Sivut

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Haaveita haaveita vain

Mitäpä jos haaveeni Omasta Majasta toteutuisi? Jos saisin toivomuskeijulta pyytää, niin löytäisimme keskustasta hyväpohjaisen, suurehkon rivitalokaksion jossa on sauna ja pieni pläntti omaa pihaa. Pystyisimme kaikki siellä hengittämään ja jakaisimme tilan siihen asti, kun esikoinen muuttaa kotoa pois siten, että hän saisi makuuhuoneen ja minä ja kuopus asustelisimme olohuoneessa. Jakaisin siitä pienen osan sohvalla olohuoneeksi ja loppu jäisi kuopukselle. Minä nukkuisin kuopuksen sängyn alla (kuulostaa hauskalta, eikö totta? Tosiasiassa hänellä on puoliparvi, jonka alla jo nykyään vierailen, kun esikoisella on kavereita yökylässä ja haluan nukkua rauhassa.) 


Kuopus parvensa alla katsomassa lastenohjelmia.
Televisio muutti esikoisen huoneesta pupujen alta pois
 ja kuopus otti sen riemumielin vastaan.


Rivitalo olisi hyvä siksikin, että huoltovastuu ei kokonaan lepäisi minun hartiollani. Omakotitalo, pienikin, tulisi minulle liian kalliiksi ja työlääksi myös. Muistetaan, että tämä olisi minun eläkepäivien pesäni, joten se saisi olla suht helppo asumismuoto. Ja pitäisi olla 20 vuoden päästä maksettu. Sitten pienellä eläkkeelläni suoriutuisin vastikkeesta ja muista menoista. Kaksio siksi, että suurempaa en sitten itsekseni tarvitse, eikä minulla juuri isompaan olisi varaakaan. Joutuisimme siis ahtautumaan joksikin vuodeksi pieniin tiloihin ja sitten kun esikoinen muuttaa opiskelemaan, kuopus saisi luonnollisesti makuuhuoneen. Minä lunastaisin sen itselleni sitten joskus kun kuopuskin lentää pesästä.

Keskustassa siitä syystä, että voisin luopua autosta. Olen edelleen sitä mieltä, että pärjäisin hyvin ilmankin. Kävisin kaupungissa julkisilla, aivan kuten silloin kolme vuotta sitten, kun en korttia saati autoa vielä omistanut. Joskus saisin apua ystäviltä ja pääsisin markettiin ja Alkoon ihan autolla. Kävelisin ja pyöräilisin muutoin. Tulisi hyötyliikuntaa. Kauppakamat raahaisin talvella pulkalla ja kesällä pyörällä. Hyvällä suunnittelulla se saattaisi toimia jopa niin, ettei vituttaisi... Pojat pääsisivät kavereilleen, harrastuksiin, kouluun jalkaisin tai pyörällä myös. Välimatkat täällä maalla keskustassa ovat hyvinkin kohtuulliset.  

Ja minun rahatilanteeni helpottuisi. Maksaisin aikamoista vastiketta ja lainaa nykyisellä vuokrallani. Autosta luopuminen toisi taloudellista väljyyttä myös.


***

Mitäpä jos. Ainakaan en kurkottele kuuta taivaalta, vai mitä? Mitäpä jos tämä haave joskus toteutuisi?


Tilanne pihamaalla eilen. Krookuksia ja ruohosipulia.
Ja raparperia.
Jos joku vielä väittää, että raparperi ei ole irstas otus,
no, katsokoon tarkemmin.


Mitäpä jos vietettäisiin kaikki oikein erinomainen vappu?

maanantai 29. huhtikuuta 2013

500 kiloa lihaa

Sen kunniaksi, että tämä on viidessadas postaukseni, voisin taas huvittaa itseäni niillä merkillisillä hakusanoilla joilla Majaani päädytään. Niin, ja on minun ihan pakko kiittää kukkasin teistä jokaista. Te teette tästä blogin pitämisestä ihanaa, antoisaa ja hauskaa. Kiitos!




Anteeksi nyt, mutta miksi ihmeessä joku etsii marjaana persettä? Vai onko se se sama tyyppi, joka toivoi tissien vilautusta? Peppone?!? Sen minä puolestaan ymmärrän, että kysellään marjaanan maja terapian tarpeessa. Joskus tuntuu itsestäkin siltä.

Ja taas on joku kaipaillut Hanian huoria. Onkohan sekin se sama, joka ennenkin niiden perään haikaili? 

Sen sijaan Jaska Jokunen kirjastossa on varsin hellyyttävä. Viittaakohan se minun näytönsäästäjän tekstiin, jossa lainataan Charles M. Schulzia: Ei kauneus ole kaikki, Jaska Jokunen, minä rakastun aina tyttöihin, jotka tuoksuvat kirjastolta. (Näin sanoi kuulemma Eppu riepu kädessään. Ihana Eppu!)

Kaksi hakua, jotka hauskasti liittyvät toisiinsa: siksi istun tönössä ja markus kajo haju. Tuo ensimmäinen on pätkä Markus Kajon suloisesta runosta, mutta sitä en kyllä ymmärrä, miksi joku haluaa tietää miltä hän haisee.

exhibitionisti naisen oma - minullekin kelpaisi ihan oma, kotioloissa vilautteleva exhibitionisti. Koska himot ne on hiirelläkin, kuten joku hakiessaan totesi.

Mitä tehdä jos hajottaa majan? Minä aion jatkaa vielä, joten ei tätä ainakaan hajoteta. Ainakin toiset viisisataa lisää, kuulkaas.


***





Päivän sanasta pääsemme hienoon keraamiseen taidonnäytteeseeni, joka ei kyllä ole ruukku mutta kelvatkoon. Kun esikoinen oli pieni, asuimme Helsingissä ja kävin ihanan Udumbaran katutapahtumassa kokeilemassa dreijaamista. Se oli yllättävän haastavaa ja pelkäsin koko ajan, että savet läiskähtävät viereisen ravintolan seinään. Oikean taiteilijan suosiollisella avustuksella sain aikaiseksi näinkin hienon mukin. Toisella puolella lukee esikoisen nimikin. Paha vaan, että savisena tuo olikin sitten niin painava, ettei pieni lapsi sitä jaksanut edes nostaa. Nykyään siinä säilytetään jostain syystä kaneli-sokeri -sekoitusta. En ymmärrä miksi. Meillä syödään riisipuuroa kaksi kertaa vuodessa.

***

Saviruukku. Otsikon bändillä on paitsi huono nimi, myös todella outoa musiikkia. Ei kolise minuun pätkääkään. 

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Sitä sun tätä

Perjantaista tuli mukavampi kun olin ajatellut. Koska viisaudenhammasta ei poistettukaan, vietimme vapaailtani ystävän kanssa syöden hyvin ja viinilasien kera lötköttelimme sohvalla ja katsoimme Voice of Finlandin finaalin. Minun ääneni olisi kyllä mennyt Emilia Ekströmille voittajan sijaan. Edesmenneen Aki Sirkesalon Mysteriet -biisi oli nappivalinta. Vieläkin menee kylmät väreet kun ajattelen sitä. Aki levätköön rauhassa, kävin jokusella hänen keikallaan aikanaan ja jalan alle se musiikki vaan aina meni. Ikimuistoisin oli ehkä Jari Komulaisen vanhalla sukellusveneellä Hietsun rannassa. 

Esikoinen tuli lauantaina kotiin Helsingistä, jossa oli Nuorisovaltuustoreissulla ja pääsi tutustumaan lehden, radio- ja tv-ohjelmien tekoon. Oli ollut antoisa matka, niin kuin ohjelmasta voi päätellä. Illan päälle saunoimme ja rapsuttelimme pupuja ja sen sellaista rentoa. Tänään, jahka kuopus tulee, menemme katsomaan Mauri Kunnaksen kirjaan Apua, merirosvoja perustuvaa näytelmää. Kunnas on kova sana tässä iässä, joten kuopus on aivan innoissaan. Minä myös. Kuopus oli innoissaan myös kouluun tutustumisesta torstaina. Käväisivät silloin isänsä kanssa työmaallani ja kuulin mietteet tuoreeltaan. "Mä voisin aloittaa heti huomenna koulun, siellä oli niin kivaa!" Oli pakko laittaa palaute myös tulevalle opettajalle sähköpostilla tiedoksi. Mutta odotellaan nyt vielä elokuuhun saakka.

Ai niin, kävihän minun autoni katsastuksessakin perjantaina - ihana korjaajani sitä siellä käytti. Hylättyhän tuo näytti lapussa lukevan, mutta sitä minä vähän odottelinkin. Käyn huomenna kuuntelemassa tuomion, että miten fataaleista vioista on kyse. Josko tuo ranskatar nyt minua vielä vuoden kyytisi. Ja jos tässä sinä aikana vaikka tapahtuisi ihme ja pääsisimme keskustaan asustelemaan voisin antaa ranskattarenkin sitten levätä rauhassa. Tiedä häntä, toivossa on ainakin hyvä elää. Mutta totta puhuakseni nyt, kun kevät etenee ja suunnittelen paviljongin pystyttämistä terassillemme vapuksi, ei minulla ole niin hirveä kiire tästä mihinkään. Kun saisimme ne vedet vielä...






***

Pehmolelu. Kuopus eräänä iltana sängyssä: "Mua rupeaa aina väsyttämään kun mä haistelen Pikku Nälän pyllyä."

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Päivän sanat: viisas ja hilpeä

Eipä ollut ihan hirvittävän hilpeä olo eilisen viisaudenhammasreissun jälkeen. Olin sen verran kaukaa viisas, että hoitelin kaupunkiasiat alta pois ennen poistoa ja ajattelin sitten päästä hetimiten matkustamaan bussilla takaisin kotiin potemaan. Mutta arvatkaas mitä? Ajanvarauksessa oli tullut joku moka ja minulle oli varattu poistoaika vaikka hammas kuulemma ilmiselvästi pitäisi leikata. Koska pelkään hammaslääkäriä niin paljon, ei tuo setä ruvennut minua kiduttamaan nopealla leikkauksella vaan siirsimme suosiolla tuonnemmas. Sitten huonot uutiset: sillä kertaa leikataankin sitten kaksi hammasta kerralla ja toiset kaksi toisella puolella näyttivät kuulemma siltä, että ennen pitkää täytyy nekin operoida.




Saavat kyllä sitten puuduttaa kunnolla. (Nata kertoi, että puudutus on eestiksi kosketus, ja kun häneltä oli Suomessa lääkäri kysynyt, että haluaako puudutusta, oli kummastus aikamoinen. Mistä se nyt aikoo koskettaa? Ihana väärinkäsitys!) Sain myös ohjeet onneksi vasta kuukauden päästä tapahtuvaa leikkausta varten ja rupesi heti pelottamaan. Antibioottia ja särkylääkettä jo ennalta ja kuulemma tuhti aamupala, koska ruoasta on turha haaveilla enää saman päivän aikana. Eikä perjantaille sattuvan leikkauksen jälkeen ole kuulemma hyvä varata viikonlopuksikaan mitään pakollista. Ah ja voih. Oli siinä sen verran sulateltavaa, että kotona sitten kykenin vaan aika aivottomiin puuhiin kuten horoskooppien selailuun. Mutta jotain todella mielenkiintoista kyllä löysin.

Maya-horoskoopin mukaan olen Keltainen Spektrinen Soturi. Vakuutuin heti tästä hörhöastrologian alalajista, koska sain aivan mielettömän osuvan kuvauksen itsestäni:

Keltainen soturi:

Pääsi on kuin partaveitsi. Jos joudut taisteluun, et tarvitse muita aseita. (Että reippaana vaan pää pystyssä tai sopivassa tanassa rekkain alle vihollisia vaikeuksia päin?) Olethan Keltainen Soturi, Älykkyyden voima. Soturina olet oppimassa pelottomuutta ja siksi sinua on karaistu jo pienestä pitäen. (Ilmankos tuntuu, että elämä on joskus vaikeaa ja mennään vastoinkäymisestä toiseen. Minua karaistaan! Milloinkahan se loppuu?) Tunnet eläväsi oikeasti silloin, kun elämällä on tarjottavanaan kunnon pähkinöitä purtavaksi. (Ja pah) Sinulla on korkeat odotukset elämän suhteen, ja olet realistisuudessasi hyvin syvällinen, vakava ja viisas huumoriakaan unohtamatta. (Bingo! Minä olen itse täydellisyys, itse itsekeskeinen leijona...)

Spektrinen:

Sinua ohjaava numero on yksitoista, vapautuksen spektrinen sointu. (Jestas?!?) Kuten valon taittuminen tuo esiin spektrin kirkkaat värit, spektrinen sointu antaa sinulle hyvän erottelukyvyn. Se auttaa sinua laajentamaan näkökulmaa, hajottamaan asiat osiin ja sitä kautta erottamaan oleellisen epäoleellisesta. (Kehuinhan eilen olevani hyvä kokonaisuuksien hallinnassa. Niin, ja että minulla leikkaa. Suorastaan partaveitsen terävästi.) Yksitoista on vahvan itsenäisyyden numero, koska sinua ohjaa oma voimasi kaksinkertaisena. (Nyt minä taisin pudota kärryiltä, vaikka olenkin yksinkaksinkertainen ja itsenäinen.) Tähän sointuun liittyy myös hyvä mahdollisuus oppia irtipäästämiseen, vapautumiseen oikealla hetkellä ja oikealla tavalla, luopumiseen hedelmällisen päämäärän hyväksi. (Sitähän minä olen todellakin tehnyt. Päämäärää odotellessa.)

***

Hilpeä. Aika hilpeä on tämä hakusana, jolla blogiini on tultu: tissien vilautus. Sitä saa muuten etsiä ja odottaa.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

11 kysymystä ja vastausta

Nappasin - kummitukselta - kysymyksiä joihin tunsin heti vetoa vastata. 

1. Oletko hurahtanut vaihtoehtolääkintään? Mihin?

En koe olevani hurahtanut mutta kokemusta minulla on. Esikoista käytin koliikkivaivoissa vyöhyketerapeutilla ja se oli hassu kokemus vaikkei kyllä meillä auttanut. Esikoinen syntyi alle kolmekiloisena kirppuna ja siinä sitten niistä onnettoman pienistä jalkapohjista etsi tätiterapeutti aku-vai-mitä-ne-nyt-on-pisteitä. Kertoipa vielä, että tällä pojalla on syntymätrauma, katso vaikka. Kun painan tästä, se menee tuskaisen näköiseksi. Niin meni.

Homeopaatilta katson oikeastikin saaneeni apua tähän homealtistukseeni. Minun homeopaattini on myös perinteisen lääketieteen osaaja, joten luotan häneen kuin kallioon. Suolahuoneessa olen hänen luonaan myös istuskellut. Taivaallista, kanssa-astmaatikot, kokeilkaa vaikka jollette usko!

2. Inhokkiruoka? Miksi?

Kaikki missä on "läskiä ja liukasta". Minusta tuli kasvissyöjä, mutta jo pienenä tiesin mikä ei maistu  - kaikki mikä muljui ilkeästi suussa kuten läskisoosi ja porsaankyljykset.

3. Lempivuodenaika? Miksi?

Kevät, kun kaikki herää. Minäkin. Ja kun sitä seuraa kesä. Rakastan lämpöä. Leijona.


Sain tämän Natalta. Kiitos!


4. Onko mielipidettä eutanasiasta? Tahdotko perustella?

Minusta ihmisellä pitäisi olla oikeus päättää omasta kohtalostaan tässäkin asiassa. Siispä puollan. 

5. Jos et bloggaisi, minne vuodattaisit?

Varmaan vielä enemmän ystäville ja ehkä päiväkirjaankin. Mutta tämä on paljon hauskempaa!

6. Onko sinulla erityislahjaa?

Olen aika lahjaton mitä luoviin asioihin tulee. Mutta kokonaisuuksien hahmottamisessa olen hyvä. Ja minulla leikkaa nopeasti.

7. Tahtoisitko jonkun erityisen lahjan?

Olen aina kadehtinut ihmisiä jotka osaavat laulaa. Haluaisin hoilottaa kovaa ja korkealta yhteislauluissa ja radion mukana autossa. Niin, ettei ketään hävettäisi.

8. Mihin baariin tahtoisit kanssani?

No Old Skippersiin - vai mikä se nyt nykyään onkaan. Siellä voisi naukkailla virvoittavia juomia ja jutella. Molemmat asioita, joita arvostan enemmän kuin vaikkapa keisibailaamista ja tanssimista. Ai niin, ja pitäisihän sitä tietysti syödä hyvin. Ehkä Annapurna ennen tuota? 

9. Mistä tahtoisit, että sinut muistetaan kuolemasi jälkeen? Vai tahdotko, että sinut muistetaan?

Tahtoisin tulla muistetuksi hyvänä, luotettavana ja rakastavana äitinä, ystävänä ja kumppanina.

10. Onko jokin jäänyt elämässä kaihertamaan? Olisiko pitänyt tehdä toisin?

Kyllä kaikki kokemukseni ovat muokanneet minusta nykyisen itseni ja viihdyn nahoissani. Ehkä voisin oppia aiemmista virheistäni kuitenkin sen, että ihmissuhteissa opettelisin olemaan itsekkäämpi ja rohkeampi, avoimempi. Sillä välttää monet ongelmat.


Mikäs se sieltä pilkistää? (24.4.)


11. Onko kaveri/ystäväpiirissäsi blind date -kandidaattia kummitukselle?

No perhana... Kun nyt löytäisi itselleen ensin. Hmm, en sitä paitsi usko, että haluaisit maalaismörriä, niitä minä enimmäkseen nykyään tunnen. 


***

Hurme. "Voi vihollisen hurmehella peittää maan." Vaikka tuo marssi alkoi välittömästi soida päässä päivän sanan luettuani, en ole koskaan tarkemmin ajatellut mitä se hurme on. Nyt tiedän. Toivottavasti hurme ei peitä hammaslääkärintuolia. Tänään on viisaudenhampaan poisto. Kääk!

torstai 25. huhtikuuta 2013

Riita puhdistaa?

Tämän päivän sanaan sopii minusta jotenkin aivan älyttömän hyvin Project Maman julistama kansallinen riitaviikko. Ajatus on, että kirjaisi ylös riidanaiheet ja vähän sitten pohtisi mistä oikein tulee kinasteltua. Minulla kun ei sitä parisuhdetta (edelleenkään) ole, riitelen lähinnä poikien kanssa. Ja aika vähän niidenkin. Viimeisin edes sinnepäin oli puhelinlasku, josta jouduin kysäisemään, että mikäs se palvelunumero on, johon oli kalliita puheluja jokunen tullut soitettua. Teini tunnusti tilanneensa muutaman limsan automaatista ja tästä piti sitten puhuttelua pitää. Mutta hyvässä hengessä, riidaksi sitä ei voi kyllä kutsua. Täytyy koputtaa puuta, mutta hyvin vähän teiniräiskyntääkin meillä on nyt viime aikoina ollut.


Liekö sanansäilä?

Ennen kun kuopuksen isä muutti, riitelimme kyllä. Minä olen ollut aina tosi konfliktipakoinen ihminen ja riitely pelottaa. Mutta oli sitä pakko vähän opetella. Aiheet olivat ne tutut kestoaiheet: kotityöt, työnjako, oma aika, vapaa, perheaika. Se, mistä sovitaan yhdessä ja mistä voi päättää itse. Kun käsityksemme sekä itsenäisyydestä parisuhteessa että perheen kanssa vietettävästä yhteisestä ajasta ajautuivat koko ajan kauemmas toisistaan lakkasin puhumasta/riitelemästä. Ja sitten välittämästä. Loppujen lopuksi se johti eroon. Jonkun viisaan (?) mukaan parisuhteessa on aina jonkin  verran ratkaisemattomia ongelmia. Avainkysymys onkin, miten niiden kanssa oppii elämään. Ja tärkeää on myös se, että keskusteluyhteys kaikesta huolimatta säilyy.

Minä en tuohon kyennyt, mutta näiden viime aikaisten kriisien keskellä tuli suuri oivallus: minä jaksan nämä kuormittavatkin asiat nyt paremmin, kun en odotakaan keneltäkään tukea. Sitten kun sitä ystäviltä saan, se on plussaa. Kun en parisuhteessa oletuksistani ja toiveistani huolimatta riittävää apua ja tukea saanut, se käänsi käyrää miinukselle. Minun on hyvä näin!

Tähän loppuun sopii oivallisesti kirjavinkki, Maria Svelandin ja Katarina Wennstamin Onneksi erosimme, joka aiheutti ilmestyessään sekä Ruotsissa että Tanskassa kohun. Saako nainen olla eron jälkeen aiempaa onnellisempi? Minä ainakin olen, mutta mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi kaikille. Ajatuksia kirja joka tapauksessa herätti.

***

Sanansäilä. Toivoisin, että osaisin sillä sivaltaa. Mutta menen mykäksi ja keksin nasevaa sanottavaa vasta jälkikäteen. Ärsyttävää!

Kuopuksella sitä vastoin on sana ja homma hallussa.

Ilmestyy eteeni kaksi kännykkäkoteloa ja yksi passipussi lanteillaan juuri nukkumaanmenoaikaan. "Näytänkö mä äiti palkkionmetsästäjältä?"
"Öö, joo?!?"
"Tää palkkion metsästäjä kerää välineet ja lähtee palkionmetsästyshommiin.
 (Tässä kohtaa minä vilkaisin vissiin aika suurieleisesti kelloa...)
Ei kun tää keräilee kamat ja lähteekin nukkumaan. Koska kyllä palkkionmetsästäjälapsillakin on nukkumaanmenoaika."

On on!

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Hapanta kermaa?

Onhan se paljon asenteesta kiinni, miten vastoinkäymisiin suhtautuu ja kuinka niistä selviää. Mutta ei ihan kokonaan kuitenkaan. Kaikki ei ole omassa kädessä, ei likimainkaan. Eilen tuli tätä kovastikin pohdittua, kun pistäydyin työpsykologilla juttelemassa jaksamisestani työpaikalla, altistuksestani ja tämän sisäilmatutkimuksen aiheuttamista hyökyaalloista. Omaa käytöstään voi miettiä ja muuttaa, mutta toista ei voi. Ei sen enempää työyhteistössä kuin parisuhteessakaan. Toisenkin tanssiaskeleet saattavat muuttua, kun itse vaihtaa lähestymistapaa tai näkökulmaa, mutta mitään takeita siitä ei ole. Käyn tuolla vielä työnantajan kustantamat kaksi kertaa, ja katsotaan saanko eväitä jaksamiseeni. Haittaa siitä ei ainakaan ole.

Oma asenne näkyy ulospäinkin ja muokkaa myös sitä kuvaa, minkä annamme ihmisille itsestämme. Luin tässä vasta ainakin alun Sami Sykön kolumnista Hyvä ja paha esikuva, ja minuun kolahti tämä lause: "Vähän siihen tapaan, että kun toinen kulkee maidon ohi, se happanee, mutta toisen seurassa sama neste muuttuu herkulliseksi kermaksi." Wow, arvatkaapa kumpi leideistä minä haluaisin isona olla? Kerma on niin hyvääkin... Niin, jotta ehkä tässä taas koitetaan sitä asennetta keräillä ja kasvattaa ja katsella maailmaa vähän positiivisemmasta vinkkelistä. Onnistuisikohan se?



Vappu on tulossa!


Ilta menikin ihan positiivisissa merkeissä. Toin myös naapurin lapset kotiin ja porukalla siliteltiin pupuja. Sitten, kun oltiin vaan oman porukan kesken laitettiin sima tulemaan, oltiin kaikessa rauhassa. Kuopus katsoi dvd:tä kun minun oli ihan pakko saada pienet päivätorkut. Vie muuten mehut naisesta, kun koittaa ajatella positiivisesti avautuu tunnin psykologille ja itkee siinä samalla silmät päästään ainakin kolme eri kertaa. Miksi pitää olla tällainen onneton itkupilli? Koko illan olin kuin halolla mätkitty. Koitettiin siten vielä saunassa pehmitellä päätä ja lihaksia esikoisen kanssa kun kuopus oli jo nukahtanut. Ja tänään onkin jo viikko puolessa! Ainakin työviikko.


***

Kukku. Eikös kukku ole sama kuin puppu? Kokeilkaapa Puppulausegeneraattoria vaikka sanoilla kestävyysvaje, synergia tai asiakaslähtöisyys. Aiheesta tai sen vierestä on julkaistu myös kirja: Hevonpaskabingo. Suosittelen tylsien kokousten tai seminaarien piristykseksi.

Ehkä käkikin kohta kukkuu?

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Kuusamakujalla

Minä omistan tämän päivän sanan Magsille. Tiedätte miksi. Tilasin juuri häneltä Punaisen tuvan ja perunamaan viralliselta nimeltään Kuusamakuja (eikö ole vaikea sana, minä jouduin tavailemaan sitä monta kertaa, että sain luettua oikein ja tajusin mistä on kyse). Olen ihaillut noita majoja jo aiemmissa koruissa ja sinivihreän rannekorun kohdalla jo vähän mietiskelin. Mags kertoi, että punainen ja valkoinen ovat vielä tulossa ja tuo punainen oli kuin minulle tehty. Kuulemma vähän minua ajatellenkin. Katsokaa nyt, minun Majassani on kaunis terassi, pihalla ruusuja ja kukkasia muutenkin. Poutapilvi kertoo, että Marjaanan Majassa, jollei nyt aina paista aurinko, niin ainakin siellä on lämmin ja mukava tunnelma. Koru on niin kaunis, symbolinen, suloinen. Kiitos taas Mags!


Parempia kuvia Magsilla..

Ja se koru tuli todella kreivin aikaan. Podin pahimmanlaatuista ahdistusta auton katsastamisesta (vaikka ihana korjaajani lupasikin tehdä sen puolestani), raha- ja työasioista. Olin juuri lähtenyt etätöihin kotiin. Matkalla poikkesin paikallisessa sekatavarahallissa ja bongasin kevään ensimmäiset leskenlehdet. Sitten postilaatikosta löytyi tuo ihanuus ja kun keittiönpöydän ääressä minua odotti vallan hilpeä näky, oli huono tuuleni ainakin hiukan helpottanut. Pupujen rapsuttaminen vei sitten viimeisetkin angstit - olette oikeassa, se auttaa. Kyllä tämä taas tästä, tänään pääsen purkamaan työaltistustaakkaani psykologille. 




P.S. Sanotaan, että valkoinen jade (noissa rannekorun ruusuissa) on yksi arvostetuimmista jaden värisävyistä ja se ohjaa energiaa parhaalla mahdollisella tavalla ja auttaa päätöksenteossa. No, jos minä sen Majan joskus löydän, jossa henkeä ei ahdista, teen kyllä heti päätökseni. Tämä vesijupakka on taas saanut minut huomaamaan, miten vähän saan vastineeksi hurjalle vuokralleni.

***

Luovuus.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Terassikauden avajaiset

Toivon sydämen pohjasta, että tästä tulisi hyvä viikko. Parempi kuin edelliset. Mutta saa nähdä. Tiistaina on työpsykologi, perjantaina viisaudenhampaan poisto. Kääks. Kummallekin. Kuopuksella on torstaina kouluun tutustumispäivä ja menee sieltä suoraan isälleen. Minulle jää siis pitkä vapaa viikonloppu, kun esikoinenkin taitaa lähteä jo perjantaina äidilleni ja sieltä sitten suoraan Nuorisovaltuuston kanssa Hesan reissuun. Käyvät ainakin Ylellä tutustumassa rario- ja tv-ohjelmien tekoon. Varmasti mielenkiintoista. Kotiin hän palailee myöhään lauantai-iltana.

Uskomatonta mutta totta, saimme viime viikolla sovittua myös kuopuksen kesärytmin ja syksyäkin siinä tuli alustavasti mietittyä - syyslomaan saakka. Tästä on hyvä lähteä kesäsuunnitelmia tekemään. Paitsi että minulla ei kyllä mitään ihmeitä ole mielessä kovaa vauhtia lähestyvää Kreikan matkaamme lukuunottamatta. Terassilla lököttelyä, pieniä retkiä rantaan ja sen sellaista leppoisaa. Toki esikoisen kanssa voisimme jotain isojen ihmisten mukavaa suunnitella jahka hänen kesätyönsä ajankohta varmistuu. Täytyy kysellä häneltä toiveita.





Sunnuntaikin kului varsin leppoisissa merkeissä. Ystävän tyttärellä oli 4-vuotissynttärit joilla piipahdimme kuopuksen kanssa. Muuten rapsuttelimme pupuja ja oleilimme leppoisasti kotosalla. Minä tepastelin pihamaalla ja tekisi jo kovasti mieli tarttua haravaan, mutta vähän pitäisi vielä malttaa. Toinen ystävä tuli vielä meille päiväkahville pullo kuohuvaa kassissaan. Minkäs siinä sitten mahtoi, kahvit jäi keittämättä kun aurinko paistoi täydeltä terältä ja terassi kutsui. Nautiskelimme myös esikoisen leipomista cappuccinoneliöistä. Ja bongasimme kevään ensimmäisen perhosen, nokkosmerkkisen. Upea päivä. Ihana elämä, sittenkin. 




***

Sydämen pohjasta. Nauratti sydämen pohjasta, kun blogilista mainosti minulle isosti, että "Eroon jyrsijöistä!" Hakukoneen tulosten tulkinnat menevät joskus vähän pieleen. Me kyllä aioimme edelleen nauttia näistä omistamme, vaikka ne jyrsivätkin ihan kaikkea. Tuossa kuvassa vaikkapa minun hamettani...

Oikein mainiota alkavaa viikkoa teille ihan jokaiselle!

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Kolme eikun kaksi karhua

Kaikista taustalla vaanivista ikävistä asioista huolimatta viiikonloppu on ollut oikein mukava. Perjantaina paistoi päivä niin mahtavasti kotiterassille että jo kokeilin josko siinä olisi tarjennut istahtaa. Ei ihan vielä, tuuli oli niin kova. Otimme sitten kovin rauhallisesti ja sama meininki jatkui lauantaina. Kävimme sentään kirpputorilla ja sieltä mukaan tarttui kaksi kaveria. Kuopus osti ne omalla rahalla ja tinki vielä toisesta. Me olemme vähän koittaneet opetella rahan arvoa, sitä, ettei se kasva puussa. Kovin vähissähän nuo tuon ikäisen tienestit tietysti ovat, mutta kun on vähänkin omaa rahaa, oppii säästämään tiettyä tavoitetta varten, odottamaan ja sitten iloitsemaan, kun vihdoin sen saa. Ei tule kaikki eteen kuin Manulle illallinen.


Nämä kirpparilta kotiin matkalla olevat kaverukset
herättivät jonkin verran hilpeyttä ohikulkijoissa.


Huomaan, että tämä on kuopuksen kanssa paljon vaikeampaa kuin esikoisen kanssa aikanaan. Johtuuko siitä, että aika on muuttunut, vai siitä, että elintaso on (tai siis oli, vielä kun olimme naimisissa kuopuksen isän kanssa) vähän parempi kuin silloin kun esikoinen oli pieni. Hän oppi nopeasti, että asioita voi toivoa lahjaksi, mutta että ruokakaupasta ei osteta leluja eikä herkkujakaan muuta kuin karkkipäivänä. Kuopus on käynyt kovempaa koulua. Nyt on ihana huomata, että olemme menossa kohti parempaa. Hän säästää vaikkapa Angry Birds-pehmolelua (18€, voitteko kuvitella?!?) varten, mutta sitten kirpputorilla hoksasi, että "mä saan täältä samalla rahalla paljon enemmän ja isompia ja jääkin vielä". Kaupassa kirpputorin jälkeen ei edes harmittanut, vaikka siellä niitä lintuja olikin. "Säästän vielä ja sitten voin ostaa tuollaisen." Kyllä, olin ylpeä. 

Loppupäivä lötköteltiin kotona, ihailtiin pihaa, saunottiin ja katsottiin Avaraa Luontoa popcorneja natustaen. Ystävä liittyi seuraan ja nautiskelimme vähän viiniä. Nyt minulla on paitsi lupa parkkeerata miten mielin, myös lupa kommentoida parin viinilasin jälkeenkin. Ainakin Nollavaimon blogissa. Ihanaa, minähän voin kohta elää kuin pellossa!


Innostuin siivoamaan keittiön tason,
pitäisikö tänään laajentaa muuhun kämppään?
Ans kattoo...
(Alakuvassa kiiwin karvoja hedelmätarjottimen alta)


***

Hunaja. Honey, honey. Tämä kilpailee aika korkealla hupaisien yhdentekevien sanoitusten Top 10:ssä. Se on sellainen lista jolle pääsevät biisit joita hoilaamme ajattelematta lainkaan mitä sanoituksessa on tarkoitus ilmaista. Ylivoimainen ykkönen tällä listalla on Obladi-oblada. Jessus!

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Jos se ei tapa niin se vituttaa

Ja nyt vituttaa. Joten tänään ei ole luvassa naminamipositiivisuutta, sorry!

Taisi eilen olla liian positiivisia uutisia, kun nyt sitten ihan kyntämällä kyntää. Ne samat vanhat, mutta kun sitä tulee tarpeeksi niskaan, loppuu jaksu. Alkaa jo pikku hiljaa ottaa päähän tämä "vedettömyys". Kyllä meille vettä tulee, mutta kiirastorstaina, josta siis on jo hyvinkin kolme viikkoa, ilmoitettiin, että lämpimässä vedessä on öljyn hajua, eikä vettä pitäisi käyttää. Asiaa tutkitaan. Asiaa tutkitaan edelleen, ja ilmeisesti öljyllä käyvä lämmin vesi on napannut itseensä sitä öljyäkin, ei vaan lämpöä siitä. Putket vaihdetaan. Siis talon ulkopuolelta. Joskus. Isännöitsijä sanoi pokkana alkuviikosta kun soitin, että "tällä viikolla alkaa remontti ja loppuunkin se saadaan". Ja kilin kellit! Ei ole edes aloitettu vielä ***kele. Nyt arvioitu valmistumisaika on 3.5. joten vesikatkon kokonaiskesto olisi näin ollen 5 viikkoa. No, onpahan hyvä tekosyy juoda viiniä... jota eilen kyllä hyvällä omallatunnolla lurppasin. Niin kerta!


Oli siinä jäässä sydän!

Samaan syssyyn juttelin vuokranalennuksesta, josta kuulemma päättää asunto-osakeyhtiömme hallitus. Sillepä sille sitten rustaan kirjelmää päätöksen tueksi. Tukea olen saanut myös Kuluttajaliiton asumisneuvonnasta. Mutta jo nyt on saamari jollei nämä vastoinkäymiset pian lopu. Tuoreessa muistissa on vielä tämä sisäilmaan liittyvä never ending story työpaikallani, joka ei vielä ole päätöksessä, ei likimainkaan. Siihen liittyy huutava ja terveystietojani vahingossa levittelevä tekninen johtaja, joka kävi kuulemma viikolla vetämässä pari kertaa syvään henkeä työmaalla ja toteamassa että "hyvähän täällä on hengittää". No, se on pientä, pahimpana skenaariona tässä on uudelleenkouluttautuminen ja ammatinvaihto.

Ihan ongelmaton asia ei sekään ole. Paitsi, että olen juuri nyt unelma-ammatissani ja -työpaikassani, en varmasti löydä työ- saati ja koulutuspaikkaa jossa en oireilisi. Ja sitten on tietysti tämä raha: miten minä voisin opiskella, kun nykyinen palkkanikaan ei meinaa riittää? Tästä päästäänkin näppärästi yleiseen rahapulaan. Maksan sikamaista vuokraa ja vastineeksi saan - no, tällä hetkellä aika vähän. Jos tilipäivänä tilillä on vuokran, muiden laskujen, vajaan bensatankillisen ja yhden ison kauppareissun jälkeen 214€ niin ei paljon naurata. (Kyllä me pärjätään, äiti - ja muutkin - lapsilisä ja elatustuet tulevat tässä välissä, joten tilanne ei ole  ihan niin paha miltä kuulostaa. Mutta kurja se on silti, pitemmän päälle.) Tiedän, että minun pitäisi päästä pienempään ja halvempaan asuntoon mutta en löydä sellaista jossa voisin hengittää. Mahtava noidankehä. Tämä altistus ylipäätään ahdistaa tällaisissa kohdissa tavanomaista enemmän.

Niin, ja kuolihan meiltä tässä yksi naapurikin. Löytyi asunnostaan, kun yksi tuttu oli ihmetellyt, että miestä ei enää näy missään. Reilun viikon oli ajellut talomme ohi ja rekisteröinyt, että valot kyllä palavat. Mutta sitten hoksasi, että palavat yötä päivää, aina samat valot. Eikä ovikellon soittoonkaan vastattu. Kun minäkään en kaveria muistanut aikoihin nähneeni, ohjasin kertomaan huoltofirmaan ja ainakin viikon vanha ruumis oli löydetty. Jos nyt haluaisi veistellä vakavalla asialla, niin toteaisi, että olisi vaan juonut kiellosta huolimatta viinan sijasta vesijohtovettä, niin voisi olla vielä elossa. Mutta se olisi mautonta, siis veistely, vesihän meillä maistuu öljyltä, joten olen vain pahoillani. Ihan oikeasti! Näin paljon me naapureistamme huolehdimme. Ainakin silloin, kun itsellä on takki tyhjä ja omiakin murheita.





***

Haalari. Onepiece. En suostu enää elämään ilman tuota. Se on mukava, se on lämmin, ei kiristä, ei purista, ei kinnaa, ei ahista, vaikka muuten ahistaisikin. Joskus, harvoin, häveliäisyyssyistä puen kotiasuksi jotain muuta. Kuopus on sitä mieltä, että olen vaaleanpunainen pantteri tuo päälläni. Pyöritän silloin kuvitteellista häntääni. Itse puhun kyllä possupuvusta. Nöf!

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Paistaa se päivä...

Toissapäiväinen vanhempainilta oli ihana kokemus. Yksi asia tässä kaaoksessa meni kerrankin salaisten toiveideni mukaisesti. Kuopukselle oli ehdolla kaksi ekaluokan opettajaa, joista kumpaisenkin kanssa olen esikoisen alakouluaikoina tehnyt yhteistyötä. Optimistiseen tapaani ajattelin, että molemmat olivat mieluisia vaihtoehtoja. Kun luokkajako julistettiin, meinasi minulta päästä itku. Olin vähän hämmentynyt tunnepitoisesta reaktiostani, mutta oivalsin sitten, että olin itseltäni salaa toivonut juuri tätä lopputulosta enkä ihan mitättömistä syistä.

Tämä parin vuoden päästä eläkkeelle jäävä opettaja on lempeä ja äidillinen, maanläheinen ja rauhallinen. Jotenkin aivan onnen omiaan meidän kuopukselle, joka on herkkis ja säikkyy melkein, jos (jotakuta toistakin) komennetaan kovaa. Toinen syy, miksi huomasin toivoneeni tätä vaihtoehtoa, on pitkä kokemus ja sen mukanaan tuoma näkemys ja joustavuus. Olen aivan varma, että tässä tapauksessa meidän tämänhetkisestä tapaamisrytmistämme - josta siis emme ainakaan pariin ensimmäiseen kouluvuoteen haluaisi luopua - ei tule pienintämään ongelmaa. Kuopushan on, jos nykyisellään jatkamme, joka toisen perjantain pois koulusta. 

Vielä viimeisin ja melkein painavin syy, miksi niin kovin riemastuin tästä vaihtoehdosta: tämän opettajan luokka on koulun parhaassa paikassa. Kyllä, näin pinnallinen minä olen! Ei vais, kyse on sisäilmasta: luokka sijaitsee ns. uudella puolella, jossa rakenteet ovat paremmassa kunnossa kuin vanhalla puolella. Toisen opettajan luokka on myös uudella puolella mutta alakerrassa maanvaraisten rakenteiden lähellä. Ilma on parempi tuolla ylempänä, olen sen hyvin selvästi itse kokenut. Kuopus, joka siis ei ole vielä altistunut, saa parhaat mahdolliset lähdöt tältä kannalta. Olen niiiin helpottunut! Lähtiessä kerroin opettajalle ilahtumisestani  ja halasin häntä ja hän puolestaan melkein rupesi itkemään. Että tunnepitoinen ilta...


Ihan hirvittävän nopeasti tapahtuu asioita pihalla juuri nyt! 


Kevät etenee nyt kohisten. Kuulin toissapäivänä ensimmäiset joutsenet myös meidän paikkakunnallamme. Eilen näin ensimmäisen "kotiloetanan" - yök - se ennusti sadetta. Sadetta tai ei, lumi on vajentunut pihaltamme ihan silmissä. Vertaa vaikka vasemman ja oikean yläkulman kuvia, joiden ottamisen välillä on yksi päivä. Ja jotain sieltä jo kovasti ylös pukkaa, kuten alemmista kuvista näkyy. Ihanaa!

***

Herkku. No tämä jos mikä on herkkua.

torstai 18. huhtikuuta 2013

Jännitystä elämään

Nyt sisäilma- ja vesihässäköiden keskellä en ole oikein jaksanut lukeakaan. Tai jos olen, olen lukenut helppoja ja mukaansatempaavia dekkareita. Katsotaan sitten vaikka niitä. Eli mitä jännittävää tänä vuonna on ilmestynyt?



Siinä on joulu ja pääsiäinen sulassa sovussa terassillamme!


Tällä hetkellä minulla on yöpöydällä Katarina Wennstamin uusin Alfauros. Tempaisin siitä heti yhdellä istumalla sata sivua siinä pupujen rapsuttelun ja kuopuksen pelailun lomassa. Eilen en vanhempainillan jälkeen enää ehtinyt ja jaksanut kirjaa avata mutta tänään taatusti iltavuorosta päätyäni uppoudun siihen taas. Olen ahminut myös saman kirjoittajan aiemmat Tahran ja Turman linnun.

Vast ikään olen lukenut myös Sara Blaedelin kirjan Nimimerkki Prinsessa, josta jotain taisin mainitakin. Se oli nettitreffimaailmaan sijoittuva koukuttava nopealukuinen kirja. Mari Jungstedtin uusin Vaarallinen leikki oli yhtä mukaansatempaava ja hyvin rakennettu ja kirjoitettu kun kaikki aiemmatkin. Suosittelen sitäkin lämpimästi kaikille dekkarien ystäville. Jussi Adler-Olssenin Metsästäjät oli karmiva ja yhdeltä istumalta hotkaistava kuten edeltäjänsäkin (nimeltään Vanki).

Vuoroaan odottaa vielä Viveca Stenin Sisäpiirissä. Saman kirjailijan ensimmäinen suomennos, Syvissä vesissä, vakuutti minut. Se ei ollut liian raaka ja jännitys säilyi loppuun saakka. Odotan innolla tähän uuteen tarttumista. Toinen jonossa oleva teos on Simon Lelicin Tuomio. Hänen aiemmat ovat olleet hieman erilaisia dekkareita. Katkeamispiste kertoi opettajayhteisön työpaikkakiusaamisesta varsin karmivan tarinan. Laitos minulta taisi jäädä kesken. Kolmantena odottelemassa on M.J. McGrathin Lumipoika. Kirjailijan ensimmäinen suomennos, alkoholisoituneesta inuitista kertova Jään muisti oli aivan mainio. Miljöö jäätikön keskellä todella kiehtova ja erilainen, ja niin taitaa olla tässäkin.

Kotimaiset ovat minulta nyt jostain syystä jääneet hyllyyn. Markku Ropposen uusin vai onko peräti toisiksi uusinkin on vielä lukematta. Ainoa kotimainen listalla on jo aiemminkin mainitsemani J.K.Johanssonin Laura. Täytyy ryhdistäytyä tässä suhteessa. Yksi uusi nimi, johon täytynee tutustua, on ainakin Kati Hiekkapelto ja kirjansa Kolibri. Katsotaan, milloin ehtii lukulistalle.


Meillä on aika paljon lunta vielä, kuten kuvasta näkyy.


Joten tästä jännitystä elämään, jollei sitä muutoin ole omiksi tarpeiksi!


***

Kirjasuositus.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

ABC, kissa kävelee...

Ainakin Susanna ja Karkkis listasivat tässä vasta kotiensa aakkosia. Minusta idea oli mainio, joten nappasin sen omavaltaisesti itselleni. Koska minun blogini ei ole sisustusblogi eikä meillä kodissa ole mitään erityistä tyyliä, roiskin sanojakin sitten vähän siten sun täten. Luovasti, kuten tapanani on.

A niin kuin aamu. Ei ole kauaa, kun teidän kommenttienne ansiostanne tajusin, että meidän aamumme sujuvat kuin tanssi. Siitä jos mistä pitää lapsiperheessä olla onnellinen.

B niin kuin Bhutan. Välillä olen muuttamassa sinne.

C niin kuin celsius. Näiden mukaan meillä on ihan lämmin tunnelma. Ja muutenkin!

D niin kuin Dominion. Dobble. Pelailemme poikien kanssa lautapelejä. Sitä pitäisi tehdä enemmänkin. Varsinkin esikoisen kanssa Gargassonne ja Dominion ovat unohtuneet totaalisesti.

E niin kuin energia. Sitä riittää, kuopuksella varsinkin. Oma ja esikoisen on eritoten aamusin hakusessa, mutta puolitehollakin porskutetaan.

F niin kuin Four letter words. Meillä kiellettyjä kokonaan. Esikoinen aivan varmasti käyttää kavereiden kanssa, mutta minä olen kuullut peräti kerran häneltä lipsahtavan kirosanan ja sitä heti pyysi anteeksi.

G niin kuin gramma. Tai milligramma. Halusin aloittaa tämän listan aamulla, en altistuksella, mutta hyvin määräävä tekijä se tietysti arjessamme on. Grammatolkulla syömme välillä antihistamiinia ja muita tarvittavia nappuloita. Huokaus.

H niin kuin huumori. Sillä pärjää aika pitkälle.




I niin kuin ikäero. Poikien ikäero välillä rassaa ja mietityttää ja välillä taas tuntuu hyvältä asialta. Kumpaisenkin kanssa teemme eri juttuja, saavat kahdenkeskistä huomioita vähän niin kuin väkisin, kun samat jutut vaan eivät kiinnosta molempia.



J niin kuin jousto. Vaikka rajat on selkeät, koitan joustaa sellaisissa kohdissa kun se on tarpeen ja mahdollista. Ja juusto. Se vaan on niin hyvää. Jousto ja juusto. 


K niin kuin kiittämättömyys. Tästä olen kirjoittanutkin. Vihaan sitä yli kaiken ja koitan kasvattaa pojat niin, että arvostaisivat sitä, mitä elämä tuo ja antaa, ihmisiä, ja itseäänkin.

L niin kuin lemmikki. Vihdoinkin me saimme hankittua lemmikit - ihanat puput - ja olemme jopa pysyneet oireettomina. Ihanaa!

M niin kuin Marjaanan Maja. Ehdottomasti. Kotimme virtuaalinen sivupiste.

N niin kuin nuhjaaminen, nyhjääminen, nuhjustaminen. Sitä tehdään meillä paljon. Jopa esikoinen huutelee välillä (toisin enää lähinnä kipeänä tai apeana) että "halihali".

O niin kuin onni. Onni asuu meillä. Sellainen pieni ja kiireetön, rauhallinen onni.

P niin kuin pyyteettömyys. Kuten kerroin, tämä on vielä työn alla. Esikoinen jo osaa, kuopus vasta harjoittelee.

Q niin kuin quiche. Rakastan suolaisia piirakoita, kun ovat niin helppoja ja niihin saa piilotettua yhtä sun toista kaapista löytyvää. Ja paljon juustoa! (Magdaleenalle terkut!)

R niin kuin rajat ja rakkaus. Joojoo...

S niin kuin sauna. Olemme esikoisen kanssa kovia saunomaan. Kuopuskin tykkää, mutta pääsee saunaan meitä harvemmin. Viikonloppuna toki nautiskelemme koko perheen voimin, mutta viikolla lämmitämme saunan sitten vasta kun kuopus on jo nukahtanut.

T niin kuin terassi. Odotan kuumeisesti terassikauden alkua. Ja tällä tarkoitan nimen omaan meidän oman pihamme terassia. Kesällä se on toinen olohuone. Tulisi jo kesä... Sauna ja pieni piha ovat Oman Majan kriteerejä, joista en haluaisi joutua tinkimään. Ehkä joskus.




U niin kuin uteliaisuus. Positiivinen hyve, jollei mene liiallisuuksiin. Kuopus tämän osaa parhaiten. Minuakin kovasti kiinnostaa kaikenlaiset uudet asiat. Esikoinen on hyvin tiedonhaluinen myös.

V niin kuin verbaaliakrobatia. Molemmat pojat ovat tässä mestareita ja nautin suunnattomasti.

W niin kuin Wartburg tai VolksWagen ... eli uusi auto saattaa olla hankintalistalla piankin. Katsastus odottaa tässä kuussa. Voi kökkö.

X niin kuin kuopuksen isä, joka jonkun määritelmän mukaan kuuluu vieläkin perheeseemme. Minä ajattelen jotenkin sillä tavalla kierteisesti, että kuopuksen isä kuuluu kyllä kuopuksen perheeseen (ja esikoisenkin, jos esikoinen niin tahtoo) mutta minun perheeseeni ei. Minun perheeni on tämä pieni kolmen yksikkö.

Y niin kuin yksinhuoltaja. Se minä olen, mutta se ei ole mikään surun tai murheen aihe. Minä olen ollut ennenkin, minä pärjään näin aivan mainiosti.

Z niin kuin zzzzzz... Rakastan nukkumista ja koitan pitää huolen, että saan riittämiin unta. Muuten tämä paletti ei vaan toimi. Väsyneenä asiat ja ongelmat rassaavat liikaa.

Å niin kuin Åke Åkerblom, joka on omenatarhuri Ålandista Mauri Kunnaksen Herra Hakkaraisen aakkosissa.

Ä niin kuin äiti. Se on taloudessamme useimmin kuultu sana. Joskus jopa niin usein, että itse äidiltä meinaavat tärykalvot revetä ja pää räjähtää.

Ö niin kuin öllöttely. Kuten tiedätte, täällä vietetään aika rauhaisaa arkea. Olla öllötellään.


***

Huojuva. Jotunin Huojuva talohan tästä tulee mieleen. Sellaisessa en koskaan ole asunut enkä varmastikaan asu. Sen verran minulla sentään on itsekunnioitusta.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Aamiaista ja muutakin murkinaa

Nappasin kauniin kirjoituksen Positiivareiden eilisestä Ajatusten aamiaisesta. Jotenkin oman sanaisen arkkuni saranat rutisevat ruosteisina ja muutenkin on mieli vähän matalalla. Päivän sanastakaan en saanut pitkiä jorinoita taiottua. Viime viikolla kirjoitettiin rakkauden säännöistä ja minusta tämä sopisi siihen aiheeseen aivan erinomaisen hyvin, vaikka alun alkaen on vissiin ajateltu nuoren ja aikuisen väliseen kanssakäymiseen. Käy kyllä ihan kaikkiin ihmissuhteisiin, minusta.


Jos todella väittäisin, katsoisin sinua silmiin, kun puhut minulle;
ajattelisin sitä, mitä olet sanomassa mieluummin kuin sitä, mitä itse aion sanoa seuraavaksi;
kuulisin tunteesi yhtä hyvin kuin sanasi.

Jos todella välittäisin, kuuntelisin olematta puolustuskannalla;
kuuntelisin päättämättä sitä oletko oikeassa vai väärässä;
kysyisin sinulta miksi, en vain miten ja milloin ja missä.

Jos todella välittäisin, antaisin sinun tuntea minut;
kertoisin sinulle toiveistani ja unelmistani;
kertoisin sinulle missä menin puhki ja milloin kokosin itseni.

Jos todella välittäisin, nauraisin kanssasi, mutta en sinulle;
puhuisin kanssasi, mutta en vain sinulle, ja tietäisin, 
milloin ei olisi oikea hetki tehdä kumpaakaan.

Jos todella välittäisin, en kiipeäisi aitojesi yli;
pysyttelisin lähellä kunnes laskisit minut portista;
en avaisi salaisuuksiasi;
odottaisin milloin ojentaisit minulle avaimen.

Jos todella välittäisin, panisin käsikirjoituksen syrjään ja jättäisin selitykseni kotiin.

Esitys loppuisi, olisimme omat itsemme.





Eilen illalla poikia odotellessani katselin pitkästä aikaa mainion leffan: Julie & Julia. Kävin sen aikanaan katsomassa ihan elokuvateatterissakin ja Omapäinen arkeilija muistutti minua tuon olemassaolosta ja ennen kaikkea kytköksistä blogeihin. Olipas mukava katsoa se uudelleen nyt, kun minullakin on oma blogi. Ja leffana se oli edelleen aivan ihana. Herkullinen, hauska, lämmin, kiinnostava. Suosittelen! Bon appetit!

***

Kesämopo. Esikoinen jää vielä tänä kesänä paitsi moposta, koska 15-vuotta tulee täyteen vasta marraskuussa. Eipä tuo tunnu sitä harmittelevan, saa nähdä, onko asia ajankohtainen edes ensi kesänä. Minäkin ottaisin mieluummin kesäjopon.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Puput puntarissa

Eilinenkin meni leppoisissa merkeissä. Kävimme ystävän kanssa sunnuntain perinteisillä huoltoasemakahveilla tällä kertaa jalkaisin ja ihailimme miten lumi hupenee. Mutta se mitä sieltä alta paljastuu ei sitten olekaan niin kovin kaunista. Oikein harmitti ettei tullut kameraa mukaan. Olisi saanut silmiähiveleviä kevätkuvia. Sopivan kosteaa ja helppoa oli hengittää, luonnonhomeetkaan eivät vielä liikaa vaivaa. Lopun päivää lueskelin, esikoisen kanssa rapsuttelimme pupuja ja teimme perinpohjaisen siivouksen heidän häkissään. Se on ruukattu tehdä aina viikonloppuna. Punnitsimme myös puput ja nyt Hop su painaa jo liki 650 grammaa ja Lurk ki ottaa kovasti kiinni, 570 näytti keittiövaaka sen kohdalla. Kilo kaksisataa grammaa kania. On niistä meille valtavasti iloa, kuten vasemman alakulman kuvasta näkyy.




Tällä viikolla on luvassa koulun aloittamiseen liittyvä vanhempainilta ja siellä selviää kuka kuopukselle tulee opettajaksi. Molemmat mahdollisuudet ovat minulle mieleisiä ja olen esikoisen tiimoilta heidän kumpaisenkin kanssa jo yhteistyötä tehnytkin. Kuopuskin varmasti tykkää kummasta tahansa. Muuten viikko on vissiin varsin tavallinen, paitsi että se tuntuu jo nyt lyhyemmältä kun kuopus tulee isältään vasta tänään illalla. Torstaina ennen iltavuoroa käväisen kampaajalla ja luultavasti myös paikallisessa lounalla. Ihan perusjuttuja. Perjantaina on työkokous lähikaupungissa ja pääsen pitkästä aikaa ekokauppaan. Lista alkoikin olla jo aika pitkä ja pelottava. Loppuaan kun lähenivät sekä shampoo että dödö. 

Yksi ponnistus on ensi viikolle luvassa: tässä vuokranalennusasiassa pitäisi jotain tapahtua. Laitoin viikonloppuna Kuluttajaliiton asumisneuvontaan kyselyn siitä mikä olisi kohtuullinen vuokranalennus. Soittelenkin sinne, jollei postiini pian vastata. Samoin isännöintitoimistoon. Vuokran otin pois maksupalvelusta  - minulla on 15 päivä tilipäivä ja tapaan sen silloin maksaa. Nyt maksoin vain autopaikan, koska luulen, että on vaikeampi saada takaisin liikaa maksamiaan rahoja kun neuvotella alennuksesta ja sitten maksaa heti oikea summa. Toki tähän kaikkeen vaikuttaa myös tulevan "putkiremontin" laajuus. Sekin pitäisi selvittää. Plääh.

Mukavaa alkavaa viikkoa ja mahdollisimman vähän ponnistuksia!


***

Ponnistus. Siivoaminen on minulle aivan jokaisella kerralla ponnistus. Siksipä olenkin niin kovin ylpeä, kun blogiini tullaan haulla suursiivous ohjeet. Tämä tietysti selittyy siiderinhuuruisella ideallani kuitata siivouspäivän ahdistus pienellä tuiterilla. Jo luistaa. Pitäisiköhän idea patentoida? Sanottakoon sen verran, että tämän viikonlopun siivouspäivän minä skippasin. Pupujen häkki oli nyt riittävä urakka minulle tällä kertaa. En vaan jaksanut.

Oli Majaan eksytty myös haulla alastomana minä siivoan asuntoni. Hmmm, pitäisiköhän sitä kokeilla seuraavaksi?!?

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Vapaa viikonloppu

Kaikesta huolimatta on ollut oikein mukava viikonloppu. Ja se jatkuu vaan. Kuskasin esikoisen perjantaina kaverilleen ja lauantaina äitini mies haki hänet sieltä heille yökylään. Kuopus lähti isälleen jo torstaina ja palaa vasta maanantaina. Mitä tekee yksinhuoltajaäiti kun molemmat lapset ovat poissa? No, ihan ensin hän ajoi ystävän luo, kun hän yleensä käy meillä. Näinä harvoina kertoina kun olen yksin, pääsen minäkin kyläilemään. Vietimme mukavan tuokion rupatellessa ystävän ja hänen miehensä kanssa. Pieni kuohuvakin siinä tyhjennettiin turistessa. Sitten kipittelinkin jalkaisin kotiin pupujen luo. Ilta kului leppoisasti niitä rapsutellessa ja Voice of Finlandia vahdatessa.

Lauantaina samainen ystävä huokutteli minut markettiin seurakseen ja jessus sentään että siellä oli porukkaa. Sattumoisin nimittäin esiintymässä oli Putous-tähti, josta vilauksen vahingossa näimmekin. Viime vuonna onnistuin osumaan samaan markettiin yhtä aikaa Jani-Petterin kanssa. Kukaan ei usko, kun sanon, että nämä olivat vahinkoja molemmat. Sain luomuostokset taas muutamaksi viikoksi tehtyä ja löysinpä vielä itselleni hameen ja puseron yhteensä kahdella kympillä. Intouduin siis oikein tuhlaamaan... 




Illalla vielä nautiskelimme ystävän kanssa Alkon antimia ja rento oli meininki. Niin taitaa tänäänkin olla. Jotain pientä keksimme esikoisen kanssa jahka hän palaa tänään iltapäivällä kotiin, saunaa ja sen sellaista (joo, kyllä me kuitenkin harvakseltaan peseydytään ja ollaan olosuhteiden pakosta käytetty siihen hanavettä). Ihanaa välillä vaan olla ja öllöttää!

P.S. Blogiini on päädytty haulla Finlandiahiihto 2013 tilannekuvat. Mitvit - olen omistanut sukset viimeksi joskus yläasteella...


***

Piha. Kohta pääsee pihahommiin - tuo metrinen hanki vajenee hurjaa vauhtia, kun sataa vettä. Milloinkahan sitä kesäkukkaa pukkaa? Viime vuonna huhtikuun loppupuolella jo kovasti ihmettelin nousevia krookuksia ja lumetkin olivat terassilta sulaneet. Saa nähdä miten tänä vuonna käy.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Kenellekään ei anneta enempää kuin jaksaa kantaa?

Tällä altistuksella ei ole mitään tekemistä sukuvian kanssa, mutta jotain geneettistä siinä on. Siinä, kuinka altis on altistumaan. Kaikki eivät samoissa oloissa reagoi ikinä, toiset sairastuvat nopeastikin. Tutkijatkaan eivät ole vielä löytäneet sitä viisastenkiveä, eivät edes sitä, miten altistus todettaisiin lääketieteellisesti, lääkittäisiin saati poistettaisiin. Sitä odotellessa. Meidän perheessä näin kävi minulle ja esikoiselle, ja vielä niin, että esikoinen on nykyisin herkempi luonnon- ja minä rakennusten homeille. Kuopus ja isänsä ovat toistaiseksi säästyneet pahimmalta.




Olen lakannut toistelemasta sanontaa "kenellekään ei anneta enempää kuin jaksaa kantaa". Se on täyttä paskaa. Ei ehkä ihan vielä meidän kohdallamme, mutta välillä tuntuu, että aika lähellä jo ollaan. Tunnen yhden perheen, jossa äiti synnytti yhden lapsen kuolleena ja seuraava syntyi vaikeasti vammaisena elääkseen vain muutamia päiviä. Äiti ei oikein vieläkään "jaksa kantaa" menetystään. En ihmettele. Tuohon verrattuna minulla tai meillä ei ole mitään hätää. Silti joskus itkupotkuraivari on lähellä. Ja joskus se tuleekin, kuten nyt tämän viimeisen episodin aikana vaikkapa työterveyshoitajalle vuodattaessani.

Hän soitteli sitten vielä seuraavana päivänä varmistaakseen kuntoni ja jatkotoimenpiteet. Kysyi ne pakollisen kysymykset: Oletko masentunut? Itsetuhoinen? No en, ahdistunut kyllä, väärinkohdeltu ja raivoissani siitä. Työmotivaationi on kärsinyt. Niinpä menen työpsykologille parin viikon päästä. Tosiasiassa olen sitä mieltä, että tämä toinen osapuoli tarvitsisi sitä enemmän, mutta mikä ettei. Keskitymme nyt minun voimien palauttamiseen, voimaannuttamiseen. Koko työyhteisöä ja toimintakulttuuria on työläämpi muuttaa, enkä minä voi sitä ottaa harteilleni. En jaksa.

Töissä olin kolme kokonaista päivää viime viikolla ja jää nähtäväksi miten oireet asettuvat. Lämpö ei ainakaan nyt ole noussut niin korkealle kuin ennen. Johtuneeko remontista vai siitä, että olen ollut viime aikoina vähemmän työmaalla ja elimistö on saanut levätä? Luonnonhomeet alkavat joka tapauksessa paljastua lumen alta ja oloni ei varmasti sinä aikana hevillä tästä kauhean paljon hehkeämmäksi muutu. Sinnittelen silti. Ehkä syksyn lyhennetty työviikko olisi enemmän kun hyvä idea tässä tilanteessa, jos talous suinkin sen sallisi.




P.S. Ja niin kuin tässä ei olisi tarpeeksi. Postilaatikkoomme ilmestyi eilen lappu, jossa kerrotaan, ettei vettä edelleenkään pidä käyttää edes peseytymiseen. Sitten seurasi laajat ohjeet mistä vettä saa, missä voi peseytyä jne. Viimeinen kappale - ihan irrallisena, ilman ennakkovaroitusta - kuului sanatarkasti näin: "Kun putkityöt alkavat on asukkailla, jotka kokevat etteivät voi asua Piip-piiptiellä putkityön aikana. Mahdollisuus hakea väliaikaista asuntoa Piip-tie 6:sta."

Universumi kuule, ei enää enempää, kiitos!

P.P.S. Mielenkiintoinen artikkeli homeista Helsingin Sanomissa: Homeillakin on seksiä. Huokaus, kaikilla muilla on seksiä paitsi minulla!

***

Sukuvika. Ei luista suksi, ei.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Kaksi pehmeää jänistä

En voinut itselleni mitään, oli ihan pakko laittaa tuo maailman kulunein sananmuunnos otsikoksi. Mutta meillä kun noita jäniksiä vilistää jaloissa. Tai laatikossa... Eläimistä puheen ollen, unohdin ihan kokonaan mainita, että viime lauantaina matkalla messuilta kotiin bongasimme kevään ensimmäisen joutsenpariskunnan. Kyllä se kevät etenee, vaikka alkuviikon lumisade ja vieläkin jatkuvat yöpakkaset vähän pistävätkin sitä välillä epäilemään.





Nappasin Rutinoita -blogista jonkin aikaa sitten tyrkyllä olleet 11 kysymystä.

Ken söi kesävoin?

Ehheh, lisää puujalkahuumoria: No niin söi, törkyturpa, eikä jättänyt Barbielle yhtään.

Kissa vai koira?

Ehdottomasti kissa.

Villasukilla vai ilman?

Villasukilla, kesät talvet. Niitä on olohuoneen korissa ainakin viidet-kuudet. Siitä voi valita sävy sävyyn vaatteiden kanssa ja tarjota vieraille kans. Nuo oranssit tohvelit sain anoppilta 40-vuotislahjaksi ja paras ystävä lainaa aina niitä.




Minkä elokuvan näit viimeksi?

Voi kauhistus... Leffateatterissa en ole käynyt aikoihin mutta kotona katsottiin esikoisen musantunnin läksy Sound of Music.

Ketä filmitähteä panisit?

Ah ja voih... tuota, tässä kevät kun etenee niin ehkä aivan ketä tahansa. Jos nyt nimetä pitää, niin Johnny Deppiä. Mutta sanotaan, että fantasioissani hän olisi kyllä se aktiivinen osapuoli ja minä ...nooh... tulisin pannuksi.

Minkä kirja luit viimeksi?

Luin kotimaisen uuden dekkarin Laura, jonka tekijänimen J.K. Johanssonin taakse kätkeytyy kuulemma useampiakin kotimaisia kirjoittamisen ammattilaisia. Oikein sujuvaa kerrontaa ja leppoisaa ajankulua.

Kenen fiktiivisen henkilön kanssa voisit kuvitella asuvasi?

Maija Poppasen. Olisi ihanaa kun joku hoitaisi lapset, laittaisi ruoan ja puunaisi kodin. Paitsi että en kyllä muista tekikö Maija muuta kuin kaitsi lapset. Sellainen Maijan pohjaton kassi kelpaisi minulle joka tapauksessa.

Kuinka monta suklaapääsiäismunaa söit?

Kukaan ei kyllä tätä usko, mutta en syönyt yhtään. Siis isoa, niitä pieniä täyssuklaisia vaan. Ehkä kymmenen.

Mistä näit viimeksi unta?

Viimeisin uni jonka muistan, oli tulosta dekkareiden ahmimisesta. Olin ravintolassa vetävännäköisen uroon kanssa ja olimme pääsemässä oikeinkin likeisiin tekemisiin kun oivalsin, että hän on murhaaja ja aikeissa tappaa minut. Päätin paeta kun hän menisi vessaan, mutta samalla hetkellä hän tajusi minun tajunneet. Heräsin sydän hakaten.

Kuinka paljon jäätelöä syöt vuodessa?

Väitän, että aika vähän. Vaikka olen todella perso makealle, syön kaikkea muuta mieluummin kuin jäätelöä. Viime kesänä löysin Jäätelöautosta luomutuutteja, näitä taisin syödä ehkä kymmenen. Siinä se.

Mikä on ollut sinulle vaikeinta elämässäsi?

Ehdottomasti tämä homealtistuminen ja sen seuraamukset. Mutta alan oppia elämään tämän kanssa.

***

Päivän sanaan sopii vielä erinomaisesti Natalta (kiertokautta) saamani tunnustus. Kiitos kaunis, toivottavasti sinulla Nata on kaikki hyvin!




***

Eläin. Perjantai. Kuopus isällään maanantaihin asti, esikoinenkin mummilla lauantaista sunnuntaihin. Mitähän sitä tekisi? Party animal? Viimeksi, kun oli sama tilanne, otin sellaiset reilun kolmen tunnin kauneusunet sohvalla ja heräsin puoli kymmeneltä illalla...

torstai 11. huhtikuuta 2013

Rakasta, kärsi ja unhoita

Minulle rakkaudessa on yksi sääntö ylitse muiden: kohtele toista kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan. Pätee kyllä ihmisiin noin ylipäätään, ei pelkkään rakastettuun. Jo tämä yksinään vie melko pitkälle. Siihen pakettiin livahtavat yhtä lailla ystävälliset sanat, kunnioitus, läheisyys ja koskettelu arjessa kuin avoimet ja keskustelevat välit mahdollistava kunnioittava kuuntelu. Rehellisyys  - itselle ja toiselle - on yksi hyvä avainsana myös. Kun siitä lipeää, alkaa mennä huonosti. Yksi ehdoton sääntö minulle on se, että riidat ja ongelmat pidetään kodin seinien sisäpuolella ja kahdenkeskisinä. Muita ei omaan surkeuteen tarvitse sotkea. Terapeutit ovat tietysti asia erikseen.




Pettämisen suhteen minä olen myös ehdoton. Se on kerrasta poikki. Se, mitä pettämiseksi lasketaan, voidaan vaikka määritellä siten, että sallii itselleen ainoastaan sen, minkä sallisi toisellekin. Tulematta mustasukkaiseksi. Totta kai tämä raja voi eri ihmisillä olla erilainen, joten siitä on hyvä keskustella ennen kuin rajoja edes lähestytään. Ettei vahingossa tule loukanneeksi toista. Toisen tukena pitää myös oikeasti olla. Myötä- ja vastamäessä.  Kumppani saisi mieluusti olla myös hyvä ystävä. Ehkäpä paras? Ja minä kyllä olen sen verran prinsessa, että haluan olla toiselle se ykkönen. Tärkein. Ennen työtä, harrastuksia, äitiä, mitä näitä nyt on. Ykkönen. 




Rakkaudessa tarvitaan myös joustoa, kompromisseja, puolin ja toisin, tasapuolisesti. Jos vain toinen joustaa, ollaan kohta niin vinossa että sieltä voi olla vaikea nousta. Tästä on Irene Kristeri kirjoittanut hienosti kirjassaan Itsensä näköinen ihminen: "Vastavuoroisessa, kypsässä ihmissuhteessa ... on tunnusmerkkinä molempien osapuolten kyky antaa ja ottaa vastaan. Siinä ei lasketa, kumpi saa enemmän ja kumpi vähemmän, vaan kaikki on luonnostaan itsestään selvää ja joustavaa. Antaminen ja saaminen on joskus hyvinkin epäsäännöllistä. Toimivassa parisuhteessa ei pidetä lukua siitä, kuka on tehnyt mitä ja kuka on kenellekin velkaa, sillä silloin emme ole tekemisissä vastavuoroisuuden vaan kirjanpidon kanssa."

"Vastavuoroinen ihmissuhde on kappale taivasta maan päällä." 
(Kristeri: Itsensä näköinen ihminen.)

Oi voi, ei ihme, että olen sinkku!

***

Rakkauden säännöt.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Ketä ne on ne sankarit

Tämän päivän sana on vähän kliseinen. Kliseet ovat joskus ihania, tuttuja, turvallisia ja itsestäänselviä. Yksi tällainen on äidinrakkaus. Se tunne, kun illalla käy katsomassa kuopusta, joka tuhisee peiton alla. Mikään, ei mikään, ole niin kaunis näky kuin nukkuva lapsi. Ja se rintaa pakahduttava hellyydentunne, ah! Muistan , kun olimme esikoisen kanssa kahden, eikä aina ollut niin herkkua ja helppoa, miten kaikki päivän väsymykset, ahdistukset ja ärtymykset pyyhkiytyivät kyllä illalla sängyn vieressä seistessä mielestä. Ja hyvä niin. Tämä on varmaan joku evoluution kavala juoni meidän äitien pään menoksi. 




Toinen on se tunne, kun on hemmetin ylpeä pojistaan. Kun esikoinen tuo hyvän numeron kokeesta - toisaalta näitä jo ikävä kyllä alkaa pitää itsestäänselvyytenä, mutta pitäisi muistaa olla ylpeä. Tai kun se peittoaa minut väittelyssä viiltävänterävällä logiikallaan. Poika tulee pärjäämään elämässään, vaikka tuollaisen jääräpään, joskus mustavalkoisen ajattelijan ja pettämättömällä oikeustajulla varustetun lapsen kasvattaminen onkin välillä suoraan sanottuna vaativaa. Tai kun kuopus valitsee sanansa erityisen huolella ja rinta taas paisuu ylpeydestä. Kuten viimeksi saunassa: "Miksi sä äiti mulkosilmäilet mua tuolla tavalla?" Tai vasta aamulla vessassa: "Mahassa tuntuu jotenkin sekavalta". Minun fiksu, ihana innovatiivinen poikani. 

Tai kun kuopus hyökkää yllättäen halaamaan kesken aamupuuhien. Tai hivuttautuu viereeni ja kiipeää ja käpertyy syliin kuin vaivihkaa. Esikoinen ei enää mahdu syliin mutta saman fleecepeiton alle mahdumme sohvalle ja haliakin välillä pitää. Ja huikata "sä oot mulle rakas". Jokainen äiti tietää nämä tunteet. 

***

Arjen sankari. Kuulkaapa, minä väitän ihan pokkana, että minä olen. Rakastan arkea. Tasaista, soljuvaa, yllätyksetöntä arkea. Tämä oli yksi suuri ero minun ja kuopuksen isän välillä - ja myös osasyy eroomme. Emme löytäneet tasapainoa touhuamisen ja olemisen välillä. Minä ahdistuin vauhdista ja vaarallisista tilanteista, siitä, ettei ollut rauhaisaa yhteistä aikaa. Hän taas pitkästyi kuoliaaksi kun minä nautin pelkästä olostelusta. Loppuaikana minulla oli sellainen olo, että asun rautatieasemalla. Kaikki vain risteävät, kukaan ei asetu. Nyt koti on koti ja minulle ihana rauhansatama. Se on todella tärkeää. Ja nyt voimme kumpainenkin toteuttaa näitä puolia itsessämme ilman, että suhde tai toinen osapuoli kärsii. Nyt kun kuopus saa menoa ja meininkiä isällään riittämiin voin entistä paremmalla omallatunnolla olla ja elellä tappavan tasaista arkea täällä päässä. Että säilyy tasapaino. Win-win!

P.S. Tämä arjen sankari pääsee taas tänään töihin. Eilisen katastrofin jälkeen on vähän työmotivaatio hakusessa, mutta kyllä se taas siitä, kun saa kupin kahvia eteensä ja voi istahtaa ihanien kollegoiden kanssa parantamaan maailmaa.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

V on tyyleistä toimivin

Tai sitten ei...

mutta nyt alkaa vitutuskäyrä vedellä sellaisissa korkeuksissa että täytyy taas avautua. Ei se, että vesi kotona on jo toista viikkoa käyttökiellossa, eikä sekään, ettei sillä kuulemma saisi edes pestä enää. Ei. Vaan työasiat, lomalla. Jouduin yhden vapaa-ajan asian vuoksi avaamaan työsähköpostin ja se oli kamala virhe. Virhe, virhe, virhe. Löysin sieltä työterveyshoitajamme laatiman muistion, jonka ohessa nimenomaisesti luki, että sitä ei saa jakaa edelleen ilman minun erillistä lupaani. Nyt sen oli teknisen puolen päällikkö lähettänyt ainakin kolmelle ulkopuoliselle ihmiselle. Ei saatana sanon minä!




Edellisen kerran näimme kokouksessa jossa tämän sisäilmaprosessimme naurettavaa tiedotusta hoidettiin oikein kuuden miehen voimin. Harmi vaan, että se tuli vasta remontin jälkeen, myöhässä ja sanelupoliitiikalla tyyliin tulemme torstaina kello 9. Ei mitään väliä, vaikka minulla oli muuta sovittua ohjelmaa juuri silloin. Ota tai jätä. Siinä kokouksessa samainen päällikkö esitti maireaa ja empaattista: "teemme voitavamme, ei se ole helppoa, että joutuu olemaan etätyössä". Periaatteessa tuon olisi voinut ottaa ihan positiivisenakin viestinä, jollei samainen mies edellisellä kohtaamisellamme olisi mesonut minulle pää punaisena, että "tämän enempää emme tule ikinä tiedottamaan" ja "kyllä on ihme touhua", kun pyysin tietoja ilmanvaihdon tilasta. 

Ja nyt hän siis levittelee terveydentilaanikin koskevia tietoja ihan tuosta noin vaan kielloista välittämättä. Pää räjähtää! En tiedä onko se piittamattomuutta, vittuilua vai osaamattomuutta, sitä, ettei hän ymmärrä tekevänsä väärin tai hoksannut selvällä suomenkielellä kirjoitettua huomautusta muistion luonteesta. Suututtaa joka tapauksessa aivan vietävästi. Tiedän, että kaikki tämä olisi helpostikin virallisen valituksen arvoista toimintaa, mutta näin pienessä kunnassa ei oikein tee mieli lähteä sille tielle. Siispä puhisen täällä teille voimatonta raivoani ja koitan rentoutua ja lomailla vielä tämän päivän. Sitten katsotaan mitä tapahtuu.


***

Juhla. Kuopuksen versio asiasta. Presidentin virkaanastujaisjuhla: "Suomen presidentti on juuri tulossa Suomen presidentiksi, kun hän lyö (valo)miekalla kikuleihin." Sitten dramaattinen heittäytyminen lattialle miekka jalkojen välissä, armotonta kiemurtelua ja voihkintaa. Saulille vaan terveisiä!