Sivut

torstai 14. elokuuta 2014

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin

Jatketaanpa eilistä teemaa. Asioissa tuppaa olemaan aina ne kaksi puolta. Niin taitaa nytkin olla: se, että saan oireita työmaalla (ja nimenomaan omalla työhuoneellani siellä) saattaa poikia yleis- ja lihaskunnon kannalta hyviäkin asioita. Nyt on nimittäin niin, että olen jo melkolailla varma, etten voi enää palata työskentelemään huoneeseeni. Minulla on meneillään vielä ihan viimeinen testi "uuden" ilmanpuhdistimen kanssa. Pystyn ainakin tällä hetkellä suht oireettomasti olemaan salin puolella, eli asiakaspalvelussa, tiskissä ja sosiaalisissa tiloissamme. Pöhötin on puhissut siellä nyt nelisen kuukautta ja voin paremmin. Nyt siirsin vekottimen testiksi työhuoneelleni, jos sellaisen avulla pystyisin sinne palaamaan. Jos se auttaisi, hommaisin toisenkin. Olen skeptinen, mutta kokeilla täytyy. 

Kunhan tämä ihmiskoe on ohitse, ja mikäli siinä käy niin kuin uumoilen, että palaan koneineni sosiaalisiin tiloihimme ja hylkään työhuoneeni lopullisesti, täytyy siellä tehdä jotain muutoksia. Tilaa ei ole liiemmälti, joten tulin - yllätys yllätys - ajatelleeksi sitä seisomatyöpistettä. Olisiko se ratkaisu tilapulmaan? Nyt ei kun mittanauha käteen ja suunnittelemaan. Eilen juuri totesin kummallekin työkaverilleni eri yhteyksissä, että me olemme kyllä hyvä tiimi. Usein auttaa, kun vain aukaisee suunsa ja rupeaa ääneen pähkäilemään jotain asiaa, ongelmaa tai vain ajatuksentynkää. Selkiytyy itsellekin puhuessa mistä on kyse, ja tulee vieläpä usein hyviä ehdotuksia ja ratkaisujakin vastapuolelta. Tämäkin asia saadaan varmasti ratkottua, kun löymme viisaat päämme yhteen.


Aamuisin on jo ollut varsin syksyistä.



***

Esikoinen on aivan liekeissä lukiosta. Tuntuu, että henkinen hyppäys on ollut valtava. Se vapaus, luottamus, valinnanmahdollisuus - hän osaa nauttia niistä kaikista ja tehdä vieläpä fiksuja ja kauaskantoisia ratkaisuja. Oli mm. ottanut vapaaehtoisen kurssin puheviestintää, koska "siitä voi olla hyötyä Nuorisovaltuustossa ja muutenkin". Ikävä kyllä osallistujia ei tullut tarpeeksi eikä ainetta näin ollen tarjota. Ranskakaan ei mahtunut lukujärjestykseen, mutta muuten on tehnyt varsin hyvä valintoja. Elämänkatsomustiedon hän "joutuu" opiskelemaan itsenäisesti, koska ketään muuta kirkkoon kuulumatonta luokalla ei ole. Ihan hyvää harjoitusta jatko-opiskelua ajatellen sekin. On se iso mies, on!

6 kommenttia:

  1. Se on ihan uskomatonta miten ne lapset lukioon tai ammattikouluun siirtyessään kasvavat ihan silmissä. Ehkä siinä on jo osittain kyse myös siitä, että valinnat ovat heidän omiaan ja he osaavat ja uskaltavat seistä niiden takana. Hienoa, että esikoisesi on tehnyt oikean valinnan ja nauttii opinnoistaan.
    Kannattaa ihan todella miettiä sitä seisomapistettä. Meillä täällä ostettiin juuri yhdelle sellainen sähköpöytä, joka oli käytetty ja kunnostettu ja se maksoi alle 500 euroa. Lisäksi satulatuoli, niin välillä voi istahtaakin. Oma terveys on kuitenkin aina tärkein juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta se varmaan johtuu, siitä, että niihin luotetaan ja ne sitten osoittaa olevansa luottamuksen arvoisia. Ja isoja!

      Mä jo surffailin netissä ja taisin löytää kohtuuhintaisen. Meillä on sosiaalisissa tiloissa ihan pöytäryhmä johon pääsisi sitten tekemään sellaiset työt joihin ei tarvi konetta - jos haluaa istua. Ja tiskissä toki istuttaisiin myös.

      Poista
  2. Sulla on fiksut pojat, sehän on ennenkin todettu :-)
    Voi miten harmillista, ettei sitä puheviestintää ollut! Aikanaan pakotin esikoiseni valitsemaan 'esiintymistaidon' nimellä kulkeneen vapaa-aineen ja hän oli sitten kiitollinen siitä, vaikka ensin nurisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niillä toteutui kuitenkin draama-opinnot, joten tulee sielläkin varmasti vähän tuota puheviestintää toisessa muodossa. Siitä ei voi olla haittaa jatkoa ajatellen - ihan niin kuin säkin ja sun esikoinen totesitte!

      Poista
  3. Seisomatyöpistehän olis varmaan ihan ookoo, kun siellä ei kuitenkaan koko päivää tartte seisoa. Ite oon seisomatyötä vuosikausia tehnyt, ja mieluummin sitä kuin istumatyötä. "Sain" siirron toimiston puolelle, mutta halusin takaisin.

    Mun pikkuinen nyt meni vasta ysille, mutta ainakin se on ihan hukassa siitä, mihin se tahtoo... mutta ehkä se kasvaa vuoden aikana. Ja onneksi eivät pakottaneet uskontotunnille, kun ei ole muita et-oppilaita :) toisaalta, luulis jo lukiossa pärjäävän ihan ilmankin. Mihin se pätevöittää, missä se on tarpeen?

    Tuli mieleen mun yläasteen valinnaisaineet - valitsin maa- ja metsätalouden ja varalle konekirjoituksen, ja kummastakaan ei tullut ryhmää! Mun oli pakko valita sitten kahden ryhmän väliltä; saksaa tai tekstiilikäsitöitä. Yhtä kammottavia molemmat. Otin saksan, ja inhosin sitä ja sen opea niin, että siitä jäi mun päästötodistukseen ainoa seiska. Tiedän, että olisin saanut paremman numeron, jos olis ollu edes hitunen motivaatiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän aikana ei ollut niin paljoa noita kiinnostavia aineita, ja totta, niistäkään, joita koitti ottaa, ei aina tullut ryhmää. Just luin ihan mahtavan kirjan siitä, miten aika on ajanut koululaitoksen ohi ja uudistua pitäisi. Tuli paljon ajateltavaa.

      Uskontotunnille ei onneksi voi pakottaa, ja just puhuttiin esikoisen kanssa, että et on kyllä meidän näkökulmasta ainakin hyödyllisempi elämää ajatellen. Toki siellä käydään eri uskonnot ja muut yleissivistävät jutut, mutta myös etiikkaa, filosofiaakin omasta, ei kristinuskon näkökulmasta. Ei se hukkaan mene kellään, jos ei muuta, niin kehittää omaa ajattelua ja argumentointia sellainen.

      Mä jo lähdin kattelemaan noita seisomatyöpisteitä (netissä) ja uskon kyllä että päädyn sellaiseen. Tilansäästösyistä, mutta muutenkin. Kiva kuulla, että jollain on toiminut!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana