Sivut


sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Ihana viikonloppu

Minulla oli aika mukava viikonloppu! 

Perjantaina lähetin kuopuksen matkaan isälleen ja itse kävin hieronnassa. Ilta meni sitten tosi rentona kotosalla. Lauantaina venyin pitkillä aamukahveilla kirppari-kahvilassamme ja sitten olikin jo aika lähteä ystävän kanssa teatteriin. Nautimme näytelmästä, katselimme yhden taidenäyttelynkin ja kävimme syömässä. Sitten vielä korkkasimme viinipullon minun luonani. Jokseenkin täydellinen päivä! Tänään oli luonto ry:mme kokous ja tuossa reilun tunnin päästä menen kuopusta vastaan. Luulen, että sitten on luvassa halimista, vähän pelailua (kuopus) ja hampsterin juoksutusta (yhdessä). Saunakin lämpiää.






Tuleva viikko taitaa olla töissä ihan suht koht normaali, onneksi. Sen lisäksi on vissiin kahden  ilmaisen elokuvan viikko (Bohemian Rhapsody, Ihmisen osa), tilipäivän odottelun viikko ja rauhallisen oleskelun viikko. Viime viikon kiireet vielä tuoreessa muistissa.

Aurinko paistaa ja ihan kuin  se olisi tuossa äsken hieman jo lämmittänytkin. Ihanan myöhään se jaksaa jo olla horisontin yläpuolella - päivä on venähtänyt jo vallan pitkäksi. Tulisiko se kevät? Ja kesä?

8 kommenttia:

  1. Tulee se. Maltetaan vähän vielä! Ihan selvän eron huomaa,kun on tavallaan iltavuoroviikko parin viikon välein. Pari viikkoa sitten oli vielä pimeää lähtiessä ajelemaan,nyt ehtii jo melkein kotiin saakka. Valoistuu se!
    Viikonloppu kuulostaa mukavan lupsakkaalta. Ja voi, B R -leffa, ja vielä ilmaseks! Hienoo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä huomasin kans shindoon mennessä, että taivaanrannassa vielä rusotti, vaikka vielä ennen talvilomataukoa oli ihan umpipimeää sinne ajellessa. Joten tulee se!

      Mä nautin kulttuurista, pitäis enemmänkin harrastaa, mutta jos pitää valita pötyä pöytään tai teatterilippu niin ... no, sä tiedät. Onneks on ystävä (joka tarjoaa) ja onneks on välillä ilmaisia leffoja työsuhde-etuna.

      Poista
  2. Kevät on kyllä ihan huulilla :)

    Bohemian Rhapsody <3 OI! Nauti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen et mä nautin!!!

      Ja kevät, heti mulle tänne näin.

      Poista
  3. Kyllähän se kevät ja kesä sieltä joka vuosi varppina tulee ;) neljän vuodenajan mukavuus kun täällä meillä on, sanoisin että ylellisyyttä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin neljä vuodenaikaa on kliva, mutta annostelisin niitä vähän eri malliin ;-)

      Poista
  4. Kyllä se tosiaan tulee. Päivät alkavat valostua jo aiemmin ja tirpat alkaa olla äänekkäämpiä. Tuo teidän hampsteri on niin suloisen näköinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on oikea sydäntensärkijä, ollaan molemmat ihan myytyjä.

      Päivä se vaan pitenee, nyt kun lähdin shindoon seitsemän jälkeen, ei ollut vielä umpipimeää. Uskomatonta! Ja töihin lähdetään jo ihan valoisan aikaan. Nautitaan!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana