Sivut

tiistai 2. lokakuuta 2012

Kummallispolitiikkaa

Täytyy sanoa, että syksy on raskasta aikaa. Ja tämä syksy erityisesti. Kunnallis-elämässä. Pitäisi valita uusia päättäjiä ja luvalla sanoen se on kyllä äärettömän vaikeaa. Ehdokaslistat eivät jotenkin minua tällä kertaa vakuuta. Ei tullut ahaa-elämystä vaan piti oikein tarkalla haravalla tutkailla, kuka voisi olla mahdollinen äänestettävä. Ihan varma en ole vieläkään muusta kuin siitä, että äänestää kuitenkin täytyy. Täytynee räplätä vaalikoneita.

Myös työsaralla on syksyllä tiukkaa. Talousarvioesityksen tekeminen tässä taloudellisessa tilanteessa ei ole herkkua. Se ei ole herkkua siksikään, kun ei voi ymmärtää tai hyväksyä joitain tosiasioita. Saan budjettiraamin ylhäältäpäin. Siinä minun velvoitetaan säästämään kuluvan vuoden budjettiin verrattuna tietty summa. Mennään vielä syvemmälle arkeen. Olettakaamme, että olisin vaikka pienen päiväkodin tai koulun tai kirjaston johtaja. Otetaan pari konkreettista esimerkkiä.

Esimerkki 1: Vaikka minä ja alaiseni olemme edelleen palkkakuopassa, meille on kuitenkin maksettava se pienikin palkka. Joka kuussa. Palkkoja on vieläpä ensi vuonna nostettava kunnallisen työehtosopimuksen määräämät huimat 1,46%. Nämä rahat joudutaan sitten säästämään toisaalta.

Esimerkki 2: Työnantajani ei aina ole huolehtinut pienistä kattovuodoista ja sen sellaisista aivan perinpohjaisesti. Niinpä jouduin tänä vuonna hankkimaan työpaikalleni ilmanpuhdistimet, että minä ja kollegani sekä asiakkaat, koulu- ja päiväkotitapauksissa lapset, voisivat paremmin. Sekä näiden vekottimien hankinnan että pakolliset suodattimien vaihdot joudun maksamaan käyttörahoista. Ja säästämään muista menoista.

Tuon niminen ravintola on oikeasti olemassa Budapestissa.


Koska monena viime vuonna on ollut sama tilanne, olen jo säästänyt kaikesta mahdollisesta muusta. Minä joudun siis ottamaan sekä kohonneet palkka- että ilmanvaihtokustannukset päiväkodissa vaikkapa lasten leluista, heille tarjottavista retkistä tai kulttuurielämyksistä, koulussa älytauluista ja opetusta elävöittävistä materiaaleista tai toiminnasta, kirjastossa yleisöpäätteistä ja hankittavista kirjoista ja lehdistä. Viime kädessä aina kärsii asiakas, kuntalainen. Se vaan ei mene minun jakeluuni. Se ei minusta ole oikein millään mittareilla.

***

Eikä se, että jos sairastaa, saa vähemmän palkkaa.

Niin, että näin kepeissä tunnelmissa. Arrrgh, että pistää vihaksi.

***

Niin paljon, että on pakko keventää paitsi tuolla vuosi sitten otetulla kuvalla, myös kuopuksen ja minun keskustelulla:

"Jos on aina ilkeä voi saada joululahjaksi vaan risuja. Mutta on niistä hyötyäkin."
"Miten muka?"
"No nuotiossa."


Jepjep, elämä on asennoitumiskysymys!

2 kommenttia:

  1. Näin se menee. Kaikki on asenteesta kiinni! Ja kannattaa muuten todellakin tehdä vaalikoneita, ne antaa edes jotain suuntaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi vaan, että meidän paikkakunnalta aika harva on täyttänyt sen. Ehkä sekin voi olla yksi äänestyskriteeri?

      Onnea sulle vaaleihin ja virtuaaliääni. Sääli, etten voi äänestää siellä Pohjanmaalla!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana