Sivut


keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Haasteita, haaveita vain...

Voi katsokaa nyt mitä minä löysin internetin ihmemaasta: 50 m2 omakotitalon! Aivan pakko saada tuollainen, mutta punainen. Oma tupa, oma lupa ja oma piha, oih! Harmi vaan, että se on aivan väärässä kunnassa. En edes tiennyt, että noin pieniä on olemassakaan. Rupesin jo tosissani haaveilemaan ja tutkailemaan josko tuollaisen saisi raijattua tännekin, mutta todellisuus iski taas lekalla päähän. Enhän minä voi edes harkita mitään koehaistelematta, nukkumatta ensin yötä tai paria. Sitä paitsi keskustelupalstat ovat täynnänsä kritiikkiä noita tehdastaloja kohtaan. Aika kiinnostava uusi konsepti tämä Teijo-talojen Lotta-juttu kuitenkin on. Vuokrattava omakotitalo, jonka voi vaihtaa isompaan tai palauttaa myöhemmin. Voisikohan tästä parhaassa tapauksessa tulla ratkaisu homepakolaisille? Vaikka tiedän toki, että todennäköisesti ideaaliratkaisu olisi hirsimökki, johon ei tulisi vettä muuta kuin viereiseen sauna/wc-rakennukseen, voisin olla tätäkin valmis kokeilemaan. Edelleen sitä lottovoittoa - viimekertaista 8.60€ suurempaa, kiitos - odotellessa! 





Mutta toimikoon tämä vaikka oivana aasinsiltana Kikin asumisaiheiselle haasteelle, jonka voi kokonaisuudessaan käydä kurkkaamassa sieltä. Ja nappaamassa myös. Tuossapa niitä kuulumisia ja kuvia jo tulikin, joten asiaan, tosin lyhennetyin kysymyksin, koska copy-paste oli saada järjen himmenemään, kun asetukset menivät ihan vinksin vonksin.

1. Minkä näistä valitsisit asumukseksi ja miksi:
vanha koulu joen äärellä
moderni paritalo kaupungissa
tasakattoinen talo pikkukaupungissa
70-luvun kerrostalokaksio kaupungissa
vanha kauppa rintamamiestalossa
mansardikattoinen huvila meren rannalla?

Kaupunkiin en enää aio palata, eikä mikään noista maaseutuvaihtoehdoista ole realistinen tämän altistukseni kanssa. Vastataan, että joku, jossa on yli 50 neliötä ja johon minulla olisi varaa - niin, ja jossa voisin hengittää. Unelma olisi vaikkapa tällainen muokattuna niin, että ainoa vesi, mikä taloon tulisi, kulkisi tuossa erillisessä rakennuksessa: 




2. Ostatko sisustustavaroita kaupasta vai käytettynä kirpputorilta? Mikä on paras ostoksesi kuukauden ajalta?

Kirpparilta. En ole ostanut mitään viimeisen kuukauden aikana, kotini alkaa olla mallillaan. Pahoin pelkään, että seuraava ostos saattaa olla taulu, jonka toin kotiin näytille. Vaikka ei pitäisi, vaikka minulla ei olisi siihen varaa. En oikeasti ole edes taulujen, saati maisemasellaisten ystävä, mutta joku tässä minua puhuttelee.


Syksyinen ystävyys, Pälvi Koskinen 2011


3. Millainen asuinympäristö on sydäntäsi lähellä? Entä millainen se oikeasti on?

Maalla, sellainen rivi- tai omakotitalo, jossa on oma helppohoitoinen piha. Kuitenkin keskustassa palvelujen äärellä, niin, että pärjäisi ilman autoa. Oikeasti kaikki muut kriteerit täyttyvät paitsi tuo autottomuus.

4. Jos saisit lottovoiton, mitä tekisit ensimmäiseksi?

Palkkaisin erään tuntemani fiksun ja luotettavan rakennusmiehen ja pyytäisin häntä hoitamaan minulle tontin tykötarpeineen ja sinne hirsitalon jossa voisin hengittää. Maksaisin hänelle ruhtinaallisesti palveluksista. Sitten palkkaisin talonmiehen pitämään taloani kunnossa.

5. Kotisi hyvät ja huonot puolet? Entä kamalin nurkka? Näytä kuva siitä jos uskallat!

Tässä rivitaloneliössämme ei ole mitään muuta vikaa kuin liian kallis vuokra ja liian kaukainen sijainti. Niin, ja siivouspäivinä liikaa neliöitä... Kamalin nurkka on kylppärissä se, joka esittelee minun käsitystäni pyykkihuollosta. Kuvassa oikealla. 




6. Tulisitko luokseni kylään jos kauniisti pyytäisin?

Oi kuule, olen jo matkalla!

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Töissä lepäämässä

Olen viettänyt eron jälkeiset kesälomat pätkissä, jotta kuopus on saanut koko kesän vapaaksi. Olemme siis vuorotelleet kuopuksen isän kanssa ja saaneet aikataulut jouhevasti järjestettyä. Tämä systeemi jotenkin sopii minulle, koska työni on sellaista, että se ei stressaa ja pääsen siitä irti jo viikonloppujen aikana puhumattakaan lomista, vaikka lyhyistäkin. Ja muistinpa tuossa, että jo ennen eroamme oli minulla tapana pitää lomani ainakin kahdessa pätkässä. Silloin vitsailin, että en kestä perhettäni neljää viikkoa putkeen. Mutta totta toinen puoli: lomat ovat tutkitustikin aika stressaavia aikoja parisuhteelle. Niin taisi olla meilläkin, toiveemme hyvästä ja rentouttavasta lomasta eivät aina menneet likikään yksiin. Mutta ei se ihan joka hetki näiden poikienkaan kanssa pelkkää juhlaa ollut.

Kirjoitinkin, että pinna välillä kiristyi, kun omaa aikaa ei yksinkertaisesti ollut juuri lainkaan. Iltaisin onneksi saatoin vähän hengähtää, kun kuopus meni nukkumaan ja esikoinen puuhasi omiaan, mutta intensiivistä välillä oli. Ja kun minä olen sitä mieltä, että nykylapsen on välillä syytä turhautua ja olla vaan ilman sen kummempaa viriketulvaa, sain kahden viikon aikana aika monta kertaa kuulla kuopuksen suusta, että "äiti, mulla ei oo mitään tekemistä"! Kesällä annoin hänen myös vähän vapaammin pelata käsikonsolilla, ja nämä säännöistä poikkeamat ovat kyllä vaikeita. Vähän päästä oli "pelipiina". Sen lisäksi kuopus ikävöi milloin mitäkin, pupuja silloin, kun esikoinen vielä nukkui (puput majailevat hänen huoneessaan), erinäisiä tarhakavereitaan joita juuri silloin ei voinut tavata, isiäkin, mutta onneksi vasta viimeisenä yhteisenä lomapäivänämme. 


Leppoisia kesähommia


Pojat ovat myös ikäerostaan johtuen todella taitavia kinastelemaan. Välillä meinasi päälaki räjähtää, kun he onnistuivat olemaan samassa tilassa sopuisasti kokonaista viisi minuuttia ja sitten oli jo täysi rähinä päällä. Yhteistä tekemistä on myös juuri ikäeron vuoksi aika haastava keksiä. Lähinnä se oli uimarannalla käyntiä ja lautapelejä. Sitten vuorotellen kahdenkeskistä aikaa kummankin pojan kanssa erikseen. Kesä on myös herkuttelun aikaa. Kuopus osaa tehdä siitäkin oikein riemukasta. "Tekee mieli pizzaa!" Huomenna on pizzapäivä. "Mutta kun tekee mieli tänään." Saattaa myös kysyä aamulla ensimmäisenä, että mitä on jälkiruoaksi. Huokaus. Sitten kun lupaan jäätelön, tekeekin mieli Paula-vanukasta ja toisinpäin. Tai juuri kun olemme tulossa kahvilta ja pullalta ja suuntaamme kauppaan jäätelökioskin ohi, tekee pullan sijaan mieli jäätelöä. Argh!

Täytyy sanoa, että ihmeen hyvin hermo piti. Tästä huomaa vaan sen, miten hienosti arki sujuu, ja miten hyvät ja toimivat säännöt meillä normaalisti on. Jousto on se, mikä on haastavaa. Arki, ihana arki!

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Jumalaton näytelmä?

Loppuloma menikin helteisissä merkeissä. Terassilla tarkeni istuskella ja välillä nähtiin jopa sellainen harvinaisuus, että minä etsin varjopaikkaa. Tämä kesä on ollut mitä mainioin, eikä se todellakaan vielä ole lopussa. Usein juuri elokuussa on ihan parhaat kelit. Jopa niin, että käy sääliksi koululaisia, kun joutuvat hikisellä helteellä istumaan luokkahuoneissa. Meidän tuleva ekaluokkalainen lähtee tänään isälleen, mutta kun hän palaa kotiin, rupeamme harjoittelemaan "koulumatkaa". Asumme sen verran kaukana keskustasta, että kuljemme autolla. Olenkin päättänyt jättää molemmat pojat työmaani parkkipaikalle ja suorivat tästä sitten kouluihinsa. Tämä siksi, että minun lyhyt työpäiväni vähän pitenee tämän järjestelyn myötä. Toinen syy on se, että en halua passata kuopusta pilalle ja kuskata ovelta ovelle. Tuon ikäinen osaa ja haluaakin vähän harjoitella itsenäistä kulkemista. Siitä tulee jännää!




Mutta lomasta vielä. Kuopuksen kanssa mietimme miten mukava loma on ollut: söimme mustikoita, mansikoita ja vadelmia, pelasimme pelejä - niin lauta- kun elektronisiakin - kävimme toritapahtumassa, uimassa ja Kallioplanetaariossa ja kuopus tapasi kavereitaan. Minä myös. Otimme siis todellakin rauhallisesti, öllöttelimme enimmäkseen kotosalla, ja vietimme rauhaisaa aikaa. Paljon sen kummempaa ei tämän ikäinen tarvitsekaan, minusta. Läsnäolevan äidin ja jonkin verran haleja ja rapsutusta. Paitsi etten kyllä koko aikaa ollut läsnä, minun tuli luettua lomalla paljon ja silloin olen kyllä vähän poissaoleva. Hotkaisin parissa päivässä kuvassakin näkyvän Da Vinci koodin -tekijän, Dan Brownin uusimman jännärin Infernon. Kuten vaikkapa tässä arvostelussa sanotaan, kirja oli toisintoa menestyneistä edeltäjistään, oli välillä epäuskottava ja myös ennalta arvattava, eikä tarjonnut mitään kovin ihmeellistä. Paitsi takuuvarman koukuttavan lukukokemuksen. Mikäs sen parempaa kesäviihdettä?

Olen joskus hamassa opiskelumenneisyydessäni tehnyt esseen keskiajan kirjallisuudesta ja Danten Jumalaisesta näytelmästä ja siksikin oli kiinnostavaa tätä lukea. Lisäksi minä jäin pohdiskelemaan kirjan sanomaa hillitsemättömästä väestönkasvusta ja tutkailemaan tuomiopäivän yhtälöä myös. Se on periaatteessa matemaattinen malli jossa todetaan, että nykymeno ei voi jatkua loputtomiin: ihmiset lisääntyvät liikaa, elävät liian pitkään ja käyttävät liikaa luonnonvaroja. Aika osuva on lisäksi Danten suuhun usein laitettava sitaatti kirjan esilehdellä: Helvetin pimeimmät paikat on varattu niille, jotka pysyvät puolueettomina moraalisten kriisien aikoina. Olkaamme siis mieltä. Ja sanokaamme se!

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Pupu puri pyllyyn

Vaikka meillä on ollut ihan mahtava loma porukalla, aika pitkältä voi kaksi viikkoa kuitenkin tuntua. Nimittäin silloin, kun ei yksinkertaisesti ole omaa aikaa lainkaan. Kuopus kävi pari tuntia leikkimässä kaverillaan, mutta silloin ajoimme esikoisen kanssa tukka putkella hakemaan pupun pätkimän nettipiuhan tilalle uutta. Muut kerrat kaverit vierailivat meillä. Ai niin, olihan minulla yksi ruhtinaallinen kaksituntinen vasta perjantaina, todellakin... Kävin kahvilla ystävän kanssa kun kuopus oli kylässä ja esikoinen vielä nukkui. Mutta muuten olinkin aika tiiviisti lapsissa kiinni. Siksi tuntuu vapauttavalta ajatukselta mennä huomenna töihin ja tyrkätä kuopus isälleen taas reiluksi viikoksi. Vielä vapauttavampaa on, kun esikoinen sitten starttaa pääkaupunkiin torstaista sunnuntaihin. Oi sitä onnea, ihan ihan omaa ja rauhallista aikaa.





Ei nimittäin minulla kyllä pää kestäisi, jollen välillä saisi vetää henkeä. Tai siis kestäähän se, mitä vaan, jos pakko on, mutta ihanaa, että ei ole. Suurkiitos siitä äidilleni, jonka kanssa tälläämme esikoisen vierailut hänen luokseen aina mahdollisuuksien mukaan samaan viikonloppuun kun kuopus on isällään. Sillä konstin saan vähän vapaata kerran kahdessa viikossa. Ja on minulla edelleen talvisaikaan se joka torstainen vapaa aamupäivä ennen iltavuoroon menoa. Silloin kun olin esikoisen kanssa kahden, olivat asiat paljon huonommin. Olin käytännössä 24/7 hänen kanssaan, ja sitten kun menin töihin ja hän päiväkotiin, olin kaiken muun paitsi työaikani kiinni lapsessa. Niinpä osaan todella arvostaa tätäkin vähää.


Koulu alkaa täällä maanantaina 12.8. ja sitten palaammekin normaaliin tapaamisrytmiin kuopuksen suhteen. Enkä hevillä ihan hirveästi suostu joustamaan siitä, koska se syö minun vapaitani, eikä minulla ole varaa niitä yhtään vähentää. Kyllä siinä pinna pitkän päälle kiristyy. Sitä on joskus kuopuksen isän vaikea sisäistää. Pitää muistuttaa, että poika on hänellä vain neljä päivää kahdessa viikossa, ja loput kymmenen minulla. Tuon kymmenen hän saa mennä ja harrastaa, jotta jaksaa sitten keskittyä taas lapseen täysillä ja intensiivisesti. Ja niistä neljästä, kun kuopus on isällään, esikoinen on kolme päivää kotona. Mutta en minä vaihtaisi osia, en ikinä. Haluan olla läsnä arjessa, seurata kasvamista, koulunkäyntiä, ilonaiheita ja huolia ja murheita lähietäisyydeltä. Ja sitten kun sitä vapaata on, en edes ehdi ikävöidä. Tämä on minulle, kuitenkin, täydellinen diili!

***

Mitä syödään viikonloppuna, kysyy joku googlelta ja tulee tänne. Me syödään tänään pizzaa. Sen kunniaksi, että kahden viikon loma alkaa olla pulkassa. Ja jos oikein riehakkaaksi heittäydyn, niin ostan itselleni ihan oman falafelin. Niitä kun on tullut lähipizzeriaamme.

Ehkä sen kunniaksi voisinkin hemmotella vähän itseäni, että Lurk ki eilen puraisi minua pyllyyn. Eipä ole ennen ollut kanin hampaanjälkiä kankussa! Auts!

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Kippis ja kulaus

En tiedä teistä, mutta minulle maistuu kesällä kuohuviini. Parés Baltà, josta löysin mukavan kirjoituksenkin vasta, on jo vanha vähän kulunutkin tuttu, joten etsiskelin tänä kesänä uusia tuulia ja makuja. Luomuna kuohuvaa ei niin hirvittävästi ole tarjolla, mutta jokunen onneksi kuitenkin, että voi tarpeen tullen vaihdella. Divici on tämän kesän uutuus joka maistui oikein mukavasti, samoin minulle uusi mutta kuulemma jo vanha Cafe de Paris. Näitä vaan ei ihan joka paikasta saa. Luomusampanja Fleury Fleur kelpaisi useamminkin mutta hinta on kyllä aika ylitsepääsemätön este. Olenkohan kerran tätä jossain juhlatilanteessa juonut?




Minä lasken kuohuviiniksi myös Thandin Reilun kaupan kuplivan roseen. Tavallinen rosee on minun makuuni usein liian tunkkainen, paitsi sen caesarsalaatin kanssa se yksi ja ainoa oikea zinfandel rose. Tämän kesän ehdoton suosikki on ollut sopivan kepeä uutuus joka pirskahtelee mukavasti: La Jara Organic Rose Frizzante. Valkoviineistä minulle kelpaa kesällä myöskin vähän pirskahteleva italialainen Il Sole, mutta kestosuosikkini on varsin kevyt saksalainen riesling Happy Grape. En silti yhtään pane pahakseni, että illat pimenevät ja kynttilöitäkin voi jo polttaa. Kohta nimittäin alkaa taas punaviinikausi. Ihanaa!

Nyt täytyy ehkä sanoa Kippis! Loman loppumisen kunniaksi. Vaikka onhan minulla vielä yksi pieni lomapätkä keskiviikosta sunnuntaihin juuri ennen kun koulut meillä alkavat. Kuopus lähtee taas isälleen ylihuomenna ja palaa puolentoista viikon päästä tiistaina loppulomaksi kotiin. Minä teen sen ajan töitä, mutta ehdin kyllä juhlia ensi viikonvaihteessa syntymäpäiviänikin. Esikoinenkin lähtee Helsinkiin kummitätinsä luo ja veljeäni moikkaamaan, joten me varmaan suunnistamme ystävän kanssa mökille saunomaan, syömään hyvin ja nautiskelemaan. Että kippis vaan sitten uudelleen!

***

Repesin eilen ihan täysin. Hakukone pistää parastaan, blogiini on tultu haulla aikuinen ja siivoamattomuus. Joo, kyllä, se on mahdollista. Täällä Majassa.

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Kesähaaste

Lyhyen kylmemmän kauden jälkeen paistaa taas aurinko ja se tuntuu näin loman lopulla aivan ihanalta. Koskapa Majassa on vietetty löysää lomaa eikä mitään kunnon raportoitavaa ole, on oivallinen aika tarttua Nolliksen kesähaasteeseen.

Mikä on mieluisin/mieluisimmat kesä...

1. ruoka?

Salaatti, sellainen, jossa on jotain juustoa. Halloumia, mozzarellaa, fetaa - ja mieluusti vaikka viinirypäleitä tai melonia suolaisen kaverina.

2. juoma?

Hiilihapotettu lähdevesi tai vichy alkoholittomista ja alkoholillisista joku pirskahteleva, rosee, valkoviini tai kuohuviini (taidanpa kertoa näistä lisää huomenna).

3. biisi?

Oi, Kesäkatu, ehdottomasti!

4. tekeminen?

Epätrendikkäästi auringossa istuksiminen ja hikoilu.

5. paikka?

Oma terassi ja joskus toivottavasti oma mökki.

6. kengät?

Paljain varpain. Kynnet lakattuna.

7. tapahtuma?

Oman kunnan kulttuuriviikko.

8. herkku?

Mun kesäherkku on varmaan kohdan kaksi alkoholilliset juomat. Joo, on ne.

9. väri?

Oranssi, violetti ja punainen yleisimmät vaatetuksessa. Ja ne varpaankynnet sävysävyyn.

10. Mistä tietää, että kesä on alkanut?

Kun lämpötila kipuaa yli kahdenkymmenen ja voi istahtaa terassille ilta-aurinkoon kesämekko päällä. Ja kun hormoonit hyrrää pitkän kylmän talven jälkeen...

Sen kunniaksi voin kertoa viimeisimmän hupaisan haun, jolla Majaani on tultu: yksinhuoltaja äiti tarjolla. No ei kai nyt sentään?




Rantakasvilta sain lisäksi tällaisen!
Kiitos kaunis!


Ai niin, on täällä sentään mietitty syntyjä syviä. Tai lähinnä valistettu minua tietämätöntä.

Kuopus: "Mä uskon henkiin. Sellasiin, jotka nousee kuolleista ja elää henkimaailmassa. Ne on vähän haamuntapaisia. Ja samannäköisiä kun ne oli alunperin kun ne eli, paitsi että ne on tummansinisiä ja vaalertavia, valkoistavia. Ne voi nähdä kun meditoi. Mutta ne näkee vaan sillon kun joku suvusta on kuollut ja haudattu, niin sitten voi mennä meditoimalla henkimaailmaan sitä tapaamaan." AHA!?!

torstai 25. heinäkuuta 2013

Lapsellisuuksia

THL on julkaissut ennakkotilaston, josta selviää, että yhä useampi nainen hankkii lapsen yksin. Sen, onko tämä täysin totta, voi kyseenalaistaa, koska ero voi tulla naisesta riippumattomista syistä jo ennen lapsen syntymää. Myös naisparit hankkivat lapsia, mutta jos he eivät elä rekisteröidyssä parisuhteessa, lapsi on "hankittu yksin". Sitten on tietysti etuuksilla keinottelijat, jotka ovat kyllä suhteessa mutta asuvat erillään lapsen isästä. Ihan yksin ja tarkoituksella yksin lapsen hankkivia on oikeasti varmasti todella vähän. Tilastosta selviää, että hedelmöityshoitoja annettiin 157:lle itselliselle naiselle. Muistetaan, että näistäkin osa saattaa olla lesboja, jotka ovat hoidoissa ilman kumppaniaan eivätkä ole rekisteröineet parisuhdettaan. Kyse on siis melko marginaalisesta toiminnasta, joka silti herättää varsin voimakkaita tunteita. Jokaisella meillä on oma käsityksemme siitä, mikä on lapsen paras. Toisten lasten paras.




Ottamatta tässä vaiheessa kantaa puoleen tai toiseen, olen seurannut kommentointia tämän uutisen tiimoilta useastakin lehdestä. Keskustelupalstoilla on ihan järkyttävän konservatiivisia, lapsellisia ja syyllistäviäkin kommentteja. Minä taas muistan miksi ei pitäisi niitä seurata. Nimimerkin suojista on niin hirvittävän helppoa huudella totuuksia ja jopa törkeyksiä. Tottahan minun on sitten jo pakko olla eri mieltä nimimerkin Ei kaikkien tarvitse lisääntyä kanssa, joka kommentoi näin: "Lapsi ei kasva terveesti ilman molempia vanhempia! Tämä pitäisi lailla kieltää! Lapsella pitäisi olla sekä isä että äiti." Ehkä riitaisat avioerotkin sitten pitäisi kieltää, tai lapsensa niiden yhteydessä hylkäävät isät tuomita? (Tietysti yhtä lailla äidit, jotka vieraannuttavat lapsen isästään.) Elämä ei vaan aina mene niin kuin on suunniteltu.

Te jo tiedättekin, miksi tämä aihe on minun sydäntäni lähellä. Esikoinen on saanut alkunsa muumimukissa, koska minä, itsekäs ihminen halusin vihdoin lapsen, mutta en ajatellut kykeneväni parisuhteeseen huonojen kokemusteni vuoksi. Hyvinhän tuo tuossa porskuttaa, isätön raukka. (Esikoisen tarina täällä.) Samoin kuopus, avioerolapsi, ihan tolkun tyyppi. Toki hänen isänsä on olemassa ja läsnä. Esikoinen taas on tätä nykyä siemenisänsä facebook-kaveri ja pitävät sillä konstin yhteyttä, tosin varsin harvakseltaan, jos olen oikein ymmärtänyt. Minkäänlaista isän ikävää en edelleenkään ole hänessä havainnut. Minua jotenkin vain korpeaa tuo keskustelupalstojen sapelien kalistelu, kun kuitenkin jokainen tarina on erilainen, ihmisen tarina. Siellä saattaa olla taustalla paljon paljon asioita, joita ei tule ajatelleeksikaan. Toisaalta tuossa asenneilmapiirissä on ehkä parempikin, ettei kaikkia taustoja edes tiedä tai osaa kuvitellakaan. Tämä maailma on niin moninainen, ja hyvä niin!

***

Tänään taas Jaakko tekee tepposensa ja minun äitini täyttää vuosia. Onnea! Ennen päivä oli kuulemma myös Ukkosen päivä, jolloin ei saanut mölytä eikä tehdä äänekkäitä töitä, jottei suututtaisi ukkosta, kertoi uusin Kotiliesi. Ollaan siis ihan hissuksiin tänäänkin.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Sä oot niin nolo!

Saattaa teini julistaa minulle.

Kiki singautti minua haasteella, jossa pitää paljastaa 8 noloa asiaa. Voi ei... yritetään, vaikka nolottaa jo etukäteen..

1. Minun englantini on oikeasti todella huonoa. Syytän siitä vanhempiani, he kun valitsivat minulle vakaumuksensa mukaisesti venäjän ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi. Englantia aloin opiskella vasta kahdeksannella luokalla peruskoulussa, ja koska matkustelimme todella vähän lapsuudenperheeni kanssa, harjoituskaan ei tehnyt mestaria. Kaikkein nolointa tässä lienee se, että en osaa sitä venäjääkään, vaikka se varmasti jonkinlainen valtti nykyään olisikin. Sitä vaan ei kuullut missään eikä kielitaito pysynyt aktiivisena, jos se nyt sitä koskaan olikaan. Olivat nimittäin varsin teoreettisia ja kuivia 70- ja 80-lukujen oppikirjat. Nykyään osaan kyrilliset aakkoset ja kysyä paljonko maksaa lehmä, mutta siihen se sitten jääkin.

2. Minä kuorsaan. Tai ainakin kuorsasin ennen eroamme. Nyt kukaan ei valita, ja toisaalta olen pudottanut painoakin sen verran, että olen saattanut lakata kuorsaamasta. Kokeilin silloin aikoinaan apteekista saatavia suihkeita ja annoin myyjien siellä olla siinä luulossa, että haen niitä miehelleni...

3. Olen värineurootikko. Se on oikeasti välillä vähän noloa, kun melkein mieluummin palelen kun laitan jalkaani väärän väriset villasukat.

4. Tykkään melkein oikeasti kaikesta siitä huonosta musiikista jota Yle X:ltä aamujeni ratoksi tulee. Poikia nolottaa kun luukutan täysillä Haloo Helsinkiä.

5. Olen varmaan muuttumassa tyhmäksi. Huomaan lukevani melkein pelkästään hyvin kevyttä kirjallisuutta. Lomalla olen lukaissut kaksi dekkaria, joista kumpikaan ei ollut kummoinen, nyt on kesken mukaansatempaava hömppä. En muista milloin olisin lukenut jotain raskaampaa ja vaativampaa. Toisaalta sain sitä lajia tarpeekseni opiskellessani, ja silloin vannoin, että kun opinnot loppuvat, kukaan ei koskaan sanele minulle mitä pitää lukea.


Leppoisasti saman peiton alla kuopuksen kanssa,
minä luen, hän pelaa käsikonsolilla.



6. Siivoan liian harvoin. En oikeasti edes kehtaa tunnustaa miten harvoin se tapahtuu. Sanotaan, että siinä vaiheessa viimeistään, kun jalat tarttuvat keittiön lattian klähmiin, lakaiseminen ei enää auta enkä meinaa iljetä päästää ketään muuta kuin rakkainta ystävääni ovesta sisään. Pyykkihuolto ei myöskään ole vahvimpia alueitani. Hävettää tunnustaa, mutta esikoinen hakee tätä nykyä vaatteensa kylppäristä, puhtaan pyykin kasasta. Ne eivät koskaan kerkeä hänen huoneeseensa. Niin, ja tässä kohtaa tarkoitan todellakin kasaa.

7. Olen muutenkin laiska pötkylä. Minulla ei tee tiukkaakaan olla tekemättä yhtään mitään miten pitkään tahansa.

8. Itsekurini on ameeban luokkaa mitä tulee koruihin, liikkumiseen, syömiseen ja juomiseen.

Ja vielä bonustunnustus: olen kerran pieraissut hississä juuri ennen kun sinne astui toinen tyyppi. Vieritin syyn sumeilematta ja suureen ääneen esikoisen niskoille, joka silloin oli pari vuotias ja vaipoissa. Toivottavasti poika ei traumatisoitunut loppu iäkseen...


No niin, ei se nyt niin hirveätä ollutkaan!

***

Kuopus on kyllä totaalisesti eri linjoilla Järventauksen kanssa. Kun toinen ehdottaa lomarahojen leikkauksia, toinen toivoisi pidempää lomaa. "Kurjaa, kun kesäloma loppuu jo kahden ja puolen viikon päästä. Voikun sitä olis vielä vuosi jäljellä. Voidaanko me ehdottaa neuvostolle, että kesälomaa jatkettaisiin vielä yksi vuosi?" Mille neuvostolle? "No sellaselle neuvostolle joka on keksinyt kesälomat." Haloo, Suomen yrittäjät ja työnantajapuoli: menisikö läpi?


tiistai 23. heinäkuuta 2013

Aika ja avaruus

Taas yksi ihana kesälomapäivä. Kun esikoinen lähti äitini luo, otimme me sadepäivän kohteeksi kuopuksen kanssa Kallioplanetaarion Nyrölässä. Ihan mahtava paikka juuri kurjalla ilmalla ja juuri tuon ikäisen kanssa. Avaruus on aina kiinnostava juttu. Katsoimme peräjälkeen kolme alle puolentunnin filmiä, eräänlaisen trilogian. Valon valtakunta, Universumin ihmeet ja Mustat aukot kertoivat maailman synnystä, linnunradastamme ja mustien aukkojen mysteeristä. Kuopus olisi jaksanut katsoa vaikka kuinka pitkään, vaikka totesikin pois ajaessamme, että "mä en ymmärtänyt siitä selostuksesta välillä yhtään mitään". Eivät minunkaan aivoni helposti taitu tajuamaan M87:ää, supernovan salattua elämää taikka Einsteinin ajan ja avaruuden filosofiaa, mutta tästä huolimatta oli kolmiulotteinen esitys vaikuttava ja mukaansatempaava.





Tosin minä en meinaa kestää sitä mystistä "steinerkieltä", jota näissä ohjelmissa käytetään. Useita palkintojakin niittänyt Valon valtakunta oli saada minut puremaan rystysiäni. Siinä oli selostuksessa juuri se kammottava pehmeä naisen ääni joka ihmetystä täynnä puhuu "elämän ihmeestä" ja ties mistä muusta. Phuuuh. Lisäksi välillä katossa oleva kaareva valkokangas ja visuaalinen tykitys, se, että tunsimme olevamme mukana matkalla, ihan konkreettisestikin, meinasi saada vähän huonon olon aikaiseksi. En siis voi suositella elämystä vaikkapa epileptikoille. Mutta raitis ilma kyllä auttoi. Ulkona oli melkein liian kylmä aktiviteeteille, mutta niin näytti paikat olevan rempallaan, että eipä haittannut. Kuopus pomppi vähän trampoliinilla ja sitten suuntasimme takaisin kotiin. Siellä piti tietysti lukea Mauri Kunnaksen Avaruuskirjaa ja syödä ruoan jälkeen jäätelöannos (hrrrr) jossa paloi tähtisädetikku. 

Seuraavaksi pitää kyllä keksiä jotain kivaa teininkin kanssa!


maanantai 22. heinäkuuta 2013

Kovin erilaiset pojat

Olohuoneesta kuuluu heleä lapsen ääni: "Äiti, mä piirrän tähän lyhyen kantaman aseen". Aha! Kuopus on niin tyypillinen poika kuin olla vain voi. Hän oppi pärisemään kuin auto varmaan jo ennen kuin sanomaan äiti. Angry Birds ja Star Wars ovat parasta mitä kuopus tietää ja tämän tästä alkaa hänen huoneessaan hyvisten ja pahisten väliset taistot. Esikoinen, joka kasvoi ensimmäiset neljä vuottaan Helsingissä ja olisi voinut ihailla loputtomiin autoja, tietyömaita, hälytysajoneuvoja, taas ei ole koskaan ollut kiinnostunut mistään teknisistä vempeleistä, sotaleikeistä, taisteluista tai muusta sellaisesta. (No okei, kyllä hän nykyään taistelee netissä kavereiden kanssa.) Kun hän oli pari vuotias ja pysähdyin tietyömaan reunalle esittelemään kaivinkonetta, hän huudahti iloisesti: kukka! Se oli ainoa asia, mikä siinä kuopan reunalla kiinnosti. Kovin ovat erilaisia nämä pojat.


"Mun piirustukset on ollut viime aikona vähän tylsiä
kun en oo keksinyt mitään uusia juttuja."


Esikoinen ei myöskään viihtynyt juuri lainkaan omissa oloissaan, kuopus taas piirtää ja tutkailee kirjoja, viettää pitkiäkin aikoja hiljaa itsekseen. Minun muistaakseni esikoinen ei myöskään leikkinyt sellaisia mielikuvitusta vaativia ja ruokkivia leikkejä kuin kuopus. Hän rakenteli legoilla, järjesteli asioita ja puuhasi muuta. Nykyäänkin hän on kovin totinen ja vähän mustavalkoinenkin siinä, mikä on totta ja mikä ei. Oikeustaju on järkkymätön myös. Hienoja piirteitä, totta kai, mutta joskus naurattaa, kun vaikkapa laitan sille mummin luo tekstarin, että "puput lähettää terveisiä" niin takaisin tulee "ei ne osaa puhua". Hmmmph. Kuopus taas saattaa pitkiäkin aikoja olla jedi tai ninja tai mutanttininjakilpikonna tai mitä näitä nyt on, ja veuhtoa ilmaa valosapelillaan villisti hypellen.

No, erilaisuus on rikkaus, mutta rajansa kaikella. Olen kertonut, että ruokahuolto on näiden sankarien kanssa hankalaa. Tykkäävät niin eri asioista. Tämä tarkoittaa sitä, että aina jommalta kummalta puolelta pöytää kuuluu nurinaa. Turhauttavaa. Toinen syö pinaatti- toinen porkkanalettuja. Toinen kalapullia, toinen kasvispihvejä. Toinen rakastaa pastaa ja toinen riisiä ja couscousia. Toiselle pitää olla tonnikalapizza, toinen inhoaa tonnikalaa ja haluaa kasvisversion. Ennen meillä oli yksi ruoka josta molemmat olivat vilpittömästi innoissaan, perunamuusi ja höyrytetty parsa, mutta muusi ei enää maistu oikein maistu esikoiselle. Grrr!  No, tänään esikoinen lähtee mummin luo ja minä tiedän mitä meillä syödään: kuopuksen lempiruokaa pastaa.


sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Kesä ja kulttuuri

Lähdimme eilen aamupäivällä kuopuksen kanssa ajelemaan naapurikuntaan, kun siellä oli omat kulttuuriviikot ja toripäivä niiden päätteeksi. Esikoisella oli kaveri yökylässä ja he vielä nukkuivat autuaina kun lähdimme. Aivan oivallinen reissu siitä tuli! Joimme torikahvit ja kuopus nautiskeli muurinpohjaletun, katselimme kojuja ja jotain pientä aina tarttuu mukaankin. Mutta kantarelleja emme ostaneet, koska tarkoitus oli ajaa oman sienipaikan kautta takaisin. Ja hyvä niin, hinta todellakin oli 10€/litra, ja sen verran suunnilleen keräsin kolmessa minuutissa. Torilla kuuntelimme myös musiikkia ja ihailimme paikallisten lasten taidepajan tuotoksia. Lopuksi vielä suuntasimme Kirsi Neuvosen näyttelyyn. Hän on jotenkin kolahtanut minulle tänä kesänä.




Ensin ystävä toi toisesta näyttelystä minulle pari korttia tuliaisiksi (nuo pystysuuntaiset). Kehystin ne ja viime viikonlopun kuopuksenhakureissulta minä nappasin yhden lisää. "Mikään ei ole arvokkaampaa kuin tämä päivä" siinä todetaan Goethen suulla. Nyt ne kaikki kolme komeilevat olohuoneessamme. Sen aikaa kun minä ihailin grafiikkaa - ja sitä, että vanhassa hirsitalossa en saanut lainkaan oireita - kuopus heitteli tikkaa järven rannalla. Paluumatkalla hän tarkkaili herkeämättä pilviä ja bongasi milloin mitäkin. Paitsi sieniä, myös mustikoita maistelimme, metsämansikoita ja vadelmiakin jokusen. Upeat maisemat, ihanaa seutua, suloinen reissu. Olen taas niin täynnä tätä kotiseuturakkautta ja onnea siitä, että elämä on pientä, suloista ja omannäköistä. Juuri tällaista sen pitää ollakin.




Palattuamme teinitkin heräsivät. He olivat tehneet edellispäivänä pellilliset pizzaa mieheen, joten ruokahuolto oli kunnossa vielä eilenkin. Me puolestamme kävimme kuopuksen kanssa paikallisessa pizzeriassa syömässä yhden pizzan puoliksi. Illalla sitten oli aika maistella herkullista kantarellipiirakkaa ystävän kanssa. Pötkähdimme vielä kuopuksen kanssa harvinaiseen siskonpetiin yöksi. Se se vasta suloista onkin.




Täydellinen päivä!

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Kesä ja komiikkaa

No nyt tämä kirjoitus tulee omasta netistä - toissailtana livahdin naapurin nettiin ja viimeistelin eilisaamuksi ajastetun kirjoitukseni. Minua naurattaa vieläkin, kun ajattelen pupuamme jyrsimässä nettipiuhaa poikki. Tiedän, johtojen pureskelu on vaarallista, mutta minua naurattaa silti. Tuo on juuri sellaista tilannekomiikkaa, etten voi itselleni mitään. Olimme molemmat pahaa-aavistamattomina netissä tahoillamme esikoisen kanssa kun yht äkkiä homma lakkasi pelaamasta. Sonera on pätkinyt paljon näin kesäaikana muutenkin, joten emme kiinnittäneet asiaan sen kummempaa huomioita, huutelimme vain toisillemme, että "toimiiko sulla?" Ei toiminut ei, ja syyllinen kyhjötti hiljaa häkinnurkassa... Esikoinen se sitten hoksasi tarkistaa juuri muuttuneen järjestyksen takia selvästikin liian huonolla suojauksella olleen piuhan. (Oli ujutettu muka häkin alle ja teipattu jeesusteipillä lattiaan kiinni ja piiloon. Ei auttanut jeesus(teippi)kaan tässä tilanteessa.)


Tämä vilkkuva krääsäpallo tarttui mukaan Kreikasta.
Eilen se lähestyi minua ja sanoi:
 "Apulaisylikomentaja kenraali Karvapallo haluaa syliisi!"


Minulla on paha tapa visualisoida asioita päässäni varsin värikkäästi ja sitten se usein on menoa. Viimeksi hihittelin ajatukselle 70-kiloisesta pupusta joka tömistelisi ympäriinsä ja jättäisi jälkeensä tennispallon kokoisia papanoita. En muista olenko jo aiemmin kertonut ehkä noloimman saamani puolihysteerisen naurukohtauksen. Se tuli kerran lautakunnan kokouksessa, jossa olin virkani puolesta asiantuntijana. Sihteeri esitteli, että keskustan kiekkokaukalo on tullut tiensä päähän, ja uusi on hankittava, mutta että vanhastakin olisi vielä hyötyä kyläkunnilla. Niillä onnettomilla kun kuulemma ei ollut kuin puolikkaat kaukalot kumpaisellakin. Saisivat sitten ihan kokonaiset hekin. Mielikuva puolikkaasta jääkiekkokaukalosta ja siellä pelaamisesta sai aikaiseksi sellaisen tyrskähtelyn että hävettää vieläkin. Se ei meinannut loppua millään. Oli vedet silmissä pakko varmistaa, että "onko siellä tosiaan vaan puolikkaan kaukalon laidat?" Oli kuulemma ja tyrske jatkui. Voi jessus!


***

Tästä tuli nyt ihan jatkokertomus. Räsänen vastaa Kirkko ja Kaupunki -lehden pääkirjoituksen kritiikkiin, että puolueen ja kirkon suhde on asiallinen: "Kirkon tehtävä on evankeliumin edistäminen ja puoleen taas edistää yhteiskunnan parasta." 
Minä en huoli tuollaista yhteiskunnan parasta, sorry vaan! 


***

Eilen blogiini oli löydetty haulla muna tissien välissä. Jepjep, minulla tosin siellä on 40-senttinen hylje. Vähän samaan aiheeseen liittyen luin hämmentävän uutisen: tutkimuksen mukaan talous menestyy parhaiten maissa, joissa miesten penisten pituus on 13,5 senttiä. Näyttää siltä, että joku (mies, yllätys yllätys)  on ihan vakavissaan tutkinut peniksen koon yhteyttä bruttokansantuotteeseen ja saanut tulokseksi, että talouskasvu on käänteisessä suhteessa kyseisen valtion miesten peniksen kokoon.  WTF???

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Kesä ja kommuunielämää

Lainasin autoani ystävän perheelle - teemme näin aina aika ajoin, kun heillä ei omaa kulkupeliä ole. Minä saan paitsi hyvän mielen, myös tankin täydempänä takaisin ja usein myös auto on pesty tai siivottu. Mikä sen siistimpää? Mieluusti eläisin enemmänkin tällaista yhteistalouselämää. Toisenkin ystävän kanssa tämä toimii mainiosti. Ystävä kuljettaa minulle milloin mitäkin kaupungista, kun hän käy siellä paljon minua useammin. Eilen minä puolestani nappasin hänet mukaan kylille, kävimme kahvilla ja kaupassa yhdellä autolla, kun samalla suunnalla asumme.

Myöhemmin he vielä pistäytyvät  tyttärensä kanssa meillä ja toivat helpotusta munapulaani: ystävä oli käynyt paikallislehden artikkelin innoittamana uudessa luomukanalassa hakemassa testierän munia. Luulen, että siirrymme pysyvästi niihin. Samalla reissulla hänen tyttärensä haki valmistujaisbileisiinsä meidän teltan lainaan ja annoin hänelle lahjaksi yhden ylimääräisen makuualustan. Vastalahjaksi sain häneltä maistiaisiksi Happy Joe luomusiideriä. Synergiaa ja oravannahkakauppaa, ihan parasta.




Isona ja vanhana rastamummona haluaisin asua sellaisessa vanhusten kommuunissa. Olisi omaa rauhaa mutta myös virikkeitä (vähän niin kuin virikekanalassa ,-) ja virkistävää seuraa. Ja hoitajat olisivat tietysti nuoria ja komeita miehiä. Pari paikkavarausta olemme jo saaneet, saa nähdä täytyykö tässä vanhoilla päivillä vielä perustaa oma yksityinen hoivakoti, jollei sellaista valmista konseptia joku siihen mennessä kehitä. Joka tapauksessa olemme jo ystävän kanssa päättäneet, että hankimme sinne oranssin sohvan ja leopardikoristeiset rollaattorit, joissa on paikka sampanjapullolle ja laseille. Ei ihme, että ikääntyminen ei juuri pelota minua...


Kuva löytynyt taannoin jostain
internetin ihmemaasta

Kuopuksellakin kävi kaveri mutta muutoin olimmekin sitten ihan kotosalla. Minä innostuin viileän päivän kunniaksi siivoamaan ja täytyy sanoa, että oli jo korkea aikakin. Istutin kuopuksen katsomaan dvd:tä kun oli raivannut huoneensa ja salaa karsin reippaalla kädellä sitä sälää, mitä jostain meille aina lasten huoneisiin sikiää. Muutenkin tuli siistiä ja puhdasta, ihan joka paikassa. Nyt taas on kiva kotoilla! Illalla vielä saimme jostain ihmeboostin esikoisen kanssa ja vaihdoimme hänen huoneessaan järjestystä. Nyt sujuu kommuunielämä pupujen kanssa vähän enemmän ihmisten ehdoilla. Tosin ensimmäinen ryppy rakkauteen tuli, kun Lurk ki puri nettipiuhan poikki. Esikoinen ei oikein arvostanut puolihysteeristä hihityskohtaustani. Korvaukseksi tästä lupasin lähteä tänään kuskiksi kaupunkiin ja ostaa uuden. 

torstai 18. heinäkuuta 2013

Kesä ja kanat

Ensin minulla kävi tiistaina kylässä ystävä kuopuksen ikäisen poikansa kanssa. Hän oli leiponut herkullisen kasvispiirakan, minä väsäsin salaatin ja raparperipiirakan jälkiruoaksi. Söimme siis hyvin ja rupattelimme, paransimme maailmaa. Pojat leikkivät ja kaikilla oli mukavaa. Illalla kävi vielä toinen ystävä istahtamassa lasillisella. Eilen taas meidät oli kutsuttu kolmannen ystävän luo katsomaan heidän uutta kotiaan ja viime viikolla kuoriutuneita tipujaan. Myös juhannuksena oli jokunen poikanen munistaan ulos päässyt, joten kahden kokoisia piipertäjiä oli heillä kanalassaan. Kanat ovat kyllä jotenkin hyvin sympaattisia otuksia vaikka kovin fiksuja eivät vissiin olekaan. Kukko sen sijaan - no, se oli todella kukkona tunkiolla pihalla ja johdatteli parveaan uljaasti. Kalervo on vanha kaverimme, joka aina eskarimatkalla kiekui meille huomenet.




Esikoinenkin palasi talkooreissultaan kotiin. Kota tuli kuulemma maalattua ja urakka muutenkin valmiiksi. Omaa rahaa oli taskun pohjalle sujahtanut varsin avokätisesti. Olivat isännän kanssa jo puhuneet ihan virallisistakin kesätöistä ensi kesäksi. Aivan mahtavaa jos tämä toteutuisi, koska teini ei hiljaisista toiveistani huolimatta ole unohtanut mopohaaveitaan. Olisi syytäkin tienata ihan kivasti itsekin, koska laskeskelimme, että mopokortin ajaminen ja mopon ostaminen saati omistaminen eivät kyllä ole mitään ihan ilmaista hommaa. Tähän yhtälöön kun vielä lisätään minun lyhennetty työpäiväni. No, katsotaan sitä sitten lähempänä ensi kesää...

Mutta aivan mahtavaa on lomailla ja olla vaan! Emme ole vieläkään ehtineet sen kummempia lomasuunnitelmia laatia. Lauantaina ehkä ajelisimme naapurikuntaan katselemaan toripäivän meininkejä ja yhtä taidenäyttelyä. Paluumatkan voisi tulla minun kantarellireittiäni ja kerätä vaikka piirasta varten taas yhden satsin. Paljon tämän kummoisempia ei minusta lomapäivien tarvitse ollakaan. Riittää, että ollaan yhdessä, kiireettömästi. Kerrankin! Tuo viilentynyt sääkään ei minua haittaa, olen siitä huolimatta tarjennut terassilla. Eilenkin oli upea hetki ilta-auringossa ennen saunaa. Kyllä elämä on ihanaa!


***

Eiliseen aiheeseen sen verran jatkoa, että Kirkko ja Kaupunki -lehden päätoimittaja teki vallan villin teon: lyttäsi pääkirjoituksessaan (sivulla 2) Päivi Räsäsen sammakoita suustaan päästeleväksi hölösuuksi, jonka soisi olevan jollain muulla pallilla kuin puolueen johdossa tai sitten vaan ihan hiljaa. Wow!

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Kesä ja Kristillisdemokraatit

Päivi Räsänen alkaa olla jo kulunut uutisaihe. Siksipä uskallankin ottaa hänet käsittelyyn täällä. Minua ihmetyttää suuresti, kuinka joku voi olla niin eri linjolla kuin minä. Voisi jopa käyttää sanaa suvaitsematon, mutta minä yritän kyllä kovasti suvaita erilaisuuttakin. Myönnän, että välillä se tuottaa vähän vaikeuksia. En hyväksy Räsäsen kodin tuhrimista, edes munalla munilla, kirkosta eroamisen protestiksi kylläkin. Sitä en voi käsittää ollenkaan, miten avioliiton ulkopuolinen lapsi on erilainen kuin avioliittoon syntynyt? Jumalan lapsi, minun ymmärtääkseni, hänkin on. Ja entäs sitten homoseksuaalit? Miksi on niin vaikea sulattaa erilaisuutta, että se pitäisi eheyttää samankaltaisuudeksi. Eikös jumala ole heidätkin luonut?




En jaksa mennä tähän aiheeseen kovin syvälle, niin turhalta ja kliseiseltä se tuntuu. Mutta sen sijaan lukaisin tuossa joutessani ja silkasta uteliaisuudesta Kristillisdemokraattien puolueohjelman 2011-2015. Minulla olisi ainakin yksi kehitysehdotus siihen seuraavaan, vuosien 2016-2020 versioon. "Avioliittolain tulee edelleen koskea vain yhden naisen ja yhden miehen muodostamaa parisuhdetta." Ihan oikeasti heti tämän perään tulee suuren suuri otsikko: "Ihmisarvo on markkina-arvoa tärkeämpää." Tätä vielä tarkennetaan tekstillä. "Kaikilla ihmisillä on täysi ihmisarvo joka perustuu Jumalan luomistyöhön." Niinpä niin. Mutta mitenkäs on sen homojen ihmisarvon laita? Ehdottaisin siis, että laskisitte homoseksuaalit myös ihmisiksi seuraavassa puolueohjelmassanne. Tai sitten vaihtaisitte noiden kappaleiden paikkaa. Ei olisi ihan niin osoittelevaa. 

Luin minä Räsäsen blogiakin. Minusta hänen siellä kahteen otteeseen eri kirjoituksien (10. ja 11.7.) päätteksi toteaa, että jumalan sana on lakienkin yläpuolella. Tämä on kyllä perin merkillistä. Mutta minä olenkin pakana, piru vie, enkä varmaan siksi ymmärrä!

***

Alakulo helpottaa. Siihen auttaa hyvä seura ja keskustelut. Molempia oli tarjolla eilen pariinkin otteeseen ja se sai taas näkemään ne elämän auvoiset puolet. Sekin auttaa, että te olette olemassa. Kiitos!

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Kesä ja kaverit

Rauhaisaa oloa kuuluu tänne. Olemme halineet, leppostelleet. Käyneet tilipäivän kunniaksi isommasti kaupassa, apteekissa ja tankilla sekä ostamassa pupuille kuivikkeita. Sinne se tili sitten melkein taas meni, mutta en anna sen masentaa. Lapsilisä ja elatustuki kuitenkin tulevat tässä välissä ennen seuraavaa tilipäivää. Silti taas toivoisin pääseväni Omaan Majaan, sellaiseen, joka olisi halvempi ja kävelymatkan päässä keskustasta. Sellaiseen, jonka ylläpitämiseen ei menisi puolia minun nettopalkastani. Kävimme ostosten lomassa myös kahvilla ja pullalla. Sitten rapsuttelimme pupuja. Iltapäivällä pistäydyimme ystäväni luona ja illalla saunoimme. Saunassa sain taas perinpohjaisen selostuksen Nyys-kielen uusimmista sanonnoista. Nyysyn nylin tarkoittaa "viiden hyvää" eli siis kuulemma tosi hyvää. Saunan jälkeen poika huusi minulle: "äiti, mä kaivan mun korvaa ja pääsen melkein mun aivoihin".

Ei siis mitään kovin ihmeelllistä raportoitavaa. Jotenkin minulla on nyt aivot syväjäässä (keskellä kesää, vaikka kukaan ei ole sorkkinut niitä, tietääkseni) eikä juttu oikein luista. Täytyy toivoa, ettei bloggaaminen muutu pakkopullaksi. Tosin kukapa minua pakottaa päivittämään tähän tahtiin - paitsi sisäinen ääneni.

Minun sisäinen ääneni tosin sanoo myös, että ketä kiinnostaa ja kukapa minua kaipaisi, mutta sitten hoksasin, että alavire johtuu kuukaudenajasta ;-)






Tämä on minusta maailman suloisin näky: lapsi lukemassa! Ja jotenkin tuo kuopus nyt kotiin palattuaan on saanut sydämeni pakahtumaan. Se tulee ja halaa tämän tästä. Ja tuossa se nököttää, pehmoisella matolla ja nauttii Star Wars -kirjasta. On onnellinen ja tyytyväinen. Asettuu vaivatta taas kotiin. Avioerolapsi. Tässä kävi ihan hyvin, sittenkin! Esikoinen puolestaan on nyt viime päivät mennyt omia menojaan kavereidensa kanssa. Yökyläillyt ja nappasi lennosta vielä kolmannenkin "kesätyön". Oli tarjoutunut kaverin luona avuksi kotaprojektiin, ja saa vissiin vähän korvaustakin tästä. Mainio juttu!



Ylempi kaveri on käynyt seuranani terassilla
useampanakin päivänä,
alempi on sen kreikkalainen serkku



Tänään meille tulee ystävä kuopuksen kanssa samanikäisen poikansa kera. Hyvää seuraa ja ruokaa luvassa. Se kohottaa mielialaa kummasti.

***

Haku huumoria Pohjanmaalla oli johdattanut jonkun Majaani. Onkohan tuo toiveajattelua vai mitä?

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Kesä ja keramiikkaa

Eilinen oli ihana päivä. Heräilin rauhassa kahvikupin äärellä nettilehtiä lukien ja blogistaniassa kierrellen. Sitten nappasin kameran kassiin ja suuntasin Pösön kohti seikkailuja. Ajelin maisemareittiä (lue: ihan kamalaa mutta kaunista möykkyistä pinnoittamatonta mutkaista ja nimismiehenkiharaista tietä) naapurikaupungin satamaan, jonne kuopuksen oli määrä purjehdusretkeltä rantautua. Kerkesin käydä katsomassa näyttelyn, joka teki minuun suuren vaikutuksen. Jotenkin oli varsin epätodellinen tunnelma keskellä itseäni korkeampia keramiikkaveistoksia.




Samainen taiteilija tekee myös käyttökeramiikkaa. Olin jo etukäteen katsastanut Risto Hämäläisen kotisivut ja kuola valuen varautunut siihen, että Visa vingahtaisi viinipikarien vuoksi, jos hinta olisi kohdillaan. Olihan se ja ostin kotiin kaksi kaunista kuppia. Illalla ne vielä ystävän kanssa hyviksi havaitsimme ja testasimme. Jos olis rahaa niin kuin on mieli, täyttäsin kaappini kotimaisella keramiikalla. Tuolla myytävät lautaset ja kulhot huutelivat minulle myös, ihan hirvittävän kovaa, itse asiassa, mutta onneksi järki kuitenkin pysyi päässä.


Vähän harmittaa, etten raaskinut ostaa neljää samanlaista...


Istuskelin sitten rantakahvilaan paahtavaan auringonpaisteeseen odottelemaan kuopusta. Riemu oli suuri nähdessämme, molemmin puolin. Halailla piti pitkin päivää ja illalla eritoten. On kyllä taas ihanaa, että koko perhe on koolla. Luulen, että rauhoitamme tässä pari päivää tai puolen viikkoakin ja sitten vasta rupeamme edes miettimään mitä sitä lomalla voisi tai pitäisi tehdä. Vähän on lähiympäristön kesärientoja kartotettuna ja mennään sitten sään ja fiiliksen mukaan. Tai sitten ei mennä.




Kesä, oi kesä.


***

Haulla sekavuutta ja väsymystä oli päädytty tänne. Miten ihmeessä?!?

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Kesä ja kärpäset

Lomalla ehtii lukea. Heti loman alkajaisiksi ahmaisin loppuun Michael Ridpathin dekkarin Varjojen saartama. Tapahtumapaikka oli Islanti ja jo se teki kirjasta mielenkiintoisen. Lisäksi tarinan keskiössä olivat islantilaiset saagat ja niiden yhtymäkohdat Tolkienin taruihin. Jännää! Jos näitä eksoottisempiin paikkoihin sijoittuneita jännäreitä tykkää lukea, niin McGrathin Ellesmeren saarilla ja Alaskassa tapahtuvien Jään muistin ja Lumipojan ohella tämä on kyllä ehdottomasti lukemisen arvoinen. Eilen aloitin seuraavaa dekkaria, joka tempaisi hitaasti mutta varmasti mukaansa myös. Yöpöydällä on toki odottelemassa jotain muutakin kuin jännitystä. Minulla nimittäin pitää olla aina aika pino luettavia kirjoja odottamassa. Koskaan ei tiedä minkälainen fiilis on, tekeekö mieli lukea hömppää, dekkaria vai vähän vakavasti otettavampaa tekstiä.



Nämä kaikki kesävarpaat on omistettu Pepponelle,
koitahan toipua siellä!


Eilen piti käväistä kaupassa ja hyvä että menin. Vielä niitä kesätapahtumia näköjään mahtuu tällekin kylälle: jotkut hullut kisasivat beach volleyn paikallismestaruudesta ihan kohtuulämpöisissä lukemissa. Eikä varmaan ahjon ääressäkään kovin kylmä tullut... Olin ihan kokonaan unohtanut seppämarkkinat mutta satuin onneksi vahingossa paikalle. Ja niin sattui lomaileva kolleganikin, jota en siis ole kuukauteen nähnyt. Lurppasimme kahvit ja päivitimme tuoreimmat kuulumiset. Tunti siinä ainakin vierähti rattoisasti ja juttua riittää vielä taatusti minun lomani jälkeenkin. 

Illalla teimme teinin kanssa pizzaa ja jatkoimme leppoisaa oloa. Tänään minä otan kameran mukaan ja ajelen poikkeuksellisesti kuopusta hakemaan lähikunnan satamasta. Hän on ollut purjehtimassa pari päivää. Yleensähän isänsä tuo hänet kotiin, mutta nyt päädyin tekemään pienen kesäretken ja minimoimaan pojan autossaistuskelun. Hän olisi muutoin joutunut tulemaan kiertokautta kotiin. Minä käyn katsomassa taidenäyttelyn, otan kirjan mukaan ja istuskelen satamakahvilassa odottelemassa. Onhan tuo ikäväkin jo aika kova.

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Loma alkoi

No niin, nyt minulla on loma. Se pisin pätkä tänä kesänä, kaksi viikkoa putkeen. Aika ihanaa. Tämän jälkeen minulle jää vielä kolme lomapäivää vietettäväksi juuri koulun alkua edeltävällä viikolla. Sitten palaamme arkeen ja arkiseen tapaamisrytmiin myös kuopuksen osalta. Kuopus kotiutuu huomenna, joten tämä viikonloppu vielä menee rentoillessa. Toki rentoilemme sittenkin kun hän on maisemissa, mutta vähän eri tavalla. Eilen polkaisin töiden jälkeen lähimpään kaupunkiin luomuostoksille ja Alkoon. Sitten heitin kesämekkosille ja tössyttelin terassilla iltapäivän ja illan. Lueskelin ja nautin, väsäsin välillä salaatin ja tsatsikin ja siemaisin lasin kylmää juomaa. Ah! Esikoinen kävi pari tuntia töissä mutta muuten hänelläkin oli varsin lokoisa meininki.




Kaikilla sitä vastoin ei ole yhtä leppoisaa. Minulla on yksi tuttu, joka elää tällä hetkellä ei-niin-auvoisassa parisuhteessa. Välillä jutustelemme puhelimessa ja kuuntelen hänen huoliaan. Nyt minusta tuntuu, että minullakin on kohta ongelma. En nimittäin meinaa enää jaksaa. Missä kulkee se ystävyyden tai kaveruuden raja, kuinka paljon pitää jaksaa ja milloin voi sanoa, että nyt ei kuule tämä homma enää toimi? Jos samat asiat on käyty toistuvasti läpi, muutosta ei tapahdu suuntaan eikä toiseen, eikä tuttava myöskään ole valmis itse tekemään minkäänlaista ratkaisua. Turhauttavaa!

Lisänä sopassa on vast ikään diagnosoitu vakava sairaus. Mies toimii siitä huolimatta yhtä vastuuttomasti kuin aina ennenkin. Minä olisin lähtenyt vähemmästäkin. Minä olen lähtenyt vähemmästäkin. Mutta minä olen myös vannonut, etten tyrkytä omia haavojani muille. En neuvo ketään eroamaan vaikka mieli tekisi. Haluaisin mieluusti olla hyvä ystävä, mutta mitäs sitten, kun tulee tunne, että tämä vie minulta liikaa voimia, eikä enää ole vastavuoroista? Minun kuulumiseni eivät ole lainkaan yhtä raflaavia taikka kiinnostavia ja jutut pyörivät muutenkin samaa rataa. Minä olen niin kovin huono sanomaan mitään. Ettei se nyt sitten vaan olisi se viimeinen korsi joka katkaisee kamelin selän. 

No, eteenpäin sanoi mummo lumessa. Lumesta ei ole tietoakaan, päin vastoin, ihan mukavaa keliä on luvassa edelleen. Saatanpa löysäillä tämänkin päivän ihan totaalisesti. Minusta tuntuu, että olen sen ansainnut!

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Herkullisia löytöjä

Oi voi, minä olen taas ihan fiiliksissä. Sellaisissa kotiseutueuforisissa. Kun pitkästä aikaa pääsin aikaisin töistä, sain sen kunniaksi päähäni lähteä taas sinne syrjäkylälle kylätalolle, nyt kirpputoria katsomaan. Kyselin ystävääkin mukaan ja sehän läks. Mainio maakuntakierros tuli tehtyä ja saldona syksyn pimeneviin iltoihin joista ei tässä vaiheessa kesää yhtään sen enempää portviinilasit sekä vähän enemmän kantarelleja kun viimeksi. Osa meni ystävällekin, tietty. Kotiin päästyäni tein niistä taas lämpimän leivän ja vielä kastikkeenkin, johon piilotin lisäksi kermanjämät ja Koskenlaskijaa. Syön sitä tänään evääksi töissä ja veikkanpa, että voin sanoa slurps jo etukäteen.


Näitä jäi vieläkin sinne kasvamaan.
Täytyy taas käväistä, jahka vähän aika kuluu..


Lisää maaseudun ihanuuksia: ystävän mies kyseli, josko meidän teini tahtoisi lähteä hetkeksi raksahommiin. Heidän entisen talon uusi omistaja tekee eristeremonttia ja oli kysellyt innokkaita apumiehiä, koskapa ekovillojen kanssa tarvittiin apua. Esikoinen lupasi lähteä ja tienasihan se siinä vähän omaa rahaakin. Minä puolestani sain rauhallista ihan omaa aikaa kirjan kanssa aurinkoisella terassilla jokusen tunnin. Poika tuli nälissään ja ylpeänä kotiin, laitoin hänellekin ruoan ja saunoimme vielä päälle. Menee kuulemma tänään vielä uudelleen. Aika ihanaa on elo juuri nyt. Eikä euforiaa vähennä lainkaan, että just kohta iltapäivällä alkaa kahden viikon loma.

Yksi herkullinen löytö tuli myös eilen postissa. Etsiskelin viime viikolla kaupungista kesämekkoni kaveriksi korua mutta en sellaista löytänyt. Sittenpä aivan kohta tämän jälkeen ihanainen Mags esitteli viimeisimmät tekosensa. Kun hänellä vielä oli ale, en voinut vastustaa kiusausta. Ja kuinka todennäköistä oikeasti on löytää koru, jossa on sekä violettia että turkoosia? Täsmälleen samoja värejä kuin mekossani. Laiturilla -koru kotiutui ja kyllä, se on juuri sellainen, kuin pitikin. Kamalasti tykkään tuosta mökiltä löytyneestä ja ajatuksenpehmeäksi hiotusta puunpalasesta. (Ja aion minä silittää tuon mekon ennen kun panen sen päälle. Oli vaan pakko heti verrata värejä ja testata.) Oih.


Niin kuin aina, parempia kuvia Magsilla.



***

Vilkaisin hakusanoja: aivot höyrysivät. Hmm, välillä kyllä, minullakin. Mutta on jollakulla höyrynnyt muutakin: lypsi penistä. Jessus!

torstai 11. heinäkuuta 2013

Lykkyä tykö

Käteeni tarttui taas kirja. Humoristinen sellainen, mutta jotenkin tämä oli paljon paljon viihdyttävämpi kuin aiemmin esittelemäni. Suomen Kirjallisuuden Seura on julkaissut aikanaan kirjan nimeltä Lykyn avain, 999 vanhaa taikaa ja uskomusta. Pitihän sitä tutkailla vähän tarkemminkin. Ehkä tämänhetkisestä mielentilastani kertoo jotain se, että sisällysluetteloa selatessani bongasin ensimmäisenä otsikon Metsästys ja siirryin heti kyseiseen lukuun. Se kertoikin ihan perinteisestä eläinten metsästyksestä ja minua kiinnostava tieto löytyi vasta lukujen Puoliso ja Lemmennosto -alta.

Nyt nimittäin täytyy tunnustaa, että jos tähän saakka olen ihmetellyt ihmisen ikävän puutetta ja sitä, etten ihoa taikka seksiä ole kaivannut puoleentoista vuoteen, on tämä asia muuttunut totaalisesti. Jotain on tapahtunut. Herääminen? Olen katsellut miehiä ihan eri silmällä kuin ennen, flirttaillutkin jopa, vähän. Ehkä tämä tarkoittaa, että olisin jo valmis jonkinlaiseen suhteeseen? On levoton olo ja mieli. Miehen tuoksu saattaa saada jalat veteliksi. Yhtenä päivänä mietin jopa kondomien ostamista, pöytälaatikkoon hapertumaan, kuitenkin, minun tuurillani. Pitääkö minun nyt todella odotella taikoineni vai keksisinkö heti jotain tähän akuuttiin tilanteeseen? Perinteisestihän taikoja on tehty juhannuksena, mutta myös pääsiäisenä, vappuna ja uutenavuotena.


Kuvakooste on lauantain rock-levynjulkkarista,
vaikka ei kyllä uskoisi. Piti leikitellä vastakohdilla.
Ja ei, ei ketään noista minulle...


"Jos vappuna laskee 99 ylioppilasta, niin sadas mies, joka tervehtää, on tuleva sulhanen." Tämä on tuhoon tuomittu: meidän kylillä ei kyllä pääse näin pitkälle vaikka päivystäisi molemmat, aaton ja vappupäivän. Leppäkertulta voi tiedustella sulhasen kotipaikan sijaintia, oletan, että tämä tehdään kesällä: Otetaan otus vasemman käden peukalon päälle ja kehoitetaan lentämään tulevan sulhasen suuntaan. Sille pitää myös lausua "Lennä lennä leppäkerttu sinne päin mistä kullan saan". Sekin kuulemma auttaa, että vihtoo saunassa sokeripala kainalossa ja antaa sen sitten toivotulle miehelle. Hmm, minä luulen, että tuo jää tekemättä. Hikinen sokeripala? No way! Paras on kyllä ehdottomasti tämä miehille suunnattu ohje: "Jos mies ei saa mieleistään naista muuten rakastumaan ihteensä niin kyllä alkaa tykkäämään kun räpsyttää silmiään niin likellä naisen silmiä että silmäripset tarttuvat yhteen." A vot, sitä odotellessa! Vai pätisiköhän tämä toisinkin päin? Räps!

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Hörhöilyä ja kuvotusta

Olen pukeutunut alkuviikon ekopuuvillaan. Tämä lisä- ja vierasaineiden välttäminen ja luomuideologia sekä ruoissa että kosmetiikassa näyttää laajenevan myös vaatteisiin. Pikku hiljaa. Kävin vaatekaappiani läpi ja olen nyt myynyt kirpputorilla kahteen otteeseen ylimääräisiä pois. Kolmaskin rynnistys on vielä heinä-elokuun vaihteessa tulossa. Olen niin laiska silittäjä, että päätin luopua suunnilleen kaikista vaatteista, jotka sitä vaativat. Lisäksi toivoisin vaatekaapiltani sellaista pitkäikäisyyttä ja yhdisteltävyyttä, että uusia ei juuri tarvitsisi ostaa. Ja jos sitten vaikka kirpputorilta välillä haksahtaa jotain hamuamaankin, on se astetta ekologisempaa kuitenkin. Tämän kesän kirpparivoitot päätin siis sijoittaa toivottavasti fyysisestikin kestävään kestävän kehityksen vaatetukseen: ekopuuvillaan.


Tilasin Gudrun Sjödenin alesta käsin poimitusta ja myrkyttömästi kasvatetusta puuvillasta tehtyjä perusvaatteita. Olen ostoksiini todella tyytyväinen, mutta aika näyttää, kuinka ne käyttäytyvät, kun niitä on pesty ja pidetty. Minähän joudun homealtistukseni vuoksi pesemään kaiken pyykin kuudessakympissä etikan kanssa. Aina. Välittämättä pesulapun merkinnöistä. Gudrunilta aiemmin tilaamani normivaatteet ovat ainakin kestäneet pyörityksen oikein mallikkaasti. Pyykinpesusta sen verran, että tähän saakka olen käyttänyt Allergialiiton hyväksymiä tuoksuttomia ja ympäristömerkin saaneita mieluusti zeoliitittomia ja fosfaatittomia tuotteita. Viimeksi kun pesuaine oli lopussa huomasin, että paikkakunnaltamme saa myös pesupähkinöitä. Olen niihin tutustunut joskus hamassa nuoruudessani mutta päätin taas testata. Hörhömmäksi mennään siis koko ajan!

Siinä kuulemma kulkee raja, kun kerroin esikoiselle, että voisi kokeilla pesupähkinöitä myös rastojen pesuun. "Tiesithän sä äiti että ihmiskokeet on laittomia?" 
Pilke silmäkulmassa vastasin, että "Ei omilla lapsilla."
"On ne, ja sitä paitsi moraalisesti ja eettisesti epäilyttäviä."


***

Kysyin eilen ovatko miehet todella niin vietävissä, tyhmiä, että kiinnittävät huomiota vain naisen ulkonäköön. Iltapäivällä löysin suunnattoman vastenmielisen artikkelin joka käsittelee naisten Wimbledonin tennisturnauksen voittajan ulkonäköä. Sen avointa ja ala-arvoista arvostelua netissä ja etenkin Twitterissä. Esiin nostetut kommentoijat ovat - yllätys yllätys - suurimmaksi osaksi miehiä. Omilla nimillään ja naamoillaan. Millaisessa maailmassa me oikein elämme? Mitä tästä voi sanoa? Muuta kuin että kuvottaa! 

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Oppia kirjoista?

Vielä tämä viikko normitöitä ja sitten jään kahden viikon lomalle. Se onkin sitten pisin lomapätkäni tänä kesänä. Minua ei haittaa tämä pätkälomailu, työni kun ei stressaa minua lainkaan. Pääsen siitä irti lyhyessäkin ajassa. Lisäksi ajatus syksyn lyhennetystä työviikosta tietysti vaikuttaa myös. Ei ole tulossa liian rankkoja aikoja vaikka koulun aloitus iso muutos meidän pienelle perheellemme onkin. Otamme sen rauhallisesti. Kuten myös lomamme, jahka se koittaa. Näin ainakin luulen. Kulttuuriviikosta toipuillessani teki mieli lukea mutta en kyennyt tarttumaan mihinkään muuhun kuin alennusmyynnistä ostamaani Miehen käyttöohjeet -kirjaan. Aiemmin olin jo napannut kirpputorilta tuon toisen, Miehet värikuvin - määritysopas naisille. 





Viikonlopun kohtaamisten innoittamana ajattelin, josko vähän paremmin sitten ymmärtäisin miehiä näitä kirjasia selattuani. No eihän siinä niin käynyt. Ensinäkään en osannut päättää haluanko sivilisaatiohakuisen vai -pakoisen lajin. Se sentään on selvää, että paikkauskollinen on minua varten, ei vaeltava mies. Sitten tuo käyttöohjekirja. Siellä oli sellaisia lukuja kuin Muutama sana pepusta, Sääret esiin ja Rintavako ja muita syitä pitää oikeanlaista paitaa. Lainaukset ovat peräisin viimeksi mainitusta luvusta: "Miehillä on nimittäin taipumusta "tissihuimaukseen". Se iskee monta kertaa päivässä ja saa miehen lievästi huumaantuneeseen tilaan. Mies unohtaa kokonaan, mitä oli tekemässä. Kohtauksen saattavat laukaista tietyt näyt. Tässä muutama esimerkki: 

* pingoittuneet paidannapit
* vilaus rintavakoa
* tyköistuva toppi
* kaula-aukosta näkyvät rintaliivien olkaimet."


Välillä vähän hymyilytti tuota kirjaa lukiessa, mutta enimmäkseen ärsytti. Ei niinkään naisten puolesta vaan miesten. Että heitä pidetään näin aivottomina. Vai onko se tosiaan niin, että miestä voi kuljettaa kuin pässiä narussa jos on hyvä rintavarustus ja upeat sääret? Entäs se äly? Se, mitä on korvien välissä ja sydämen kohdalla? Toisaalta tämä saattaa olla vähän tekopyhää tekstiä naiselta, joka on julkisesti myöntänyt strategiakseen avarat kaula-aukot siksi, että silloin ei kukaan kiinnitä huomiota vatsamakkaroihin. Mutta pääntie ei saa olla niin antava, että makkarat näkyy sitä kautta...


***


Yhtään paremmin ei kyllä onnistu tämäkään lehtiartikkeli: Nainen, näillä kysymyksillä teet hyvä vaikutuksen treffeillä. Näillä kysymyksillä vaikutat pikemminkin omituiselta, jos minulta kysytään. Eikö se vanha kunnon jutustelu, tuttavuudenteko, se, että antaa tilanteen viedä ja kun juttu luistaa luontevasti, tietää, että tästä voisi tullakin jotain, olekaan enää huudossa? Olenko minä vaan vanha ja tippunut kärryiltä? Vai vaan vanhanaikainen?