Parantavia herkkuja

Olen jatkanut vitamiiniövereitä ja tuoreen syömistä, mutta piti sitten saada myös parantavia herkkuja. Turruttaa kurkkukipua salmiakkijäätelöllä. Parinakin päivänä. Eilen myös kuopus ja kaverinsä sitä söivät.

Tänään kysyin kuopukselta jakaisiko mun kanssa loput litrasta, mutta ei halunnut. Otti sen sijaan Ben&Jerry'siä. Kun heitimme paketteja roskiin, kuopus totesi, että tästä voisi saada vähän väärän kuvan.

Lapsi raukka herkuttelee tuollaisella pikkiriikkisellä pikarilla ja kaamea ahne äiti lurppasee litran. Hyi hyi!

Sesonkituote

Ostin juhannusherkuksi kuopuksen lemppareita Anna's pepparkakor.

Tässä päivänä eräänä kun olin kaupassa, sain häneltä tekstarin:

- saanko syyä annas pepparkakor

- Saat jos löydät ne!

- oli purkki auki jo edessä ;)

- Haa! Oot ihana!

Ihana kuuliainen hassu rakas sokerihiireni ♥

Lisää apua

Käärmeasia ei ihan täysin ratkennut. Olen sitä mieltä, että pylly on tosiaan määrittelykysymys. Ehkä me seuraavaksi rupeamme määrittelemään mikä se on. Tosin löysin artikkelin Top 10 animal that dont have ass, ja käärme keikkuu listaykkösenä. 

Hampsterin pylly

Mutta nyt on sitten seuraava ongelma. Tämä ilmiintyi tänä aamuna ajellessa koulutaksille. Voiko unissa nähdä sellaisia ihmisiä, joita ei oikeasti ole joskus nähnyt. Televisiossa, tosielämässä, jossain. Eli voiko mieli ja alitajunta luoda täysin uusia kasvoja unia varten?

Lupaan, että seuraavaksi on luvassa aivan jotain muuta.

Auttakaa hyvät ihmiset!

Me olemme kuopuksen kanssa taistelleet leikkimielisesti tästä jo ties kuinka kauan: onko käärmeellä pylly?

Kuvassa käärme. Esikoisen, tai tarkemmin hänen kämppiksensä luo on muuttanut viljakäärme nimeltä Uolevi. Hän asuu onneksi kaverin huoneessa, ei olohuoneessa, joten voin jatkaa vierailujani siellä. Niin, ja Uolevin pyllystä tai pyllyttömyydestä tuossa taasen tuli kiistaa.

Lisäksi keskustelimme siitä, että &-merkistä voi kätevästi piirtää linnun. Ja kasista. Kuopuksen mielestä. Myös kaatuneen sellaisen.

Ja kuinka ääretön sai alkunsa (tönäisemällä kasia tai tuulenpuustan ansiosta) - jos joku nyt ei noista töherryksistä selvää saanut.

Mutta se kysymys: onko käärmeillä pylly?!?

Ei niin karvainen lapsi

Nappasin sunnuntain ratoksi vielä Possunkin blogitoverihaasteen.

Nimimerkkini : Marjaana, väännös toisesta nimestäni ja kunnianosoitus äidilleni myös. 

Blogini osoite : no tuolta ylhäältähän sen näkee.

Sähköpostiosoite (jos ei salainen): marjaananmaja( at )gmail.com - saa lähestyä! (Paitsi Dr Okosun&kumpp.)

Hiusten väri : Ruskea, toistaiseksi.

Silmien väri : Ruskea.

Pituus : 165 cm Paino... hahah no ei tartte kertoo - huh, en kyllä oliskaan uskaltanu!

Lemmikit : Kaksi kääpiöluppaa, jotka eivät kyllä ihan kääpiöitä enää ole. Toinen jopa joutui laihdutuskuurille viime eläinlääkärikäynnin jälkeen. On purrut paremmin kuin omistajaansa... siis kuuri. Ja sitten meille muutti vast ikään myös hampsteri.

Tämä ei liity kuin löyhästi aiheeseen, mutta olin varsin huvittunut, kun eräänä aamuna viime viikolla höpisin itsekseni eläimet ruokittuani, että nyt on kaikki karvaiset lapset saaneet porkkanaa, niin kuopus kysyi minulta sanatarkasti näin: "Mä en ole samassa määrin karvainen, mutta voisinko mäkin saada porkkanaa?"

Kuvituskuvana lapsi taidenäyttelyssä

Tietokoneeni merkki on : PackardBell

Oikea nimeni alkaa :  H-kirjaimella.

Asioita, joista pidän : Lukeminen, loikoilu, kuopuksen kanssa vitsailu, höpsöttely ja hyvässä seurassa höpöttely. Ystävät. (Perhe, tietysti!) ja kirpparikahvilamme

Asioita, joista en pidä : Epärehellisyys, itselle ja muille, epätasa-arvo, kiittämättömyys ja itsekkyys. Ja pinaattikeitto.

Harrastukseni (laulu, piirustus, voimistelu, käsityö) : Uskonto laskento lukeminen laulu ja sinivalkoiset verhot.

Haaveammattini : Kirjastontäti

Ammatti, jossa olen oikeasti : Kirjastontäti

Haaveet, joita haaveilen työpäivän aikana : Oi pääsispä jo kotiin. No ei vaan, työpäiväni ovat niin lyhyitä, etten ehdi. Ehkä ennemminkin, että saispa tästä säällistä palkkaa.

Soitan (suuta vai ovikelloa)? : Suuta. En laula enkä osaa mitään instrumenttiakaan, mutta olen tosi hyvä höpöttämään.

Lempivärini : Oranssi.

Lempiruokani : Pasta.

Ruoat, joita inhoan : En mä tiedä, en syö koskaan mitään, mitä inhoan.

Ilmapallo vai serpentiini? Wappuna molemmat, mutta jos valita pitää niin ilmapallo.

Osaatko kieliä (äidille, opettajalle, poliisille): osaan, mutta kielissä en ole kovin hyvä. Tai siis passiivisesti olen mutta aktiivisesti en. Onneksi kuopuksen kanssa harrastettu rallienglanti on madaltanut kynnystä ja pystyn ja uskallan nykyään välillä avata suuni pakon edessä.

Joko riittää? Sana on vapaa. Kirjoita mitä haluat. 

Tää oli kiva, kiitos Possu!

Uljaasti uutta viikkoa kohti!

Onko vadelma hedelmä* ja muita kysymyksiä

Lähestyvän lomanlopun ja pienoisen alakulon siivittämänä oli pakko napata haaste ihanalta Marikalta. Siinä oli tarkoitus vastailla kysymyksiin ja sitä kautta miettiä mitä minulle kuuluu, mihin olen menossa ja mistä tulossa. 

Syvään päätyyn...

Mitä rakastat?

Lapsiani, kirjoja ja kyllä, myös lemmikkejämme.

Omaa aikaa. 

Kreikkaa.

Ylipäätään lämmintä ja aurinkoa.

Missä olet tosi hyvä?

Höh... tuota, olen hyvä tekemään löytöjä kirpputorilla. Taito se on sekin, ja 35 vuoden harjoittelun tulos. Niin, ja olen minä kyllä äitinäkin tosi hyvä.  

Mikä tai kuka saa sydämesi lyömään nopeammin?

Asuntojen katseleminen. Jotenkin saan Etuovi.comin kuvista joskus sydämentykytystä ja vatsaa vääntää yhdellä tietyllä tavalla. Olisi ihanaa, kun joskus oikeassa elämässä kävisi näytössä myös näin. Ja nimenomaan siksi, ettei oireita oikeasti tulisi.

Mikä tai kuka saa sinusta parhaat puolet esiin?

Lapset. Mutta toki he saavat myös ne pahimmat. 

Niin, ja ystävät. Se on kyllä upeaa, kun he ottavat minut sellaisen kuin olen, välillä syvissä vesissä,  välillä hervoton, kelpaan. 

Mitä haluaisit oppia?

Minusta tulee isona (=eläkkeellä) sellainen hippimummo, joka ostaa vaatteita ja/tai kankaita kirpparilta ja tuunaa niistä mahtavia kauhtanoita  persoonallisia vaatekappaleita. Eli haluaisin oppia ompelemaan!

Mistä haluaisit tietää lisää?

Monistakin  asioista. Ajankohtaisia uutisia lukiessa arvostan todellakin hyvin tehtyjä taustoittavia juttuja, koska asiayhteydet, konteksti ja kokonaisuus ovat (multa) välillä hakusessa.

Onko sillä väliä viiden vuoden päästä?

No ei varmaan yhtään sen enempää kun nytkään, mutta olisihan se ihanaa olla sivistyneempi viiden vuoden päästä.

Mitkä unelmasi olet saavuttanut?

Olen äiti. Minulla on ollut 16-vuotiaasta saakka krooninen vauvakuume. Onneksi jaksoin kuitenkin elää ja odottaa ja esikoinen syntyi kun olin 28. Hänestä on tullut upea, pärjäävä aikuinen ja tämä toinen tulee - mitä suurimmalla todennäköisyydellä - perässä samoja latuja. 

Ja niin, se vauvakuume, se onneksi laantui heti kuopuksen jälkeen. Tiesin, että minun lapseni ovat nyt tässä.

Myös ammatillisesti olen saavuttunut unelmani.

Missä tilanteessa / millainen olit vuosi sitten? Entä viisi vuotta sitten? (Olet varmasti mennyt eteenpäin, vaikkei siltä aina tunnu.)

Vuosi sitten olin varmaan aika samanlainen. Esikoinen oli aika vasta muuttanut kotoa pois ja olimme opetelleet elämään kaksin kuopuksen kanssa. Opettelin myös irtipäästämistä, sitä, ettei toisesta tarvitse enää samalla tavalla huolehtia.

Viisi vuotta sitten olin elellyt eron jälkeen jo hyvän aikaa itsekseni ts. lasten kanssa. Varmasti olen oppinut paljon tänä aikana, välillä vaan on vaikea huomata sitä edistystä.

Mikä on sinulle todella tärkeää?

Perhe. Ystävät, se, että ystävät ovat myös perhettä, samaa klaania. Isona haluaisin asua aikuisten kimppakämpässä.

Mitä tekisit, jos et voisi epäonnistua?

Äh, minua ei niinkään pidättele epäonnistumisen pelko kuin elämän realiteetit.

Kenen mielestä olet kaunis?

Kinkkinen kysymys joka saa vähän apeaksi. Omasta mielestäni, haluaisin sanoa, mutta totuus on se, että kun ei ole ketään kehumassa ja rakastamassa (paitsi toki lapset, mutta se on eri juttu) on itsetunnon kanssa välillä vähän ongelmia.

Kuvaavaa on varmasti se, kun oivalsin tulleeni "vanhaksi":  nuorempana toivoin olevani mieluummin älykäs kuin kaunis. Tai ainakin toivoin minusta näin ajateltavan. Nykyään tilanne on täsmälleen päin vastoin, toivon, että minua pidettäisi kauniina, ei niinkään ole väliä sillä älykkyydellä. Ehkä.

Kuka rakastaa sinua?

Lapset ja äitini. Luulisin.

Miten muuttaisit maailmaa, jos kaikki olisi mahdollista?

No ensin se maailmanrauha, sitten suvaitsevaisuus, lämpö ja lempeys ihmisten välille. Sitten vähän itselle: tämä viheliäinen sisäilmasairaus pois ja sitä kautta elämä uusille uomille. Oma Maja. Pidemmät työpäivät, parempi toimeentulo.

Miksi sinut kannattaa tuntea?

Mähän olen vaan niin hyvä tyyppi. Usko pois.

Milloin viimeksi teit jotain uutta?

Liian harvoin tulee poistuttua omalta mukavuusalueelta. Eron jälkeen tuli tehtyä tätä tietoisestikin, klassista musiikkia, kirkkokonsertteja. Nyt en edes muista. Lasketaanko uudeksi se, että suunnittelen omatoimikirjastoa, joka laittaisi kyllä kaiken ihan uusiksi?

Kohteletko muita kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan?

Koitan, mutta aina en onnistu. Koska olen kärsinyt kiltin tytön syndroomasta ja yritän päästä siitä eroon, tulee välillä ristiriitoja. 

Onko jotain, mistä sinun kannattaisi päästää irti?

Ehdottomasti. Huolehtiminen, sellaisten asioiden jotka eivät ole omissa käsissä. Mutta kun niin moni juttu ei ole ja siitä aiheutuu ongelmia ja huolia...

Mikä yksi asia sinun kannattaisi muuttaa heti, jotta voisit paremmin?

Varmaan tykkäisin itsestäni vähän enemmän, jos eläisin hiukkasen terveellisemmin?

Ketä varten pukeudut?

Itseäni. Ja välillä kyllä värien kanssa mietin, että tämä varmasti piristää ympärilläni olevia ihmisiäkin. Usein olen tämän suhteen oikeassa ja saan positiivisia kommentteja.

Millaiseksi vaatteesi saavat sinut tuntemaan itsesi?

Omaksi itsekseni. Välillä hassuksi, välillä vähän asiallisemmaksi. Tyyli vaihtelee, mutta se vaihtelee  nimen omaan fiiliksen ja tilanteen mukaan.

Viekö tämä unelmiasi kohti?

Vaatteet?

No ei.

Millaiseksi saat muut ihmiset tuntemaan itsensä?

Toivottavasti ihan hyväksi. Ystävien kanssa olen vieläpä ihan varma tästä.

Oletko oman elämäsi ohjissa vai tapahtuvatko asiat sinulle?

Ikävä kyllä en ole. Ohjissa on sisäilmasairauteni, joka vaikuttaa kaikkeen. Päätöksiini, terveydentilaani, taloudelliseen tilanteeseeni, kaikkeen. Se on aika surullista!

***

*Vastaus otsikon kysymykseen: ei, se on, edelleenkin epähedelmä, ja näin vastaa kuopuskin virne naamallaan aina kun esitän tuon kysymyksen d-kirjaimia painottaen. 

Mutta nyt luinkin, että vadelma olisikin monen pienen luumarjan muodostama hedelmystö, kerrannaisluumarja. Klik.

Apua!

Ikivanha?

Tunsin itseni ikivanhaksi, kun tässä yksi aamu kerroin kuopukselle, että sellainen sanonta on olemassa kuin kevät keikkuen tulevi, ja aloin selittää mitä se tarkoittaa. Kuopus katsoi minua sillä tavalla vähän väsyneesti kuten teinit vain osaavat ja totesi: sä sanoit nuo täsmälleen samat sanat ja asiat viime vuonna tähän aikaan. Auts. No mutta kun se kevät tulee keikkuen...

Muita vanhoja sanontoja, joiden olemme viime aikoina todenneet pitävän paikkansa, on aamun rusko päivän pasko. Maanantaina oli upea oranssin violetti auringonnousu ja sitten onkin ollut siitä pitäen aivan kauheaa keliä. Ahneella on paskanen loppu opittiin jo taannoin, kun tarjolla oli pannupullaa ja kuopus söi yhden liikaa. Se turpoaa mukavasti mahassa... Minä taas en millään opi, söimme taas tortilloja ja aina on pakko änkeä niin paljon täytettä, kermaviilikastiketta, guacamolea, tuoreita asioita ja juustoraastetta, että syöminen on suunnattoman sottaista. Kuopus taittelee omansa siistiksi taskuksi ja naureskelee vielä olemattomaan partaansa. Grrr.

***

Samaisena aamuna pohdimme muuten myös, miksi niin monet piirroshahmot elelevät ilman housuja. Ei siinä mitään, elelköön, mutta kovin epäloogista se kyllä on, kun Muumit pukevat rannalla ylleen uimahousut. Miksi ihmeessä? Tai Aku peittää häveliäästi jalkovälinsä riisuttuaan paidan. Nalle Puhkin kuuluu tähän housuttomien joukkioon, ja hän sai armottoman tuomion kuopukselta: "no se on kyllä sellanen hunaja-addiktoitunut outo karhu joka elää metsässä kummallisen possun ja masentuneen aasin kanssa". Ahaa... eikun siis Ihaa?

Hyvää ystävänpäivää

vaikka sä et olekaan mun ystävä, toivotti kuopus minulle tänä aamuna. En olekaan, minä olen sitä koulukuntaa, että vanhempi, ainakaan lapsen kanssa vielä asuva, ei ole ystävä. Se on huoltaja, vanhempi, kuuntelija, mutta ei ystävä. Sitten kun lapsi aikuistuu, voi asia ollakin sitten jo toinen jossain vaiheessa. Mutta yhtä kaikki, eilen kuopus totesi myös, miten leppoisaa ja mukavaa meillä on. Miten asiat sujuvat. Onhan se oppinut tätä puhetta minulta, mutta hyvältä se silti tuntui, ja siltä, että kannattaa jatkaa samalla linjalla.

Minä toivotan teille myös hyvää ystävänpäivää, rakkaat blogiystävät. 

Teistä on tullut tosi tärkeitä <3

Talviunesta ja muustakin nukkumisesta

En ole aivan vetäytynyt talviunille mutta viittä vaille. Vaikka on ihanaa, että aamusta alkaa olla jo valoisaa ja iltapäivälläkin luonnonvaloa riittää yllättävän pitkään, niin tämä järjetön lumentulo saisi nyt riittää. Sitä on oikeasti kohta metri. Talvi saisi taittua valon lisääntymisen myötä. Ja pakkaset! Huomiselle on taas vissiin luvattu kireimmillään  -18 astetta. Miksi?

Miksi, kysyn minä?

Me loikoilemme kotona, eilen otimme molemmat kuopuksen kanssa kunnon päiväunet. Illalla kesytämme hampsteria. Nyt olemme edenneet jo sellaiseen vaiheeseen, että uskaltaa tulla päällemme/syliimme kun juoksutamme sitä aidatulla aluella jossa itsekin olemme. Kädessäkin se käy mutta vielä mielellään pomppaa pois ja tutkimusretkille. Jatkamme harjoituksia.

Välillä se nukahtaa kesken temmellyksen pieneen majaansa

Tyttö on jo kasvanut ja kotiutunutkin selvästi, koska puuhailee kaikenlaista. Illalla kuopus saattaa tulla huoneeseeni ilmoittamaan, että "mä en saa nukuttua kun se juoksee juoksupyörässä kuin heikkopäinen".

Nooo, se kuuluu hamsterien kuntoiluohjelmaan, minkäs sille teet.

Tänään on vielä rento päivä ja illalla ihana shindo. Huomenna minä juoksen kuin heikkopäinen, ilman juoksupyörää vain. Aamusta käyn yhdellä päiväkodilla, lyhyehkön työpäivän jälkeen tulee hieroja kotiin, ja sen jälkeen on vielä esimiesfoorumi ja luonto ry:mme kokous. 

Miksi, oi miksi kaikki aina kasaantuu yhdelle päivälle?

Viikonloppuna minä nukun!


***

Kuopus ei nuku. Ainakaan hissan tunnilla. Ehkä.

Oli saanut hienoa -merkinnän Wilmaan ja kysyin mistä hyvästä se tuli. "Ehkä mun pistari sitten meni ihan hyvin, vaikka mä en muistanutkaan sitä ratsastavaa nyyppää, sitä N:llä alkavaa, sitä Nipo- jotain".
Ai Napoleon?
"Just se!"

A vot, Avista

Ehkä maailman hauskin peli: Avista. On varmaan peräisin jostain historian alkuhämäristä (lue: mun nuoruudestani) ja nykyisin hankalasti saatavissa, mutta jos jossain törmäät, suosittelen. Me ajaudumme pelaamaan tätä yleensä illalla väsyneenä ja se jos mikä on otollista aikaa mahtaville sanoille ja hiipivälle hysterialle. Eilen teimme juuri näin odotellessaamme futiksen Super Cupin loppuottelun alkua.

Idea on yksinkertainen, nostetaan kortti ja katsotaan sanalle kategoria. Vaikkapa lintu. Seuraava kortti käännetään, ja siinä oleva kirjan määrittelee sanan alkukirjaimen. Kas näin: Lintu joka alkaa u:lla. Tämä kirjain tietty paljastetaan eri aikaan ja niin, että molemmat/kaikki kilpailijat näkevät sen yhtä aikaa.

Minä sain kuin sainkin P-kortin itselleni.

"Uunilintu." Mahtava laji, nopeakin olin.

Paitsi että kuopus sai ihan hillittömän hepulin. "Äitiii, eiiii", ja kunhan hihityksestään tokeni, kertoi, että mielikuvana oli tietenkin broileri tai kalkkuna, joka on paistettu uunissa. Vaikkapa Mr Beanin tyyliin kiitospäivänä... Naurusta ei meinannut tulla loppua ja minun piti todistaa Pohjolan lintukirjan avulla, että uunilintu oikeasti on lintu.

Usein meillä on myös sellaisia tilanteita, että s:llä alkava hyönteinen on Saakelin Ärsyttävä Hyttynen tms. Jos idea on tarpeeksi hyvä, nämäkin hyväksytään ja siinä piileekin pelin hauskuus. Arvaatte, että kun pian uunilinnun jälkeen kategoria oli kala, repesin minä. Uunilohi?

Onko Avista tuttu?

Jos ei ole, jaapa oma pelisuosikkisi. Alkaa olla taas se aika vuodesta kun rupean miettimään joululahjoja - ihan tosi - ja yleensä koitan löytää meille jonkun uuden hauskan pelin digitaalisen elämän vastapainoksi.

Humoristinen arki

Viikonloppu alkoi ja tuli - taas - tarpeeseen. Kuopus lähti eilen isälleen ja minä tein iltavuoron, siitä alkoi vapaa. On ihanaa olla vain omillaan ja huolehtia ainoastaan itsestään. Vaikka on meillä kuopuksen kanssa kyllä ihan hulvattoman hauskaa. Se totesi tiistaista, kun äitini oli hänen kanssaan aamun, että "höh, oltiin tosi aikaisin valmiita - kai se on se, kun ei hömpötetty".

Näitä on vaikea selittää ja kertoa, mutta koko ajan, aamusta iltaan, on sellainen pieni kujeilu, virne ja hassuttelu päällä. Yhtenä aamuna minun takamukseni oli 50-vuotias Galapagossaarten kilpikonna, eräänä iltana taas kuopus väitti paleltuvansa peitosta huolimatta. Käärin ylimääräisen fleece-peiton vielä pojan ympärille ja olin lähdössä kun poika ilmoitti "I have a hole in my butt". (Puhumme jostain syystä keskenämme välillä rallienglantia, suom.huom.) Siitähän se riemu repesi, vaikka tarkoitus oli vain kertoa, että kylmä ilma pääsee pyllyn kohdalta peiton alle.

Pitihän sitä sitten tehdä toinenkin "tonttuovi",
(ovistoppari)koira haistelee sitä ihmeissään

Mikään ei ole parempaa kuin laulu ja nauru arjessa, sanon minä!


***

Lisää humoristista eloa: kävin pitkästä pitkästä aikaa kurkkimassa minkälaisilla hakusanoilla blogiini on päädytty. Voi hyvät hyttyset ja kaikki muutkin inisevät sentään!

oletko hihhuli toisinajattelija
oletko älykkö hihhuli
elämäntapaoppaita kirjoina
erakkona
koskenniemi runo yksin oot sinä

Jotenkin näiden perusteella voisi kuvitella, että pidän jotain kummallista hörhöblogia enkä suinkaan Suomen tavallisinta ja arkisinta höpötystä arjestamme ja ajatuksistani. 

Sama teema jatkuu, yllättäen!

Kasat selvitetty, huomenna siivotaan äitin kanssa.

Terassi pesty, kuivatettu ja käsitelty. 

On siinä eroa...

Perslihakset löydetty samalla. Kuopus ehdotti, kun valittelin, että näitä pitäis kyllä venytellä, että kysy mun valmentajalta vinkkiä. Ai että tekstaan miekkoselle ja kysyn miten kankkuja venytellään? Jooei.

Kuopuksen huone järjestelty. Kun on 450 Aku Ankan taskukirjaa, jotka ovat aktiivisesti luvussa mutta eivät meinaa joutua takaisin hyllyyn omalle paikalleen, on tämä aika urakka. Nyt se on kuitenkin tehty.

Paviljonki pitää kasata terassille vaikka siellä ei tämän hetkisen sääennusteen mukaan kyllä tarkene olla. Valttia jäi myös pöydän pintaa ja puutarhakalusteita varten. Onhan tässä aikaa...

Esikoista kielsin siivoamasta huonettaan ennen kun terassin urakka on ohi. Sieltä pitää roudata kirpparikamoja ulkovarastoon joka taas tyhjenee vasta tuossa terassihässäkässä. Palapeliähän tämä on.

Liputus tilattu taloyhtiöltä, tai itse asiassa sitä tultiin meille tarjoamaan. Oltaiskohan itse edes hoksattu moista?

Niin, ja kakut on tilattu, kukkakoriste pöytään tulossa, ruusu esikoiselle myös varattu. 

Tarjoilut ja tarjoiluastiat mietitty. Myös niiden, jotka eivät tule valmiina, tekoaikataulu perjantai-illalle ja lauantai-aamulle on jotakuinkin varmistunut. 

Puku sovitettu paidan kanssa - ei ole poika onneksi kasvanut paidasta ulos ja hihojen pituuskin riittää uuden puvun kanssa.

Pitäisköhän mun testata vieläkö mahdun omaan juhlamekkooni?

Luonnosta vieraantuneet

Olimme vanhempainyhdistyksen kanssa kuopuksen koululla luontopäivässä pitämässä paria rastia. Yhdessä tutustuimme linnunpönttöön ja ripustimme sen. Tai ne. Ja rekisteröimme. Heti oli kiinnostuneita asuntonäytöllä:

Lapset ovat kyllä hulvattomia. 

Arvaatteko mitkä linnut pesii tällasiin pönttöihin? Ei taida ihan lokki mahtua... 

- Oisko pulu?

- Kirjolohi? (Ei, aika lähellä kuitenkin, kirjosieppo...)

Tiedättekö miks tässä reiän ympärillä on tää metalli?

- Ettei ne saa tikkuja?

*tirsk*

No, eipä minussakaan hurraamista ole. Menin seuraavana aamuna vielä paikalle kiinnittämään pöntöt varmasti naruilla kiinni. Ajatuksissani laitoin normaalit työvaatteet ja sellaiset kengät, joilla ei todellakaan kiipeillä tikkaille ilman vaaraa putoamisesta, nilkan taittumisesta tai molemmista. Kipusin siis sukkasillani, halasin puita ts kiinnitin naruja puiden ja pönttöjen ympärille niin, että kaula-aukosta meni koivun"kuorta" tissiliivienkin sisään. Tukassa oli vielä 10 minuuttia lähdön jälkeen jäkälää. Myyjä kaupassa huomautti, että toi sun "hiuskoriste" on ihan mielenkiintoinen. Just!

P.s. Kuopus ei ole luonnosta vieraantunut vaan suloinen. Tänään kävelimme bussipysäkille (lähti isälleen) ja hän varoi kotiloita ja matoja. Yhden matosen päälle arveli astuneensa ja toisteli monta kertaa: Toivottavasti se oli oksa. Anteeksi mato. Viaton matoparka...

***

Niin, ja ne esikoisen yo-kokeiden tulokset, joihin kokelas itse ei sivumennen sanoen ollut ihan tyytyväinen: LEMMMM. Minä olen. Tyytyväinen ja ylpeä!

Bad hair day x 2

Tänä aamuna kuului eteisen peilin edestä:

- Aattele, jos mulla olis kaksi päätä. Pitäis laittaa tukka molemmista. Hmm, mutta sitten mä voisin puhua molemmista suista...

Luoja varjele, tässä yhdessäkin päässä ja sen aivoituksissa on tekeminen!

Vanha koiras

Jos vanha koiras ei opi uusia temppuja, niin naaras kyllä oppii. Yllättäen. 

Vai olisitteko uskoneet, että olen hyvä ampumaan nerf-pyssyllä? Tai että ryhtyisin sotatoimiin kuopusta vastaan? Meillä oli ihan järisyttävän hauska ammuskelutuokio tuossa äsken. Ja lisää on luvassa. Lisää panoksia on pakko hankkia!

Tässä jo levätään ja korjataan asetta

***

Äiti, miksi aikuisten nauru kuulostaa usein kuolevalta aasilta? Sellaselta hinkuvalta?

Öö...