Sivut


sunnuntai 31. elokuuta 2014

Liian laihat sääret?

Useampikin minulle läheinen bloggari on maininnut Suomen lukiolaisten liiton kampanjan #kutsumua vaikkei yleensä sosiaalisen median kampanjoihin olisi uskonutkaan. Vähän sama minulla, mutta tämän aihe on niin tärkeä. Ja koskettava. Itkuhan noita kuvia ja sanoja katsoessa tulee. Väkisinkin mietin omia sanojani, mutta ilokseni täytyy todeta, että vaikka muistan vaikkapa kouluajoilta ikäviä huomautuksia (ihan kivat tissit kunhan ne vähän vielä kasvaa, muuten hyvä mutta liian laihat sääret jne) eivät ne ole jääneet kummittelemaan. (No noista "vaivoista" olen sittemmin "parantunut" - jos vakavalla aiheella saa vähän vitsailla...)

Niinpä osallistun haasteeseen toisenlaisella teemalla. Aikojen saatossa olen liittynyt ensin Allergia- ja astmaliittoon, sitten Hengitysliittoon. Myös Asumisterveysliitto on ottanut sisäilmasairastuneiden asioihin voimakkaasti kantaa ja kuulun siihenkin. Viimeisenä nyt sitten tämä "täsmäyhdistys" sisäilmasta sairastuneille, Terve Sisäilma ry. Minä olen näin neljän yhdistyksen loukussa, mutta kun kaikki tekevät tärkeää ja arvokasta työtä.


Kuva täältä


Sitä tekee myös TTL, mutta rikkana rokassa siellä on tämä kovasti rakastamani Sainio (klik ja klik). Taas hän kuulemma ehdottaa avuksi altistumiseen ja kaikkeen muuhunkin varmaan kognitiivista psykoterapiaa. Silläkin uhalla, että saan taas kokonaisen hernepellon nenääni, täytyy lukea itse Suomen Kuvalehden juttu jahka saan sen käsiini. Outi vinkkasi tästä aiheesta omassa blogissaan.


***

Minusta on tullut Jyrki Lehtola -fani. Tällä kertaa hän suomii SDP:tä, oppivelvollisuusikäräjan nostoa, ja syrjäytymistyöryhmää:

"Tietääköhän kukaan mitä syrjäytyminen tarkoittaa?

Syrjäytyminen merkitsi konkreettista, vakavaa umpikujaa, kunnes Sauli Niinistö perusti pari vuotta sitten syrjäytymistyöryhmän ja syrjäytyneistä tuli yksilöiden sijasta suloisia kotieläimiä, joiden suurin ongelma oli se, ettei naapurin mummo leiponut niille pullaa."


lauantai 30. elokuuta 2014

Lennä lennä lepakko

Vaikka olin enemmän kuin vähän puolikuntoinen (kurkku ihan julmetun kipeä) oli silti pakko lähteä katsomaan lepakoita. Tai oikeammin siippoja. Retki oli tosiaan naapurikuntamme luonto ry:n järjestämä, mutta lupasivat toki meidän osallistua. Ja paikkakin oli sopivasti rajalla, joten yhytimme toisemme siellä. Eihän tuollaista tilaisuutta voinut jättää käyttämättä. Ja olipahan ihan järisyttävän mielenkiintoinen reissu! Ei pelkästään kuopuksen vaan myös minun mielestäni. Näimme taskulampun avulla vesisiippojen lentelyä sillan kupeessa ja kuuntelimme detektorilla niiden kaikuluotaamista. Miten mahtavaa, oikeasti. Kuopus ei olisi malttanut lähteä ollenkaan kotiin, ja kertomista riittää varmasti pitkään.


Yksi jättiläissiippa


Kotona olimme vasta puoliltaöin ja uni tuli kyllä alta aikayksikön - molemmille. Minä olen varsin hanakka pitämään kiinni totutuista nukkumaanmenoajoista ja pitämään rytmiä yllä viikonloppuisinkin. Arki sujuu näin paremmin. Mutta välillä voi riekkua ja rikkoa rutiineja, varsinkin tämän ikäisten lasten kanssa. Lisäksi tässä on hyvin pari päivää aikaa palauttaa unirytmi takaisin. Nyt pitää vielä toivoa, että kuopus nukkuu tänään aamulla vähän pidempään. Haukotus. Se raakaravinnon aikaansaama energisyys on tipotiessään tämän taudin takia. Mutta onneksi on viikonloppu!

"Minkähänlaista on lepakon räkä? Onkohan se mustaa?"


***

Esikoisen äidinkielen opettaja oli laittanut heidät miettimään paikkakuntamme "kunnanosien" nimiä ja niiden merkityksiä luovasti uudelleen Elimäen tarkoitus -tyyliin. Kenelle alun alkaen Monty Python -miekkosten ideasta Suomeen rantautunut paikannimien uudelleenpohdinta on tuttu, arvaa varmaan, että meillä on ollut vatsalihakset kipeänä nauramisesta. Huumorintajumme ovat niin samanlaiset, että pääsemme helposti yhteisymmärrykseen paikannimien merkityksestä. Miksei minun aikanani äidinkielen opetus ollut tuollaista?!? 

Tuosta sainkin loistoidean ja huusin molemmat kirjat, Elimäen tarkoitus ja Elimäen perimmäinen tarkoitus, huuto.netistä. Annan ensimmäisen esikoiselle syntymäpäivälahjaksi, toisen jouluna. Ja taas nauru raikaa.

perjantai 29. elokuuta 2014

Tervetuloa konttoriimme...

No niin, raakaa tai ei, syysflunssa koittaa hiipiä Majaamme. Esikoinen valitti jo keskiviikkona, että on kuumeinen olo, mutta mittari ei näyttänyt juuri edes lämpöä. Tyrkkäsin c-vitamiinia ja sinkkiä sekä lisää d-vitamiinia sille kouraan ja keitin kamomillateetä jossa oli myös inkivääriä. Olo kuulemma koheni aika pian. Omaa karheaa kurkkuani huljuttelin sitruunavedellä, johon oli puristettu valkosipulia ja raastettu inkivääriä. Täytyy ottaa viikonloppu rauhaisasti. Minun viikonloppunihan jo alkoikin, tänään olen jo vapaalla. Toisaalta tänään olisi kyllä tarjolla sellaista hupia, jota ei ihan aina olekaan: luonto ry tekee lepakkoretken. Meidän on ehkä ihan pakko kuopuksen kanssa vähän riekkua ja ottaa osaa. Kaikuluotain mukana ja siihen tyyliin!




Suomen kuvalehti 34/2014

Eilen en ihan osannut olla rauhassa, vaan päätin lähteä lähikaupunkiin ystävän kyydillä. Se saattoi olla virhe. Kuopuksella on yhdet kaverisynttärit ja ajattelin, että saisin lahjan näppärästi näin. Onnistuihan se, mutta ei tehnyt flunssanpoikaselleni kovin hyvää. Olin myös illan kokouksessa vähän toistaitoinen, mutta asia saatiin hoidettua siitä huolimatta. Illalla kiskoin taas troppia ja raakaruokaa - ihana ystävä tuli pitämään seuraa ja maistelemaan kanssani "kesäkurpitsapastaa". Olipa hauskaa saada positiivista palautetta, koska olen tässä kuluvan viikon aikana miettinyt, että onkohan makuaistissani jotain pahasti vialla, kun nautin näistä pöperöistä. Oli mukavaa, että oli seuraa, koska kuopus oli isällään ja esikoinen draamaryhmän kanssa lähikaupungissa teatterissa. 



Illalla vielä saunoimme kun esikoinen oli tullut kotiin, ja nyt on koitettu kaikki konstit. Inkiväärin, valkosipulin, sitruunan ja vitamiinien lisäksi myös siis sauna ja viina  tosi raaka viini. Pitäkää peukkuja, että tänään heräisin kunnossa. Pahasti kyllä tuntuu toiveajattelulta. Mutta toisaalta mietin, että milloin olen viimeksi ollut edes pienessä flunssassa. Siitä on todella pitkä aika.

Vastustuskyky on  parantunut valtavasti pahoista altistusajoista. Siitä pitää kyllä olla onnellinen!

torstai 28. elokuuta 2014

Raakaruokaraportti

Olen nyt sunnuntai-illasta saakka elellyt pääosin raakaruoalla. Mielenkiintoista, vaikkakin aika sitovaa. Vietän keittiössä pidempiä aikoja kuin ennen, osittain johtuen tottumattomuudesta, osittain innostuksesta. Lisäksi suunnitteluun ja reseptien selailuun menee aikaa. Mutta se on mukavaa. Ja palkitsevaa. Ja vaikutukset huomaa hätkähdyttävän nopeasti. Vaikka maanantaina paleli aamusta (se meni ohi mausteisella keitolla iltapäivällä) illalla ihmetytti, kun oli poikkeuksellisen pirteä olo. Valvoin paljon normaalia pidempään ja aamulla heräsin ennen kellonsoittoa virkkuna kuin mikä. Sama on jatkunut siitä asti, unen tarve on vähentynyt ja olen rasittavan energinen. Ihan omituista!

Sekalaisia huomioita: 

- ruoka maistuu yllättävän hyvältä vaikka se on kylmää
- se pitää myös kummallisen hyvin nälkää
- tulee käytettyä sellaisia aineksia, mitä en ikinä muulloin käytä (selleri, fenkoli, lehtikaali) ja vihreää salaattia syön paljon enemmän kuin normaalisti. Sitä ei jaksa määräänsä enempää jauhaasellaisenaan, mutta kun kone jauhaa sen pirtelöksi muiden ainesten kanssa, menee puoli punttia tai kokonainenkin ihan huomaamatta
- pirtelöissä kannattaa käyttää sumeilematta makeita aineksia (ananasta, banaania, omenaa, päärynää...) etteivät ne jää kokonaan juomatta/syömättä
- reseptit ovat suureksi avuksi. Koskaan ei tulisi itselle mieleen tehdä aamupalaksi vaikkapa luumu-fenkoli- tai linssi-omenapuuroa, eihän?
- porkkanasta tai kesäkurpitsasta voi tehdä pastaa ja cashewpähkinästä juustokastiketta
- reissussa on vaikeaa syödä raakaa ruokaa
- viikonloppuna aion kokeilla raakasuklaan tekoa
- tämä on ihan hullua hommaa...




Kuvasta: ylhäällä vasemmalla joku lukuisista viherpirtelöistä ja liotettuja cashewpähkinöitä. Alhaalla vasemmalla porkkanapasta (joka maistui paljon paremmalle kuin tuossa kuvassa näyttää. Alhaalla oikealla valmistumassa tulinen tomaattikeitto.

Vaikka vielä jonkun aikaa jatkan, en aio hirttäytyä puritaaniin asenteeseen. Tiistain kokouksessa söin yhden "raa'an" ruisleivän, kahvi ja maito ovat raakaa ravintoa myös (hih), samoin mozzarella ja mahdollisesti muutkin juustot piakkoin. Olen ollut itselleni lempeä. Pitkän tähtäimen tavoitteena on vaan lisätä tuoreen ravinnon osuutta päivittäisessä ruokavaliossa ja ehkä pitää raakaruokapäivä tuolloin tällöin.

***

Kuopus haluaa, että kutoisin hänen pehmokanilleen kalsarit. Itselleen hän toivoo sulkakynän, mustetta ja pergamenttia...

Esikoinen otatti kaverikuvan tytön, joka on vain ystävä, kanssa. Viettävät hyppytunnit yhdessä ja nyt esikoinen meinaa vissiin osallistua tämän vuotta vanhemman neidon parina vanhojen tansseihin. Sitten se pyörittelee silmiään ja ihmettelee, kun "kaikki luulevat että me seurustellaan!"

Ihanaa!

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Tärähtänyt rumpalijänis

Olipa pitkä ja intensiivinen päivä. Matalalentoa aamukahdeksasta iltakahdeksaan. Ensin kokous lähikaupungissa, sitten pika pikaa kotiin laittamaan ruokaa ja vielä vanhempainiltaan. Kuopuksen iltahommat venyivät siksi yli ajan ja ennen kun olimme esikoisen kanssa saunoneet ja pääsin koneen ääreen kello huiteli jo vaikka mitä. Päivä ei myöskään ollut paras mahdollinen... Siksipä kirjoitan lyhyesti.






Olemme nyt puoli vuotta koittaneet saada omalle lääkärillemme ei-kiireellistä aikaa esikoisen koulualtistuksen vuoksi. Lääkäripulasta johtuen aika peruttiin keväällä useaan otteeseen. Siihen työlääntyneenä hain alkukesästä omalääkärin vaihtoa sellaiselle ihmiselle joka on vakituiseen paikalla. Sitten tuli kesäsulku ja vähän muutakin mutkaa matkaan. Viime viikolla kyselin päätöksen perään ja sain ilokseni kuulla, että vaihto onnistuisi. Eilen sama ihminen soitti ja kertoi, että ei sittenkään. Vitutti rankasti ja annoin sen kyllä kuulua puhelimessa. Jätti onneksi jo aiemmin varaamamme lääkäriajan voimaan (sille lääkärille jolle anoimme vaihtoa) ja saamme esikoisen asiaa ehkä vähän eteenpäin. Pyysin myös hylkypäätöksen kirjallisena. Valitusosoitteineen.

Astianpesukone on koittanut sanoa sopimustaan irti jo pidempään. Olin kuitenkin nokkela ja noheva nainen,ja putsasin poistoletkun (ei ole koskaan tehnyt mitään niin vastenmielistä ja pahanhajuista), kiinnitin sen paremmin uudelleen ja sain kuin sainkin vehkeen toimimaan. Jestas että olen ylpeä itsestäni.


***


Ei niin paljon pahaa ettei jotain hyvääkin. Ujo mies, jota ohjausryhmän kokouksissa olen sillä silmällä kuikuillut ja tooooosi pitkällä siimalla kalastellut, sanoi minulle oma-aloitteisesti kaksi lausetta eilen. Ehkä viiden vuoden päästä pääsemme jo samaan kahvipöytään!

How cool is that?

tiistai 26. elokuuta 2014

Sano hei hei kirjastolle?

Luin mielenkiintoisen artikkelin Suomen kuvalehdestä 34/2014. Kokonaista kahdeksan sivua kirjastolaitoksemme tulevaisuudesta. Sääli, että se on saatavilla verkosta vain rahalla, mutta mikäli menette kirjastoon taikka kauppaan, suosittelen. Veera Jussila kertoo, että vuonna 2030 meillä saattaa olla vaikeuksia tunnistaa kirjastoa. Suurimmat muutokset ovat itsepalvelu, konseptin muutos ja e-kirjat. Itsepalvelua kohti ollaan menty lainausautomaattien myötä jo pitkään. Uusinta uutta ovat "kylmäkirjastot", eli ilman jatkuvasti paikalla olevaa henkilökuntaa toimivat toimipisteet. Arvaatte, että suhtautumiseni niihin on ristiriitainen. Toisaalta on hienoa, että asiakas voisi käydä lainaamassa haluamansa teokset juuri silloin kuin hänelle itselleen sopii. Mutta toki kirjasto on niin paljon muutakin kuin pelkkä lainausasema, ja nämä kaikki palvelut jäävät saamatta, jos asiakaspalvelijaa ei ole saatavilla.



Ei e-kirjaa, vaan Aku Ankkaa
ihan perinteisesti



Tästä pääsemmekin sujuvasti kohtaan kaksi. Kirjasto on jo nykyään paikka josta voi lainata vaikkapa "kävelysauvoja, lumikenkiä ja työkaluja". Malmössä voi paikata farkkuja ja jutella kielikahvilassa, Lontoossa tarjotaan työnhakupalveluita ja neulekerhoja. "Suomessa monitoimikirjastot ovat herättäneet toraa. Ylen kyselyssä ihmiset syyttivät niitä "puuhamaiksi" muuttumisesta." (...) "Kun kirjat lainataan yhä enemmän itsepalveluna, henkilökunnan aikaa voidaan varata muuhun. Esimerkiksi liikuntavälineiden lainaus josta paljon poraa kuuluu, se menee ihan tuossa sivussa." Muistanette, mitä mieltä minä olen kahvakuulien lainaamisesta. Näkisin mieluummin, että se aika, joka itsepalvelussa tai automaatiossa ylipäätään vapautuu, käytettäisiin johonkin ammattiin liittyvään ja älylliseen. 

Ristiriitaista olikin lukea, että e-kirjojen tuloa kirjastoihin on (monen muun painavamman syyn lisäksi) hidastanut "henkilökunnan paine opetella taas uutta". Anteeksi kuinka? Ollaan valmiita tarjoamaan mahdollisuus ompelukoneenkäyttöön - kyllä, joissain kirjastoissa Suomessakin on jo ompelukone niiden asiakkaiden käytössä jotka eivät sellaista itse omista - tai siinä sivussa lainaamaan kävelysauvoja, mutta ei perehtymään e-kirja-asiaan? Artikkeli oli kokonaisuudessaan ajatuksia herättävä, innostava ja kiinnostava. Referaattini taas on pinnallinen ja valikoiva. Lukekaa itse! Minä lähden perehtymään e-kirja-asiaan. Se on tapetilla sekä tämän päivän kirjastokimppamme ohjausryhmän kokouksessa että ylihuomisessa kuntamme sivistyslautakunnan kokouksessa. 


*** 

Lainaukset Veera Jussilan artikkelista Suomen kuvalehdessä 34/2014. Lehtijutun virallinen otsikko on Sano hei kirjastolle

maanantai 25. elokuuta 2014

Elämä ei ole jatkuvaa laiduntamista

Leppoisa sunnuntai takana. Sunnuntait ruukaavat usein olla sellaisia ruokapäiviä. Saatan suunnitella ja välillä jopa valmistella alkuviikon ruokia. Päiväkahvit joimme äitini ja hänen miehensä kanssa, jotka toivat paitsi pojat myös runsaasti Putin-elintarvikkeita kaappiini. Nam! Tein sienipiiraan kuten suunnitelma oli ja se kelpasi hyvin vieraille. Vastalahjaksi pakkasin loput piirakasta heidän mukaansa. Paahdoin vielä auringonkukansiemeniä rouskuteltavaksi ja lettutaikinankin sekoittelin kuopuksen kotiintulon kunniaksi. Illalla pojat herkuttelivat letuilla. Arjessa ruokahuolto on paljon pikaisempaa, kun ruoka pitää saada pöytään paljon nopeammassa aikataulussa. Ruoasta vielä sen verran, että sekä kuopuksen että minun rakastama Australian MasterChef alkaa tänään. Välillä istumme kaikki kolme sitä seuraamassa. Sateisen syksyn puuhaa - niitä, syyssateita on vissiin luvassa ihan rankemmallakin kädellä koko tulevan viikon.


Ähtäristä muuttanut kani on ystävystynyt Kössin kanssa



Iltapäivä ja ilta menivät lokoisissa merkeissä. Pojat vähän pelailivat, minä lueskelin. Pääsin jopa terassille lukemaan, kun iltapäiväaurinko helli. Ääneen luin myöhemmin Harry Potteria. Olemme päässeet Liekehtivän pikarin loppupuolelle ja mietin kuumeisesti, miten jatkan tästä eteenpäin. Vaikka kurjia ja hurjia tässä kirjassa jo tapahtuukin, voin varmaan vielä lukea tämän loppuun suht sensuroimatta. Mutta seuraavat alkavat olla näin nuorelle kuulijalla aika heviä kuultavaa, joten täytyy pelata aikaa ja luvata jatkaa seuraavista sitten vähän myöhemmin. Täytyy keksiä tähän väliin jotain kiinnostavaa ääneen luettavaa. Tehtävä on aika haastava, koska Potterien maailma on niin maaginen ja mukaansatempaava. Mikähän innostaisi kakkosluokkalaista yhtä lailla? Vinkkejä otetaan vastaan!


***

Tuo otsikko on ihastuttava sitaatti Helsingin yliopiston lihavuustutkimusyksikön apulaisprofessorilta koskien nuorten ylipainoa, selkeän ruokarytmin puuttumista ja jatkuvaa napostelua. Muuuu!

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Katse kohti tulevaa viikkoa

No niin, alakuloni kärjistyi oikein festareiksi: tissuttelin viiniä molempina iltoina ja luin sekä tuijottelin töllöä. Ihanan vapauttavaa ja aivotonta rypemistä puuhaa. En minä määrääni enempää jaksa, nyt jo katsellaan kohti ensi viikkoa ja monenmoisia työhommia. On kirjastokimppamme ohjausryhmän kokous lähikaupungissa sekä sivistyslautakunnan kokous ihan omassa kunnassa. Siellä käyn esittelemässä yhden kirjastoasian. Ostotukikirjat tilaan ja ensi vuoden lehdet myös. Työpisteenkin aion saattaa kuntoon. Ei siinä ehdi ahdistua. Tänään tulevat myös pojat kotiin äitini ja hänen miehensä kyydillä. Sen verran sain kantarelleja, että päätin leipoa aikuisille helpon piirakan.  Pohja tulee monitoimikoneessa ajatustakin nopeammin ja päälle länttään vain sipulin kanssa (tietysti) voissa paistetut kantarellit ja kantarellituorejuuston jota olen vähän ohentanut kermaviilillä. Kätevää kuin mikä, ja maukasta myös.





Raakaruokailuunkin olen orientoitunut. Kaivoin kaapin perukoilta mehulingon ja nostin sen sekä normaaliarjesssakin kovassa käytössä olevan monitoimikoneen blenderiosineen esiin työtasolle. Helpottaa ryhtymistä. Maanantaiaamuna hurahtaa!


***


Hitsi että osui ja upposi Jyrki Lehtolan kommentti iltapäivälehdessä: Stubb on tavallista rasittavampi 12-vuotias. Täyttä timanttia, en paremmin sano. Pukeutumiskysymykseen en voi ottaa kantaa, koska itsekin olen virkamies ja kuljen kesällä töissä paljain jaloin, jota nimimerkki virkamies artikkelin kommenteissa paheksuu. Nauru pääsi tätäkin lukiessa. Ääneen.

"Yhdyn tähän kirjoitukseen. Olen virkamies ja häpeän Suomen pääministeriä. Minulta meni esimiehenä pohja pois vaatia omilta virkamiesalaisilta asiallista työpaikkapukeutumista. Pahimmat tapaukset läpsyttelivät koko kesän valtion virastossa ja asiakaspalvelussa paljainjaloin ja shortseissa. Vetosivat Stuppiin, kun ehdotin pukeutumiseen korjausta. Ajattelin, että kulkekoot minun puolesta jatkossa vaikka vihta perseessä. Mikäs minä alemman tason virkamies olen alaisilta mitään vastimaan, kun valtakunnan nokkamies itsekin kulkee varvastossuissa töissä. Silti tunnen myötähäpeää."

lauantai 23. elokuuta 2014

Äh ja voih

Joskus minullekin tulee näitä ahdistuneempia hetkiä. Yleensä sen laukaisee joko sairauden tiedostaminen tai sitten raha-asiat. Parhaassa tapauksessa, kuten nyt, molemmat. Keskiviikkoinen kämpän katselmus jätti jälkensä, minuun. Samoin lukion aloittaminen, Visaani. Vaikka koulukirjat voi onneksi kurssimuotoisuuden vuoksi ostaa pienissä erissä, tässä alussa on silti jotain suurempia ostoksia. Yksi näistä on vaikkapa pitkään matematiikkaan - ja mieluusti sitten ihan yliopistotasollekin asti - riittävän hyvä laskin. Me pärjäämme normaaliarjessa miten kuten, mutta isompiin "yllättäviin" menoihin ei ole puskuria juuri lainkaan. - S - ehdotti vitutukseen kalsarikännejä ja ihmissuhdehömppää televisiosta. Minä otin vinkistä vaarin, koska ystävä sai pahimmoilleen eilen migreenin eikä hänestä ollut seuraksi. Esikoinen meni jo viime yöksi kaverilleen ja jatkaa sieltä tänään mummille, joten olin Ihan Yksin Kotona ja saan olla vielä kokonaisen toisenkin vuorokauden. Käväisin eilen pienemmässä lähikaupungissa auton saatuani (nyt siinä on hieno pieni uusi vetokoukku!) ja varustauduin viikonloppuun. 



Raakakaakaojauhepussi on näemmä tuossa väärinpäin...



Täytyy kyllä sanoa, että suurin osa ostoksista oli varsin terveellisiä. Ajattelin nimittäin nyt, kun syksykin jo tekee tuloaan, testata vähän raakaravintoa. Kurssi, jolla kävin, oli kiinnostava ja inspiroiva. Lisäksi tilasin kasan kirjoja kirjastosta ja olen nyt lueskellut ja sisäistänyt asioita. En missään nimessä aio ruveta oikeaoppiseksi raakaruokailijaksi, mutta se, että lisää tuoreen ravinnon osuutta, ei tehne kenellekään pahaa. Niinpä ostoskoristani löytyi tällä kertaa jokunen sellainen asia, joita siellä ei ole joko koskaan taikka aikoihin nähty. Aion jopa ensimmäistä kertaa kokeilla raakasuklaan valmistamista. Saa nähdä mitä tästä tulee!

***

Tänään minä luen, otan rennosti, lepäilen, käyn katsomassa onko kantarelleja ja kiitän ketä ikinä ateistit nyt sitten kiittävätkään, etten ruukaa saada krapulaa...

perjantai 22. elokuuta 2014

Alavirekulo

Keskiviikkona pistimme hösseliksi töissä ja vaihdoimme kollegan kanssa työpisteitä. Torstaina ennen kuin minä edes pääsin iltavuoroon, oli viherseinäkin siirtynyt minua lähemmäs. Ennen tiskivuoroa (siis päivystämistä lainaustiskissä) ehdin järjestellä uuden konttorini joltisenmoiseen kuosiin - hyvä siitä tuli ja tulee. Kyllä nyt kelpaa jäädä viikonlopun viettoon. Illalla töiden jälkeen käpselehdin kotiin, koska jätin autoni luottokorjaajalle. Hän asentaa siihen vetokoukun. Eihän tuolla pikkuautolla mitään vedetä, mutta saanpahan pyörää kuljetetuksi. Esikoinen sai vuosi sitten syntymäpäivälahjaksi kuopuksen isältä talvirenkaat pyöräänsä ja ajaa nykyään kesät talvet koulumatkaa. Tai siis takaisin päin ainakin. Kylminä ja/tai sateisina aamuina on hyvä hypätä kyytiin ja napata pyörä koukkuun paluumatkaa varten. Aina kun eivät aikataulumme osu yksiin kotiin tullessa. Eivätkä varsinkaan nyt, kun lukiolaisen päivät ovat pidemmät kuin minun konsanaan.



Joku kummallinen karhulaji



Pienoinen alavire vaivaa, mutta eiköhän se tästä. Kuopus lähti eilen isälleen, joten minulla on runsaasti aikaa olla ja öllöttää. Voin nuolla haavojani ja hemmotella itseäni. Mozzarellatikut on jo ostettu. Hyviä kirjoja pino yöpöydällä. Alkossa on tarkoitus käydä. Tänään on siis jo vapaapäivä ja lähdemme ystävän kanssa lähikaupunkiin jahka pääsee töistä. Lisäksi hän on luvannut tulla istumaan kanssani iltaa. Huomenna esikoinenkin lähtee mummille yöksi, joten saan ihan omaa aikaa. Eiköhän näillä eväillä piristy? Jos ei, niin lauantaina voi sitten vaikka juoda liikaa alkoholia ja katsoa auttaako se.


***


Kuopus eilen aamulla eteisessä pukiessa:

"Vetoketju on muuten nerokas keksintö!"

Se on kyllä totta, mutta kuinka usein me aikuiset tulemme tällaisia itsestäänselvyyksiä ajatelleeksi?

torstai 21. elokuuta 2014

Miksi, oi miksi?

Ihmisen mieli on kummallinen kapistus. Tai minun ainakin. Vaikka järjellä tiedän, että asia ei onnistu, salaa toivon kuitenkin. Kai se on sitten se tunne. Tai toive. Tai mikä ikinä. Kyse on taas asunnosta. Eilisessä paikallislehdessä oli myynti-ilmoitus rivitalokolmiosta, ja vaikka - taas - tiesin, että kyseessä on taatusti talo jossa en voi olla, pitihän sen vuoksi kuitenkin omistajille rimpauttaa ja sopia jo samaksi illaksi treffit talolle. Olen asunut viereisessä, samaan aikaan rakennetussa talossa ja voinut huonosti. Silti piti käydä katsomassa illalla ja sitä ennen töiden jälkeen kuikuilla vähän etukäteen pihamaata ja mantuja muutenkin. Kirosin kirkkaan oranssit vaatteeni, kun koitin incognito sen tehdä. Sijainti olisi ollut mainio, koko, pohja ja hinta myös. Lisäksi omistajapariskunta oli ihana, juttelimme melkein tunnin, ummet ja lammet kaikesta maan ja taivaan välillä. Ja vaikka minä siis tiesin jo etukäteen, että homma ei tule onnistumaan, petyin silti. Raskaasti. Vi-tut-taa!

On tämä pirullinen sairaus. Blääh!


Piristykseksi valtavat auringonkukkamme
- ja oman maan potut, joita pääsimme vihdoin nauttimaan.
Ei varsinaisesti mitään varhaisperunoita!



Silti sellainen pessimisti ei pety -asennekaan ei ole hyvä, ainakaan  tämän onnellisuudesta kertovan artikkelin mukaan. Eikä toisaalta olisi minunnäköistäni ollenkaan. Mutta helpompaa se varmaan olisi. No, kukaan ei ole kuollut, kuolemassa taikka akuutisti sairastunut, joten tästä noustaan taas. Kari Reijula sen sijaan on sitä mieltä, että kymmeniä ihmisiä kuolee Suomessa sen vuoksi, että sairaalat ovat niin surkeassa kunnossa. Huh huh!


***

Nyt tarvitaan jäniskevennystä!




Ystävä oli saanut tällaisen postissa ja luovutti sen heti minulle.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Kävelinkö onneni ohitse?

No voi pentele!

On vissiin lähdettävä uudelleen Ähtäriin. Kollega huomautti konnakuvan nähtyään, että ehkä se olikin prinssi, joka minut huomattuaan kurkotteli kohti, ajatteli, että olen hänen elämänsä nainen ja koitti saada suudelmaa. Ja minä hölmö vaan nauroin ja kaivoin kameran esiin. Niin sen täytyy olla, koska alemmassa kuvassa kaveri on ikuistettu hetkeä ennen, kun bongasi minut. Lähti sitten villisti vipeltämään kohti lasiseinää ja minua. Mikä moka!






Sama fiksu kollega ehdotti työpisteiden vaihtoa, kun pähkäilin kuinka mahdumme molemmat sosiaalisiin tiloihimme työskentelemään. Bingo! Jos hän pystyy muuttamaan minun työhuoneeseeni, saamme väljyyttä ja tilaa molemmat. Kaupan päälle voimme vielä ruokaillessamme ja kahvitellessamme nauttia kaikki viherseinän hyvistä ominaisuuksista. Vaikkei se minun ongelmaani poistanutkaan, on se talvisaikaan ihana, kun kostuttaa ja raikastaa ilmaa. Luulen, että soitan tänään talonmiehillemme, pyydän kantoapua ja pistän hösseliksi. Seisomatyöpiste on tämän käänteen jälkeen vielä harkinnassa. En ole hylännyt ajatusta, mutta nyt se ei ole niin akuutti, kun tilaa tulee toisella tavalla. 



Mistä minä olisin voinut arvata?!?


Onkin mukava saada oma kone taas käyttöön. Hommaa piisaa näin syksyllä: ensi vuoden lehtitilaukset, ostotukikirjojen hankinta (opetus- ja kulttuuriministeriö tukee vuosittain vähälevikkisen laatukirjallisuuden hankkimista suht avokätisesti), talousarvioesityksen tekeminen, normaalit kirjavalinnat jne. 

Anekdootinomaisesti pari otetta siitä valtavasta kirjatarjonnasta, josta valinnat tarkan harkinnan jälkeen teen:

Artain-kustannus: Sielunsärvintä (suokaa anteeksi: tirsk!)
Inkerinsuomalaisten oikeus muistoon
Henkivakuutusmatematiikka
Vihreämpää rajan toisella puolella? Vertaileva tutkimus ympäristörikollisuuden                               torjunnasta ja tutkinnasta Suomessa ja Ruotsissa.
Mitä tupakka tarkoittaa? (Savukeidas)
Suomen pöllöjen sulkasadon, iän ja sukupuolen määritysopas
Gourmeeta perkele
100 virkattua lumihiutaletta
Massaspektrometrian perusteet

Arvatkaa otinko?
On minulla mielenkiintoinen työ!


***

Aamulla keittiössä kuultua:

"Tässä on omenan puolikkaanne, herra. Vai olisitteko mieluummin halunnut omenasosetta?"
Minä tyrskien: Mistä tuo on peräisin?
"Aku Ankasta."
Okei, mutta tuuhan nyt pöytään.
"Sallikaa minun etsiä vielä kaksi uusinta Akkaria."
Kuulepas nyt...
"Pyydän! Minun täytyy saada haltuuni vielä numero 32."

Kuka kahdeksan vuotias puhuu noin?

tiistai 19. elokuuta 2014

Mistä on hyvä vapaapäivä tehty?

Kiireettömästä olemisesta. Hiljaisuudesta. Todella tervetulleesta omasta ajasta.


Siitä, että jatkaa aamupalaa ja -kahvittelua rauhassa ja hiljaisuudessa koneen äärellä kun on saanut lapset kouluun. 

Lukutuokiosta sohvalla köllötellen. Sitten kun silmät rupeavat painamaan, voi ottaa torkut. Vähän jäi vissiin viime viikosta ja viikonvaihteesta univelkaa, koska kuopuskin on jo päässyt ihan koulurytmiin. Heräsi siis viikonloppunakin varsin varhain.



Yhtä löysä kuin tämäkin kaveri.
Huomaa suloinen jalkapohja!


Tekstailusta ystävän kanssa.

Herkullisesta lounassalaatista.

Selättimellä pyöriskelystä.


Ei ihan selätin mutta sinnepäin


Vähäisestä määrästä Wallacea ja Gromitia kainalokkain sohvalla koulupäivän jälkeen.

Siitä, että oikaisee vähän ruokahommissa, kun löytää kaupasta punalappuiset luomutortelliinit. Molemmat pojat söivät viikonlopun jämiä ja minä herkuttelin tortelliineilla. Nam! Ja sitten voikin valmistella seuraavan päivän evässalaattia valmiiksi, keitellä kuopukselle munia (se syö niitä vain kylmänä) ja muutenkin suunnitella viikon ruokahuoltoa.

Lasten kanssa vietetystä leppoisasta illasta. 

Saunomisesta  esikoisen kanssa kun kuopus on mennyt nukkumaan.



Ei sauna mutta kylpy kuitenkin


Myös siitä, että menee varhain nukkumaan ja iloitsee ja etukäteen odottavasta työpäivästä.

Silloin tietää levänneensä kunnolla ja nauttivansa taas sosiaalisuudesta, työhommista.


***

On se tehty myös kuopuksen omituisuudesta:

"Saanko mä äiti kaataa mehua mun korvaan?"
Sillä oli jo tippaa vaille tyhjä mehumuki korvan ympärillä.

Kohta sen jälkeen sohvalla:

"Kato äiti!"
Se piteli keppiä korvansa takana ja luki Aku Ankkaa.

Outo lapsi!

maanantai 18. elokuuta 2014

Jaloissa tuntuu, että on käyty...

Ei Korkeasaaressa vaan Ähtärin eläinpuistossa. Nyt ei millään voi välttää kuvapläjäystä, ei vaan voi. Reissu oli aivan mainio, sää suosi ja seura oli hyvää. Lähdimme siis matkaan luonto ry:mme ideasta mutta niin, että kaikki mukaan haluavat mukaan myös pääsivät, jäsenkorttia ei kyselty. Reilusti yli puoli bussillista eri ikäistä porukkaa starttasi siis aamuyhdeksältä kohti Ähtäriä. Päivä oli pitkä mutta leppoisa, aikataulu sopivan väljä ja kotikonnuille palasimme vähän neljän jälkeen. Meidän perheestä mukaan lähdimme siis minä ja kuopus, minä matkanjohtajana. Jossain vaiheessa selvisi, että bussikuskimme ei halua käyttää ilmaisetuaan ja tulla katsomaan eläimiä, joten vaihdoimme kuopuksen matkanjohtajaksi ja minut "bussikuskiksi", joten meidän reissumme tuli erinomaisen halvaksi. Ja hyvä niin, pieni akuutti likviditeettikriisi taas. Samasta syystä olimme ottaneet omat eväät mukaan ja nautiskelimme ne nuotiopaikalla. Minä lämmitin trangiassa couscoussalaattia ja kuopukselle hampurilaisen. Tuoretta seuraksi ja jäätelö/kahvi sitten paikan päältä ostettuna jälkkäriksi. Oiva vaihtoehto.


Mainiot matkaseuralaiseni!


Ostettua tuli myös matkamuisto, tuo kuvassa lippalakin alla näkyvä luppakorvakani. Kuopus sijoitti siihen omia rahojaan. Esikoinenkin jo aikanaan tykkäsi kerätä muistona matkoiltamme unikavereita ja sama näyttää toistuvan. Veli Kani valittiin heti ensitöiksi sisälle päästyämme (asiat tärkeysjärjestykseen!) ja kulki mukanamme koko reitin ja reissun. Minä joskus ahdistun eläintarhoissa mutta tuolla en onneksi ahdistunut. Sen verran isot ja virikkeelliset näyttivät kaikkien eläinten "kodit" olevan. 




Kaikista hauskimpia taisivat meidän molempien mielestä olla karusellissa viihtyvät karhut, joista toinen (kuvassa oikealla ylhäällä) osasi jopa potkia koivellaan itselleen lisää vauhtia. Välillä se istui kalliolle meitä vastapäätä, nappasi kiinni jalkapohjistaan ja keinutteli siinä tuijottaen meitä yhtä kiinnostuneena meistä kuin me siitä. Tai ainakin siltä se vaikutti. Mikä veijari! Kuopus kyllä innostui pöllöistäkin: niiden "konemaisesti" melkein akselinsa ympäri kääntyilevät päät kirvottivat päivän parhaat naurut. 



Harvinainen
kaksipyrstöinen pöllölaji



Minun huumorintajuuni taas iskivät ne lukuisat Henkilökunta -kyltit (alakuvassa oikealla ylhäällä), joita meinasimme aina lähteä oikeiden sijaan seuraamaan. Onneksi me sitten yksi sitä lajia ilmeisesti nähtiinkin ja saatiin ikuistettua noiden ruohikossa piileskelevien valkohäntäkauriiden kanssa. Alaoikealla huuhkaja koittaa maastoutua - ja aika hyvällä menestyksellä, sanoisin!






Eläinpuistossa oli myös kotieläinpiha ja sopivasti muitakin aktiviteetteja lapsille. Minun lapseni tosin oli pettynyt, kun ei onnistunut loikkaamaan yhtä pitkälle kuin jänis. Mutta joka tapauksessa voin suositella paikkaa kaikille, jotka lähistölle sattuvat. 







***


Oli siellä yksi tyytymätönkin otus.


Tähän ei voi olla mielessään lisäämättä puhekuplaa:
Voi v*ttu, päästäkää mut ulos täältä!!!
(Huomatkaa tuo "sormi" joka kurkottaa lasin takaa ulos.)



Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Herää, maailman paras koulu

Olen kirjoittanut aikanaan Maarit Korhosen julkaisemasta Koulun vika -kirjasta. Siinä ruodittiin nykyvanhempia ja -vanhemmuutta kovalla kädellä. "Edellisessä pamfletissa ... yritin tehdä selväksi, että kaikki tässä maailmassa ei ole koulun vikaa. (...) Tämä pamfletti sen sijaan keskittyy siihen, mikä oikeasti on koulun vikaa." Kirjan nimi on Herää, koulu! Korhonen, joka siis on pitkän linjan opettaja (ja jonkun naistenlehden kolumnistikin, muistaakseni), on vahvasti sitä mieltä, että nykykoulun parasta ennen päivä on ollut ja mennyt. Maailma muuttuu, kouluseni, kuten hän toteaa. Mutta koulu ei muutu mukana. "Koulunkäyntimme perustuu edelleen muutama sata vuotta sitten kehiteltyihin ideoihin, jotka perustuivat Euroopan teollistumisen tarpeisiin: tarvittiin ihmisiä, jotka osasivat kirjoittaa kauniilla käsialalla, laskea päässä ja kunnioittaa auktoriteetteja olemalla lojaaleja."

Sinne tänne hutkimisen sijaan Korhonen esittää vaihtoehtoja, uusia ideoita ja on joitain toteuttanut käytännössäkin. Noiden "preussilaisten" ideaalien sijaan nyt ja tulevaisuudeessa tarvittavia taitoja ovat mm. "luovuus, innovointikyky, ongelmanratkaisutaito, tiimityö, joustavuus, tietotekniikan hallinta, globaali ymmärrys, kriittinen ajattelu, 24/7-oppiminen, itseohjautuvuus työnteossa sekä ympäristöasiat". Myös erilaisen oppimistavat ja kiinnostuksen kohteet pitäisi ottaa paremmin huomioon. Opettajajohtoisuudesta pitäisi päästä ja oppimisympäristön viihtyisyyteen ja terveellisyyteen (!) tulisi kiinnittää nykyistä paljon enemmän huomiota. Ehkä radikaalein ehdotus kirjassa on Pasi Sahlbergin ideoima malli, jossa vähennettäsiin jo ala-asteella pakollisten kurssien määrä puoleen nykyisestä ja lisätään valinnaisuutta. Sellaisia kuin taide, talous, urheilu, ruoanlaitto, keskustelutaito, yrittäjyyskasvatus, puutarhanhoito, kirjallisuus, ympäristöasiat, ohjelmointi, 3D-tulostus, shakki, skeittaus, graffitien tekeminen. "Mitä tahansa." Näin herätettäisiin oppimisen kipinä, intohimo, positiivinen vire opiskeluun. 


Kuopus lukee teemaan sopivaa kirjasarjaa Kahjo kouluni.
Suosittelen lämpimästi kaikille alaluokkalaisille.


Myös arviointisysteemi pitäisi uudistaa. "Jos on pakko arvioida, tulisi arvioitaviin asioihin ehdottomasti lisätä uusia asioita: tunneäly, sosiaalisuus, innovatiivisuus, luovuus, empatiakyky, organisointitaito, aloitteellisuus ja niin edelleen." (Lainaukset siis Maarit Korhosen kirjasta Herää, koulu!) Arvostelun muutostarpeestahan on puhuttu viime aikoina muutenkin. Liisa Keltikangas-Järvinen ja Sari Mullola ovat julkaisseet kirjan Maailman paras koulu, josta on nostettu uutisiin yksi kohta. Temperamentti vaikuttaa liikaa numeroihin ja eri opettajien antamat saman aineen arvosanat eivät ole keskenään vertailukelpoisia. Lisäksi pitäisi arvioida paitsi osaamista myös motivaatiota tai työskentelytapoja. Tuo kirja pääsee ehdottomasti myös lukulistalleni, koska siitä löytyy varmasti samoja teemoja. Hyvä, että aiheesta puhutaan!

P.S. Iltasanomat teki pienen jutunkin.

***

Odotan muuten mielenkiinnolla Hämeenlinnan Tuomelan koulun avautumista muistaakseni vuonna 2016. Ihana Sairio -blogi on tehnyt sen minulle tutuksi. Ilmiöpohjainen oppiminen, tiimiopettajuus ja vanhemman aktiivisempi rooli. Kaikki tämä kuulostaa todella mielenkiintoiselta: klik!



lauantai 16. elokuuta 2014

Yks kukka on kasvanut terasilla...

Gnjäääh. Minä vihaan kaupungilla käyntiä lasten kanssa. Tai esikoisen seurassa se vielä menettelee, mutta kuopuksen jätän kotiin aina kun voin. Nyt en voinut. Piti käydä ostamassa sille kouluhousut, kun oli ruoja kasvanut kesällä melkein kaikista entisistä ulos. Myös pelikonsolin laturi oli lakannut toimimasta, ja viikonlopun pelipäivä ilman sitä olisi ollut yhtä piinaa - meille molemmille. Niinpä päätin, että starttaamme heti kun kuopuksen koulupäivä puolilta päivin perjantaina loppuu ja ajamme lähikaupunkiin. Onneksi reissu sujui kaikin puolin sutjakkaasti. Laturi vaihdettiin ilmaiseksi ilman kuittia (joka oli tietysti kuopuksen isällä) ja jäätelönkin saimme kioskista tarjottuna, koska viherseinäfimani oli kesällä seinää huoltaessa jättänyt  sellaisen pienen lahjan. Vaikka istahdimme torille kahville ja sille jäätelölle, olimme kotona tasan kolmen tunnin päästä liikkeellelähdöstä. Sitten pääsimme rentoon viikonlopun viettoon.

Esikoinen viihtyi tiiviisti niiden kavereiden kanssa, joita viikolla ei niin näe kun käyvät ammattikoulua, me taas kuopuksen kanssa kotosalla. Ostin eilen viikonlopun ja varmaan alkuviikonkin ruoat, joten ei tarvitse välttämättä tänään liikahtaa minnekään. Huomenna on nimittäin luonto ry:n retki eläinpuistoon, ja sinne toki olemme lähdössä. Paitsi esikoinen, hän on oman osansa kuulemma saanut äitini ja hänen miehensä kanssa. Ansiokkaasti ovat häntä siellä useamman kerran käyttäneet. Kuopus on ollut siellä vissiin kerran, mutta ei muista retkestä mitään, niin kauan siitä on. Minä saan kuulemma sihteerin ominaisuudessa olla matkanjohtaja. Mitä lie velvollisuuksiin kuuluukaan, edut tiedän: pääsen maksutta sisään eläinpuistoon. Kunhan ei tarvitse laulaa matkan aikana mikkiin, niin selviän siitä kyllä. Mukava viikonloppu siis tulossa!


Yksi auringonkukka on kasvanut vallan
pitkäksi. Nyt se on jo kunnolla auennutkin!


Toivottavasti teillekin!


***

Perjantai-aamuna - johtuen juuri tuosta alussa mainitusta akuutista housukriisistä - totesin kuopukselle herättyään, että  tänään joudut käyttämään niitä mustia housuja joista et niin kauheasti tykkää. Molemmat lapseni ovat varsin tarkkoja siitä mitä päälleen pistävät. Eivät tosin muotimielessä, vaan siten, että vaatteiden pitää tuntua hyvältä. Steinerpäiväkodissa esikoisesta todettiin, että sillä on "vahva elämänaisti" joka lienee kaunisteltu nimitys lievälle (tunto)aistiyliherkkyydelle. Kuopuksen vastaus oli "Mä en kestä. Sit mulla on musta lippis. Ja fleecekin. Karseaa!" Ei mitään mainintaa siitä, miltä vaate tuntuu. Oppia ikä kaikki.

perjantai 15. elokuuta 2014

Mustaherukka on hassu sana

Hmm, ensimmäinen työviikko lomien jälkeen takana. Ja pitkä viikonloppu edessä. Perjantaihan minulla on aina vapaa, mutta nyt pidän vielä maanantainkin ylimääräistä, koska ylityöt on saatava piakkoin nollattua. Ensimmäinen viikko menee aina orientoitumiseen, siihen, että kerää itsensä ja työtehtävät ja organisoituu. Myös yksi lautakunta-asia oli listalla ja sain sen hyvälle mallille ennen viikonlopunviettoon lähtemistä. Iltapäivällä lahjoin ruokin lapset roskaruoalla, ja sitten raahasin heidät poimimaan musta- ja punaviinimarjoja. Paikallinen kasvattaja myy itsepoimintana euron kilo. Hinta ei päätä huimaa, ämpärillinen maksaisi vitosen, tuo vajaa vain kolme ja puoli euroa. Mietin, että menenkö yksin jatkamaan nimen omaan mustien keruuta tänään, kun pojat ovat lähteneet kouluun. Katsotaan miten intoudun, ensin on kuitenkin käytävä kampaajalla ja kaupassa. Tilipäivä. Kaivattu sellainen.



Kotiin livahti myös maailman pienin etana


Eilisestä työpäivästä vielä sen verran, että taisipa se sitten tulla kertarysäyksellä selväksi, etten enää palaa työhuoneelleni. Nyt on laitettava kaikki luovuus peliin ja uudelleenjärjesteltävä tiskin takana oleva sosiaalinen tilamme. Olen minä siellä ennenkin työskennellyt ja mahtunutkin ihan hyvin, mutta silloin järjestely oli väliaikainen. Tällä kertaa on kuitenkin saatava mielellään asiat toimimaan pidemmälläkin tähtäimellä. No mutta se on ensi viikon murhe, nyt lepään.

***

Me olemme esikoisen kanssa päässeet vanhaan kunnon saunomisrytmiin. Kesällä ei paljon tullut saunaa lämmitettyä, mutta nyt se taas lämpenee joka toinen ilta kun kuopus on mennyt nukkumaan. Saamme rauhaisaa kahdenkeskistä aikaa ja sauna on se paikka, jossa yleensä käymme myös parhaat keskustelumme. Eilenkin kuulin taas mukavia juttuja lukio-opinnoista. Perjantain draamatunnille oli sovittu tuotavan vuoron perään pullat ja opettaja kiikuttaa termarissa kahvia. Esikoinen oli - tietysti - lupautunut ensimmäiseen vuoroon ja eilen oli tuoretta nisua tarjolla myös meille. Rattoisa hetki keittiössäkin, kun minä perkasin marjoja ja esikoinen leipoi. Vi talade bara svenska. Det var hemskt!

torstai 14. elokuuta 2014

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin

Jatketaanpa eilistä teemaa. Asioissa tuppaa olemaan aina ne kaksi puolta. Niin taitaa nytkin olla: se, että saan oireita työmaalla (ja nimenomaan omalla työhuoneellani siellä) saattaa poikia yleis- ja lihaskunnon kannalta hyviäkin asioita. Nyt on nimittäin niin, että olen jo melkolailla varma, etten voi enää palata työskentelemään huoneeseeni. Minulla on meneillään vielä ihan viimeinen testi "uuden" ilmanpuhdistimen kanssa. Pystyn ainakin tällä hetkellä suht oireettomasti olemaan salin puolella, eli asiakaspalvelussa, tiskissä ja sosiaalisissa tiloissamme. Pöhötin on puhissut siellä nyt nelisen kuukautta ja voin paremmin. Nyt siirsin vekottimen testiksi työhuoneelleni, jos sellaisen avulla pystyisin sinne palaamaan. Jos se auttaisi, hommaisin toisenkin. Olen skeptinen, mutta kokeilla täytyy. 

Kunhan tämä ihmiskoe on ohitse, ja mikäli siinä käy niin kuin uumoilen, että palaan koneineni sosiaalisiin tiloihimme ja hylkään työhuoneeni lopullisesti, täytyy siellä tehdä jotain muutoksia. Tilaa ei ole liiemmälti, joten tulin - yllätys yllätys - ajatelleeksi sitä seisomatyöpistettä. Olisiko se ratkaisu tilapulmaan? Nyt ei kun mittanauha käteen ja suunnittelemaan. Eilen juuri totesin kummallekin työkaverilleni eri yhteyksissä, että me olemme kyllä hyvä tiimi. Usein auttaa, kun vain aukaisee suunsa ja rupeaa ääneen pähkäilemään jotain asiaa, ongelmaa tai vain ajatuksentynkää. Selkiytyy itsellekin puhuessa mistä on kyse, ja tulee vieläpä usein hyviä ehdotuksia ja ratkaisujakin vastapuolelta. Tämäkin asia saadaan varmasti ratkottua, kun löymme viisaat päämme yhteen.


Aamuisin on jo ollut varsin syksyistä.



***

Esikoinen on aivan liekeissä lukiosta. Tuntuu, että henkinen hyppäys on ollut valtava. Se vapaus, luottamus, valinnanmahdollisuus - hän osaa nauttia niistä kaikista ja tehdä vieläpä fiksuja ja kauaskantoisia ratkaisuja. Oli mm. ottanut vapaaehtoisen kurssin puheviestintää, koska "siitä voi olla hyötyä Nuorisovaltuustossa ja muutenkin". Ikävä kyllä osallistujia ei tullut tarpeeksi eikä ainetta näin ollen tarjota. Ranskakaan ei mahtunut lukujärjestykseen, mutta muuten on tehnyt varsin hyvä valintoja. Elämänkatsomustiedon hän "joutuu" opiskelemaan itsenäisesti, koska ketään muuta kirkkoon kuulumatonta luokalla ei ole. Ihan hyvää harjoitusta jatko-opiskelua ajatellen sekin. On se iso mies, on!

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Selätin selättimen

Kai minä kehtaan teille tunnustaa: löysääkin löysemmän ja sekä syömä- että juomamielessä kurittoman kesän jälkeen on taas pakko ryhdistäytyä. Kirjaimellisestikin. Tuntuu todella, että istun liikaa ja harkitsen jo seisomatyöpisteen hommaamista. Lisäksi tuntuu tarpeelliselta vahvistaa selkää myös kotosalla. Niinpä höyrähdin ja hankin selättimen. Ja rakastuin siihen heti. Esikoinenkin tuntuu pitävän vempaimesta, koska kumpikaan meistä ei voi vierailla kuntosalillamme (sisäilmasyistä). Minua on ihan keuhkolääkäri kieltänyt hengittämästä huonoa happea liikkuessa. On kuulemma vielä vaarallisempaa kuin yleensä. Ulkoliikkuminenkin meillä on välillä katkolla, kun on luonnonhomeita ilmassa. Melkein ainoa vaihtoehto on siin jonkinlainen urakointi kotona. Siihen on siis taas ruokaremontin ohella ruvettava. Siitä tulikin mieleeni kauppalappu, johon olin perjantaista tilipäivää varten kerännyt sellaisia ostoksia, joita ei ole pakko hankkia sitä ennen. Joku kävi taas minun listani kimppuun.




Ihanaa, kun iltapäivisin on vielä aikaa ja virtaa. Kävimme myös eilen uimassa kuopuksen kanssa, joka muuten nukahti ensimmäisen koulupäivän jälkeen jo ennen yhdeksää. Jopa esikoinen meni silloin nukkumaan ennen kymmentä, joten olemme taas paremmin koulurytmissä. Minä ainoana valvoin vähän pidempään kun piti lukaista Viveca Stenin Pinnan alla -dekkarin loppuratkaisu. Olipa kaamea kertomus perhehelvetistä, tai oikeastaan kahdesta. Noissa Sandhamn-dekkareissa on aina kaksi aikakerrosta ja vetävä juoni. Suosittelen! Yksi viime aikaisista lukukokemuksista, joka täytyy myös mainita, on Tommi Kinnusen esikoisromaani Neljäntienristeys. Ei sitä suotta ole kehuttu joka paikassa. En miltei kykene ymmärtämään, miten "nuori mies" on voinut kirjoittaa niin uskottavan kirjan entisajoista ja nimenomaan naisista. Onhan siinä toki kipeä mieskohtalokin, mutta pääpaino on ilman muuta naisissa. Lukekaa jos kiinni saatte.

***

Arvatkaa mitä?

Jumala oli käynyt postilaatikollamme. Maanantaina saimme lapun, jossa luki Neljä asiaa, jotka Jumala tahtoo sinun tietävän. Kerron ne teillekin: 
1. Sinä tarvitset pelastusta
2. Sinä et voi itse pelastaa itseäsi
3. Jeesus on valmistanut sinulle pelastuksen
4. Jeesus antaa sinulle voimaa voittaa kiusaukset
Tiistaina meille kerrottiin Mistä voi saada vastauksia elämän suuriin kysymyksiin?
Arvatkaapa löytyvätko ne tieteestä, filosofiasta vai Raamatusta?

Sama poppoo saarnaa lapsille seksuaalisuudesta kyseenalaisin keinoin.

Jännityksellä odotan tämänpäiväistä vierailua. Vietämmeköhän ne jotenkin epäilyttävää elämää, kun nyt on tällainen pommitus alkanut?

tiistai 12. elokuuta 2014

Ensimmäinen koulupäivä

Uuh, olipas intensiivinen päivä! Sunnuntai-iltana olimme joka ainoa hereillä vielä 23.30 (ja esikoisen kanssa ihailimme superkuuta). Voitte arvata, että aamu ei sitten ollutkaan pelkkää auvoa. Kesärytmi, siitä sai maksaa. Minulla soi kello 6.15 ja nousin salamana ylös. Jos olisin jäänyt hetkeksikään arpomaan torkutanko vaiko en, en olisi päässyt mihinkään. Seuraavana vuorossa oli kuopus, 6.30. Poika parka oli ihan väsymyksestä sekaisin, kun silittelin sitä ja sanoin, että nyt pitäisi nousta. "Ei pitäisi, meidän pitäisi ottaa mallia noista kasveista..." tokaisi hän ja kääriytyi tiukemmin peittoonsa. Ihmettelin ääneen, että mistä kasveista oikein puhuu, niin havahtui sen verran, että sanoi "Ei sittenkään mitään!" Kun vihdoin sain hänet (kantamalla, tokaluokkalaisen ison pojan) pöydän ääreen, ulvahti hän, että "Mä haluun nukkumaan, meikäläinen ei oo tottunu tällaiseen!" Sitten tuli itku.

Sylittelimme ja silittelimme kovasti ja söimme aamupalaakin sylikkäin. Pikku hiljaa olo alkoi parantua, mutta vielä hän halusi tietää, että "millon tulee seuraava loma?" Esikoinen nousi 7.10 ja ei hänkään ihan hehkeimmillään ollut. Suoriuduimme kuitenkin kunnialla kukin tahoillemme, ja minä taas mietin, että vaikka arjessa on omat haasteensa, en vaihtaisi osia kuopuksen isän kanssa. Hän ei näe kouluarkea, ei tietenkään alamäkiä, mutta ei myöskään ylämäkiä. Nimittäin iltapäivällä minulla oli kaksi kilvan puhua pulputtavaa poikaa, jotka halusivat jakaa kanssani ensimmäisen koulupäivän tapahtumia. Ihanaa! Ennen esikoisen kotiintuloa olimme kuitenkin jo ehtineet katsella vierekkäin Kanin kirous -leffan, käydä uimassa ja valmistaa päivällisenkin melkein valmiiksi. Kuopus nimittäin sai jättää iltapäiväkerhon väliin. Hän parkaisi aamulla "Ei kai mun ekana päivänä tarvi SINNEKIN mennä?" Olin joka tapauksessa ajattellut pehmeää laskua tähän alkuun, koska ylityötunteja on edelleen vaikka kuinka, joten oli helppo suostua.


Kanin kirous. Vuosi sitten toukokuussa.


Ruoan jälkeen vein kuopuksen kaverille ja me lähdimme esikoisen kanssa metsästämään kenkiä. Lenkkarit, ainakin tämä malli, olivat numeroa 47. Vannotin, ettei enää kasva maata pitkin, tai muuten . . .

***

Kuopus tokaisi iltapäivällä: "Mulle tulee kotikaljasta päänsärky, mutta myös hilpeä olo". Olin ihan äimänä, että mistä tämä nyt on imuroitu, poika kun päästelee repliikkejä ja pitkiä pätkiä vaikkapa katsomistaan elokuvista ulkomuistista. Ei, tämä kuulemma oli ihan "tosielämästä". "Silloin kun me oltiin eskarissa siellä kevätretkellä, niin otin ruoan kanssa kotikaljaa." Kielsin häntä juomasta kotikaljaa vielä muutamaan vuoteen. Hilpeä olo? 

maanantai 11. elokuuta 2014

Tänään se alkaa

Koulu. Minulla on täällä tänä vuonna yksi kakkosluokkalainen ja yksi (lukion) ykkösluokkalainen. Miten tässä näin kävi?

Sitä ihmetellessä kuopus ansaitsee ihan oman postauksensa, koska on ollut niin kauan poissa kotoa. Kummastella voi myös, miten ne lapset aina sinä aikana kasvavat? Nyt oli myös tukka vaalentunut ja iho tummunut ruskettunut. Isänsä toi hänen iltapäivän kutveessa ja halimisen ja pusimisen lisäksi ehdimme nähdä myös kuopuksen parasta kaveria. Hän oli äitinsä mukaan kaivannut kuopusta niin tämän kahden viikon aikana ja halusi vielä nähdä vapaalla ennen koulun alkua. Nyt pojat näkevätkin sitten liki joka päivä. Kävimme uimarannalla ja näin ensimmäistä kertaa kun kuopus ui ja sukelteli. Mehän kävimme yhteisellä lomallamme joka päivä kerran tai pari uimassa ja se kantoi hedelmää. Heti ensimmäisenä yhteisenä lomapäivänä isänsä kanssa kuopus soitteli minulle ja kertoi oppineensa kunnolla uimaan ja sukeltamaan. Taito oli vaan kohentunut kahden viikon aikana ja sitä vesipetoa oli ilo katsella, vaikka niin hirveän lämmintä ei enää katsojilla ollutkaan. 



Etsi pupu!


Vaikka nuhjaaminen minun kanssani oli tietysti mieluista (ainakin minulle) niin ihan parasta kotiin tulossa oli paketti, joka odotti kuopusta. Ihana ystävä, jonka omat lapset olivat kasvaneet legoiän yli, lähetti ison ison paketin monenmoisia legoja meille. Olisittepa nähneet kuopuksen ilmeen kun hän avasi laatikon. Lautasenkokoiset silmät innosta loistaen - ja alimman kuvan suloinen pupukortti, joka oli mukana, sai halauksen poskea vasten. Noista legoista on meille ihan hirvittävästi iloa. Heti alkoi joku uusi leikki jota kuuluivat sitten pojat yhdessä jatkavan kun vielä rannalta tultiin porukalla meille kahveille ja banoffeelle. Totesin, että tarvitsen vielä kaloreja, jotta jaksan sitten taas palata arkeen ja tiukempaan ruokakuriin.



Kukkuu, täällä mä oon!


Vieraamme myös lupasi, että kuopus voisi olla heillä sen aikaa, kun käymme esikoisen kanssa kaupungissa ostamassa lenkkarit. Edellisellä reissulla ei löytynyt kokoja (sehän oli siis vaatimaton 46) ainakaan sen hintaisista jotka olisin raaskinut ostaa. Nyt, kun koulu ja liikuntatunnit alkavat, täytyy koittaa uudemman kerran. Marketeista olemme ennenkin löytäneet, joten toivotaan parasta. Ihmiset ovat kyllä ihania! Ja ihanaa on kyllä mennä taas töihin. Pojilla voi olla toiset mietteet.



Ja vielä kortissa yksi karvakorva!


No, arki alkakoon!

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Ihmiskoe suoritettu

No niin, kotona jälleen. Vaikka tuo oli rutkasti parempi kuin mikään aiemmin testaamani (nykyistä Majaamme lukuunottamatta), niin täytyy se siltikin unohtaa. Oireita oli niin vähän ja ne olivat niin epämääräisiä, etten osaa tarkemmin määritellä missä oli vika. Mutta happi ei riittänyt ja jotain sanoivat sekä kurkku, korvat että poskiontelotkin. Selväksi tuli myös yön pimeinä tunteina mietiskellessä sellainen seikka, että minun pitää todellakin olla satakymmenprosenttisen varma terveyteni säilymisestä ennen kun uskallan ottaa ratkaisevan askeleen, pankkilainan ja irtisanoa nykyisen kämppäni. Kuinka sellaisen varmuuden saa, siitä minulla ei ole hajuakaan. Pidemmällä koeasumisella vai millä? Hankalaksi menee.



Aamulla ennen kahdeksaa kylillä. Upea usva!



Sen verran huonoja puolia asunnossa muutenkin oli, että ei harmita ihan vietävästi. Kyllähän keskustassa on kesälauantaina keskustan meteli, joka tietenkin isompiin paikkoihin verrattuna on todella mitätöntä. Eikä se mikään kynnyskysymys minulle ole jos muuten on asiat kunnossa. Tulipahan vaan mieleen kun kuuntelin mopojen ääniä ja humalaisten hoilotusta (liekö tullut paikallisesta vai kotikaraokesta, en saanut ihan varmuutta) sen hiirenhiljaisuuden sijaan, mikä meidän mäellä öisin vallitsee. Paitsi onhan meillä täällä se yksi v*tun varis tai h*lvetin harakka, joka aloittaa kauniin raakkumisen siinä kuuden kieppeillä. No, kohtahan tässä herätyskellokin jo soi niihin aikoihin. Huomenna itse asiassa. Apua!

Vaikka minä en edelleenkään ole sitä täydellistä etsimässä, pari muutakin huonoa puolta löysin. Tuossa talossa ei ole omaa pihaa käytännöllisesti katsoen lainkaan. Kyllä minulle tulisi ikävä terassilla istumista. Tai kyllähän siellä olisi voinut ihan pienen terassin laittaa, mutta todella vaatimaton se olisi ollut, aika näkösällä ja asvalttiin rajoittuva. Eikä näköalakaan ollut silmiähivelevä, ei sinnepäinkään. Lisäksi meille olisi kyllä muutamaksi vuodeksi  tullut varsin ahdasta, se on myönnettävä. Kun varastotilaa taloyhtiössä ei ollut juuri lainkaan, olisi pitänyt luopua liian monesta sellaisesta tavarasta, joita tarvitsisin sitten taas muutaman vuoden päästä kun esikoinen muuttaa pois - ja silloin ne mahtuisivatkin. Paras ajankohta muutolle olisi siis ehdottomasti se, mutta eiväthän asiat mene niin kuin niiden soisi.  

Ei nytkään, mutta toisaalta näin taas selvästi myös sen, että meillä on tässä ihan hyvä. Kallista on, mutta nyt lyhennetyllä työajalla saan vähän tukiakin, ja olenhan minä tottunut jo siihen, että rahaa ei liiemmin ole. En minä siitä joka hetki kärsi, aika ajoin vain ahdistun. 

Joten etiäpäin sano mummo lumessa.

lauantai 9. elokuuta 2014

Odottavan aika on pitkä!

Aika mataa. Sitä jouduttaakseni rupesin jopa siivoamaan. Totta puhuen oli pakko, koska asunnonomistajan reissu peruuntui ja sovimme, että hän tulee puolestaan meille yöksi, kun minä menen hänen luokseen. Helteistä johtuen kunnon siivous on siirtynyt ja siirtynyt ja ylläpitosiivouskin on ollut vähän niin ja näin. Oli pakko tarttua imuriin ja luuttuun ja rättiin, koska kämppä oli siinä kunnossa, että en olisi voinut päästää ketään ei-niin-tuttua meille - varsinkaan yöksi. Olisihan se ollut noloa jos kaveri olisi saanut astmakohtauksen täällä ollessaan. Hiki virtasi oikein kunnolla rehkiessä, mutta onpahan mukavaa alkoittaa arki itsekin, kun klähmät ja pölypallerot ovat poissa.






Keli on edelleen mitä mainioin, vaikka ihan pahin helle taitaa nyt tältä kesältä olla ohitse. Istahdimme ystävän kanssa illalla terassille viettämään loman lopettajaisia. En muista olenko vinkannut Alkon uusimmasta luomutulokkaasta jo aiemmin, mutta nyt ainakin tulee: Codorniu Ecologica. Sai kuoharitestissä ihan kohtuulliset arviot ja minun suuhuni tämä sopii kyllä erinomaisesti. Slurps. Joskus aikanaan kyseisen merkin normicava sai Hesarin testissä erinomaisen hinta-laatusuhteen erityismaininnan. (Sitä juttua en tähän hätään löytänyt mistään.) Olipa taas mukavaa istahtaa iltaa hyvässä seurassa, nauttia auringonpaisteesta ja parantaa maailmaa. Ehkä se nyt taas on vähän parempi paikka elää ja olla. Tiedä häntä.


***

Huomisen teksti tulee muuten myöhemmin kuin normaalisti. Tavoistani poiketen en ajasta sitä valmiiksi, vaan kirjoitan teille sitten ihan tuoreeltaan kuinka yö asunnossa meni, ja mikä oli olotila aamulla. Sekä fyysisesti että henkisesti. Jännittää!