Sivut

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

On niin hikikin

En olisi juuri parempaa lomanaloitusta voinut saada taikka toivoa. Aurinko helli koko päivän. Join aamukahvin ulkona, söin lounaan ulkona, nautin päiväkahvit ja jäätelön ystävän kanssa ulkona ja vielä lomajuomatkin nautiskelin ulkona iltapäivällä ja illalla. Aivan ihanaa! Minä olen kyllä kesäihminen ja aurinkoihminen - oikein tunnen, miten lihakset rentoutuvat ja mieli myös, kun aurinko lämmittää ja hiki virtaa. Niin kauan kun ei tarvitse tehdä mitään, nautin helteistä aivan täysillä.


Hellemekko pääsi päälle vissiin ensimmäistä kertaa kotioloissa tänä kesänä ja kiitettävästi se houkutteli ihailijoita. Aika pieniä ja yleisimmin siivekkäitä - perhosia, kukkakärpäsiä - sain luotani hätistellä, mutta myös yhden eksoottisemmankin: heinäsirkan. Sisilisko viivähti myös seurassani.

Kutominen jäi nyt kyllä toiseen päivään, villaan koskeminen ei vaan onnistu 25 asteen lämmössä. Matkijanärhi sen sijaan tuli luettua loppuun asti ja oiva oli tämä kolmen kirjan sarja. Silloin kun minä olin nuori, oli oikeastaan vain lasten kirjat ja sitten aikuisten kirjat, mutta siitä välistä puuttui jotain. Varta vasten nuorille suunnattu kirjallisuus. Ei ihme, jos jonkun lukuharrastus tyssäsi tuossa kohtaa. Nykyään se tyssää myös, usein, mutta syyt ovatkin sitten aivan toisaalla. Hyvä ja mukaansa tempaava nuortenkirja tosin saattaa innostaa jokusen uudelleen kirjojen ihmeelliseen maailmaan.

***

Oletteko kuulleet Calimochosta? Spritzerin tai Wine coolerin, eli valkoviinin ja Spriten taikka soodan yhdistelmän tuntevat kaikki, mutta sen espanjalainen serkku, Calimocho on suotta vieroksuttu. Punaviini ja kokis yhdessä kuulostavat, no, hmm, kammottavilta, mutta se on oiva kesäjuoma, jos punaviiniä on jäänyt pullon pohjalle tai se on liian halpaa ja pahaa muutoin sellaisenaan juotavaksi (näin kertoo nimimerkki viinisnobi, mulle ei enää kelpaa huonot viinit, olen mieluummin täysin ilman kuin juon 5-7 euron viinejä). Siispä pari lasillista Calimochoa kruunasi lapsettoman hellepäiväni eilen.

***

Olen muuten salaa hiljaa mielessäni tullut siihen tulokseen, että nämä kuopuksen (yli) viikon mittaiset vierailut isällään ovat melko pitkiä. Sopivat loma-aikoihin, kyllä, mutta taitaa olla onni onnettomuudessa, että tässä tapaamisjärjestelyssä ei fifty-fifty -jakoa ollut sitten edes mahdollisuutta harkita arjessa, vaikka alun perin näin olimme ajatelleet. Samaan tulokseen lienee lomaraportin perusteella tullut myös kuopuksen isä. Joka tapauksessa: molemmat pojat siis tulevat kotiin tänään. Ja hyvä niin!

2 kommenttia:

  1. Calimocho taitaa päästä kokeiltavaksi, vaikka se todellakin kuulostaa kammottavalta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa seikkailuhenkeä ja ennakkoluulottomuutta!

      Ja olisihan mun se viini pitänyt tietää. Taisi helle ja viini sekoittaa pään ,-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana