Sivut


torstai 12. kesäkuuta 2014

Lomaa odotellessa!

Tänään teen iltavuoron (ja sitä ennen nautin rauhaisasta aamusta yksin kotona, jahka olen vienyt kuopuksen leirille ja esikoinen on mennyt kesätöihin myös) ja sitten se alkaakin: reilun kahden viikon loma. Kelit näyttävät alkuun ainakin varsin sateisilta, mutta pääasia, että saa levätä. Kuopus on juhannuksen isällään, joten minulla on ihan oikeaakin lomaa. Esikoinen tekee vielä kolmannenkin viikon töitä kahvilassa ja sitten hänkin pääse kesälaitumille. Juhannuksen jälkeen lomailemme siis ensin porukalla ja sitten kuopus lähtee isälleen kahdeksi viikoksi ja esikoinen anoppilaan kolmeksi päiväksi. Minä pääsen tekemään hulluna töitä, kun silloin alkaa kulttuuriviikkomme. Tänään pitää vielä sumplia monta asiaa, että voi sitten hyvällä omallatunnolla olla hetken poissa. Onneksi kulttuuria oikeasti tekevä kollega on paikalla ja hoitaa hommat kyllä. 


Fetakolmio, sacherkakku ja raparperipiirakka.
Kävin kahvilassa ja ostin jokaiselle jotakin!


Tosin joudun käymään töissä jälkimmäisellä lomaviikolla, kun vihdoin järjestyi työmaamme "sisäilmapalaveri". Siellä meitä on vissiin tarkoitus tiedottaa siitä, mitä kokeita kevättalven aikana on tehty, niiden tuloksista ja tehdyistä toimenpiteistä. Jos näistä asioita olisi meitä pidetty ajan tasalla silloin, kun asiat tapahtuivat, ei tätäkään tarvittaisi. Minä luulen, että istun hiljaa, kuuntelen ja puren poskiani. Ainakin koitan käyttäytyä.

***

"Jos mä sanon sulle sängyssä, että tee musta paketti, sä saatat käsittää väärin."

Ihanaa sanataituruutta. Kuopus totesi myös ystävästään, että "musta on kummaa kun se ei taida tietää ihan perussanojakaan. Niin kun kananliha". No, ei se itse asiassa minustakaan ihan perussana ole...

22 kommenttia:

  1. Ehkä ne järjestikin sen palaverin sun lomaviikolla siinä toivossa, että pitäisit lomaasi tärkeämpänä ;)

    Ja hoksasinpa, että ei enää pitkään aikaan oo mun lapset toivoneet niistä tehtävän paketteja... huokaus...

    Oikein antoisaa ja relaksoivaa lomaa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, aika mainio fiilis!

      Pomo oli unohtanut että olen lomalla, joten salaliittoteorioita ei voine kehitellä ;-)

      Meilläkin paketti on enemmän isän ja pojan juttu mutta kyllä mäkin välillä saan toiveen, että tekisin "mustan paketin", hih!

      Poista
  2. Loma on aina kuitenkin LOMAA ! Hauskaa ja rentouttavaa LOMAA ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, alle 10 tuntia ja sitten se alkaa! Jeee!

      Poista
  3. Kyllä on ihanan näköisiä leivonnaisia!
    Loma kuulostaa todella hyvältä, mulla töitä vielä kolme viikkoa ja sitten neljän viikon vapaa!
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta sä oletkin sitten putkeen pidempään, mä pidän kahdessa kahden viikon pätkässä!

      Mukavaa loppuviikkoa ja viikonloppua sinnekin.

      (Ja leivonnaiset myös maistuivat mainioille ;-)

      Poista
  4. Ah, mitä heeekkuja! Lomanaloitussellaisia?
    Meillä ei tehty mustia paketteja, vaan aina joko makkara tai porkkana :-D
    Ihanaista lomaa. Loma on loma, sateesta viis! Kumpparit jalkaan ja läiskyttämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut, loma on aina loma! Aah... tänään vähän viiniä ystävän kanssa ja huomenna ehkä tilipäivän kunniaksi taas kahvilaan katsomaan mitä esikoinen on taikonut ;-)

      Poista
  5. Lomalomalomalomalomalomalomalomalalomalomalomalomalalomalomalomalomalomalomalomalomalomalomalomalomaloma. Hyvää lomaa!

    T. Häirikkö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhuu, just tuo fiilis on mulla!

      Kiitos! Sain kaikki asiat sille mallille, että voin lomailla lomailla lomailla lomailla lomailla lomailla lomailla lomaill rauhassa.

      Sä oot ihana häirikkö ;-)

      Poista
    2. Jalkapallooooooooooooooooooo... Meneeköhän kohta roskapostikommentteihin, joskus spämmäsin yhtä blogia hassuilla sanoilla, meni spämmikansioon. Ei nyt nukuttaa.

      T. Väsy häirickö joka muisti et tää on laatublogi ja häiriköinti on hieman hoopoa siksikin mutta ei se nyt haittaa koska väsyttää

      Poista
    3. Laatublogi, hehhehhee!

      Mä nukahdin sohvalle ennen kun pallo ehti koskettaa nurmea. Ei nää kisat oo mua varten. Kirottu aikaero ;-)

      Poista
  6. Saisikin vaan olla mutta kun ei niin ei. Ällös ole huolissasi lomakeleistä sillä ihan viimeisimpien tietojen mukaan keleistä näyttää tulevan paljon parempia kuin mitä ens alkuun luvattiin.Siispä toivotan sulle aurinkoista ja antoisaa lomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paimen, kyllä loma on loma, oli kelit mitä tahansa!!!

      Koita säkin saada levättyä välillä.

      Poista
  7. Hyvää lomaa! Loma on ihmisen parasta aikaa :)

    Mulla loppuukin kohta kahden viikon pätkä, maanantaina töihin. Mutta onneks tää pari viikkoa on tuntunut pitkältä, tähän on mahtunut kaikkea kivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään pitää mun lomani pätkissä. On sellainen olo että "oli lomaa ja sitä on vielä tiedossa". Nauti viikonlopusta ja toivottavasti sulla on vielä lomaa jälkellä myöhemmin kesällä?!?

      Poista
  8. Sacherkakku sekoitti ajatuksia, mutta hyvää lomaa taisin olla toivottelemassa :) Ja fetakolmiokin sekoitti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ne oli molemmat ihan hurjan hyviä. Esikoinen leipoi tänään ystävän kummitytön rippijuhliin sacherkakun ja se on kidutusta: nähdä ja haistaa se suklaapaljous ja sitten nähdä kun valmis kakku lipuu ovesta ulos ilman että sitä saa edes lipaista!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana