Sivut


tiistai 19. huhtikuuta 2016

Kymmenen kuvaa kesään

Tuo sade, joka sääennusteen mukaan jatkuukin sitten vaihtelevalla volyymillä seuraavat 10 päivää (huokaus), tekee toki luonnolle hyvää, mutta ei se kauhean kesäiseksi fiilistä saa. Katsokaa nyt eilisen maisemaa, harmaata on ja avaraa. Kaikki naapuritalon ryönätkin näkyvillä... 



Muut kymmenen kuvaa kesään -haasteen otokset täällä


Muutenkin on taas sellainen hetki, että voisi piiloutua paitsi sälekaihdinten taakse myös peiton alle ja herätä joskus paljon paljon myöhemmin. Leuat on ihan jumissa, puren vissiin hammasta jatkuvasti. Kaivoin jo Sirdaludit esille ja tilasin ylimääräisen hierojan, johon minulla ei olisi varaa, vaikka tilipäivä oli juuri. Pakko tälle on kuitenkin jotain tehdä, koska syöminenkin jo sattuu. Suu ei meinaa aueta. No, voisihan se olla tietysti mukava keino vähän laihtua? Ja saisivatpahan pojat olla hetken rauhassa, jos puheeni vähän taukoaisi. 

Kaiken lisäksi kuopus tuli isältään tuhisten ja kieltäydyn nyt vielä edes ajattelemasta asiaa, joka siitä tulee mieleen. Näin oli nimittäin viime tai sitä edellisellä kerralla myös. Ja esikoinen saa siinä kämpässä oireita. Tästä voitte varmaan itse laskea yhtälöä. En kauheasti jaksaisi enkä haluaisi aloittaa sitä vääntöä kuopuksen isän kanssa, jos hänen kämpässään on jotain, mihin kuopus reagoi. Siitä tulisi varmasti ihan mahtavaa. Not.





Tämä lappu, jonka löysin soodapurkin kannen alta, sai minut vähän hymyilemään, mutta ei Naantalin auringoksi kuitenkaan. Valitettavasti.

14 kommenttia:

  1. Alastomalta vaikuttaa maisema entiseen verrattuna. Toivotaan, että lehdet on tänä kesänä suuria ja tiheästi kasvavia ;)
    Mä täällä päässä inhoan ja symppaan tota asiaa, jota ei edes mietitä. Voimia, taas.
    Oltiin Nuorimman kanssa eilen just sairaalalla teettämässä sille yökiskot. Kökköä, mutta kuulema auttaa. Olisko sullekin siitä apua? Yksärillä lisää, jos kiinnostaa..
    Voimalähetys ilmojen halki jo matkalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan lehdille oikein mahtavaa kasvua, toden totta!

      Mun täytyy miettiä tuota kiskoasiaa. Se on vaan niin pirun kallis.
      Sinne halit myös <3

      Poista
    2. Tänne tulee ihan kunnalliselta puolelta "ilmaiseksi". Onnistuisko sielläkin?

      Poista
    3. Musta tuntuu, että ne sanoi mulle viimeks (siitä on vuosia niin en muista tarkkaan) että se maksaa. Mutta pitää selvittää!

      Poista
  2. Tuo kuvahaaste tuntui niin kivalta syksyllä, mutta kyllä kun katsoo tuon kavalkadin niin jotenkin masentavaa. Onhan kuitenkin jo huhtikuu ja kesä lähempänä, ehkä se siitä. Kyllä se siitä. Vaikkei siltä näytä. Tänne on tälle päivälle luvattu osin jopa puolipilvistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ens kuussa on varmaan jo vihreää?

      Meillä satoi ja oli poutaa vurotellen, mutta sitä luvattua ukkosta ei kyllä tullut!

      Poista
  3. No voihan kurjuus tuota tilannetta kuopuksen isällä :/

    VastaaPoista
  4. Täytyy vaan ajatella, että kyllä se kesä sieltä tulee. Tämä sade on kuitenkin jo ihan erilaista kuin syksyllä. Se tuoksuukin jo ihan kesältä. Kokeile vaikka!
    Tuo on tosi rankkaa, jos ei enää meinaa edes leuat aueta. Muutama päivä saikkua voisi tehdä terää.
    Ymmärrän kyllä ettet halua ajatella tuota kuopuksen tilannetta, mutta ei tuo hyvältä kuulosta. Seuraava askel onkin sitten se, kun alat vaatia eksän muuttoa, jotta poika voi isäänsä tavata. No just joo! Voimia vaan kaikille ajatuksille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, on keväinen sade, kuitenkin. Ja sitä paitsi tuo saa kaiken vihertymään, joten satakoon ;-)

      Mä en ees aattele vielä...

      Poista
  5. Meillä joutuu yökiskon maksamaan itse ja on tosi hintava. Mutta oletko kokeillut sellaisia kun saa netistä tilata pehmukkeita mitkä on keskivertomitoituksella. Eihän ne tietysti istu siten kun oman hammaskaluston mukaan teetetyt mutta hinnastakin saa ottaa vähintään nollan perästä pois. Oletko saanut hammaslääkäriltä jumppaohjeet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perunavelliä ja muussattua banaania ruuaksi. Sokerista kiisseliä.

      Poista
    2. Mä kattelin eilen noita halppisjuttuja ja sellasen tilaan ensin jos jonkun. Ei se ota jos ei annakaan. Jumppaohjeet mulla on seka hammaslääkäriltä että sitten ihan mun leuat tutkineelta naprapaatilta.

      Poista
    3. Ruoasta vielä: mä tässä vähän aattelin, että kun syön paljon raakaruokaa, smoothieita, sosekeittoja jne, et olisko pureminen vähentynyt? Niistäkin sanotaan, että ne pitäis "purra" mutta en oo kyllä muutakun huljuttanut suussa... tänään koitin pureskellakin aamupuuron ja tuntui yllättävän hyvältä. Jos näillä konsteilla?

      Mut te ootte kyllä ihania kun koitatte auttaa mua <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana