Sivut

torstai 16. huhtikuuta 2015

Nuori nainen hunningolla

Lähdimme eilen työpäiväni jälkeen ystävän kanssa ex tempore lähikaupunkiin. Esikoinen oli opintomatkalla koulun kanssa ja kuopus kaverilla opettelemassa taas koulun jälkeistä "itsekseenoloa". On tämä vähän säälittävää, mutta piristyin niin kuin olisin kauempanakin käynyt. Seura oli hyvää ja tilipäivän kunniaksi oli mainiota vähän käydä kaupoissa. Pääasiassa ruokatarpeita ostamassa, lisäksi satsasin siemeniin - tosin ruokaahan noistakin tulee. Ilokseni löysin jopa sitä lehtikaalia. Jahka vähän aikaa kuluu, pääsen mylläämään kohopenkissäni. Jeeee!






Reissusta on sanottava vielä sen verran, että kun tulimme Alkosta (päätimme istahtaa viikonloppuna yhdessä iltaa ystävän kanssa ja haimme juomat), meidät pysäytti gallupkyselijä. Koska ei ollut mihinkään kiire, päätimme auttaa ja vastata hänen kysymyksiinsä. Teki asiakastyytyväisyyskyselyä nimenomaiselle alkoholiliikkeelle. Paitsi että rouva kehui vaatetustamme - lähinnä värejä, siis - lopetettuamme, sai hän myös minut hymyilemään loppuviikoksi. Viimeisinä kysymyksinä määriteltiin sukupuoli ja ikä, ja hän teki ne minun puolestani. Rastitti aivan oikein kohdan nainen, ja sitten iäksi 26-40. Piti hymyssä suin korjata, ja kiittää kohteliaisuudesta. 

Jahka selviän ensiapukurssista, joka kestää tämän ja huomisen päivän (ja on paikassa jossa saan sisäilmaoireita), aion viettää rentouttavan mutta puuhakkaan viikonlopun. KonMari-kirja, josta mainitsin, on luettu ja kyllä se joitain ajatuksia päähän toi, vaikka enimmäkseen nauroin aivan katketakseni. 

8 kommenttia:

  1. Kevät on ihanaa aikaa, kun saa kylvää siemeniä :) paitsi mun amppelitomaatin taimet kuoli jo, eikä muutkaan näytä olevan kovin hengissä. Paitsi se chili, josta en niin olis välittänykään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on pakko kylvää vaan avomaalle kun en kestä multaa sisällä, mutta toukokuun lopulla pääsee jo niihin hommiin osan siemenistä kanssa. Voi sun tomaatteja!

      Poista
  2. Tuo nuoremmaksi arviointi on kyllä aivan mahtavaa! Minä taas olen niin vanhana syntynyt, ettei koskaan ole kyselty ikää missään ja yleensä menee väärin päin pieleen. Valmistumisvuonna kurssikaverin kanssa tuli puhetta perheen perustamisesta ja kerroin, että olemme ajatelleet seuraavaksi mennä naimisiin ja tehdä lapsia. Hän siihen totesi, että mullahan alkaa olla asian kanssa jo kiire. Hämmennyin hieman ja sanoin, että täytän seuraavaksi 23 vuotta. Että sillä tavalla!
    Tuo kirja lienee luettava, jos siivouksesta kerran voi noin hauskasti kirjoittaa!!
    Tuollaiset pienet yllätysreissut ovat yleensä tosi piristäviä, kun ei niitä ole etukäteen suunnitellut eikä odottanut.
    Toivottavasti selviät ensiapukurssista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon aika innoissani ensiapukurssista!

      Edelleen hymyilen eiliselle kokemuksella - kun mä oon niin nuori ja nuorekas, jeeee!

      Ja hei, kirja nauratti siksi, kun se oli niin hupaista ;-)

      Poista
  3. Eis oo ihanaa olla pikkasen "nuorempi". Tai sit se näki sun pään sisään!
    Kyllä tarttis täälläkin saada vähän siementä kylvettyä....
    Marjaana! Lopeta tollaset ajatukset! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon pään sisältä ihan hirmu nuori!

      Että siementä vakoon?

      Poista
    2. Hih - niitähän mä eilen ostin lähikaupungista ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana