Sivut


keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Lapsuus hoidossa

Kirjoitin vasta Maarit Korhosen Koulun vika? -pamletista. Kyseinen nainen oli myös viime perjantaina Maarit Tastulan haastateltavana ja teki sivumennen sanoen minuun suuren vaikutuksen. Jos kirjassa ja ohjelmassa välillä kyseenalaistettiin kotien taito ja kyky kasvattaa ja ottaa vastuuta, vastata lapsen tarpeisiin, tämänkertainen kirja tarkastelee asioita toisesta näkökulmasta. Kyse on Marjatta Kallialan teoksesta Lapsuus hoidossa, jossa mietitään päivähoitoa ja sen tasoa. Aivan järjetön ahdistus tulee tuota lukiessa. Ja helpotus - meillä on viimeinen vuosi menossa. Onneksi.

Mutta minä ehdin vielä tällä menolla turhautua tuhat kertaa ennen kun koulutie häämöttää. Onkohan nyt joku tietty aika kuukaudesta, kun ärsyttää ja ahdistaa erinäiset asiat (vrt eilinen kirjoitus)? Mietin vaan toisinaan, onko ne kaikki säännöt tehty lapsen vai työntekijän parasta ajatellen? Ja sitten sellaiset ilmiselvät lapsukset ja ajatuskatkokset, kuten taannoinen vessaepisodimme. Nyt eskarilaiset ja päiväkotilaiset ovat taas vaihtamassa vessattomaan paikkaan ulkoilemaan. Minulle vakuuteltiin, että nyt työntekijöitä on kaksi, jolloin toinen voi lähteä vessareissulle ja toinen jäädä vahtimaan muita. Saa nähdä jatkuuko tämä kertomus.



Pari muutakin ahdistavaa asiaa on tässä viime aikoina tapahtunut. Kerrottakoon aluksi, että minä olen yleensä se vanhempi, joka panttaa villapukua viimeiseen asti kotona, ettei lapsellani vahingossa olisi liian aikaisin liian paljon päällä. Nyt piti älähtää, kun löysin esikoisen pihalta tuulisena, kosteana ja pilvisenä +3 asteen päivänä lippalakissa, ilman hansikkaita ja ohuissa housuissa. Itsekin totesi, että on aika kylmä.

Ystävälliseen reissuvihkohuomautukseeni (että aikuinen voisi varmaan vähän vilkuilla mitä lapseni pukee päälle) sain vastauksen, että "pyrimme kuitenkin siihen, että eskarilainen itsekin hahmottaa kuinka lämmintä tarvitsee". Takana on varmasti kaunis pedagoginen ajatus, mutta millä kompetenssilla kuusi vuotias arvioi tuulta taikka lämpötilaa sisältä käsin? Ei sitten millään! Voi kökkö, sanon minä.

Niin, siis tuo kirja. Sen mukaan päivähoidon todella pitäisi toimia lasten eikä aikuisten ehdoilla ja oli kyllä paikka paikoin todella ravistelevaa luettavaa. Kalliala ei kovin hyvää arvosanaa nykypäivän päivähoidolle anna, ja olen ikävä kyllä kallistumassa samalle kannalle. Tämä ei suinkaan aina johdu henkilökunnasta vaan - taas kerran - viime kädessä kuntapäättäjistä ja rahasta.

Tänään mennään tutustumaan kontteihin, joihin eskarilaiseni muuttaa loppuvuodeksi.

***

"Pekka on tosi ihmeellinen mies. Se voi muuttua ninjaksi kun se raivostuu." Ystävämme Pekka löysi viimeksi uima-altaastaan hain, mutta ei raivostunut siitä. "Se vaan otti sen pois."

2 kommenttia:

  1. Taisin nähdä sen haastattelun uusintanta. Ihana nainen! Ajatuksia, kuten minulla usein edellisessä ammatissani oli, mutta viksummin ilmaistuna. Minä en omiani ole koskaan osannut sanoiksi pistää, mutta toteutin niitä silloisessa työssäni.

    Nyt olen välillä haistellut päätäni, että jos vielä kuitenkin saattaisin opiskelemaan lähteä. Jotenkin se vaivaa takaraivoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa aika hyvältä vaivalta, tuo opiskeluaatos!

      Minä kadehdin ihmisiä joilla on hyvä ulosanti - on niinku ikävää ku itse yrittää, tota, kertoa mitä mieltä mistäkin on, ja itsekin huomaa täytesanojen määrän. Vaikka olisi substanssia, niin ei taitoa sen esilletuomiseen. Grr!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana