Sivut


torstai 28. helmikuuta 2019

Haahaa

sai lapsi maistaa omaa lääkettään. Kuopus tuli eilen kotiin ja se oli sitä mieltä, että hampsteri oli luvatta mennyt kasvamaan sillä aikaa kun hän lomaili isällään. No just! Sitähän se itsekin tekee, vaikka en kyllä ole antanut lupaa. Joka kerran linja-autosta astuu ulos vähän isompi teini, tai ainakin siltä tuntuu.



Pieni hampsteri isolla sängyllä...



Minun oleiluni vaihtui heti kaikenlaiseen tekemiseen. Pääsen tänään kuskiksi kaveriporukalle kun lähtevät leffaan. Huomenna taas on korvapolille aika ja sen jälkeen olisi vähän shoppailtava. Se, että lapsi kasvaa, ei ole ihan pelkästään isäviikonloppujen illuusiota, vaan totinen tosi. Sekä kalsareita että t-paitoja tarvitaan lisää. Eikä yhdet housutkaan olisi pahitteeksi.



...juoksi tomerana kohti projektia:
pahvia on mahtava pureskella!



Korvapolista sen verran, että olette varmaan kuulleet ihmisen polveutuneen vesieläimistä (kaloista) ja sitten jalkautuneet (!) maalle. Tuunattu kala on yksi parhaista termeistä. No, minun pojallani on kiduksen jäänne korvassa, jos joitakin teorioita on uskominen. Klik. Menemme siis korvapolille näyttämään preaurikulaarista fisteliä ja saamaan ohjeistusta. 

Pulp!

14 kommenttia:

  1. meillä kokemusta fistelin hoidosta! lait postia jos kaipaat lisätietoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos! Onpa hauska tietää, että joku muukin polveutuu kalasta!

      Poista
  2. Mielenkiintoista! Aina oppii jotain uutta. Ainakin joskus. Googletin, ei paljoo ollu tietoa, kiinnostais esim. kuinka syvälle ko. reikä ulottuu. Ei kai korvaan asti? Tulehtua se nähtävästi ainakin voi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli mulle kans ihan uus juttu vaikka isällään on samanlainen. Tuolla korvapolilla saadaan varmaan lisätietoa just siitä vaikkapa miten "syvä" se on jne.

      Musta kans aika mielenkiintoinen juttu!

      Poista
  3. No tuohan on kätevää, jos haluaisi laittaa siihen korun :)

    Hyvä, että muistutit housuista, muut ollaan jo uusittu. Tänään pitää mennä ostamaan uimahousut huomiseksi koulun uintiretkeä varten.. Jei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihaan shoppailua mutta onneks tänkin kanssa se on suht nopeeta. Tietää mitä haluu ja mitä ei.

      Mä en tiedä tuosta koruasiasta, mutta huomenna opitaan lisää asiasta!

      Poista
    2. Meidän shoppailu meni onneksi suht nopeasti, oli myös kiva myyjä InterSportissa. Sekin helpotti asiointia :)

      Kerro sit kaikki :D

      Poista
    3. Nopeet oli shoppailut: löytyi makee välikausitakki 10€ jonka lapsi maksoi ite ja entuudestaan hyväksi havaitut housut joita ei tarvinut siis edes sovittaa. Ihanaa!

      Korvapolikäynti oli kans hyvä, paitsi et piti odottaa sikakauan ja sisäilma oli ihan perseestä. Kävin jo kyselemässä et meneekö vielä kauan, voinko käydä haukkaamassa happea, mutta sit päästiinkin heti.

      Reiän kanssa ei tarvi tehdä mitään jollei vaivaa ja rupea tulehtumaan ja saatiin muutoinkin hyviä ohjeita. Mutta olipa velhon näköistä kun lääkäri työnsi sellasta tylppää neulaa lapsen päähän sisään ... ;-)

      Poista
  4. Tuunattu kala ;) aika hienoa että on tuollainen esihistoriallinen jäänne kun äitikin on viime vuosisadalla syntynyt <3 Pureskellaan vain yhdessä pahvia niin saadaan seuraaville sukupolville taas jotain jännää.... en viitsi tähän nyt kirjoittaa mitä tuli kaikkea painokelvotonta mieleen (lue:lääkitys tehoton tällä tädillä...hah haa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herää pahvi?!?

      Joo tuunattuja kaloja ollaan kaikki, toiset paremmin ja toiset sitten vähän sellasella diy-tyylillä ;-)

      Pureskelemisiin <3

      Poista
    2. Lisään tähän vielä erään ameeban ;) mun on pakko mennä nukkuu, ei tästä hihityksestä taas muuten tuu loppua

      Poista
    3. Mä tunnen vaan sen ameeban tahdonvoiman...?

      Öitä sinne, sellaisia hihitysunia.

      Poista
  5. Onpa jännä, eipä oo tällaiseen tullut törmättyä.

    Mä näkisin sut ihan pokerikasvoin esittelemässä poikaasi "ja tässä on sitten tämä meidän tuunattu kala Kalle"... Voisitko, pliis!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin. Mä jos joku voisin ;-)

      Uutta tää oli mullekin, vaikka isällään tosiaan on samanlainen.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana