Sivut

maanantai 21. toukokuuta 2012

Leipää ja sirkushuveja

Arki alkaa taas, ihanaa! Oli aika vilskettä eilen, kun vielä kerran juhlimme kuopuksen synttäreitä. Kuudesta alle kouluikäisestä pojasta lähtee melkomoinen meteli... Synttärit olivat naamiaistyyppiset ja hämähäkkimiehen lisäksi meillä vieraili ainakin Darth Vader, merirosvo, zombie ja ritari. Niin, ja minä olin tietysti pukeutunut pystyyn nostetuksi porsaaksi ;-)




Tällä kertaa päätin mennä sieltä mistä aita on matalin: pienet lapset eivät yleensä ole niin hirveästi kermakakkujen perään, mutta jäätelö aina maistuu. Siispä pakastealtaasta valmis jääteölakku ja kynttilät vaan päälle. Keksit ja karkitkin ostin valmiina. (Ja pinaattikeiton pojille ennen juhlia.) Itselleni sentään värkkäsin kesäisen kelin kunniaksi salaatin, kun lähikaupassa oli hunaja- verkko- ja vesimelonit kaikki tyynni tarjouksessa. Se ikiaikainen makean ja suolaisen liitto on varmasti jo jokaiselle tuttu, mutta joka tapauksessa suosittelen: feta ja vesimeloni yhdessä maistuvat taivaalliselta.

Nam!

Tuntuu, että nyt täytyy viettää kaikki liikenevä aika ulkona, vähän niin kuin kompensoimaan pitkää sisätiloissa vietettyä talvea. Istun terassilla viltin päällä (niitä kalusteita odotellessa) aamukahvin kanssa, luen ja nautin. Pientä päivettymistäkin on havaittavissa. Minulla on sellainen pigmentti, että ei oikeastaan tarvitse kuin kurkata paistaako aurinko, niin jo rusketun. Pienenä olin kuulemma kerran tullut itkien kotiin ja kysynyt äitiltäni: "tuleeko musta isona neekeri?" Olivat vissiin naapurin lapset epäilleet, kun rusketus vaan syveni ja syveni (ja 70-luvulla sai vielä käyttää tuota termiä).


 Käki kukkui minun kuulteni ensimmäistä kertaa

2 kommenttia:

  1. Juuri tuo makean ja suolaisen liitto oli minulle ihan uutta tietoa, joten thanks!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, kokeilehan tykkääkö teidän väki! Toimii myös halloumilla ja millä tahansa melonilla - taikka vaikka viinirypäleillä. Ei ole niin turhan tarkkaa, katsotaan mitä kaapeista löytyy ja niillä mennään. Sehän se on parasta kokkausta!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana