Sivut

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Hieno päivä!

Kaksikymmentä vuotta sitten syntyi esikoinen. Olin nuori - no nuorempi kuin nyt, toki jo ensisynnyttäjien keskimääräisessä iässä - ihmeissäni ja sekaisin onnesta.

Hartaasti odotettu, yksin tehty pieni poika. 2800g. Nimet olivat jo etukäteen tiedossa, mutta synnytyslaitoksella hän sai vielä toiseksi nimeksi Ukon, koska näytti pieneltä viisaalta vanhukselta.  Jo syntyessään. Esikoinen on aina ollut vähän sellainen vanha sielu. Oman tiensä kulkija. Erilainen. Pohdiskelija. Matemaattinen, looginen, valtavan vahva oikeustaju. Ihana älykäs - ja myös tunneälykäs - esikoiseni.



Marjaana 28 ja esikoinen pari tuntia



Onnea 20v!

perjantai 9. marraskuuta 2018

Hissukseen

Näemmä viime postauksen pinkki piristys pysyikin sitten koko viikon "otsikoissa" ja piristyksenä. Ja sitä edellisen postauksen halloween-lyhtykin vielä iltojamme valaisee ja ilostuttaa. Tuntuu, että elämä on liki pysähtynyt, ollaan hissukseen, vähän ahdistutaan harmaudesta, kääriydytään vilttiin sohvan nurkkaan, luetaan ja poltetaan kynttilöitä.


Ostin tänäkin vuonna luokkaretkirahastoa
tukeakseni söpöjä tonttukynttilöitä.
Kuopus on sitä mieltä, että noita ei voi polttaa.


Töissä sen sijaan tapahtuu asioita sellaisella rytinällä, ettei meinaa perässä pysyä. Ehkä siksikin on hyvä vastapainoksi hiljentää elämää entisestään. 

Eilinen ja tämä päivä on mennyt varsin veikeän aktiviteetin parissa: olemme katsoneet kuopuksen kanssa radiota. Sitä ei ihan joka päivä tule tehtyä, mutta nuorisolaiskanavan, jota meillä sattuneista syistä kuunnellaan, YleX:n aamun Viki ja Köpi polkaisivat taas käyntiin ylipitkän Nenäpäivän naurumaratonin ja sitä seuraamme Areenasta suorana. Luulen, että perjantai-ilta vietetään sohvalla läppärin kanssa.

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Viikonlopun pinkki piristys

Heti perjantaina, kun sain kuopuksen matkaan, painoin kaasun pohjaan ja ajelin lähikaupunkiin. Ostin pupuille heinää, itselle juomaa ja muita viikonlopun virvokkeita. Hiukkasen harmaan päivän ehdoton piristys oli auto, jonka perään parkkeerasin marketin pihalla, kas näin:





eihän tuota voi katsoa hymyilemättä!


Verhoilutkin olivat veikeän väriset ja
ratinsuojus suloinen!


Tein ostokset, ja kun pinkki ihanuus oli edelleen paikalla ja minun kauppalappuni sattui olemaan vaaleanpunainen myös, kirjasin sen toiselle puolelle kiitokset päivän piristyksestä ja sijoitin sen tuulilasinpyyhkijän alle. Toivottavasti kuski sai edes murto-osan siitä hyvästä mielestä takaisin, jota taatusti kylvää kaikkialle ympärilleen.




Kovin rauhassa vietin viikonvaihteen, mitä nyt lauantaina kävin suppilovahverometsällä (saalis oli melkoinen) ja siitä inspiroituneena päätin leipoa sunnuntaina piirakan ja viedä sen lähikuntaan mökille, jossa äitini, hänen miehensä ja veljeni tytär äiteineen viettivät pientä lomasta. Sinne tulivat myös äitini siskot miehineen ja meitä oli sellainen sekalainen kymmenen hengen höpöttävä seurakunta. 

Oikein jäin ihmettemään, että miksi niin kovin harvoin tulee sukua nähtyä, kun ovat niin mainiota porukkaa!

Iltapäivän hämärissä ajelin kotiin päin, kävin kaupassa ja nappasin kuopuksen matkaan bussipysäkilta. Nyt odottelemme saunan lämpiämistä ja orientoidumme alkavaan viikkoon. Siitä on tulossa harmahtava. Nyt on kyllä niin marraskuu kun olla ja osaa. 

Voisin painua talviunille!

torstai 1. marraskuuta 2018

Hyvää ... mitä ikinä nyt pitää toivottaakaan ... pyhäinpäivää, kekriä, halloweenia ... viikonloppua

Puuh, tämän viikon työt on tehty. Olikin vähän raskaampi rupeama, mutta nyt lepään.




Kurpitsan kerkesin jo kaivertaa




kuopus lähtee aamulla isälleen.


Jeee!
Nauttikaa tekin.

tiistai 30. lokakuuta 2018

Pupun tuijottava katse

EDIT: ihan ilmiselvä jänis työpaikan vessan lattiassa:




vai eikö muka?



Joskus on sellaisia päiviä... niitä on ollut ennenkin: klik. Kaikki tuijottaa.

Rupesin tekemään minulle ja kuopukselle rahkaa, ja sähkövatkain oli sillä päällä.





Ei tämä vielä mitään, mutta kun esittelin kaverin kuopukselle, pisti hän virran päälle. Kuvitelkaapa tuo niin, että silmät pyörivät villisti.

Huh!

RH:lla oli tälle ilmiölle nimikin: pareidolia. Minun täytyy ottaa huomenna kamera töihin ja näyttää teille seuraavaksi, miten vessan lattiasta löytyy pupu. Joka kerta. Sille EI VOI olla hienoa termiä, eihän?

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Yhdessä ylöspäin

Kun perjantaina hain autoa talvirenkaiden vaihdosta luottokorjaajalta, huomasin jotain, minkä ohi olen kävellyt lukuisia kertoja noteeraamatta sitä lainkaan. 

Halivat puut:





tänään kävimme kuopuksen kanssa kävelyllä ja otimme kameran mukaan. Tuossa on jotain todella kaunista. Symbolistakin. Eri väriset, kokoiset ja lajiset puut kasvaneet suloisesti toistensa lomaan. 





Viikonloppu on ollut mukava ja rauhallinen. Perjantain oleilimme vain kotosalla ja lauantaina kävin ystävän kyydissä kaupungissa aika pikaisesti. Saunaa, vähän herkuttelua, pelaamista (kuopus) ja koneella roikkumista (minä). Tänään kuopuksella kävi kaveri, lueskelimme ja olimme vain kaikessa rauhassa edelleen. Kellotkin on siirretty. Marraskuu vähänn hirvittää, mutta koitan pysytellä pirteällä mielellä. Tai ainakin jotain sinne suuntaan. Tällaiset aurinkoiset päivätkin auttaisivat kyllä.





Joka tapauksessa mukavaa alkavaa viikkoa!

perjantai 26. lokakuuta 2018

Talvi yllätti

tramppailijan.


25.10. tuli ensilumi,
onneksi vielä lauhtuu, pitää heti miten sitten purkaa tuo hökötys



No, yllätti se kyllä vähän autoilijankin. Eilinen iltavuoroa edeltävä aamu oli mielenkiintoinen. Kuopus oli edellisiltana suihkussa nuljauttanut nilkkansa liukastuessaan, ja koska jalkaa aristi vielä aamulla, päätin, että voi skipata liikuntatunnin joka oli ensimmäisenä, ja veisin hänet sitten toiselle tunnille. Painuimme yksissä tuumin takaisin pehkuihin. Kun uudelleen herättyämme kurkistin ikkunasta, siellä  tosiaan näytti tuolta. Ja minulla - yllätys yllätys - talvirenkaiden vaihto varattuna vasta seuraavalle päivälle.  No, selvisimme kunnialla matkasta. Sen verran hiljaa muutkin ajelivat, etten tainnut olla ainoa.

Tämän viikon työt on tehty ja nyt kotoillaan viikonloppu. Jonkinnäköistä sosiaalista elämää lienee luvassa, mutta aika rauhaisasti on kyllä tarkoitus olla. 

Ja sitten on vielä yksi asia sulateltavana:







tuo löytyi päästäni. Ensimmäinen harmaa hius?!?