Oli aika itsestään selvää, että toissapäiväisen alhon jälkeen oli syytä ottaa osaa Nollavaimon haasteeseen, jossa kirjataan ylös päivän naurut. Tulipahan vähän perspektiiviä, että onko se elämä nyt sitten niin raskasta, kuitenkaan.
Ihan ensimmäisenä aamulla, jo seitsemän aikoihin, hymyilin Rouva B:n kommentille taannoisesta surmansyöksystäni ja sitten kun taas näin tilanteen sieluni silmin vastatessani kommenttiin, pääsi oikein tyrskähdys. Aamu oli muutenkin onnistunut, vaikka se vaati yhden vatsatautisen lapsen. Sain nimittäin taas heräillä ihan itsekseni, kun esikoinen oli oksentanut neljättä päivää (!) eikä toennut vielä eilenkään kouluun. Aamukahvi ja nettilehdet, Blogistania, ah!
Töihin ajaessani hohottelin YleX:n aamun Ilen ja Matin älyvapaalle tajunnanvirralle. Mietin, että jos esikoinen olisi istunut kaverina etupenkillä, oltaisiin revetty molemmat. Kello kahdeksan ja jo kaksi merkintää. Ei alkanut ollenkaan hullummin, sillä minä en todellakaan ole aamuihminen.
Naapurin hymytytöt trampoliinin verkon läpi... |
Aamukahvilla kollegoiden kanssa sain saldoksi yhteensä 15 naurunpyrskähdystä ja sitten sekosin laskuissa. Vitsailemme aina, että perjantaina on perjantain jutut, mutta arvelen, että olisin päässyt laskuissani aivan yhtä pitkälle minä muuna viikonpäivänä tahansa. Meillä on kivaa! Kun työpäivä loppui noin yhden aikaan oli saldo taatusti jo lähempämä viittäkymmentä. Tee työtäs naurellen. Sillä teimme me töitäkin, ihan tosi!
Kävin yksin lähikaupungissa asioilla ja sillä reissulla ei naurattanut, tuli vaan mieleen vanha Juliet Jonesin Sydämen biisi Aivan sama, jossa lauletaan, että minä marssin pankkiin nauramaan. Minua ei pankissa naurata, päin vastoin. Eilen tilille tulevaksi laskemani roposet ilmiintyvätkin vasta maanantaina. Mieluummin meinasi päästä itku.
Kotiuduttuani nauroimme esikoisen kanssa hönteille pupuillemme ja jokusen kerran iltapäivän ja illan aikana myös satunnaisille jutuille. Esimerkiksi vaikkapa pieruhuumorille. Kyyneleet taas tulivat silmään lukiessani loppuun jo mainitsemani kirjan Valo valtameren yllä. Suosittelen lämpimästi sitä kaikille. Ihana kuvaus majakanvartijan elämästä ja moraalisia pohdintoja äitiydestä, ihmisyydestä, oikeasta ja väärästä. En ole edes kirjan loputtua varma, kenen puolelle sympatiani kallistuivat. Koskettava kirja!
***
Kiitos Nollis, tästä on hyvä jatkaa. Ensi viikko on nimittäin positiivisuusviikko ja silloinhan olisi oikein hyvä aika paitsi nauraa ja hymyillä enemmän, myös ajatella positiivisemmin. En tarkoita sellaista nami-nami-positiivisuutta, mutta kyllä omassa välillä vaikeassakin elämässä ja elämäntilanteissä voi nähdä valoa ja ajatella aurinkoisesti. Uskokaa minua, minä tiedän... Se on vissiin asennekysymys.