Sivut

torstai 21. elokuuta 2014

Miksi, oi miksi?

Ihmisen mieli on kummallinen kapistus. Tai minun ainakin. Vaikka järjellä tiedän, että asia ei onnistu, salaa toivon kuitenkin. Kai se on sitten se tunne. Tai toive. Tai mikä ikinä. Kyse on taas asunnosta. Eilisessä paikallislehdessä oli myynti-ilmoitus rivitalokolmiosta, ja vaikka - taas - tiesin, että kyseessä on taatusti talo jossa en voi olla, pitihän sen vuoksi kuitenkin omistajille rimpauttaa ja sopia jo samaksi illaksi treffit talolle. Olen asunut viereisessä, samaan aikaan rakennetussa talossa ja voinut huonosti. Silti piti käydä katsomassa illalla ja sitä ennen töiden jälkeen kuikuilla vähän etukäteen pihamaata ja mantuja muutenkin. Kirosin kirkkaan oranssit vaatteeni, kun koitin incognito sen tehdä. Sijainti olisi ollut mainio, koko, pohja ja hinta myös. Lisäksi omistajapariskunta oli ihana, juttelimme melkein tunnin, ummet ja lammet kaikesta maan ja taivaan välillä. Ja vaikka minä siis tiesin jo etukäteen, että homma ei tule onnistumaan, petyin silti. Raskaasti. Vi-tut-taa!

On tämä pirullinen sairaus. Blääh!


Piristykseksi valtavat auringonkukkamme
- ja oman maan potut, joita pääsimme vihdoin nauttimaan.
Ei varsinaisesti mitään varhaisperunoita!



Silti sellainen pessimisti ei pety -asennekaan ei ole hyvä, ainakaan  tämän onnellisuudesta kertovan artikkelin mukaan. Eikä toisaalta olisi minunnäköistäni ollenkaan. Mutta helpompaa se varmaan olisi. No, kukaan ei ole kuollut, kuolemassa taikka akuutisti sairastunut, joten tästä noustaan taas. Kari Reijula sen sijaan on sitä mieltä, että kymmeniä ihmisiä kuolee Suomessa sen vuoksi, että sairaalat ovat niin surkeassa kunnossa. Huh huh!


***

Nyt tarvitaan jäniskevennystä!




Ystävä oli saanut tällaisen postissa ja luovutti sen heti minulle.

10 kommenttia:

  1. Kyllä se ihan varmaati menee pieleen tai muuten vain epäonnistuu... Olisi ahdistavaa ajatella noin. En ihan jaksa uskoa ettei pessimistikin pettyisi.
    Tylsä juttu asuntoasiaplääh. Toivottavasti jaksat toivoa salaa jatkossakin! Vielä joskus pomppaa kuin sammakko se oikea koti eteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arttorius, niin mäkin toivon, mutta välillä usko hiipuu tän taudin myötä. Omistajapariskunnan miniä on työssään pahasti altistunut ja hän ei ollut tuolla saanut oireita. Asumisterveysliiton lomalla aikanaan minä ja toinen perhe olimme ainoat jotka saivat oireita asuntolasta. Sitä tulee miettineeksi, että on kyllä tosi paha tää mun versio, kun mikään ei käy. (No onneks on tää nykyinen puhdas edes, kaikilla ei ole sitäkään.)

      Sammakkoja odotellessa ;-)

      Poista
  2. Hyvä esimerkki oli mun eläkkeellepyrkiminen - joka tuutista kerrottiin, miten on nykyään vaikeaa saada masennuksen takia eläke, kuinka niitä eläkkeitä on vähennetty ja karsittu ja kuntoutukseen satsattu. En uskonut ensinkään, että pääsisin heti, mun hoitava tahokin oli skeptinen (lukuunottamatta työpaikkalääkäriä) mun iän takia, olin varautunut hakemaan ainakin vähintään kaksi kertaa sitä. Ja heti napsahti.

    Ensin sitä ei tajunnukaan, mutta siitä lähtien (viimeksi eilen) on tullut onnellisuushuippuja, kun muistan asian. Kun tiedostan, että ei ikinä tartte mennä töihin. Jos ei halua, ja ainakaan ei siihen paikkaan.

    Ja on sulla kuitenkin alla just nyt asunto, jossa voit asua! Sulla ei ole sitä pakkoa löytää uutta asuntoa, voit odotella rauhassa, sairastelematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, mulla on asunto jossa en sairasta - juuri eilen sen asunnon omistajapariskunnalle tästä altistuksesta kertoessani muistin taas, että kaikilla ei ole tätäkään. Mua vaan ahdistaa kun tää on mulle ihan liian kallis, ja mielellään maksaisin omaa sen sijaan että vuokraa toiselle. No, ehkä se joskus löytyy?

      Ton lehtijutun teorian mukaan sun eläkkeellepääsyn aiheuttama yllätysonnellisuus on just sitä parasta ;-) Ja totta kai ne yllättäen ja pyytämättä tulevat läikähdykset aina välillä kun tajuaa sen tai jonkun muun onnellisen asian!

      Poista
  3. Voivotteluni! Mutta semmoisia me ollaan eli "jos kuitenkin".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se on kuitenkin parempi niin, että on sellainen positiivinen luonteenlaatu.

      Poista
  4. Kurjaa tuo asunnon etsintä. Melkein kaikkihan tämän hetken talot ovat noita joissa on ilman kanssa ongelmia, mutta tsemppiä ja voimia vain etsintään. Joskus se onnistaa ja kolahtaa paikalle ihan yllättäen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on tää aika kurjaa :-( mutta ehkä joskus?

      Kiitos tsempeistä!!!

      Poista
  5. Toivo on hyvästä. Ja jotenkin kummasti se vaan Aina jossain kohtaa jostain nousee... Kaikesta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se tekee (huokaus)! Ja ehkä se on kuitenkin ihan hyvä juttu?!?

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana