Puolikas huoli

Tai puolikas huolisyöppö... Löysin tuon ihanuuden kirpputoriltamme ja kissat ihastuivat siihen kovin. En kyllä aio sitä niille antaa vaan ottaa ihan itselleni. En tiedä oletteko kuulleet huolisyöpöistä, mutta ne ovat jalostetumpia versioita huolinukeista, joille voi kertoa huolet ja ne sitten katoavat. Eivät nuket siis vaan huolet.

Huolisyöppö syö surut ja huolet. Täällä on asia avattu hyvin, vaikka ko. kauppaa boikotoinkin...

Kuvassa vain puolikas, sattuneesta syystä!

Vuoden alku on kaiken kaikkiaan ollut positiivisempi, mutta jonkin verran pitää kyllä töitä tehdä, että sen saa pidettyä sellaisena. Niitä energiasyöppöjä välttää ja tehdä voimaannuttavia asioita. Ja olla rauhassa, itselle armollinen nyt, kun talvea ja pimeyttä kuitenkin on vielä ihan riittämiin jäljellä.

Ei huolia, ei murheita...

Kuopus menee viikonlopuksi isälleen, ja minä lainaan autoa esikoiselle. Se tarkoittaa kävelyhommia mikäli meinaan kirpparikahvilassamme käydä. Lukeakin aion. Minulla on kesken Joël Dickerin Stephanie Mailerin katoaminen, liki yhtä koukuttava kuin kirjailijan kaksi edellistä, Totuus Harry Quebertin tapauksesta ja Baltimoren sukuhaaran tragedia. Suosittelen!

Viimeiset lomapäivät

Aika ihana viikonloppu oli. Niin kuumaa, ettei juuri voinut tehdä mitään, niinpä chillailimme, söimme vadelmia ja kirsikoita, nautimme lämmöstä. Terassilla auringossa oli jopa minulle aivan liian tukalaa, mutta varjossa pystyi vallan hyvin lueskelemaan. Olen jäänyt koukkuun Sebastian Bergman -dekkareihin ja on ihana lukea niitä yksi toisensa perään. Yleensähän sitä joutuu odottamaan vuoden seuraavaa kirjaa tai suomennosta, mutta nyt, kun olen myöhäisherännäinen, voin ahmia kaikki tähän mennessä julkaistut perä jälkeen. 

Lauantaina sain päähäni, että pitää  saada vähän viiniä vielä toiseksiviimeisen lomapäivän kunniaksi ja ajelimme pienempään lähikaupunkiin sitä hakemaan. Pistäydyimme myös satamakahvilassa jäätelöllä; minun ensimmäinen (ja jos vanhat merkit paikkansa pitävät myös viimeinen) pallojäätelö tänä kesänä. Kahvin kanssa oli pakko ottaa porkkanakakun makuinen. Nam!

Kotona herkuttelimme tortilloilla, illalla, koska päivällä ei tee mieli lämmintä ruokaa. Tosin minun tortillani ei ollut edes lämmin, söin sen runsaan salaatin ja savulohen sekä hummuksen kanssa. Toimi aivan älyttömän hyvin!

Eilen oli vähän lauantaita viileämpää - jos nyt 29 astetta voi viileäksi kutsua - ja jotain jaksoi jo tehdäkin. Muun muassa nakata kuopuksen junalle ja pistäytyä pyöreitä täyttäneen äidin luona. Ilta meni makkaria viilentäessä ja unta odotellessa. Olen minä vielä kyllä aivan hullussa kesärytmissä.

Mutta nyt töihin, lyhyistä unista huolimatta. 

Vähän lohduttaa, että ajatus on tehdä tämä viikko töitä ja sitten vielä ensi viikolla huilata alkuviikko.(ma-ke). Kuopuksella alkaa koulu torstaina, mutta hän tulee kotiin onneksi jo lauantaina. Rupeamme kääntämään unirytmiä järkevämmäksi ja otamme rennosti vielä hetken ennen kuin arki alkaa. Pehmeällä laskulla toki. Kummallakin!

Kivikuvaelma

Edellisessä postauksessa kerroin, että lähdimme mökiltä vähin äänin puolen yön jälkeen, koska emme kestäneet hyttysiä. Ei ollut pakko. Oli mahdollisuus hilpaista kotiin. Hyvä niin. Seuraavana päivänä, juhannuspäivänä, menimme kuitenkin vielä takaisin tarkastamaan paikat, muka siivoilemaan ja samalla vähän taas heitimme tikkaa ja grillailimme kesäkeittiöllä. Tällä kertaa ne syömättä jääneet maissit ja (kuopus) vähän makkaraa. Minä tein lisäksi pyttipannua edellispäivältä jääneistä potuista, sipulista, ruohosipulista ja munista. Kahvitkin keittelin ja ylijääneellä vedellä tiskasin sitten käyttämämme astiat. 

Kun selitin kuopukselle, kuinka ennen vanhaan näin tehtiin ruoka, puuhellalla, ja samalla lämmitettiin pesuvedet, tuli jotenkin taas se oma unelma esiin. Haluaisin sellaisen majan, jossa olisi puuliesi ja leivinuuni. Yksi takka/pönttöuuni myös. Lämmittäisin niillä, hyödyntäisin myös ruoanlaitossa ja tiskaamisessa sivutuotteena kätevästi tulevaa kuumaa vettä. Eläisin mieluusti askeettisemmin, sitten kun olen itsekseni ilman lapsia. Voi kun se toteutuisikin joskus!

Juhannuslukemisena minulla oli Liane Moriartyn Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista ja pidän ainakin tähänastisesta - on vielä kesken - aivan kuten olen tykännyt kaikista hänen edellisistä kirjoistaankin. Voin siis suositella näitä kesälukemiseksi!

Eivät ole sarjaa tai sukua keskenään,
joten voi lukea missä tahansa järjestyksessä!

Matkalla mökille oli pakko pysähtyä kuvaamaan maanläheisempi ja rouheampi versio päällekkäin kasatuista kivistä.

Rentoa viikkoa  toivottelen teille, minulle tämä on viimeinen ennen kuukauden kesälomaa. Aika mahtavaa!!!

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää

Kuopus pomppi sunnuntaina trampalla kaverinsa kanssa ja minä päätin valmistaa itselleni iltapäiväkahvit. Aika leppoisaa.

Paitsi että kun olin kantanut tarjoittimen terassille ja kuvannut sen kaveri lähti käymään syömässä kotona ja kuopus totesi, että hänelläkin olisi nälkä. Ja hyvä kohta syödä samaan aikaan toisen kanssa, kun oli tarkoitus jatkaa temppuilua. Jep. Olihan se. Tavallaan. Mutta pois minun ihanasta kahvihetkestäni. Grr!

***

Töissä koitan näyttää iloista naama vaikka taustalla on sen sortin työahdistus, ettei paremmasta väliä. Muutoksia, isoja juttuja, organisointia ja paljon avoimia asioita. Nämä tulevat jopa kotiin, uniin, öihin. Lähinnä koitan hengitellä ja olla ajattelematta. Ja töissä näytän iloista naamaa...


***

Tuo ylemmän kuvan kirja on luvussa nyt ja vaikuttaa hyvältä. Sitä oli myös tämä alempi, Tulenarkoja asioita. Siinäkään kaikki ei - todellakaan - ole sitä miltä se näyttää. Suosittelen. Molempia.

Lisää kirjasta täällä

P.s. Mietin pitkään kuinka tuo sukunimi lausutaan. Vastaus löytyi kirjailijan kotisivuilta: (It's pronounced "-ing.")

Kukkutimurusia ja vappua

Olen ennenkin kirjoittanut Kukkutimurusista. Klik. Klik. Jos olet kuin minä, ettet jaksa klikata linkkejä, kertaan lyhyesti mistä on kyse: Kukkutimuruset ovat pieniä iloa tuottavia asioita, joiden mukaan myös Leena Erkkilän ihana lastenkirja on saanut nimensä. "Kukkutimuruset ovat asioita, joita keltamekkoenkelit keräävät säkkiinsä ja tyhjentävät tuikeitten ihmisten iloksi. Asioita, joille voi hymyillä, nauraa, asioita, joista voi kiittää ja riemuita."

Näitä olen nyt koittanut kerätä, ettei mieli olisi niin musta. Yllättävän helposti niitä löytyy:

- leskenlehdet, pienet auringot, tietysti. Ja lähikaupungissa eilen bongasin ensimmäisen voikukankin

- matkalla sinne koivut vihersivät. Ihan oikeasti! Täällä maalla tai ainakin minun pihallani hiirenkorvat vielä odottavat puhkeamistaan, mutta ei se kauhean kaukana enää ole. Vähän vettä ja sitten taas lämpöä, niin eiköhän se siitä! Koivujen viherrys eilisellä matkalla sai kyllä sydämen melkein pakahtumaan: on se kevät ja kesä ihan varmasti sieltä sen perään tulee!

- joutsenet eilisellä matkalla. Ensimmäinen pariskunta näytti vain ns. parhaan puolensa ts. oli etsimässä ruokaa pohjasta ja näin ainoastaan kaksi valkoista pyllyä pyrstöä. Seuraavat sentään uivat kaulat pitkällä ja viimeiset sitten ojentelivat itseään jään reunalla, joten näin nämä koko komeudessaan. (Miten ihmeessä ne ikinä pysyvät ilmassa, nuo jätit?!?)

- hyvät biisit ajomatkalla ja kuopuksen kummallinen huumori. Se, jota ei vaan voi selittää.

- Lidlin alle kolmen euron silmänympärysvoide, jolla on natrue -sertifikaatti. Jee!

- vappu ja ilmapallot katossa. Kuopus halusi välttämättä sähköistää nuo minun hiuksissani ja tuntui, etten vielä tänäänkään saanut tukkaa asettumaan, niin pystyssä ja sähköinen se oli. Sitten se tälläsi itsensä sohvalle noiden alle nukkumaan ja odotti, että putoavat yöllä hänen päälleen, koska - no, miksi ei? Minun äitifilosofiani on yksinkertainen: ennen kun sanot ei, mieti miksei. Jos asia ei ole vaarallinen tai sopimaton, voi sen hyvin usein toteuttaa. On muuten toiminut tosi hyvin ja meillä tehdään vähän omituisia juttuja tämän tästä!

Mutta hyvää vappua, niin oudoille kuin normaaleillekin!

Kala kuivalla maalla

Nuo aurinko ja lämpö tekevät minut niin onnelliseksi! Jäätkin jo järvestä humpsahtavat päivänä minä hyväänsä ja lumi on kasoja lukuunottamatta sulanut. Krookukset pihalla kukkivat ja tulppaanit puskevat lehteä. Trampoliini saatiin kuopuksen kanssa kaksin talven jäljiltä taas käyttökuntoon, naapurin mies kävi vain parempien työkalujen kanssa kiristämässä ruuvit. Trampasta siis. Nyt tuolla par aikaa pompitaan, ja tätä tää tulee olemaan. Ihanaa. 

Mulla ihan naamaa kiristää vaikka laitoi aurinkorasvaa. Vichyä kuluu ja terassilla on ihana lukea. Sitten kun saadaan vielä vähän näkösuojaa ts. kun aronia tekee lehden, niin alkaa olla aikalailla täydellistä. Minä tykkään neljästä vuodenajasta, mutta totisesti annostelisin niitä vähän toisin!

Terassia oli ihana laittaa, ja samalla kun hain kukan (joka taitaa tuoksua liian voimakkaasti minun nokkaani) kaupasta, nappasin matkaan myös minulle tulleen yllätyspaketin, josta paljastui kala. Ihailin kommenttiboksissa RH:n tekemää ensimmäistä ja sain ihan oman. Kyllä nyt kelpaa tuossa istuskella ja nautiskella! Tosin tuossa kuvassa kala ei näy ihan kokonaan, kun sekä ikkunassa että terassin seinässä oli niin rumat sotkut, että oli pakko rajata ja kellauttaa kuvaa vähän vinoon. Pestä en vielä ehtinyt 😉.

Huomiselle, ylihuomiselle ja lauantaille oli luvattu vielä lämpimämpää, joten otetaan tästä nyt kaikki irti, vai mitä?

Draamaa sohvalla

Höpöhöpöpäivitykset jatkuvat. 

Hampsteri käväisi sohvalla ja tapasi Kössin. Pidempään minua seuranneet muistanevat tämän oranssin maasian. (Näyttäisi muuttaneen meille melkein viisi vuotta sitten: klik. Kössi seikkailee myös mm. täällä ja täällä.)

Tällä kertaa Kössi sai köniinsä hampsterilta (no, hampsteri siis oli kuopuksen kädessä kainaloista kiinni pidettynä ja vispasi jaloillaan kuin Aku Ankka -sarjakuvissa konsanaan, ja osui koivillaan suoraan Kössin kuonoon). Kössi oli vähän möksällään yhden illan. Ymmärrän kyllä.

Sitten hän rupesi tutkailemaan tilannetta ja tutustui kirjallisuuden avulla vastustajaansa.

Ihana kirja!

Lopputulema oli, että Kössi jätti meille lapun.

 

Rauha maassa ja ihmisillä ja maasioilla hyvä tahto!
Ja hanspereilla varmaan myös, vaikka ne lienevät autuaan tietämättömiä aiheuttamastaan hämmingistä.

Olkoon vuosi 2019

...kirjaisa?

Aloitan uuden vuoden lukuvinkillä. Joululomalla tuli luettua kirja jos toinenkin, sekä minun että kuopuksen. Yhtenä päivänä sohvapöydällä oli sointuva kattaus:

Kuopuksen kummitädin joululahja pojalle oli leffakäynti. Sen jälkeen hän innostui lukemaan käsikirjoitusta. Minä taasen nappasin pitkän loman varmistukseksi kirjastosta vähän kaikkea. Tuon Santopolonkin kirjan tietämättä siitä mitään. Kun liki kaikki muu oli luettu, aloitin iltalukemiseksi tätä - koska eihän ihminen nyt voi mennä nukkumaan jos ei edes hetkeä lue jotain, ihan mitä vaan - ja kello oli puoli neljä aamuyöllä kun laskin sen käsistäni.

Jos olet höpöhöpön ystävä, voin suositella tuota. Se oli lälly, muttei (minulle) liian, arvattava, muttei liian, riipivä mutta elämänmakuinen samalla.

Vähän niin kuin oikea elämäkin.

Toivotaan tälle vuodelle kirjojen lisäksi iloa ja valoa. Vähän parempaa rahatilannetta ja terveyttä. Kiitos!

Pitäisi ehtiä lukea

tämä kirja:

Löytyi varaston hyllystä kun pengoin siellä.

Lisäksi tilausta olisi myös mielenrauhalle ja optimismille.

Höpöhöpöä ja horrostelua

Joskus sitä vaan tietää jo kirjan kannesta, että tulee tykkäämään siitä. 

Tai nimestä, tässä tapauksessa.

En ole tuota vielä lukenut, se on yöpöydällä iltaa odottamassa, mutta olen aivan varma, että se on juuri oikeanlainen kirja tähän hetkeen. 

Nuo oranssit tuikkukipot löytyivät kirpparilta yhdellä eurolla kahdeksan satsi. Syksy on tulossa, valoa, ja etenkin kynttilän valoa tarvitaan.

Muutenkin olen tehnyt viime aikoina kirpparilta hyviä ja edullisia löytöjä. Ystävälle löytyi joululahja, toisen lapselle synttärilahja ja itselle vielä tällainen höpö söpö turhake:

minulla on eri kauppalista arkiostoksille ja kaupunkiasioita varten kerään toiselle paperille sieltä tarvittavia asioita. Sitten, kun on niitä enemmän, voi ajella lähikaupunkiin. Kuten näkyy, vielä ei tarvitse. Tuo hiirenloukku maksoi 0,10 €, ja onneksi hiirikin on vielä elossa.

Hassua, miten nää viikot kuluu. Nyt on jo keskiviikko ja huomisen iltavuoron jälkeen minulla alkaisi taas viikonloppu. Kuopus on ollut vähän puolikuntoinen ja jäi tänään kotiin. Tein siksi lyhemmän päivän ja jotta saan tunnit täyteen, saatan perjantainakin poikkeuksellisesti pistäytyä työmaalla. Sillä oletuksella, että lapsi on jo terve ja sitä pitää kuskata koulutaksiin. Muuten me vaan nukutaan ja olla öllötellään. 

Niin kuin tuntuu, että muutenkin teemme. On vähän sellainen horrosteluvaihe menossa. Syksyn harrastukset eivät vielä ole alkaneet, elimistö ei ole tottunut työaltistukseen loman jälkeen ja uudelleen alkanut arki vaatii vähän enemmän voimia.

Voi auringonkukka!

Minulle tuli mieleen ihanan Marikan keittokysymys, kun luin tämän pätkän viimeisimmästä iltasatukirjastani (minä siis luen pääasiassa iltaisin nukkumaan mennessä, paitsi silloin, kun kuopus on isällään, silloin saatan lukea aamusta iltaan tai vaikka illasta aamuun, jos niikseen tulee):

Haa-haa. Minä halveksun arkitodellisuutta ilman kirjojen suomaa eskapismia ja välinpitämättömyyteni kotitaloustöiden suhteen on suorastaan eeppistä. Olen selvästikin totaalisesti tämän vahingollisen harrastuksen mädättämä!  

Pätkä on Jenny Offillin kovasti kehutusta Syvien pohdintojen jaosto -kirjasta, joka oli kyllä erilainen lukukokemus. Voin suositella. 

Viikon alku on vierähtänyt syvissä vesissä mukavasti, olemme omaksuneet kohtalaisen rytmin työ- ja kouluarkeen. Hommat rullaavat jo kohta vanhaan malliin, mitä nyt minulla on jonkinlaisia käynnistymisvaikeuksia. Oireilen töissä, olen aika väsynyt iltaisin ja motivaatiota saa raapia kasaan aamuisin. Mutta kyllä se tästä. 

Piristykseksi oman pihan ensimmäinen auringonkukka. Lisää on tulossa. 

Eikös sillä jo vähän jaksakin taas eteenpäin? Ainakin perjantaiaamuun, jolloin alkaa sekä viikonloppu että lapsivapaa.

Lomalla viimeinkin

voi ottaa iisimmin...

Jep, pahimmat menovipinät on kuopus saanut taas isänsä kanssa taltutettua joten meille on jäänyt vain tämä loikoiluosasto. Sopii mulle. 

Totta puhuen on tässä vähän puuhattukin; auto oli pakko katsastaa remontin jälkeen lähikaupungissa ja samalla reissulla päätin sitten tehdä selvää lopuistakin lomarahoista. Mietimme kotona mitä kaikkea syksyä varten tarvitaan ja lähdimme listan kanssa matkaan. Kuopus osti omilla rahoillaan uuden pelihiirimaton ja minä sitten hänelle repun ja verkkarit. Olipa muuten fiksu aika ostoksille: oli alet, ja syksyn uutuudet eivät vielä olleet tulleet, joten hinnat olivat enemmän kuin kohdillaan. Haimme myös kirjastosta pari varausta ja hoidimme ruokaostoksia. Juomaakin katson ansainneeni. 

Kaikkineen reissussa meni tunti jos toinenkin ja kun pääsimme kotiin, säntäsin heti terassille eväineni. Kuopus oli syönyt jo kaupungissa. Ihan hurjaksi heittäydyin ja join koko pullon itsekseni.

Nyt voimme sitten taas hyvällä omallatunnolla olla vaan ja öllötellä. Sovitaan muutama kaverivierailu, lueskellaan, pelaillaan ja katsotaan jalkapalloa vielä kun sitä on tarjolla. Niin, ja minä tietysti käyn kirpparilla oikomassa tavaroita ja toiveikkaana katsomassa josko kauppa olisi käynyt. Ensi viikolla täytyy laittaa kaikki sitten isoon aleen, koska nyt saa kyllä loppua tämä kirpparitouhu. Johan tätä on vuoden aikana aika monta kertaa tehtykin. Lisäksi lempikirpparilla on meneillään myllerrys, kirpparipöytien ehdot muuttuvat aika lailla, eivätkä suinkaan parempaan suuntaan. Pelkään pahoin, että koko touhu on katkolla tämän vuoksi, mutta toivotaan, että olen väärässä.

Niin tai näin, nyt nautitaan.

Pieni elämä, uusinta

Jostain syystä blogger julkaisi kaksi kirjoitusta hyvin lähellä toisiaan - lienenkö vahingossa ajoittanut toisen - joten päivitänpä Pienen elämän tilanteen, koska sain sen loppuun.


***

Minulla on sellainen.

Käyn töissä, koitan tulla osa-aikaisella palkallani toimeen ja hoitaa lapseni yksinhuoltajana niin hyvin kuin vain ikinä pystyn. 

Mutta eipä tämä ole mitään verrattuna tähän Pieneen elämään:

Täytyy sanoa, että mikään kirja ei koskaan ole mennyt näin ihon alle. 900 sivua tutkiskelua siitä, mitä huono lapsuus voi tehdä ihmiselle. Sana huono on tässä yhteydessä vuosisadan understatement. 

En ole koskaan elänyt unissani mitään kirjaa herätäkseni sitten kolmelta lukemaan jatkoa. Ja taas, kuudelta, kun uni sekavana ja epätoivoisena tuli, siihen sekoittui todellisuus, tuo kirja ja vielä joku muu. Päivisin on ollut itseinho, sama(nkaltainen), kuin päähenkilöllä, vaikka omassa taustassa ei ole mitään lähellekään yhtä raflaavaa. 

Toisin sanoen ihan kauhea kirja. 

En voi suositella tätä kenellekään, joten omalla vastuulla, ystävät!

***

Ja nyt, kun olen lukenut sen loppuun, olen hengästynyt, mietteliäs, kummissani. Mitä nyt pitäisi ajatella? Loppu jätti seesteisemmän olon kun minulla oli tuota päivitystä kirjoittaessani. Nyt, ehkä, jopa, voisin harkita kirjan suosittelemista, jollekulle.

Huhhuh, täytyy silti sanoa, että olipahan kokemus. Nyt on tartuttava johonkin hyvin kepeään, helppoon ja liki hilpeään. Mitähän se voisi olla?!?

Kirjanselkärunoja

Olin taannoin koulutuksessa, jossa näistä puhuttiin. En löytänyt oikeaa nimeä päästäni ja googlasin. Tässäpä vaikka artikkeli aiheesta. Minun runoni ovat lyhyitä, koska kirjahylly on aika tyhjillään. Täytyy joku kerta tehdä töissä, siellä piisaa materiaalia. Voisikohan näistä tehdä ihan näyttelyn? Pyytää asiakkaitakin tekemään?

eroottissävyinen

Tämä on oma suosikkini

Tehkää tekin!

Pieni elämä

Minulla on sellainen.

Käyn töissä, koitan tulla osa-aikaisella palkallani toimeen ja hoitaa lapseni yksinhuoltajana niin hyvin kuin vain ikinä pystyn. 

Mutta eipä tämä ole mitään verrattuna tähän Pieneen elämään:

Täytyy sanoa, että mikään kirja ei koskaan ole mennyt näin ihon alle. 900 sivua tutkiskelua siitä, mitä huono lapsuus voi tehdä ihmiselle. Sana huono on tässä yhteydessä vuosisadan understatement. 

En ole koskaan elänyt unissani mitään kirjaa herätäkseni sitten kolmelta lukemaan jatkoa. Ja taas, kuudelta, kun uni sekavana ja epätoivoisena tuli, siihen sekoittui todellisuus, tuo kirja ja vielä joku muu. Päivisin on ollut itseinho, sama(nkaltainen), kuin päähenkilöllä, vaikka omassa taustassa ei ole mitään lähellekään yhtä raflaavaa. 

Toisin sanoen ihan kauhea kirja. 

En voi suositella tätä kenellekään, joten omalla vastuulla, ystävät!

Niin, ja minulla on vielä loppuratkaisu lukematta...

Nyt on juhlat juhlittu

Olipas  juhlaviikko!

Tässä päivänsankari koristelee mokkapalalevyä,

joka sekin tehtiin yhdessä

Ensin juhlittiin torstaina kuopuksen kaverisynttäreitä koulukamujen kanssa. Perjantaina sitten entisten luokkakaverien kera. Ja tänään vielä tietysti äitienpäivää ja vähän kuopustakin äitini, hänen miehensä ja esikoisen kanssa.

Ehdin minä onneksi jossain välissä istahtaakin ja nauttia upeista ilmoista terassilla. Siinä kelpaa muuten nyt varsinkin oleskella, kun sain kalusteet ja kuninkaallisen katokseni valmiiksi. Alun perin oli ajatus, että esikoinen tultuaan ulottuvampana auttaa - se on ollut aina perinteinen "äitienpäivälahja" - mutta lauantaina jotenkin homma rupesi huutelemaan ja olihan sitä sitten keikuttava pöydän päällä, tosin ensin piti ruuvata siihenkin jalat kiinni. Tiukkaan. Hyvä tuli!

Kas näin

ja näin!

Urakan jälkeen soin itselleni vaatimattoman välipalan ja pienenpienen lasillisen valkoviiniä

Kuninkaalliseen tyyliin
- ja tuo kirja on kyllä aika huikea.

Esikoiselle keksin sitten kyllä muita hommia...

Toivottavasti teillä oli ihana äitienpäivä myös!

Teemaväri

Tuo edellisen postauksen kevään sinapin kummallisen pilaantuneen oliivin vihreä, tai ylipäätään vihreä, ei ole ollenkaan minulle tyypillinen väri, mutta olen silti jo ehtinyt ostoksiani testata ja ulkoiluttaa. Liivi ja väri toimii mustan fleecetakin kanssa mainiosti. Sattuipa sitten niin, että samaiselta kirpputorilta löytyi vielä kevättakkikin samaa sävyä hintaan 2€. Naapurin rouva myös sattumalta toi tuliaisiksi samanvärisen kynttilän. Kai minä nyt sitten vaan opettelen tuon värin kanssa pärjäämään? Hyvällä alulla jo olen.

Kuvassa oleva kirja on Jukka Itkosen Sorsa norsun räätälinä jonka luin viikonvaihteen aikana. Aivan hillitön opus, joka loksautti kyllä leuan useampaankin otteeseen ja herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia. Kuten voiko lasten kirja olla sienipäissään kirjoitettu? No ei, mutta käsittämättömän hauska se joka tapauksessa on. Suosittelen  kaikille lapsenmielisille!

Eilinenkin vapaa meni kyllä mukavissa merkeissä, ja illan suussa kuopus tuli kotiin. Sai jo tullakin, nyt alkaa arki. 

Loppuviikko vilahti mukavasti

Ystävänpäivänä käytiin kuopuksen kanssa kirpparikahvilamme bingossa. Minä voitin hannatädin kakkuja ja kuopus pannulapun. Teimme vaihtokaupat ja olimme molemmat tyytyväisiä. Eilen piti herätä viideltä katsomaan Suomen jääkiekkopeliä. Muuten en olympialaisia ole juuri jaksanut seurata. Kohta on viikon työt tehty, tänään karkaan katsomaan seuraavan jääkiekko-ottelun.

Poikkeuksellinen viikko siinä suhteessa, että oli töitä tiistaista perjantaihin, sisältäen mm. kuopuksen koululla e-kirjaopetusta. Onpas ihan hauskaa välillä tehdä jotain uutta. Koko kansa lukee e-kirja -kampanja jatkuu vielä reilun viikon. Oli ihanaa, kun koulut tarttuivat tarjoukseen. Kuopuksen opettaja on mainio näissä uusissa oppimisympäristöissä ja laitoin hänelle jo syksyllä viestiä tästä tulevasta tapahtumasta. Samaan syssyyn esittelin toisellekin luokalle heidän koulussaan miten e-kirjoja luetaan. Eilen kuulin, että lapset olivat innostuneet valtavasti ja lukeneet jo vaikka mitä! Vaikka me vanhemmat usein kaivataan sitä ihan fyysistä kirjaa, niin uudella sukupolvella on näemmä uudet kujeet. Yksi tunti on  vielä tulossa ensi viikolla täällä kirkonkylällä. Jospa näin tosiaan saisi vaikka niitä poikia(kin) innostettua lukemishommiin?

Kirjasta tietoa täältä

Täytyy koittaa omaakin vähän patistaa kirjojen pariin viikonvaihteen aikana. Minua odottaa kuvan kirja, joka vaikuttaa kuvauksen ja takakansitekstin perusteella varsin mielenkiintoiselta. Mitään erikoista ohjelmaa ei ole suunnitteilla, katsotaan mitä  tapahtuu ja minne nenä näyttää. Esikoinen pyörähtää tänään sen verran, että lainaa autoa yhden yön seudun verran. Aika kotikeskeinen alku siis, aavistelisin.

Mutta nyt, hyvää viikonloppua!

Suht viileetä

Coolia suorastaan.

Ei elomme kuopuksen kanssa, tai minun olemukseni ja olemiseni, ainakaan lapsen mielestä, vaan ilmanala tänä aamuna. Pakkasmittari näytti työmaalle tullessa -27 astetta. Hrrr! Ihanasti Pösö silti hurahti lämmittämisen jälkeen käyntiin ja kuskasi meidät mukisematta kylille.

Parin päivän päästä on sitten sääennusteen mukaan plusasteita. Päättäisi jo!

Minäkin olen päättänyt. Nimittäin jatkaa sellaiseen malliin, kun itsestä tuntuu hyvältä. Välillä syvällisemmin, välillä pinnallisemmin. Ja vaikka seuraavassa taas on kirjoja, ei tästä ole tulossa mitään kirjallisuusblogia.

Nämä nimittäin saivat minut kiukkuiseksi kun eilen niitä selasin. "Vain omat ajatuksesi ovat onnen esteenä... jne". Juupa juu. Jossain mielenhäiriössä tilasin kirjakerhosta itselleni joululahjapaketin, johon nuo sisältyivät. Jossain toisessa mielentilassa saatan niitä arvostaakin, mutta nyt ei ollut se kohta. Ehkä jo huomenna?

Tämä elo nimittäin rauhoittuu ja kevenee ainakin siltä osin, että saimme jonkinlaisen sopimuksen aikaiseksi kuopuksen isän kanssa elatusasioihin. Olemme tässä niitä enemmän tai vähemmän säätäneet viime aikoina. Lisäksi olen taivutellut pankinjohtajan puolelleni ja tehnyt ennakkovarauksen paikkakunnallemme rakennettavaan uudistaloon. Nähtäväksi jää, voiko sitä pitää voimassa, koska en voi sitoutua ostamiseen ennen kuin olen testannut, saanko rakennusmateriaaleista oireita. Isoja asioita molemmat, ovat mieltäni vaivanneet.

Osallistuin syksyllä Suomi (100) meditioi -infoon ja olen siitä pitäen pitänyt pienen omanlaisen "meditaatiohetken" arkiaamuisin heti herättyäni. Olen ollut ehkä hiukkasen levollisempi isojen ja keskeneräisten asioiden kanssa, vaikka mieli ei sitä aina kokonaan ole ollutkaan. Aion jatkaa.

Ehkä jonain päivänä olen myös valmis tarttumaan noihin kirjoihin ärtymättä. 

Valmishan sitä ei ole koskaan, mutta se on vaan hienoa se!

Tiiliskivi tai kaksi

Kuten tiedätte, minulla on jotakuinkin intohimoinen suhde kirjoihin. Olen niiden kanssa tekemisissä työssäni koko ajan, ja kotonakin on aina oltava joku kirja yöpöydällä. Se on kauheista kauhein tilanne, ettei ole "mitään hyvää luettavaa". Viimeksi minuun on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen Jöel Dicker. 

Luin joululomalla häneltä ensimmäisen suomennoksen, Totuus Harry Quebertin tapauksesta, ja olin kyllä yhtä mieltä linkin takana kirjoitetun arvion kanssa: tämän kirjan lukemista ei voi lopettaa. Sama juttu Baltimoren sukuhaaran trgedian kanssa. Nyt viikonloppuna, kun kuopus oli isällään, oli hyvää aikaa keskittyä taas Marcus Goldmanin maailmaan. En yleensä lue kovin paksuja kirjoja, mutta nämä molemmat olivat sellaisia, että kovasti toivoin, etteivät ne loppuisi lainkaan.

Riemastuttava, kirjoja käsittelevä ote romaanista Baltimoren sukuhaaran tragedia:

" - Näinkö sinä kiität minua tulevaisuutesi turvaamisesta?

- Kirjat ovat tulevaisuuteni, vastasin, ei typerä elokuvasi.

- Ole kiltti ja lopeta jo tuo vallankumousvirsien veisaaminen, ei kukaan niihin usko. Kirjat ovat mennyttä aikaa, Marcus.

- Voi Roy, mitä oikein sanoit?

- Noh noh, älä ole surullinen, rakas Goldman. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua ihmiset eivät enää lue. Niin se vain on. He keskittyvät pelleilemään kännyköillä. Kustannustoimi on kuollut, Goldman. Omat lapsenlapsesi katsovat vielä kirjoja yhtä ihmeissään kuin sinä ja minä faaraoiden hieroglyfejä. He sanovat: "Isoisä, mitä varten kirjoja oli olemassa?" ja sinä vastaat: "Ne saivat ihmiset unelmoimaan. Tai hakkaamaan puita, en enää muista." Silloin on jo liian myöhäistä herätä: ihmisten ääliömäisyys on saavuttanut kriittisen pisteen ja me kaikki tapamme toisemme sisäsiittoisen typeryytemme vuoksi (tämä on jo nyt enemmän tai vähemmän totta). Tulevaisuus ei ole enää kirjoissa, Goldman."

Voi, minä uskon edelleen, että tulevaisuus ON kirjoissa, tai ainakin siihen, että kirjoja on tulevaisuudessakin.

Dickerin seuraavaa - intohimoisesti - odotellessa pitäisi keksiä jotain uutta mukaansatempaavaa lukemista.

Vinkkejä?