta sen kummemmin kakistelematta. Ah! Ehkä sitä tässä näilläkin eväillä vähän piristyisi? Viime viikon ea-kurssi painaa edelleen kropassa, mutta ensi viikonlopun (pe, la, su) lepään kyllä ihan kotosalla, joten eiköhän tämä viimeistään silloin helpota. Eilen käväisin yhden tuttavan kanssa vähän tonttimaastoja katsastamassa ja luonnonhomeet ottivat koville. Kaveri on itsekin altistunut, joten puhuimme samaa kieltä ja ymmärsimme toisiamme. Ei tarvinut selitellä, toinen tietää puolesta sanasta. Se on aika ihanaa, vaikka aiheet toki rankkoja olivatkin. 





***

Jos pupujen päässä liikkuu vain yksi ajatus kerrallaan, on kuopuksella sitten ihan eri meininki. Eilen sain kuulla, että heillä on kaverin kanssa diili. Kaverista tulee kuulemma isona professori. Ja kun kuopuksesta tulee laulaja (!?!), niin olivat sopineet, että kuopus antaa sitten hällekin rahaa. "Kun kyllähän keikkojen järjestäminen maksaa, mutta niistä saa sitten ihan hyvin rahaa." Faktat hallussa? Kuulostaa tuo heidän suunnitelmansa minusta sellaiselta käänteiseltä tai uudenaikaiselta mesenaatti-suhteelta. Saa professori tehdä tiedettä rauhassa ilman taloudellisia huolia.

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Raparperin alla

Olo ei vieläkään ole aivan normaali ensiapukurssin jäljiltä. Eilen töissä olo muuttui kurjaksi, ja koitan loppuviikon ottaa sielläkin rauhallisesti, tehdä vähän lyhempää päivää. Jospa sitä pikku hiljaa palautuisi? Iltapäivällä oli kaunis, vaikkakin tuulinen ilma. Koitin vähän nautiskella ulkoilmasta, mutta tuuli teki haravoinnin lähes mahdottomaksi. Eikä se kyllä ollut parasta mahdollista viihdettä jo ennestään pihiseville keuhkoillenikaan. Päädyin sitten vaan istahtamaan lehden lukuun ja nauttimaan auringosta. Kyllä se kesä sieltä tulee!



Lehteä pukkaa...


Iltapäivä ja ilta menivät rauhaisissa merkeissä. Nuhjasimme sohvan nurkassa katsomassa Australian Master Chefin finaalia kotiin palanneen kuopuksen kanssa. Esikoinen oli kaverillaan ja tuli vasta illaksi kotiin. Jospa tästä vähän piristyisi kun kunto taas kohenee?


***

Voi kun minua harmittaa, etten saa teille välitettyä kuopuksen tajunnanvirtaa. Eilen pohdinnassa oli mm. pupun päänsisäinen maailma, ja se, voiko pieru muuttua röyhtäykseksi. Ihanaa, että se on taas kotona!

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Pieniä vihreitä miehiä

...ja naisia, tietysti.

Jotenkin jähmeä sunnuntai. Aika kului todella hitaasti, ei tapahtunut mitään ja oli tylsää. Yleensä olen oikein hyvä tappamaan aikaa, mutta eilen se ei oikein onnistunut. Istuin pari tuntia äänestyspaikalla keräyslippaan kanssa ja sen jälkeen juotiin kahvit äitini ja hänen miehensä kanssa kun toivat esikoisen kotiin. Saunaankin ehdittiin. Päivätorkkujen jälkeen tuli niin hirveä makeanhimo, että oli lähdettävä kauppaan. Hoitelin siinä samalla alkuviikon ruokaostokset ja ajoin vielä kanalaankin munanhakureissulle. Siinäpä ne sunnuntain aktiviteetit sitten olivatkin. Silti sai vielä odotella hyvän tovin vaalivalvojaisten alkamista.






Ja kannatti niitä odottaakin, minulle mieluisaa oli vihreiden vahva paluu. Annoin oman ääneni pienelle vihreälle miehelle ja se auttoi osaltaan saamaan yhden edustajan lisää Arkadianmäelle. Yleensä valitsen naisen, mutta tällä kertaa painoivat toisenlaiset syyt omassa vaakakupissa.  Eivätkä ne pari maahanmuuttajataustaista edustajaakaan pahaa tee siellä teuvohakkaraisten keskellä. Tyytyväinen olo, ja mielenkiintoinen ilta, toden totta. Minulla oli auki Vaalit.fi -sivusto, josta seurasin oman paikkakuntani ja alueeni ääniä ja ehdokkaita sekä television Ylen vaalivalvojaiset, joista taas katselin kokonaiskuvaa. On se vaan joka neljäs vuosi näemmä uppouduttava tähän hommaan ihan täysillä. Esikoinen pistäytyi välillä seuranani ja totesimme, että jahka pääsee itse äänestämään seuraavissa kunnallisvaaleissa, voi homma kiinnostaa häntäkin vähän enemmän. Tulee sen verran lähemmäs omaa elinpiiriä. Ja presidentinvaalit, jotka sitten ovat seuraavina vuorossa, saavat varmasti erinäisiä pohdintoja nuoressa miehessä aikaiseksi. 


***

Mukavaa alkavaa viikkoa ihan jokaiselle väristä ja puoluekannasta riippumatta.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Varastettu vaalimainos

Voi että ketuttaa! Viimeksi kun kävin lähteellä, bongasin sieltä Humalaperän hupi-ilmoittelijoiden vaalimainoksen. (Heidän hassuteluistaan olen kirjoittanut täällä ja täällä.) Eilen, kun lähdin varta vasten kameran kanssa liikkeelle, oli joku pannahinen poistanut ilmoituksen. Olisi ollut todella osuva tämän päivän postaukseen, mutta kun ei niin ei. 

Saatte siis tyytyä minun puolivillaisiin jorinoihini. Ei nimittäin ole tapahtunut yhtikäs mitään. Esikoinen lähti mummille ja minä käväisin paitsi lähteellä, myös ystävän luona kahvilla. Iltapäivä ja ilta meni rentoillessa kotona. Nettiä, jääkiekkoa, lueskelua. Olo oli vieläkin vähän tympeä ensiapukurssin vuoksi, joten teki kyllä hyvää vain olla ja hengitellä happea. Tänään minä onneton olen lupautunut Pieni ele -kerääjäksi äänestyspaikalle - eli samaiselle kunnantalolle. Onneksi pestini kestää vain kaksi tuntia. Illalla onkin sitten vaalivalvojaisten aika! 


Jokohan kohta on kesäverhojen aika?


Esikoinen tulee iltapäivällä kotiin, kuopus vasta huomenna koulun jälkeen. Viikonloppu ja vapaani siis jatkuu vielä ihan kunnolla.

Nautitaan!


lauantai 18. huhtikuuta 2015

Onni täällä vaihtelee

No niin, eilen hehkutin olevani onnellinen juuri nyt... Kuinkas sitten kävikään. Olin torstain ja perjantain ensiapukurssilla paikassa, jossa saan sisäilmaoireita, ja jo perjantai-aamuna kävi selväksi, etten onnistuisi käymään kurssia ilman ongelmia. Olo oli torstain jälkeen aika kamala, illan värjöttelin lämpöpeiton alla ja psyykkasin itseäni. Seuraavana aamuna ääni ei meinannut kulkea ja olo oli muutenkin kurja. Otin vitamiiniöverit ja jatkoin kurssia. Kävin välillä haukkaamassa happea, mutta kaksi kertaa seitsemän tuntia kunnantalollamme oli kyllä ihan liikaa minun kestokyvylleni. Puolituntia ennen lopettamisaikaa sanoin ohjaajalle, että minun olisi ehkä parasta lähteä (hän tiesi altistuksestani, kerroin sen ihan aluksi kahden kesken). Sain siitä huolimatta EA1 -kortin.

(Ei auta siedätys, ei ... se on todettu niin monet kerrat. Tässä viittaan taas Terve Sisäilma Ry:n kampanjaan Oikeesti sairas, joka on edelleen käynnissä, ja erääseen lääkäriin, joka vannoo kognitiivisen terapian ja siedätyksen nimiin.)



Tarvitseekohan tuo pää alaspäin oleva tyyppi pian ensiapua?


Olen kyllä ylpeä kortista. Ja innoissani, oikeasti! Eräs teistä kirjoitti taannoin mitä kaikkea hänellä on autossa mukana - hätätapausten varalle. Olin silloin lähinnä kunnioittava ja ihmeissäni, mutta nyt arvostus nousi entisestään. Jotain minunkin on asian eteen tehtävä, ja lista sekä autossa että omassa lääkekaapissa tsekattavista asioita piteni koko ajan opintojen edetessä. Minusta kurssi oli ihan hirveän antoisa ja mielenkiintoinen, ja parasta antia omalla kohdallani oli se, kun ohjaaja kertoi, miksi mitäkin elimistössämme tapahtuu. Kun ymmärtää syyn, pystyy myös kamppailemaan seurauksia vastaan. 

Minun lähtötasoni oli aivan nollassa, mutta jo ihan ensimmäinen painallus-puhallus-elvytysharjoitukseni meni mittarinkin mukaan todella hyvin. Sain kuulla olevani luonnonlahjakkuus. Toivon todella, etten joudu koskaan käyttämään taitoja joita opin, mutta uskon ja toivon, että jonkinlaiset valmiudet sain, jos kuitenkin joskus tilanne tulee vastaan. 

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Vuoroin vieraissa...

Birgitta nappasi minulta haasteen ja kirjoitti niin kivasti, että otan minä sitten puolestani hänen haasteensa ja kysymyksensä vastaan. Vai eikö muka:


***

"Ensiksi kuitenkin hengitä syvään sisään ja ulos. Rentouta hartiat ja mutrista suusi ensin pieneksi rusinaksi ja levittäen sen heti perään oikein leveäksi virneeksi. Nosta kulmakarvasi ylös ja anna niiden sitten rentoutua. Ja sitten kysymykset:



1. Jos et pelkäisi mitään ja kykenisit aivan kaikkeen, niin mitä haluaisit kokea tai tehdä?
2. Mitä sanoja käytät kun sinua harmittaa?
3. Mitä sanoja käytät kun asiat ovat hyvin?
4. Kumpia sanoja käytät päivissäsi enemmän?
5. Mitä tarvitset ollaksesi onnellinen?



Sitten toivon, että
  • ensimmäiset vastauksesi toteutuvat onnistuneesti
  • seuraavan kahden kysymyksen vastaukset ovat sopivan vaikuttavia, tehokkaita ja asioita eteenpäin vieviä
  • ja toivottavasti olet tyytyväinen sanojesi tasapainoon
  • lopuksi oikein hurjan paljon sinulle juuri sitä, mitä tarvitset ollaksesi onnellinen.

***




No niin, 
jos en pelkäisi mitään ja kykenisin aivan kaikkeen, mitä haluaisin kokea ja nähdä:
tottahan minun pitäisi päästä lentämään kuin lintu, ehdottomasti!

Ja sitten haluaisin olla mies yhden päivän. Ja vielä tarkemmin sellaisen päivän, että kävisi flaksi. Olisi mielenkiintoista tietää, miltä tuntuu olla mies, ja erityisen mielenkiintoista minusta olisi tietää, miltä seksi tuntuu - miehen näkökulmasta.

Kun minua harmittaa, saatan noitua kovastikin, jos olen parhaan ystäväni seurassa. Onneksi sordiino toimii niin, että jos pojat ovat paikalla, tulee suusta "Voi pylly". Se on toisaalta aika noloa sitten taas väärissä paikoissa - kuten vaikkapa töissä tai ensiapukurssilla.

Kun asiat ovat hyvin, käytän varmaan aika paljon adjektiiveja.

Ehdottomasti enemmän tulee positiivista kieltä kuin negatiivista. 

Ollakseni onnellinen en tarvitse paljoa. Pojat. Puhtaan kodin. Kivan työn. Ystäviä - myös teidät lasketaan ystäviksi. Värikkäitä vaatteita (ks kuva). 

Minä olen onnellinen juuri nyt!

torstai 16. huhtikuuta 2015

Nuori nainen hunningolla

Lähdimme eilen työpäiväni jälkeen ystävän kanssa ex tempore lähikaupunkiin. Esikoinen oli opintomatkalla koulun kanssa ja kuopus kaverilla opettelemassa taas koulun jälkeistä "itsekseenoloa". On tämä vähän säälittävää, mutta piristyin niin kuin olisin kauempanakin käynyt. Seura oli hyvää ja tilipäivän kunniaksi oli mainiota vähän käydä kaupoissa. Pääasiassa ruokatarpeita ostamassa, lisäksi satsasin siemeniin - tosin ruokaahan noistakin tulee. Ilokseni löysin jopa sitä lehtikaalia. Jahka vähän aikaa kuluu, pääsen mylläämään kohopenkissäni. Jeeee!






Reissusta on sanottava vielä sen verran, että kun tulimme Alkosta (päätimme istahtaa viikonloppuna yhdessä iltaa ystävän kanssa ja haimme juomat), meidät pysäytti gallupkyselijä. Koska ei ollut mihinkään kiire, päätimme auttaa ja vastata hänen kysymyksiinsä. Teki asiakastyytyväisyyskyselyä nimenomaiselle alkoholiliikkeelle. Paitsi että rouva kehui vaatetustamme - lähinnä värejä, siis - lopetettuamme, sai hän myös minut hymyilemään loppuviikoksi. Viimeisinä kysymyksinä määriteltiin sukupuoli ja ikä, ja hän teki ne minun puolestani. Rastitti aivan oikein kohdan nainen, ja sitten iäksi 26-40. Piti hymyssä suin korjata, ja kiittää kohteliaisuudesta. 

Jahka selviän ensiapukurssista, joka kestää tämän ja huomisen päivän (ja on paikassa jossa saan sisäilmaoireita), aion viettää rentouttavan mutta puuhakkaan viikonlopun. KonMari-kirja, josta mainitsin, on luettu ja kyllä se joitain ajatuksia päähän toi, vaikka enimmäkseen nauroin aivan katketakseni. 

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Koivet oikosenaan

Jos maanantai-ilta meni kokouksessa, eilinen olikin sitten hyvin rento. Ei ehkä aivan noin vetelä kuin alla olevan kuvan pupulla, mutta ei se kauas kyllä jäänyt. Laittelin ruokaa itselleni, kuopukselle lämmmitin valmista ja esikoinen, kotiuduttuaan, teki oman sapuskansa ihan itse. Pötköttelin, lueskelin ja katselin Australian MasterChefiä ja tulin siihen tulokseen, että teen tänään ainakin jonkin mittaisen työpäivän, vaikka perjantai onkin tällä viikolla myös poikkeuksellisesti töitä ensiapukurssia. Tuleepahan sitten vähän plussia plakkariin tulevia tarpeita varten. 







Tässä alla ei ole itsensä ähkyyn ja nukuksiin syöneen pupun ruokakuppi, vaan uusi "trendiherkku" libanonilaiset porkkanat. Tai siis yksi libanonilainen porkkana. Pala siitä. Viimeinen sellainen. Bongasin blogistaniasta reseptin jota hehkutettiin siellä sun täällä. En ole koskaan ollut raa'an porkkanen ylin ystävä ja välillä mietin, että niitä voisi syödä enemmänkin. Mehuksi puristettuna kyllä menee vaikka kilo, ja tuoreporkkanakeitto inkiväärin ja avocadon kanssa on namia myös. Mutta sellaisenaan ... ei! Niinpä päätin koittaa tuota marinoitua versiota. Olin pettynyt siihen ja ajattelin, etten ota edes kuvaa saati kirjoita niistä tänne, vaikka vakaa aikomus olikin.





Sitten huomasin, että kulho oli aika lailla tyhjä...

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Lennokas lehmä

Kuopus on nyt kovasti itsenäistymässä. Haluaisi jättää iltapäiväkerhon kokonaan, mutta joitain päiviä on ihan pakko vielä siellä olla. Tänään kuitenkin sovittiin, että voivat kaverin kanssa kävellä meille, katsoa yhden ohjelman ja sitten soitella minulle töihin, niin lähden ajelemaan kotiin. Keskiviikkona hän menee toisen kaverin matkassa heille josta minä sitten myöhemmin haen hänet. Hyvää harjoitusta ensi vuotta varten, jolloin ei ole enää lainkaan ip-kerhomahdollisuutta. Minun lyhennetty työaikanihan jatkuu, joten ongelmia se ei tuota. Kuopus voi kävellä kotiin tai tulla luokseni kirjastolle, ihan miten parhaalta tuntuu. Myös näiden muutaman äidin kanssa on jo ollut puhetta, että kehitellään joku systeemi, etteivät pojat jokainen kökötä yksinään kotosalla odottelemassa, vaan voivat olla porukalla. Vuoroin omassa ja sitten taas toisen kodissa. Ihanaa, että on tukiverkkoa.



Kirpparilta löytynyt lehmä
sai vähän ilmettä



Se tuntuu tärkeältä myös siksi, että pääsen vaikkapa kokouksiin (eilen illalla oli koulun vanhempainyhdistyksen kokous jonka aikana kuopuksen ystävän mummi katsoi molempia poikia kun ystävän äiti on samassa yhdistyksessä. Yleensä heidän isänsä vahtii, mutta nyt oli menoa) ja välillä ihan vaan hengähtämään. Viikonloppuna yksi äiti ehdotti, että kuopus tulisi heille vaikka "vuoro" olisi ollut toisinpäin, "jos sä tarvit vähän omaa aikaa". Minun ystäväni taas toi tässä yksi päivä vaatepaketin ja kysyi, olisiko minulla niille käyttöä, kun hänellä kuulemma ei ollut. Sain pari toppia, yhdet housut (samanlaiset olivat jalassa Hesassa ja ystävä huomasi niissä reiän...) ja vielä paidankin. Kaikki tulevat kyllä pitovaatteiksi, vaikken nyt voi valittaa, ettei minulla olisi mitään päällepantavaa. Josta tulikin mieleeni kirja, johon aion syvästä epäluulostani huolimatta tutustua:





Marie Kondon Kon Mari, siivouksen elämänmullistava taika. Eikö kuulosta ihan minun jutulta - heh? Haluaisin tehdä puhdistavan kevätraivauksen ja ajattelin, että tuo voisi olla avuksi. Tai sitten vaan luen teoriaa ja jätän homman sikseen.

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Puff on lohikäärme*

Viikonloppu meni mukavasti, mutta on kyllä kivaa, että arki alkoi. Viime viikko kun vietettiin aika lailla kotosalla myöskin. Nyt pääsen ja pääsemme kaikki ihmisten ilmoille. Mutta siitä viikonlopusta...

Lauantai oli juuri niin hieno päivä kuin oli luvattu. Paitsi, että raivasin pihalla, sain myös siivousinspiraation sisätiloissa. Ulkona lapioin terassin paljaaksi lumesta ja jäästä, lakaistua myös ja ihan vähän haravoituakin. Lumen alta oli paljastunut ensimmäinen krokus ja kovaa kyytiä nuo tulppaanitkin tuolta nousevat. Raparperi kurkistelee myös. Keli oli ihana, aurinkoinen ja lämmin. Seinustalla, johon ei tuule, olisi jo tarjennut päiväkahvitkin juoda. Kuopuksella oli kaveri kylässä ja hänen äitinsä jäi kahville hakureissulla - sisälle kuitenkin vielä tällä kertaa.





Sunnuntaina olikin sitten mainiota oleskella siistissä ja puhtaassa kodissa. Paitsi että pistäydyin pikipäin naapurikunnassa kirpputorilla ajan kuluksi, kun kuopus käväisi toisen kaverin luona. Oli hänelläkin viissin vähän sosiaalista vajetta. Esikoinen, edelleen vähän flunssaisena, päätti keikkua koko lauantain kotosalla ja eilinenkin meni sitten loppujen lopuksi ihan kotosalla. Minusta oli ihanaa ajella sulia teitä ja tällä viikolla voi jo täälläkin vaih(dat)taa kesärenkaat alle. Jee!

En ole ollut ikuisuuksiin kipeänä muuta kuin tietyistä selkeistä syistä. Nyt poikain tauti on koittanut monta päivää iskeä minuun. Inhottava sellainen hivuttava tuleeko vaiko eikö tule -olo. Eilen keittelin noitalientä (inkivääriä, valkosipulia, sitruunaa ja humajaa) joka toivottavasti auttaa. Uskon, että se tappaa kaikki oravaa pienemmät, ja ainakin se karkoittaa kaikki liian likelle pyrkivät ihmiset. *henkäisee kovaa*

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Jos voittaisin lotossa

Ei osunut eilenkään kohdalle se isompi voitto. Eipä kyllä pienempiäkään. Esikoinen kysäisi, että mitä me tekisimme, jos oikeasti voittaisin lotossa jättipotin ja jäin sitten oikein miettimään. "Jatkaisimme aivan tavallista elämää" ja sen sellainen ei vaan ensimmäisenä tullut mieleen. Toki haluaisin käydä töissä terveyteni asettamissa rajoissa, mutta ainakaan ei tarvitsisi sen jälkeen stressata, jos olo pahenisi. Nimittäin vapaarouvana tulisin kyllä hulluksi, vaikka kotikissa olenkin.


Kuva täältä


- Rakennuttaisin meille pienen allergiaystävällisen hirsitalon ja käyttäisin mahdollisimman paljon M1-sertifioituja rakennus- ja sisustusmateriaaleja. Sisustaisin sen mieleni mukaan - todennäköisesti varsin värikkääksi.

- Ostaisin oranssin biokaasuauton (tämä sai jostain kumman syystä esikoisen tyrskimään). 

- Hemmottelisin poikia vähän, mutta en pilalle.

- Matkustelisin, paljon.

- Niin, ja saattaisin minä haluta kesämökinkin, mutta ehkä sitten olisi pakko palkata myös henkilökohtainen talonmies

(miksi tuo kuulostaa minun sanomanani jotenkin perverssiltä?)


Isompi ja parempi kuva täältä


Ja sitten rupeaisin tunnontuskissani kokopäiväiseksi viherpiipertäjäksi voidakseni elää itseni kanssa.


Mitä sinä tekisit, jos saisit ison lottovoiton?


***

Repesin jutulle tuijottavasta rusakosta.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Epäonnistunut eskimotervehdys

Olipas taas kummallinen työviikko. Kävin torstaina tekemässä iltavuoron. Tiistai ja keskiviikko menivät kotosalla kuopuksen köhiessä ja perjantaina oli viikkovapaani aika. Lupasin napata kuopuksen isältään lähikaupungista jos ei olisi vielä koulukunnossa, kuten ei sitten ollutkaan. No, ensi viikolla sitten petrataan, saatan jopa tehdä ihan kokonaisen viisipäiväisen viikon, jos oikein hurjaksi heittäydyn. Torstaina ja perjantaina on nimittäin ensiapukurssi jonka käymistä olen vältellyt aivan liian pitkään. Mikäli olen alkuviikon jälkeen yhtään huonossa hapessa, saatan pitää viikkovapaani keskiviikkona, koska kurssi pidetään paikassa jossa saan oireita. Täytyy koittaa varmistella, että saisin sen kuitenkin kunnialla suoritettua.

Perjantaina hoitelin kauppa-asiat sekä kaupungissa että täällä maalla ja parkkeerasimme taas leppoisan perheviikonlopun viettoon. Tavoitteena on jälleen, ettei tarvitsisi välttämättä liikahtaa mihinkään. Paitsi tietysti pihalle - tälle päivälle on luvattu mahtavaa keliä ja aion päästä puutarhahommiin. Jos ei muuten, niin lunta luomaan nyt ainakin. Suunnitelmissa on myös kokeilla lehtikaalin kasvattamista, koska kuulemma ei ole kovin vaatelias ja sitten sitä voisi pakastaa. Tuntuu tyhmältä roudata 30 kilometrin päästä kyseistä kasvia, kun meiltä ei sitä kaupoista saa. Ei niin, että asia olisi ihan just vielä ajankohtainen, mutta tilasin kirjan isommasta kirjastosta ja aion lueskella ohjeita. Ja enkä myllätä vähän kasvatuslavaani. Jospa onneton viherpeukalokin selviytyisi tästä hommasta?



Sain ystävältä kukan,
se pääsi pihalle




***

Kuopus se sitten on ihana. Olemme nyhjänneet puolikuntoisen pojan kanssa oikein antaumuksella sohvannurkassa ja yhtenä päivänä nappasin siltä nenän hieromalla omaani hänen nenäänsä. "Hei, anna se heti takaisin!" oli välitön reaktio. Kysäisin, että tuntuuko se nyt niin kovin erilaiselta, samanlaiset pienet nykeröt kun kumpaisellakin on. "Tuntuu, tää tuntuu kireemmältä kun mulla on nuorempi iho kun sulla."

Ok.

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Viisi plus viisi

Helmi, joka on ihan helmi, nakkasi haasteella. Ihanaa, olikin vähän hiljainen olo muutoin. Kiitos!




Yksi pääsiäistipu vielä





1. Mainitse viisi huippuhetkeä, jotka on tapahtunut viimeisen vuoden sisällä.


Ainakin tämä pääsiäisen Hesan retki, se oli harvinainen tapaus, antoisa ja ajatuksia herättävä.

Esikoisen wanhojen tanssit (paitsi että eivät ne virallisesti olleet hänen, vasta tulevana vuonna on Ne Oikeat). Olin niin ylpeä!

Kuopuksen koulun juhlanäytelmä, josta saimme juuri dvd-version. Katsoimme sen sairaspäivän kunniaksi eilen ja oli se kyllä hyvä. Oikeasti! Sai edelleen minut nieleskelemään liikutuksen kyyneliä useammassakin kohdassa.

Viime kesän helteet olivat mahtavat. Lojuimme uimarannalla kun muutakaan ei jaksanut. Ihanaa!

Minulle tasaisesti kulkeva sujuva arki on ihan juhlaa.




2. Viisi kivointa asiaa kesässä.


Oi, tämä on helppo! Kesä on ihanaa aikaa: lämpö, valo, se, ettei tarvitse tukkia viittä kerrosta vaatetta päälle lähtiessään ulos, terassielämä omalla pihalla ja uimaranta, joka on ihan lähellä. Kesä, tule jo!




3. Viisi asiaa, joita jääkaapistasi löytyy juuri nyt


Heh, pitääpä vilkaista. 

Hapankaalia, vihreitä ituja, keitetty kananmuna (kuopus inhoaa lämpimiä munia joten keitän hänelle valmiiksi ja viilennän jääkaapissa ... mitäpä äiti ei lapsensa eteen tekisi), kahdenlaista maitoa - esikoinen haluaa kahviinsa kevyt- tai täysmaitoa ja minä rasvatonta. Sitten on aina alakaapissa tuoretta. Nyt siellä näytti olevan porkkanoita, puolikas ananas, kurkkua ja selleriä. Niin, ja vichyä on myös aina.




4. Viisi asiaa, joista tällä hetkellä haaveilet/odotat tapahtuvaksi.


Haaveilen, että pystyisin olemaan töissä aina eläkeikään asti. Vaikken koskaan pääsisi täysipäiväisiin töihin enää, niin kunto kestäisi kuitenkin edes tämän.

No Se Oma Maja.

Kyllä minä odotan, että saan pojista kasvatettua kunnon miehiä, ja onneksi välitilinpäätös ja ennuste molemmat näyttävät ihan hyviltä.

Odotan vähän lämpimämpiä kelejä ja viikonlopuksi niitä näyttäisi vissiin olevan luvassa.

Ja tottahan sitä saa tapahtua kaikkea kivaa ja jännittävää ilman että edes ihmeemmin odottaisin.




5. Viisi asiaa, jotka näet edessäsi juuri nyt ja joista et luopuisi (materiaosastolla, tässä kohtaa eläimet ja ihmiset ei kuulu laskuihin).


Hmm, materia ei ole koskaan ollut minulle kauhean tärkeää, joten pystyisin luopumaan liki kaikesta jos tiukka paikka tulisi. Sanotaan nyt kuitenkin jokunen juttu.


Läppärini kuuluu ehdottomasti niihin, tästä bloggaamisesta on tullut niin tärkeä sosiaalisuuden muoto.

Värit sisustuksessa. Minä vaan en pystyisi asumaan tyylikkäässä mustavalkoisessa kodissa.

Selätin, lojuu tuossa olohuoneen lattialla ja pyörähtelen siinä säännöllisesti. Pojatkin ohikulkiessaan. Olen hirvittävän huono harrastamaan liikuntaa, joten hyvä, että edes tuota. Selkä kiittää ja vyötärö on löytynyt uudelleen.

En näe pesukonetta, mutta sitä ilman en tulisi toimeen. En haluaisi olla ilman astianpesukonettakaan, jonka näen, mutta sekin onnistuisi. Nyrkkipyykki ei.

Nyt mennään jo epätoivoiselle osastolle: näen keittiön ja hedelmiä. En varmaan enää pystyisi luopumaan tuorepainotteisesta ruoasta. Elimistöni suorastaan vaatii sitä vaikkapa tuollaisen reissun jälkeen, jossa suurimmaksi osaksi kuitenkin tuli syötyä normiruokaa. 







No niin, sitten se vaikea osuus: uudet kysymykset.


1. Mitkä ovat sinulle ne viisi kevään merkkiä? Entä se kaikkein tärkein näistä?

2. Kerro viisi syytä, miksi asut kaupungissa/maalla?

3. Viisi parasta televisio-ohjelmaa,  tai jos et katso, niin elokuvaa. Kuulisin myös mieluusti perustelut.

4. Viisi työpaikkaasi, jos tohdit paljastaa. Meillä jokaisella on varmasti elämän aikana ollut muitakin työpaikkoja kuin tämänhetkinen, tai se, josta jäimme viimeksi pois. 

(Usein ne varhaisimmat ovat niitä hauskimpia: minä olen ollut siivomassa Instrumentariumia ja lappanut R-kioskilla irtokarkkeja lapsille. Kolme noita ja neljä .. eiku ... kaks noita... Ja olinhan minä STS-pankissakin, ennen kun se lopahti.)

5. Viisi asiaa, joita toivot tulevaisuudeltasi. Voivat olla konkreettisia ja/tai abstrakteja, ihan miten vaan.


Nappaa, jos nappaa.



torstai 9. huhtikuuta 2015

Appelsiinit appelsiineina

Ja sienet sieninä? Minulla on ongelma: rakastan poimia suppilovahveroita, mutta en käytä niitä. Fiksua! Syksyllä tuoreista sienistä tehty piirakka on poikaa mutta nyt varsinkin, kun raakaruokailen, en osaa piilottaa kypsentämättömiä sieniä yhtikäs mihinkään. Tästä eteenpäin muuten rupean puhumaan tuoreruokailusta raakaruokailun sijaan. Se kuulostaa jotenkin oikeammalta, koska raaka nyt vaan - no, on raakaa. Törmäsin internetin ihmemaassa roikkuessa maustesuolan ohjeeseen ja sitä piti totisesti kokeilla, nimen omaan suppilovahveroversiota. Jos tuolla tavalla saisin edes hivenen sieniä ujutettua ruokiini?


Riittääköhän tämän kummallinen ulkonäkö siihen,
ettei esikoinen käytä vahingossa leivonnassa,
vai pitääkö väsätä joku varoituskyltti?


Nyt on ollut ihana taas palata tuoreen ruoan pariin, kun reissussa kuitenkin tuli mässättyä vähän mitä sattuu. Paitsi että Puskissan kanssa kävimme syömässä Silvopleen ihanan salaattibaarin antimia. Olimme paikalla ensimmäisinä ja ne kuvankauniit keot tuoreita ja raikkaita salaatteja sekä lisukkeita olisi oikeasti pitänyt ikuistaa. Arvostin todella, kun mietimme lounaspaikkaa ja Puskissa ehdotti tätä. Olin toden totta varautunut koko Hesan vierailuni ajan syömään normiruokaa, mutta toisin kävi. Siksikin oli mukava katsastaa paikka ja verestää vanhoja muistoja, kun Silvoplee kuului vakiopaikkoihin silloin harvoin kauan sitten, kun esikoinen oli pieni ja oli varaa käydä ulkona syömässä hänen kanssaan. Nyt tuoreruokailijana oli kyllä mahtavaa mennä uudelleen. Viereisestä kahvilasta saimme sitten ei-niin-raa'at kahvit ja herkulliset (raaka)leivonnaiset. Slurps!


***

En ymmärtänyt alkuunkaan tätä uutista: Täysmehu on parempi valinta kuin itsepuristettu mehu. "Appelsiinit on parempi syödä kokonaisina. Silloin niistä saa myös terveelliset kuidut." Niin, mutta eikö tässä puhuttu mehuista? Purkitetut täysmehut ja "tuorepuristetut" mehut saattavat olla vaikka kuinka vanhoja, eikä niissäkään sen kummemmin ole niitä kokonaisia appelsiineja kuin omatekoisessakaan. Lisäksi tuo appelsiiniargumentti nyt vaan on valtavan kapea näinä aikoina, kun ihmiset tekevät mehulingoilla ja blendereillä mitä mielikuvituksellisimpia cocktaileja. Itsetehtynä ainakin tiedät mitä saat.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Hyvästit

Eilen oli tarkoitus jättää pääsiäiselle ja myös kynttiläkaudelle hyvästit. Poltin viimeisen tuikun ja aion ostaa niitä lisää vasta syksyllä. Kyntteliköt ja alustat piti kerärä pois yhdessä pääsiäiskoristeiden kanssa. (Uskokaa tai älkää, minä riisun jopa virpomavitsojen koristeet terassilla siisteyssyistä ja säilön ne seuraavaa vuotta varten. Kuopus pääsee taas koristeluhommiin vuoden päästä, tiedän, että hän ainakin vielä ensi vuonna on siinä iässä, että palmusunnuntain virpomishomma kiinnostaa.) Äitini tuomat tulppaanitkin säilyivät varsin hyvinä pitkään. Oli hyvä pääsiäinen, ja se piti panna pakettiin. Mutta toisin kävi. Pupu halusi edelleen jäädä hyllylle syömään porkkanaa ja oli pakko antaa periksi. Myös kynttiläasiassa tuli käänne, ikävä sellainen. Ostin muutaman muistokynttilän esikoisen ja minun poltettavaksi.






Kuopus tosiaan tuli kotiin maanantaina ja palasimme arkiseen olemiseen kolmisin. Paitsi että koko viikko on yhtä arvailua sen kanssa mikä päivä oikeasti on. Tilannetta ei lainkaan paranna se, että kuopuksen kurkku oli sen verran kipeä ja ääni kulki käheästi ja katkonaisesti, että olimme eilisen suosiolla kotona. Esikoinen samoin valitteli kurkkuaan, joten lepäsivät molemmat. Päivät siis totisesti ovat suloisesti sekaisin. Edelleen.



Tämän vuoden
pääsiäisaskartelut
(kuopus 9v)



Emme välttämättä pääse tänäänkään liikkeelle, mutta välillä se on tällaista. Onneksi on koko pääsiäisen ajan vaje paikattavana. Ja suunnaton onni siitä, että pojilla on vain vaaraton flunssa.