Sivut

maanantai 30. toukokuuta 2016

Kyllä maalla on mukavaa

Tiedän, että monia ahdistaa pienillä paikkakunnilla se, että kaikki tuntevat toisensa ja tietävät toistensa asiat, joskus jopa paremmin kuin ihminen itse. Minä kuitenkin viihdyn täällä muutaman tuhannen asukkaan kunnassa vallan mainiosti. Iso osa ihmisistä tietää minut työni vuoksi - ja minä heidät - mutta toki on sellaisiakin, jotka eivät kirjastoa käytä. Kun kuljen kylillä, saan olla tämän tästä tervehtimässä. Kuopus joskus pienempänä kysyi, että "Oletko sä äiti julkkis, kun kaikki tuntee sut?" Samasta syystä tuttu, joka oli aikaaan masentunut, ei tykännyt käydä kaupassa. Piti tervehtiä, mahdollisesti jopa hymyillä ja pahimmassa tapauksessa jäädä juttelemaan joka toisen vastaantulevan kanssa. Hänen ammattinsa on sellainen myös. Meinasi iskeä paniikki julkisilla paikoilla ja ymmärrän sen vallan hyvin. 

On minullakin niitä huonoja päiviä, jolloin ei huvittaisi juuri katsoa silmiin ketään saati jutustella jonninjoutavia, kuten siinä olotilassa tuntuu. Tai toisinaan, kun olen vapaalla, tuntuu kurjalta, kun assosioidun niin vahvasti työni kautta ja saan kuulla siihen liittyviä kysymyksiä vaikkapa kauppajonossa. Olen koittanut vetää tätä rajaa ja sanoa silloin, että laitapa mulle sähköpostia tai soita, kun oon taas töissä. Että minun muistiini ei ole luottaminen. Ja se onkin aivan totta. Jotenkin liikuttavimpia ovat ne, jotka hyllyn välissä minut nähdessään muistavat ja mutisevat, että "Ai niin, mun kirjat on varmaan taas myöhässä". Kävelevä eräpäivämuistutus tai karhukirje?




Minä olin jotenkin eilen taas täynnä sellaista lämmintä rakkautta maaseutua kohtaan kun ajelin kylillä ja katselin muuttunutta maisemaa. "Pääkadun" varrelta oli kaadettu puita ja näytti kumman autiolta. Kävin hakemassa suoraan kanalasta munia ja olivat keksineet uuden "käyttöliittymän": tuokkosellinen vastamunittuja luomumunia a' 5€. 




Ei hullumpaa! Voisipa jopa todeta, että maaseudussa on munaa. Tai ainakin maaseudulla.

6 kommenttia:

  1. Minä olen itse kasvanut pienellä paikkakunnalla ja koska olin yrittäjän lapsi, aika moni minut tunsi pienestä pitäen. Niinpä olin ikionnellinen lähtiessäni opiskelemaan "suureen kaupunkiin", jossa pysyy tuntemattomana. Vaan eipä onnistanut. Kyllä minä täälläkin jo paljon ihmisiä tunnen ja välillä iskee jopa kaipaus pieneen kaupunkiin kaikkien tuntemaksi. Koiran kanssa onneksi saa juttuseuraa melko nopeasti tuolla ulkoillessa ja kun pojat olivat pieniä, tuli niitä "hiekkalaatikkotuttuja". Usein olen ajatellut, että jos vasta nyt muuttaisin tänne, olisi tulevaisuus tosi synkkä. Täällä ei ole helppo tutustua ja lause "työkaveri ei ole kaveri" on kunniassa työpaikoilla. ÄÄH!
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kummassakin on puolensa! Minä olen täällä tutustunut helposti ihmisiin, mutta ystävystynyt vain harvojen kanssa. Tosin tuo työkaveri ei ole kaveri ei pidä meillä paikkaansa. Just pejantain suunnitelu- ja virkistyspäivässä todettiin, että meillä on hauskaa keskenämme ja helppoa olla!

      Sulle kans, mukavaa viikkoa.

      Poista
  2. Onpa kauniita munia :)

    Minä aloitin 'urani' samassa lähiökirjastossa, jota olin käyttänyt koko ikäni ja samalla tietysti sain jo valmiiksi tutut asiakkaat. Tavallaan oli helpotus siirtyä toiseen paikkaan, kun ei tarvinnut aina kaupassa kertoa viikon uutuuskirjoista jne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sit sä tiedät just mistä mä puhun!

      Munat on kyllä söpösiä ;-)

      Poista
  3. Voi miten hieno tuokkonen kaupan päälle!

    Mie asun pienellä paikkakunnalla, mutta en tiedä kenenkään asioista mitään (ainakaan enää nyt, kun äiti on kuollut) mitä nyt joskus lasten kautta kuulee. Eikä omatkaan asiat oo tullu vastaan, toisin kuin tuli kaupungissa asuessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuonne vois piilottaa pienen ruukun ja laittaa esille, on niin nätti tuokkonen.

      Mä välillä aina ihmettelen, että mitenkähän tuokin mut tietää vaikkei edes käy kirjastolla, mutta toisaalta kai se paikalliselhti jonka peitto on 98% tekee tehtävänsä?

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana