Sivut

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Arkea ja juhlaa

On vähän apeutta ja alakuloa liikkeellä. Ja jaksamattomuutta. Liian moni päällekkäinen asia ja sitten jo meinaa se kuuluisa kamelin selkä katketa. Esikoinen on ollut huonossa kunnossa ja tälle päivälle jo lupasin, että ei tarvitse kouluun mennä. Poissaoloja on kertynyt vuoden aikana aika lailla ja koitinkin tässä ensi vuoden valinnaisainevalintojen yhteydessä rehtorin kanssa sopia keskusteluaikaa. Ei löytynyt ja tuskin nyt tässä enää loppukeväästäkään löytyy. Kuopuskin on ollut tarvitseva, tuli isältään jo lauantaina ja lähtee yhdeksi yöksi perjantaina. Tavanomaisesta poikkeava aikataulu ja pidempi väli aiheuttavat apeutta.


Mutta eiliset synttärijuhlat toki piristivät.


Tänään on toimialamme strategiaseminaari lähikunnassa. Se kestää koko päivän eikä minua suoraan sanottuna huvittaisi yhtään. Työmotivaatiokin on näiden kaikkien sisäilma- ja muiden juttujen vuoksi vähän hakusessa. Työpsykologilla käynnin matkakorvauksiakaan ei esimies ensin luvannut maksaa, mutta kun totesin kollegan toisesta hallintokunnasta omansa saaneen pois, lupasi vielä selvittää. Pieni asia, mutta kyllä säännöt pitää olla kaikille samat. Lisäksi minun logiikallani tuo olisi kyllä kokonaan työnantajan korvattava, jos kyse on siitä, että työhyvinvointia ja jaksamista lisätään työterveydestä saadulla lähetteellä. Ja kun taustalla on toimimaton tiedotus, kommunikaatio-ongelmat ja niihin väsähtäminen. Huokaus.

Turha kertoakaan, että vesitilanne se senkun vaan jatkuu. Uusimmassa tiedotteessa ei edes ollut enää arviota päättymisajankohdasta ja hyvä niin. Vähän sellainen Pekka ja susi -tyyppinen olohan niistä ilmoituksista on tässä matkan varrella tullut. Ensin sanottiin puhelimessa, että työt päättyvät viikolla 17. Sitten tiedotteessa kerrottiin, että 3.5 mennessä. Sitä seuraavassa lupailtiin loppua viikon 19 aikana. Pah. Anteeksi tämä ruikutus, joskus vaan meinaa kuppi mennä nurin. Tunnustan myös, että en ole ihan sataprosenttisesti jaksava ja läsnäoleva äiti silloin kun olen väsynyt ja ahdistunut. Eilen juuri havahduin kuopuksen taukoamattomaan puhetulvaan (kyllä, väsyneenä sekin rassaa) ja kuulin jotain kummaa:

"Äiti valo on vaarallista muuallakin kun valomiekassa. Voi saada auringonpistoksen ja apinan korvat."
"Mitkä?"
"Apinan korvat. Enkö mä saa hömpöttää enää?"




Toki tuo hento vehreys ulkona koittaa kovasti piristää, ja piristi se Suomen pelikin illalla.

***

Vastarinta. Tiedättekö sen tyypin, joka on kaikesta aina eri mieltä? Vähän niin kuin periaatteesta. Tai jos se joskus myöntelee, löytyy siltä sitten kotoa tai pihalta samanmoinen mutta uudempi, isompi ja parempi.

10 kommenttia:

  1. Kuopuksellasi on ihanat jutut, niin aidot - monesti lapsilla on! :)

    Joskus sitä on niin omissa ajatuksissaan, että huomaa vastanneensa vaikkei ole kuullut kysymystäkään. ;)

    Voimia! Onneksi kesä on juuri alkamassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tänään oli jo parempi päivä, saatte kuulla siitä huomenna. Ja aurinko tosiaan piristää.

      Minä kirjaan näitä kuopuksen sutkautuksia tänne siksikin, että itse muistaisin ne. Hauskoja ne ovat minustakin, välillä on naurussa tosissaan piteleminen!

      Poista
  2. Tämä on just se paikka missä saat ruikuttaa vapasti. Alkaa tuntua, että liikaa on sulla kaikenlaista pas..a, kun se vesitilann ei korjaannu. Minä hyppisin jo seinille.

    Koitahan jaksaa, saat yhden ylimääräisen pisteen kisaan, vaikka kaksi, lohduttaako? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rantakasvi, pisteet ja tsempit lohduttaa. Minäkin olen sitä mieltä, että ihan liikaa nyt annetaan yhdelle ihmiselle. Eilen oli ihan vähällä katketa kamelin selkä kokonaa. Tänään oli jo onneksi parempi päivä!

      Poista
  3. Kyllä tuon väsymyksen ymmärtää jokainen äiti. Ei ole teillä ollut helppoja aikoja tässä viime viikkoina. Toivottavasti vesiongelma nyt jo pian selkiytyisi. Ja kyllä ne matkakorvaukset mun mielestäni kuuluu työnantajan maksaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ehdottomasti samaa mieltä matkakorvauksista, mutta ei aina jaksaisi vaatia ja valittaa... No, kyllä tämä onneksi tästä taas, tämän päivän aurinko teki ihmeitä olotilalle. Ja kiitos myötätunnosta.

      Poista
  4. Kun turhan monta asiaa asettuu poikittain tielle, kyllä siinä on ihan normaalia tuntea olonsa väsyneeksi jossain vaiheessa. Mutta tuo vesiongelman jatkuminen alkaa olla jo epäinhimillistä. Eihän ihmisiä voi pitää löysässä hirressä iän kaiken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on aika hyvä sietokyky mutta kun oikein venyttää, tulee se raja vastaan. Eilen oltiin jo tosi lähellä. Tänään on jo parempi, onneksi. Teidän myötätuntonnekin auttaa, oikeasti!

      Poista
  5. Paina päälle vaan niiden matkakorvausten kanssa. Kyllä mun Kikin logiikalla ne kuuluu ehdottomasti työnantajalle :) Meidän sukisukimiehet peittivät jo reikänsä. Mun pitää varmaan mennä kyselemään, josko ne lähtisi sinne teillepäin jeesimään. On ihan uskomatonta miten teidän perhettä on tuolla vesiasialla kiusattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähetä ne sukusukimiehet tänne! Mä kuulin, että kuntamme suurikokoisin ja rumin yksinhuoltaja (sillä täytyy olla ihana luonne...) oli löytänyt miehen. MULLE KANS!

      Niin, teidän tsemppi auttaa ja lämmittää, nyt on jo parempi. Kerron työnantajalle, että mulla on Kikin mielipide takanani, Nolliksen lupa parkkeerata ja uusimpana lupa olla viherpiipertäjä. Eiköhän näillä asiat järjesty ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana