Vähän tarkemmin viikonlopun ihmiskokeesta. Pakkasin tosiaan lauantai-iltapäivällä taittopatjan ja muut yöpymisvälineet matkaan ja hurautin keskustaan. Todella keskustaan. Nautin tutuista kylänäkymistä vähän yläviistosta katsottuna. Asunto on todella valoisa ja avara, ikkunoita on moneen suuntaan ja sillä tavalla sopivasti, että vaikka olohuoneen jakaisi, olisi sekä kuopuksen puolella että olohuone-keittiön puolella omat ikkunansa. Lisäksi ihastuin tietysti siisteyteen ja uudenkarheuteen. Uutuuttaan kiiltävät kodinkoneet ja tasot keittiössä näyttivät kieltämättä aika ihanilta ja houkuttelevilta. Näin jo silmissäni kahvinkeittimeni ja esikoisen vedenkeittimet siellä sulassa sovussa... Lisäksi säilytystilaa oli valtavasti sekä keittiössä että muualla.
Asetuin taloksi, sijasin itselleni pedin makuuhuoneeseen, jonka sai sälekaihtimilla pimeäksi. Sitten kaivoin esiin maalarinteipin ja muistiinpanovälineet. Sijoittelin huonekalut paikoilleen ja edelleen näytti aika hyvältä. Saisimme kaiken oleellisen mahtumaan ja olisi siti aivan mukavan näköistä. Eniten minua ilahdutti, että kuopuksen huoneeseen mahtuisi hyvin sekä sänky (1) että minun vanha rakas työpöytäni (2). Kirjahylly toimisi tilanjakajana ja siihen voisi kiinnittää olohuoneen puolelle kankaan peittämään näkymää aina sotkuiseen kuopuksen valtakuntaan ja vähän esteettisistä syistäkin. Myös ihan kiinteä väliseinä tai liukuovisysteemi voisi tulla kyseeseen. Hmm, tähän asti kaikki hyvin ja täytyy sanoa, että tunnen jonkilaista perverssiä tyydytystä ajatuksesta, että mahtuisin kahden pojan ja kahden pupun kanssa alle 60 m2 asuntoon! Meillä olisi kaukolämpö nykyisen öljylämmityksen sijaan ja voisin luopua autosta. Sisäinen hiilijalanjälkipoliisini huutaa huraata.
Sitten miinukset: oppisinko vielä kerrostaloasukiksi? Olen niin tottunut täällä syrjäisen sijainnin rivitalon päädyssä, että on hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Tuolla kuului, luonnollista kyllä, sekä kylän että talon naapurien elämän äänet. Ei häiritsevänä, mutta kuuluivat kuitenkin. Parvekkeelle mahtuisi pieni pöytä ja pari tuolia. Amppelikin, mutta omaa pihaa se ei kyllä korvaa. Omaa saunaa ei siis olisi, mutta saunaosasto löytyy alakerrasta. Se on siisti ja toimiva, eikä saunavuoroista varmasti tulisi pulaa, koska saunattomia asuntoja talossa on vain viisi. Sitten se kaikkein oleellisin, eli kuinka siellä voin. En osaa vielä sanoa mitään varmaa, koska minun tuurillani jo lauantai-aamuna kotosalla herätessäni juili kurkkua ja korvaa. Tuolla nukuttuani olin vähän tukossa, poskiontelot ehkä tykyttivät ja kurkussa ja korvassa tuntui jotain, mutta en voi olla aivan varma tulivatko oireet asunnosta vai olisivatko tulleet joka tapauksessa. Ihmiskoe on joka tapauksessa syytä vielä toistaa.
Kävimme vielä eilen illalla paikanpäällä pähkäilemässä yhden erittäin pahasti altistuneen ystäväni kanssa. Tutkailimme ilmanvaihdon ja totesimme, että suodattimet pitäisi jo nyt vaihtaa. Ehdotan, että se tehtäisiin ennen syyslomaamme, ja ilmastointi säädettäisiin asumis- eikä tyhjilläänolotilaan hyvissä ajoin ennen kun yövymme siellä uudelleen. Lisäksi haluan puunata itse kaiken rakennuspölyn pois, joten näin olisimme tehneet kaiken mahdollisen ja sitten voisimme testata tuleeko oireita. Kuten eilen kerroin, pankinjohtaja on hyvin joustava ja ymmärtäväinen, joten luulen, että tämä onnistuu. Onnistuisiko muuten isossa kaupungissa ison pankin johtajan kanssa? Onpahan sitten katsottu loppuun saakka tämäkin kortti!