Lepakkoleipää ja hiirihartia

Njääh, taisin vasta päästä hehkuttamasta, että olen päässyt pms-oireistani. No, on niitä ehkä vähän silloin tällöin, varsinkin silloin, kun kaikki kaatuu päälle. Tai sitten juuri tiettyyn aikaan kuusta ei jaksa edes normaalia määräänsä eikä yhtään enempää ainakaan. Eilen oli surkea päivä. Kuopus oli toissapäivänä liikuntatunnilla satuttanut jalkansa, mutta ei valittanut sitä suuremmin ennen kuin eilen aamulla unien jälkeen. Kun muistetaan, että pojalla on hurjan korkea kipukynnys ja vasta epäilty artriittia, oli pakko varata aika terveydenhoitajalta ja jäädä kotiin. Kävimme lääkärilläkin, ja saimme varmuuden vuoksi lähetteen myös röntgeniin. Voimme katsoa tilanteen mukaan ja käydä sitten jo äityy, mutta levolla tämä toivottavasti ohi menee. Minä vaan en nyt yhtään jaksaisi olla kotona ja hoitaa lasta. Enkä säätää kuopuksen isän kanssa siitä kumman työ on tärkeämpää ja kumman on helpompi muuttaa aikataulujaan ja suunnitelmiaan. Niin, eikä unohdeta sitä, kuka normaalitilanteessa (lue: muulloin kuin torstaisin) on aina se joka ottaa kopin. Pläääh.

Tuo säätö aktivoi minussa ahdistuksen siitä, että tiedän kuopuksen isän toivovan muutosta tapaamisrytmiin syksystä alkaen. Minä taas en halua sitä, ja ajatuskin vähenevistä vapaista saa minut pahalle tuulelle. Sorvaan jo puolustuspuhetta valmiiksi, mikä on ihan pöhköä. Huolisin siitä sitten kun sen aika tulee. Toisaalta kuopuksen isä on niin pirun taitava manipuloija neuvottelija ja sanan säilän käyttäjä, että voi olla ihan hyvä valmistautua pikku hiljaa. Eikä tässä vielä kaikki! Lisäksi olen onnistunut kehittämään itselleni varsin kivuliaan, ikävästi käteen säteilevän hiirihartian oikeaan käteen. Onneksi olen vasenkätinen ja osaan käyttää hiirtä myös sillä kädellä. Näin olen tehnytkin, etten entisestään sitä ärsytä. Kipu alkaa vaan jo vaikuttaa normaaliin elämäänkin, öistä nyt puhumattakaan. Onneksi sain lääkeannostusohjeet terveydenhoitajalta kuopuksen jalan tutkailun ohessa. Näillä mennään ja vapaata viikonloppua odotellaan.

Ei sanan säilät...

Esikoinen lähtee tänään Hesan reissuun koulunsa kanssa. Vierailevat eduskuntatalolla, Kiasmassa ja illalla vielä Kansallisteatterissa. Oiva päivä varmasti tulossa ja palaavat kotiin myöhään yöllä. Perjantai onkin siten heillä vapaapäivä siitä hyvästä. Lauantaina hän menee äidilleni ja minä olen sopinut yökyläilystä yhden entisen kollegani luokse. Enköhän viimeistään silloin piristy!

***

Toki kuopus tekee parhaansa jo ennen sitä:

Hän  käy koulun r-ryhmässä, jotta muistaisi sanoa r-kirjaimen oikein. "Laitatko sä mulle sitten bonuksia mun lompakkoon jos mä muistan oikein hienosti pärrrräytellä rrrr:ää koko päivän? Niin, ja tietysti lisäksi ylpeyttä ja hirrrrrveesti haleja."

Iltapalapöydässä se pyytää laittamaan Youtubesta Lentävän kalakukon (Parvelan Ella-kirjojen vika). Kuka nyt voi olla pahalla tuulella Pakarista kuunnellessa?

Sitten se lohkaisee: "Äiti mä tiedän kaks uhanalaista eläintä Suomesta. Lepakko ja liito-orava. Tarkoittaako se uhanalainen muuten sitä, että niitä ei saa uhata eikä pyydystää ja popsia vaikka päivälliseksi?"

Pahus, tekikin juuri mieleni liito-oravaleipää!