Sivut

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Pupu puri pyllyyn

Vaikka meillä on ollut ihan mahtava loma porukalla, aika pitkältä voi kaksi viikkoa kuitenkin tuntua. Nimittäin silloin, kun ei yksinkertaisesti ole omaa aikaa lainkaan. Kuopus kävi pari tuntia leikkimässä kaverillaan, mutta silloin ajoimme esikoisen kanssa tukka putkella hakemaan pupun pätkimän nettipiuhan tilalle uutta. Muut kerrat kaverit vierailivat meillä. Ai niin, olihan minulla yksi ruhtinaallinen kaksituntinen vasta perjantaina, todellakin... Kävin kahvilla ystävän kanssa kun kuopus oli kylässä ja esikoinen vielä nukkui. Mutta muuten olinkin aika tiiviisti lapsissa kiinni. Siksi tuntuu vapauttavalta ajatukselta mennä huomenna töihin ja tyrkätä kuopus isälleen taas reiluksi viikoksi. Vielä vapauttavampaa on, kun esikoinen sitten starttaa pääkaupunkiin torstaista sunnuntaihin. Oi sitä onnea, ihan ihan omaa ja rauhallista aikaa.





Ei nimittäin minulla kyllä pää kestäisi, jollen välillä saisi vetää henkeä. Tai siis kestäähän se, mitä vaan, jos pakko on, mutta ihanaa, että ei ole. Suurkiitos siitä äidilleni, jonka kanssa tälläämme esikoisen vierailut hänen luokseen aina mahdollisuuksien mukaan samaan viikonloppuun kun kuopus on isällään. Sillä konstin saan vähän vapaata kerran kahdessa viikossa. Ja on minulla edelleen talvisaikaan se joka torstainen vapaa aamupäivä ennen iltavuoroon menoa. Silloin kun olin esikoisen kanssa kahden, olivat asiat paljon huonommin. Olin käytännössä 24/7 hänen kanssaan, ja sitten kun menin töihin ja hän päiväkotiin, olin kaiken muun paitsi työaikani kiinni lapsessa. Niinpä osaan todella arvostaa tätäkin vähää.


Koulu alkaa täällä maanantaina 12.8. ja sitten palaammekin normaaliin tapaamisrytmiin kuopuksen suhteen. Enkä hevillä ihan hirveästi suostu joustamaan siitä, koska se syö minun vapaitani, eikä minulla ole varaa niitä yhtään vähentää. Kyllä siinä pinna pitkän päälle kiristyy. Sitä on joskus kuopuksen isän vaikea sisäistää. Pitää muistuttaa, että poika on hänellä vain neljä päivää kahdessa viikossa, ja loput kymmenen minulla. Tuon kymmenen hän saa mennä ja harrastaa, jotta jaksaa sitten keskittyä taas lapseen täysillä ja intensiivisesti. Ja niistä neljästä, kun kuopus on isällään, esikoinen on kolme päivää kotona. Mutta en minä vaihtaisi osia, en ikinä. Haluan olla läsnä arjessa, seurata kasvamista, koulunkäyntiä, ilonaiheita ja huolia ja murheita lähietäisyydeltä. Ja sitten kun sitä vapaata on, en edes ehdi ikävöidä. Tämä on minulle, kuitenkin, täydellinen diili!

***

Mitä syödään viikonloppuna, kysyy joku googlelta ja tulee tänne. Me syödään tänään pizzaa. Sen kunniaksi, että kahden viikon loma alkaa olla pulkassa. Ja jos oikein riehakkaaksi heittäydyn, niin ostan itselleni ihan oman falafelin. Niitä kun on tullut lähipizzeriaamme.

Ehkä sen kunniaksi voisinkin hemmotella vähän itseäni, että Lurk ki eilen puraisi minua pyllyyn. Eipä ole ennen ollut kanin hampaanjälkiä kankussa! Auts!

14 kommenttia:

  1. Pakko oli nauraa;) Miten ihmessä se kani pääsi puraisemaan sinua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nauraa... muakin naurattaa nyt.

      Tuota, istuin sen ulkoilutusalueella (en siis häkissä ,-) ja taisin peppuineni viedä vähän liikaa tilaa, sen mielestä. Niinpä puraisi ja sai kyllä liikettä niveliin. Nousin aika äkkiä ylös. Pojat nauroivat illalla saunassa jälkeä joka ihan selvästi näkyi pepussani!

      Poista
    2. Saako jutun myydä iltalehdelle: "Hurjistunut kani puraisi naista persuksiin" ?

      Poista
    3. Hitsi, kiitti vinkistä! Just tossa kattelin loppukuun budjettia ja rupesi sydänalasta ahdistamaan. Paljonkohan ne maksais? Olisko mun pakko esitellä selluliittistä persaustani kuvissakin, että ne uskoisi ja tulisi parempi juttu?

      Poista
    4. Vähän meikkiä ja vamma näyttää pahemmalta kuin onkaan. Sitten liioittelua kanista, kuinka suuri se on ja pääsi siinä hötäkässä karkuunkin;)

      Poista
    5. Joo, niin mä teen. Ja nimenomaan suurentelen sekä kania että vammaa (takapuolta ei tarvitse). Nämä kun oikeasti on kääpiöluppakorvia, sanon tosiaan sen tulleen tuolta ja loikkineen tuonne...

      Poista
  2. Kaninruokaa.... :DDD

    Meillä tuo lapsikuvio menee niin, että esiteini on isällään (eli meillä) joka toinen viikonloppu. Äitinsä on aiemmin sopivissa tilanteissa uhkaillut, että vähentää tapaamisia (niin kuin se olisi yksin hänen päätettävissään), jos isä ei tee niin tai näin... :/ Minun tuloni mukaan kuvioihin muutama vuosi sitten rauhoitti tilannetta, koska äiti ymmärtää, ettei voi pompottaa lapsen isää ja ennen kaikkea hänen kauttaan minua ihan miten huvittaa. Tavallaan ulkopuolisena ihmettelen, miten nämä tapaamiskuviot voivatkin olla niin hankalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen aina luullut, että kanit ovat kasvissyöjiä!

      Kuopus on isällään enemmän kuin avioerolapset kai keskimäärin: menee joka torstai isälleen, joka toisena tulee perjantaina takaisin ja joka toisena sitten vasta sunnuntaina. Huonomminkin voisi siis todella olla.

      Onneksi pompottelu ja uhkailu on vähentynyt, se on kyllä niin epäreilua ja enitenhän siinä kärsii oma lapsi!

      Poista
  3. Juuri hehkun täällä onnesta kun saan olla muutaman tunnin ihan yksin!
    En oikeasti ole koskaan ymmärtänyt niitä ihmisiä, jotka sanovat etteivät tarvitse omaa aikaa ja yksinoloa tai että suorastaan ahdistuvat jos joutuvat olemaan yksin.
    Yksin oleminen on hieno asia, sillä se on ihan eri asia kuin olla yksinäinen. :)

    Mahtoi sattua kanin haukkaisu! Minua ei ole kani purrut, mutta rotta kylläkin ja marsu. Hitsi, että ne talttahampaat tekevät kipeää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja vielä lihaisaan takamukseen ;-)

      Yksinolo hiljaisessa ja rauhallisessa kodissa on parasta mitä tiedän. Usein en edes näillä harvinaisilla lauantaivapaillani jaksa tai halua lähteä mihinkään vaan nautin omasta seurastani ja omasta rauhasta. Nauti säkin!

      Poista
  4. Hmm... täytyy kyllä tunnustaa etten tunne ketään kanin puremaa (varsinkaan sinne täräytettyä) mutta voin kuvitella sen olevan kivuliasta. Sun täytyy olla nyt riehumatta että se puremajälki paranee mutta olipahan siitä se hyöty, että nyt sut voi nimetä Luostarin viralliseksi Puputytöksi ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi, mä olisin kyllä mielelläni Luostarin virallinen puputyttö! Olisin jopa oikein otettu kunniasta. Kolmossivun tyttöhän mä jo hamassa nuoruudessa olinkin... Tosin työharjoittelijana eräässä julkaisussa jossa kolumni oli sivulla kolme ja musta otettiin kuvakin sitä varten. Se oli rintakuva, mutta tiedät varmaan, että tässä tapauksessa niitä rintoja ei näkynyt.

      Poista
  5. Auh, ihan omassakin pakarassa tuntui, kun ajattelin miten kipeää tuollaiset pienet terävät hampaat tekevät.
    Ymmärrän hyvin, että jokainen äiti tarvitsee joskus myös omaa aikaa. Itse olin lähes yksinhuoltaja kun pojat olivat 6 ja 2 x 3 vuotta. Siippa lähti toiselle paikkakunnalle viikoiksi töihin ja mä olin ihan loppu kotona. Ei edes lenkille viikolla ilman lapsia. Lisäksi olin silloin vielä työtön eli ei omaa hetkeä edes päivällä. No, nyt ne ovat 21 ja 2 x 18 ja omaa aikaa olla ihan riittämiin....tosin nämä meidän nuoret miehet ovat kyllä yllättävän kotisidonnaisia ja äidin kanssa viihtyviä. Minusta on hienoa, että sinun äitisi voi ottaa esikoisen luokseen aina välillä, joten saat ihan omia hetkiä. Tätä mahdollisuutta ei ole kaikilla....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta, oma aika on kultaakin kalliimpaa. Sitä osaa arvostaa juuri silloin, kun se on kortilla - niin kuin sulla aikanaan. On varmasti ollut rankkaa! Mun ystävällä on kaksoset ja olen hänen puolestaan valmis mottaamaan jokaista, joka päästää suustaan sen vihonviimeisen "totuuden" siinähän se kaksi menee kuin yksikin...

      Ja arvostan todella äitini apua, Helsingissä asuessa sitä ei välimatkasta johtuen ollut lainkaan niin usein. Mutta nyt tämä yhtälö toimii.

      Pienten talttahampaiden näykkäisy teki kyllä niiiin kipeää, että kaveri sai kuulla kunniansa ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana