Sivut

torstai 30. toukokuuta 2013

Lakkaa korvissa

Tämä ei onneksi ole meillä normaali olotila, mutta tälle viikolle on kasautunut monenmoista reissua ja aktiviteettia. Ensin kuopus oli eskariretkellä lähikaupungin lasten teemapuistossa tiistaina. Hän silminnähden ryhdistäytyi aamulla auton penkissä kun muistutin, että menevät sinne bussilla ja muistelimme miten pitää käyttäytyä. "Se on vähän niin kuin olisi koulussa ja luokkaretkellä!" Iso juttu, ja paljon oli kerrottavaa iltapäivällä kun hain hänet kotiin. Tiistaina esikoinen taas starttasi kuopuksen isälle ja jäi sinne yöksi, kun hänellä taas oli keskiviikkona lähikaupungissa oma kouluretkensä.

Tämä oli ensimmäinen kerta eromme jälkeen, kun esikoinen oli yökylässä kuopuksen isän luona. Siis ensimmäinen kerta puoleentoista vuoteen. Ovat kyllä nähneet tasaisesti noin kerran kuussa yhden illan, mutta tuntuu, että tämä suhde vähän on jo "menetetty tapaus" vaikka hyvät välit heillä onkin. Ehkä tällainen silloin-tällöin-miehenmallikin riittää esikoiselle. Eilen olikin sitten koko poppoo koolla ja tein itselleni Rouva B:n kaalisalaattia ja ai että se oli maukasta. Kiitos reseptistä, oikein todella! Tosin minun on aina pakko vähän tuunata, ja heittelin sekaan jääkaapista myös hillosipuleja ja goudaraastetta. Nam! Syöminen on vielä vähän tuskallista ja toispuoleista, mutta sujuu silti. Kuopus taas raapii enää tuskin lainkaan, joten täältä noustaan.



Kesäiset korvikset, jotka löysin
tällä viikolla kirpparilta.


Tänään on kuopuksen eskarin kevätjuhla ja täytyy varata runsaasti nenäliinoja mukaan. Ruukaan aina vetistellä oikein kunnolla noissa tilaisuuksissa. Kuopus menee yöksi isälleen mutta viikonlopun hän on kotosalla, samoin alkuviikon, jonka lomailemme. Minä käväisen vielä ensi viikolla torstain ja perjantain töissä ennen kun Kreikan lomamme alkaa. Ihanaa ihanaa ihanaa! Ja onhan nämä säät hellineet täällä kotimaassakin viime aikoina, ei sen puoleen.


***

Uhrautuminen. Minä opettelin olemaan uhrautumatta jossain vaiheessa avioliittoamme. Sitä ennen olin vähentänyt omia menojani, tinkinyt omasta ajastani perheen ja parisuhteen vuoksi. Jossain vaiheessa tuli stoppi. Kun toinen ei siinäkään kohtaa tullut omalta osaltaan vastaan, meni elämämme ihan härdelliksi. Olen ennenkin sanonut, että tuntui, kuin olisin asunut rautatieasemalla. Kaikki vain tulevat ja menevät ja tiet risteävät, mutta kunnolla ei kohdata ja pysähdytä koskaan. Eihän siitä mitään tullut. Nyt minulle rauhallinen arki on voimavara ja nautin siitä todella. Aion jatkaa omannäköisen elämän elämistä vaikka tapaisin joskus minkälaisen miehenturjakkeen tahansa.

12 kommenttia:

  1. Parasta aikaa on juuri tuo loman odotus. Tietty lomakin, vaan odottamiseen tiivistyy vielä edessä oleva koko loma;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta! Minä olen odottanut tätä lomaa syyskuusta saakka kun varasin matkan ja rupesin säästämään. Itse loma on tietysti ihanaa, mutta vielä loman jälkeenkin riittää iloa kun muistelee.

      Poista
  2. Ihanat korvikset! :)

    Rauhallista elämää tarvitsee joskus jokainen kiireen ja tohinan vastapainoksi. :)
    Mukavaa torstaita ja loman odotusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa, tästä tulee mukava torstai.

      Ja korvikset on mulla just myt korvissa...

      Poista
  3. Korvikset nähdessäni ajattelin, että ne taitavat olla hyvin sinun näköisesi. ;)

    Lomaa odotetaan täälläkin. Vielä kolme (pitkää) viikkoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on minun näköiseni... oikein arvattu!

      Mulla on hassu loma alkamassa perjantaina, kun lomailen keskiviikkoon saakka ja teen sitten kaksi päivää töitä ennen Kreikan viikon mittaista lomaamme. Tämä johtuu siitä, että halusimme saada kuopukselle koko kesän hoidosta vapaksi. Mun lomat nyt on sitten miten sattuu pätkissä, mutta eipä tuo haittaa. Onpahan sitten aina lomaa edessäkinpäin ;-)

      Voimia lomanodotukseen sulle!

      Poista
  4. Kaikenmoisia tapahtumia, ihania juttuja ja lomaakin tiedossa ja ruuvit tallella. Eli kaikki melkoisen kunnossa. Mä käytän usein ihottumaan kuolleen meren suolasta tehtyä saippuaa, en tiedä onko apua mutta mulle on ollut apua. Oikein hyvää lomaa! Mulla alkaa vasta 15.7

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos saippuavinkistä, täytyy laittaa korvantaakse (vinkki, ei saippuaa...) koska tuo nokkosihottuma meinaa vissiin olla aika herkästi uusiutuvaa sorttia.

      Ruuveja keräillään lomalla ja nautitaan. Nauti sinäkin sitten kun se koittaa!

      Poista
  5. No meillon loma sitte lähes samaan aikaan, mulla kyllä kotimaassa ;-D
    -Et usko, mulla on aivan samanlaiset korvikset, laatikon kätköissä, nappimallina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo totta! Toisaalta olen kyllä tiennyt, että sulla on hyvä maku ;-)

      Mä jo niiiin odotan lomaa. Ja vaikka joudunkin ensi viikolla käymään to-pe töissä, on se melkein lomaa kun kuopus on isällään. Ja sitten lauantaina startataan Helsinki-Vantaalle ja sunnuntaina Haniaan!

      Poista
  6. Olen koukuttunut näihin sun säännöllisiin postauksiin. Onkohan tässä vieroitusoireet edessä sun loman aikana? Apua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule mä ajastan ihan sua varten postaukset lomallekin. On jo osa valmiina ja aiheet loppuihinkin, joten ei huolta. Kommentteihin vastaaminen vaan vähän viivästyy, mutta lupaan lukea ja vastata joka ainoaan!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana