Eilen oli tunteikas päivä: kuopukselle ojennettiin kevätjuhlissa eskaritodistus. Varasin ison nipun nenäliinoja matkaan, koska minulla nyt on vaan tapana märistä joka ainoassa juhlassa jossa käyn. Pahin tilanne on tainnut olla esikoisen ala-asteen päättäneet kevätjuhlat joissa laulettiin Pekka Simojoen Jäähyväislaulu. Se, jossa toivotetaan turvallista matkaa. Olin jo kenraaliharjoituksissa itkenyt silmät päästäni ja varoittelin silloin viisi vuotiasta kuopusta, että saatan itkeä juhlissa mutta sitä ei tarvitse säikähtää. Kerroin hänelle, että aikuiset itkevät ilosta ja liikutuksesta, eivät pelkästään surusta tai kivusta, joten minulla ei ole mitään hätää mikäli purskahdan itkuun. Sen odottaminen olikin sitten hyvin jännittävää ja kuopus kysyi jokaisen laulun alkutahtien kohdalla minulta, että "nytkö sä äiti rupeat itkemään?" Se oli niin huvittavaa, että varsinaiset itkut jäivätkin sitten itkemättä vaikka silmäkulmat toki kostuivat.
Ja niin kostuivat kyllä eilenkin, kun laulettiin tämä:
Minun ystäväni on kuin villasukka,
joka talvella lämmittää.
Ja minun ystäväni on kuin niitynkukka
joka saa minut hymyilemään.
Ota kädestä kiinni tule kanssani rantaan,
vien sinut katsomaan,
miten aurinko laskee puiden taakse
ja saa taivaan punertamaan.
Minä olen vielä pikkuinen ja siksi tahtoisin
oppia tään maailman paljon paremmin.
Ja kun mä sitten joskus olen aikuinen
niin toivon että oppimasta koskaan lakkaa en.
Minun ystäväni on kuin villasukka,
joka talvella lämmittää.
Ja minun ystäväni on kuin niitynkukka,
joka saa minut hymyilemäään
Ota kädestä kiinni,
tule kanssani rantaan,
vien sinut katsomaan,
miten aurinko laskee puiden taakse
ja saa taivaan punertamaan.
Juhlistin sitten vielä vapaailtaani omassa tasokkaassa seurassani ja olin varannut itselleni mukavaa puuhaakin. Olen jo jonkin aikaa miettinyt aarrekartan tekemistä ja nyt tartuin toimeen. Askartelin illan ja valmista tuli. Ehkä tästä enemmän jossain toisessa postauksessa?
***
Pippuri. Googlasin Missä pippuri kasvaa ja löysin mielenkiintoisen artikkelin.