Sivut


torstai 10. huhtikuuta 2014

Lepakkoleipää ja hiirihartia

Njääh, taisin vasta päästä hehkuttamasta, että olen päässyt pms-oireistani. No, on niitä ehkä vähän silloin tällöin, varsinkin silloin, kun kaikki kaatuu päälle. Tai sitten juuri tiettyyn aikaan kuusta ei jaksa edes normaalia määräänsä eikä yhtään enempää ainakaan. Eilen oli surkea päivä. Kuopus oli toissapäivänä liikuntatunnilla satuttanut jalkansa, mutta ei valittanut sitä suuremmin ennen kuin eilen aamulla unien jälkeen. Kun muistetaan, että pojalla on hurjan korkea kipukynnys ja vasta epäilty artriittia, oli pakko varata aika terveydenhoitajalta ja jäädä kotiin. Kävimme lääkärilläkin, ja saimme varmuuden vuoksi lähetteen myös röntgeniin. Voimme katsoa tilanteen mukaan ja käydä sitten jo äityy, mutta levolla tämä toivottavasti ohi menee. Minä vaan en nyt yhtään jaksaisi olla kotona ja hoitaa lasta. Enkä säätää kuopuksen isän kanssa siitä kumman työ on tärkeämpää ja kumman on helpompi muuttaa aikataulujaan ja suunnitelmiaan. Niin, eikä unohdeta sitä, kuka normaalitilanteessa (lue: muulloin kuin torstaisin) on aina se joka ottaa kopin. Pläääh.

Tuo säätö aktivoi minussa ahdistuksen siitä, että tiedän kuopuksen isän toivovan muutosta tapaamisrytmiin syksystä alkaen. Minä taas en halua sitä, ja ajatuskin vähenevistä vapaista saa minut pahalle tuulelle. Sorvaan jo puolustuspuhetta valmiiksi, mikä on ihan pöhköä. Huolisin siitä sitten kun sen aika tulee. Toisaalta kuopuksen isä on niin pirun taitava manipuloija neuvottelija ja sanan säilän käyttäjä, että voi olla ihan hyvä valmistautua pikku hiljaa. Eikä tässä vielä kaikki! Lisäksi olen onnistunut kehittämään itselleni varsin kivuliaan, ikävästi käteen säteilevän hiirihartian oikeaan käteen. Onneksi olen vasenkätinen ja osaan käyttää hiirtä myös sillä kädellä. Näin olen tehnytkin, etten entisestään sitä ärsytä. Kipu alkaa vaan jo vaikuttaa normaaliin elämäänkin, öistä nyt puhumattakaan. Onneksi sain lääkeannostusohjeet terveydenhoitajalta kuopuksen jalan tutkailun ohessa. Näillä mennään ja vapaata viikonloppua odotellaan.

Ei sanan säilät...

Esikoinen lähtee tänään Hesan reissuun koulunsa kanssa. Vierailevat eduskuntatalolla, Kiasmassa ja illalla vielä Kansallisteatterissa. Oiva päivä varmasti tulossa ja palaavat kotiin myöhään yöllä. Perjantai onkin siten heillä vapaapäivä siitä hyvästä. Lauantaina hän menee äidilleni ja minä olen sopinut yökyläilystä yhden entisen kollegani luokse. Enköhän viimeistään silloin piristy!

***

Toki kuopus tekee parhaansa jo ennen sitä:

Hän  käy koulun r-ryhmässä, jotta muistaisi sanoa r-kirjaimen oikein. "Laitatko sä mulle sitten bonuksia mun lompakkoon jos mä muistan oikein hienosti pärrrräytellä rrrr:ää koko päivän? Niin, ja tietysti lisäksi ylpeyttä ja hirrrrrveesti haleja."

Iltapalapöydässä se pyytää laittamaan Youtubesta Lentävän kalakukon (Parvelan Ella-kirjojen vika). Kuka nyt voi olla pahalla tuulella Pakarista kuunnellessa?

Sitten se lohkaisee: "Äiti mä tiedän kaks uhanalaista eläintä Suomesta. Lepakko ja liito-orava. Tarkoittaako se uhanalainen muuten sitä, että niitä ei saa uhata eikä pyydystää ja popsia vaikka päivälliseksi?"

Pahus, tekikin juuri mieleni liito-oravaleipää!

16 kommenttia:

  1. Liito-oravaleipä kuulostaa aika kauheelta... varsinkin, kun aina liito-oravista lukiessa saa katella kuvia niiden jätöksistä, kun ne on niin tärkeitä siinä, että osataan suojella oikeita (kakka)paikkoja. Toivon sulle hyvää päivää kaikesta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä täällä maalla suhtaudutaan jostain syystä liito-oravaan varsin ristiriitaisin tuntein - ehkä juuri tuon suojelujutun takia. Yhdessä kokouksessa väitettiin, että liito-oravan kakkaa voi tilata netistä ja tiputella sitten sinne mitä toivoisi suojeltavan rakentamiselta ;-)

      Ja kiitos, ja hyvää päivää sinnekin!

      Poista
  2. :D Lapset !!

    Meillä on ollut tapana käyttää verbiä 'perata', kun esim. kanankoipia putsataan ylimääräisistä roippeista paistamisen jälkeen. Eli koipi perataan syötävään kuntoon.

    Pienin taisi olla 3v., kun Isompi luki tienviitasta "Oravannahkatori", ja kysyi: "Äiti. Voiko oravan syödä, jos sen perkaa ?"

    Eli ei muuta kuin reseptikirjaa väsäämään: "101 tapaa valmistaa orava/liito-orava." :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olis varmaan yhtä kova hitti kun 101 tapaa valmistaa lepakkoa ;-) Kaikkine vesikauhuepäilyineen jne. Sitä paitsi orava on söpö, vaikka siitä sanotaan, että se on ihan sama kun rotta mutta sillä on parempi pr-kampanja.

      Poista
    2. TM:n suhde oraviin on sanalla sanoen kalsea. Kutsuu niitä sikailijoiksi, joka saattaa asiaa tuntemattomissa herättää hämmennystä: "Taas ne sikailijat ovat meidän pihalla !!"

      Ja tuohon edelliseen vielä. On kerrassaan hämmentävää muistella, että Pienin, meidän ruokakranttuilija & -närkkijä nro 1 tänä päivänä, on ikinä voinut edes kuvitella syövänsä oravaa. :D

      Poista
    3. Haa, ehkä teidän olisi pitänyt antaa sen maistaa - josko sitten muut ruoat tekis paremmin kauppansa ;-) Ja joo, sympatiat on sun puolella. Mulla on kaksi nirsoa lasta ja ne nirsoilee TIETYSTI eri asioista. Grr!

      Voi TM... tilannekomiikkaa. Mä niin nään teidät pöydän äärellä vieraiden kans kun se päästää ton suustaan

      Poista
  3. Luin isännälle nämä teidän orava/liito-orava "aatokset" ja hän vinkkasi, että liito-oravasta saa helposti oivan juustotaskun... tuota reseptikirjaa ajatellen....
    Mun vatsalihakset on saaneet hyvää treeniä tänä aamuna teidän, Marjaana ja Nollis, kanssa, kiitos siitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juustotasku lisätään keittokirjaan ehdottomasti!

      Hyvä että meistä on jotain hyötyä ja hyvä jos jonkun vatsalihakset tulee treenatuiksi. Mä en edes tiedä onko mulla sellaisia enää. Pitäiskö tarkistaa?

      Poista
  4. Orava on kuulemma ihan hyvää, mutta pieniä luita on rittävästi :P Meillä eilen illalla Harry Potteria lukiessa heräsi kysymys Hagridin kärppäleivistä, millaisia mahtavat olla maultaan.

    Meilläkin harjoitellaan r-kirjainta, sekä esikoisella että pienimmällä on aika lyhyt kieli kuten minullakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi, miten mä en muistanut kärppäleipiä?!?

      "Ihanaa", että jossain muuallakin on r hakusessa. Meillä jotenkin meni eskarin r-koulu ihan plörinäksi. Josko nyt parrrremmalla onnella.

      Poista
    2. Meillä se r on löytynyt oikeastaan helpommin, kun ei olla ihan kamalasti kiinnitetty huomiota. Tehdään harjoituksia kun muistetaan :)

      Poista
    3. Mäkin vähän sitä oottelin, mutta ei toiminut meillä. Nyt siis uusi yritys, mutta mä en muistuttele, poika muistaa itse ja taitaa olla ihan motivoitunut (ja lahjottu?)

      Poista
  5. Noi kuopuksen kommentit oli taas ihan parhaita :)

    Mä en osannut sanoa kans pienenä ärrää, tosin opin sen ihan itse vahingossa kerran kun katselin kun äiti pesi ikkunoita. Sitten taas, onnistuin hankkimaan itselleni kunnon ässävian! Olin siis osannut sanoa sen pienenä ihan oikein, mutta yhdessä kohtaa fanitin niin kovasti yhtä kerhotätiä, jonka ässä suhahti ihan väärin ja omaksuin sen tavan itsekin. Sitten kouluun mentyäni jouduinkin puheterapiaan, jotta ässä korjattiin oikeanlaiseksi. Kaikkea sitä voikin lapsi omaksua.

    Mä olen nähnyt liito-oravan kerran, vanhempieni rivitalon ikkunaa vasten se liidähti. Ja jatkoi siitä sitten matkaansa. Silloin mietin, että ehkä nekin sopeutuu erilaisiin ympäristöihin asumaan, mutta tiedä häntä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oot nähnyt liito-oravan! Wow! (Etkä tehnyt siitä leipää?)

      Esikoisen r korjaantui yhden puheterapian avulla ja luulin, että kuopuksellakin homma olis mennyt ihan itsestään, mutta ei. En oo jaksanut kauheesti siitä huolta kantaa, mutta isänsä on vähän koittanut potkia (meitä) persauksille. No, nyt on koulussa r-koulu ja se tulee jos tulee, ihan sama.

      Sutkautukset on mahtavai r:llä tai kurkku-r:llä ;-)

      Poista
    2. Mä en silloin vielä tiennyt tosta liito-oravaleivästä ;)

      Jep, maailmassa on isompiakin ongelmia kuin persoonallisesti lausutut kirjaimet.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana