Sivut


maanantai 8. huhtikuuta 2013

Messut, mekko ja möhkäleet

Viikonloppu vilahti valonnopeudella. Lauantaina kävimme käsityömessuilla ystävän kanssa ja mainio reissu kyllä oli. Vaikka ei ollut tarkoitus hulluna ostella, niin mukavahan se oli kauniita kädentöitä ihailla. Ja sitä värien loistoa! Yksi kesähepene mukaan tarttui kumpaisellekin ja pari - öö - minä en tiedä mitä nuo kuvassa näkyvät pallerot ovat. Koruihin niitä on vissiin tarkoitus käyttää, minulla ne menivät ihan koristeiksi. Ja minä niin jo näen itseni Kreikassa tuossa oranssissa mekossa siemailemassa jääkylmää Mythosta ja syömässä paistettuja juustoja. Paistettua juustoa ei löytynyt ruokalistalta, kun kävimme messujen jälkeen syömässä, mutta muita herkkuja kyllä. Mahat pullollaan haimme kuopuksen äitiltäni ja ajelimme tyytyväisenä kotiin päin. Mainio päivä.




Sunnuntaina öllöttelimme rauhassa kotona, rapsuttelimme pupuja ja nautimme rauhasta. Kuopuksella kävi kaveri kylässä, esikoinen oli vähän allapäin. Totesin viimeksi aiheesta kirjoittaessa, että palaamme tähän vielä: alkoholinkäyttöön. Kavereiden kokeilut alkoholin ja tupakan kanssa jatkuvat. Esikoinen tuntee itsensä erilaiseksi ja eikä aina koe kuuluvansa joukkoon. Juttelimme paljon lauantai-iltana, katsoimme vierekkäin televisiota, halailimme. Sunnuntaina jatkoimme. Kun osaisi oikein taas sanansa asetella ja olla tukena. Olen ylpeä, kun pystyy pysyttelemään eri linjoilla ryhmäpaineesta huolimatta mutta tunnistan kyllä sen erilaisuuden taakan. Oi voi.

Nyt olen vielä viikonlopun lisäksi lomalla kaksi päivää. Olosuhteiden pakosta. Ilmastointiremonttimme jälkeinen suursiivous ajoittui viikonvaihteelle ja asiantuntijat arvioivat, että hengitysilma on huonoimmillaan pari päivää siivouksen jälkeen. Niinpä pidän talvelta jääneet lomapäivät pois. Tämä mitään oikeaa lomaa ole, kun kärrään pojat matkoihinsa kumpanakin päivänä ja haenkin vielä, sekä hoitelen arkirutiinit. Mutta onpahan päivät aikaa olla kuin se kuuluisa ellun kana. Lukemista on varattu hyvä pino ja nappasin minä kirjastosta muutakin: Kumman kaa -tuotantokaudet yksi ja kaksi. Saattaapa yksi tai kaksi jaksoa tulla katsottua ja jokunen tirskahdus livahtaa.




Mukavaa alkavaa viikkoa teillekin. Tirsk.


***

Elämä. Matti Nykäsen kuolematon "Elämä on ihmisen parasta aikaa" pitää niiiiin paikkansa.

14 kommenttia:

  1. Poikasi vaikuttaa rohkealta nuorelta! :)

    Mulle ei aikoinaan alaikäisenä kuin kerran ehdotettu tupakanpolttoa ja siinä tilanteessa heitin äkkiä hätävaleen, että olen allerginen. ;) Kukaan ei itseasiassa ihmetellyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai allerginen tupakalle ;-)

      Minäkin taisin suosiolla vetäytyä takavasemmalle kun en muista, että kauheasti olisi edes omia valintojaan tarvinut perustella. En juonut enkä polttanut ennen kun täysi-ikäisenä ja sittemmin pääsin tupakanpoltostakin eroon.

      Poista
  2. Esikoiselle pisteet ja respektit siitä että pysyy päätöksessään. Toivon että kerrot vanhan alkoholistin arvostavan tuota asennetta koska alkoholista sen eri muodoissa (eikä varsinkaan tuossa iässä) seuraa mitään hyvää.

    Ole onnellinen että saat olla lomalla, ensinnäkin tietysti terveytesi takia mutta ulkona on sellainen paskakeli ettei paremmasta väliä. Oikein ketuttaa lähteä ajamaan n. 50 km sairaalaan ja takaisin, tänään on hermoratatutkimus eli täällä palaa illalla hehkulamppu kädessä - ilman johtoja!

    Oikein hyvää alkavaa viikkoa ja pesueelle terveisiä (no sulle tietty pusut..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pusuista ja terkuista, tsemppiä sulle sekä lumiseen keliin että niihin tutkimuksiin.

      Me katsottiin lauantai-iltana jotain ohjelmaakin alkoholisteista siinä asiaa käsitellessä. Mietin, että oliko liian rankkaa kamaa, mutta ehkä ei sittenkään. Vahvistaa omaa päätöstä. Minä koitan näyttää mallia että sivistyneestikin voi juoda sitten kun on täysi-ikäinen. Koska kyllähän tuo nyt näkee minun viiniä ystävien kanssa maistelevan, saunaoluset sun muut siihen päälle. Onpahan mistä keskustella ;-)

      Poista
  3. Peukkuja esikoiselle, ei oo helppoo!

    Nuo ihanaiset mollukat nähdessä hippasen harmittaa, että luovuin suosiolla messuista - juurikin etten tuhlaisi ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt se oli jo pirteämpi, kiitos. (Tai siis niin pirteä kun nyt teini voi maanantaiaamuna olla ;-)

      Mulla pysyi ihan mopo käsissä, kun suurin osa niistä ihanuuksista joita katselin (lähinnä pellavatunikat) olivat todellakin mun budjetin ulottumattomissa. Mutta korumateriaaleja siellä kyllä olisi ollut ja kiusauksia sulle...

      Poista
  4. ihanat pääsiäismunat .... Marjaana, matkassa olen ajatuksissas mukana, kun ei itse pääse... Oli sulla melkoinen viikonloppu, ainakin hauska ja sisukas... Hyvää koko viikkoa nyt maanantaina toivottan sinulle ja lapsilles ja pupuille ... Sanottiin että lesä tulee vasta elokuussa -onko se totta ??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikoinen kertoi kuulleensa saman ennusteen, mutta minä en usko. Yhdessä ennusteessa kerrottiin ,että huhtikuu on kesäisen lämmin eikä sekään pitnyt paikkansa. Sovitaan, että kesä alkaa kesäkuussa ja päättyy elokuussa ;-)

      Mukavaa viikkoa sinullekin, minä lomailen vielä huomisen. Juuri otin päiväunet, sitä ennen rapsuttelin pupuja ihan yksin, kuin pojat ovat tarhassa ja koulussa.

      Poista
  5. Mukava viikonloppu teilläkin on siellä ollut. Toivon yhtä mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Voi, voi. Se on niin hirveä välillä tuo teini-ikä ryhmäpaineen aallokossa. Mää olen hirviömutsi ja halailen viikonloppuisin kotiin tulevaa lasta. Totuus on, että hellän halauksen lisäksi mää haluan haistaa muksun hengityksen. Pikkuisen mua hävettää, että epäilen, mutta teen sen silti :) Ihanat pallerot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meilläkin haistellaan ja tunnustan pokkana valehdelleenikin lapselle, kun kuulin kyliltä kulkeneen porukoissa jossa tupakoitiin. Kun tuli kotiin, sanoin, että haistan, että olet ollut sätkäseurassa. Ei taatusti uskalla tämän jälkeen edes ajatella polttamista, jos kerran nenäni huomaa jo kavereidenkin sauhuttellut. Mää mitään oikeesti haistanut... ;-)

      Poista
  7. Voi teini-ikää, ei oo helppoo tosiaankaan. Mutta rohkea on poika! Onneksi tuo aika on meillä vielä kaukana (minulla takana ja lapsella kaukana edessä).

    Ihanat helmat olet löytänyt!! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, vaikka elämä on ihmisen parasta aikaa, niin teini-ikä ei ehkä kuitenkaan siellä ihan top kymppissä ole. Omaani en ottaisi takaisin, en, vaikka neito olisi 17-vuotiaana kauneimmillaan. Ja on tätä tuskallista välillä vierestäkin seurata.

      Eikö se mene niin, että pieni lapsi, pienet murheet, iso lapsi, isot murheet?

      Helmat heilumaan!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana