Sivut


lauantai 8. joulukuuta 2018

Superäiti

tai sitten ei. 

Joka tapauksessa kuopus tituleerasi minua sellaiseksi, kun omin pikku kätösin pyörittelin hänelle 55 lihapullaa tarjouksessa olleesta luomujauhelihasta vaikka itse olen kasvissyöjä. Tänään saa niitä tomaattikastikkeen ja riisin kanssa ja loput laitan pakkaseen. Nuo ovatkin sitten jauhelihakastikkeen lisäksi suunnilleen ainoa liharuoka jota osaan tehdä. Ongelma on nimittäin se maistaminen... 

Eilen ei ollut maistaminen ongelma, olimme kollegoiden kanssa lähikaupungissa tutustumassa omatoimikirjastoihin ja sitten kävimme syömässä. Vielä illallakin oli ähky kolmen herkullisen ruokalajin jäljiltä. Söin mm. nieriää parmesanrisoton kanssa (nam!!!), koska siinä on kala minun makuuni, saa vaan tosi harvasta paikasta ja harvoin edes raaskisin ostaakaan. Nyt kelpasi!

Ihanasti on siis tässä vapaat ja työt vaihdelleet. Eilistä en kyllä varsin työpäiväksi laske, enkä kyllä tämäniltaistakaan: menen auttamaan yhdessä väliaikakahvituksessa. Huomenna sitten olen vaan ja niin oli kyllä asian laita itsenäisyyspäivänäkin. Vähän väijyin linnan juhlia ja kudoin syksyisen hartiahuivin loppuun. Talvi ehti tulla ennen kuin se valmistui.





Kaunis se on silti!

***

Esikoinen ei saanut läppärini näppistä putsattua mutta ehdotti, että ottaisin käyttöön erillisen näppäimistön. Onni on selväjärkinen ja looginen atk-tuki. Mikä helppo ja halpa ratkaisu - joka olisi itsekin pitänyt keksiä!

8 kommenttia:

  1. Olethan sinä tosiaan super, voi nam kun on nuo lihapullat varmasti maistuneet:) Meillä kun lihapullia tekee niin ei kauaa kestä kun padan pohja jo näkyy vaikka niitä olisi pyöritellyt kuinka paljon:) On kyllä iso onni noin loistava ATK tuki!♥ Ihana huivi! Mukavaa viikonloppua ja leppoisia joulunalus tunnelmia♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne myös leppoisaa aikaa ja joulun odotusta!


      Arvostan hyvää ja näppärää atk-tukea ja lapsia joille ruoka kelpaa ;-)

      Poista
  2. Ei turhaan kehunut, kyllä sä sellainen Superäiti olet. Sulla pitäisi olla sellainen Superäiti paita ;)
    Harmi, ettei näppis lähtenyt toimimaan, mutta - "Onni on oma atk-tuki" - omaani odotan jouluksi kotiin katselemaan oman koneeni taas järjestykseen. Aina löytyy pientä "järjesteltävää" äitin läppärissä, ja vähän opetettavaa käytössä.

    Tuo huivi on ihana! Mä toisaalta tykkäisin tehdä huiveja, mutta kun en oikein ole huivi-ihminen, ihan tavallisia kaulahuiveja vaan käytän.
    Ja nyt painaa niskassa se pahuksen kastemekko...Ei se ole ollut mulla kuin parisen vuotta työn alla ja nyt sitä kuulemma keväällä tarvittais :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo kutonut vuosiin, mutta nyt löysin hyvin marinoituneet langan ja päätin haluta yhden yksinkertaisen villahuivin. Talvi yllätti ennen kun tuli valmiiksi, mutta lämmittää kyllä nyt kivasti.

      Jaksamista kastemekon kanssa, kevääseen on onneksi vielä aikaa!

      ja atk-tuki, mikä ihana asia olla olemassa ♥

      Poista
  3. Kelien puolesta lienee syksy lähempänä kuin talvi, joten vielä varmaan voi käyttää hienoa syksyhuiviakin! Vaikkei luonnossa enää olekaan noita värejä :)
    Minun jauheliharuuat (ja varmaan liki kaikki muutkin ruuat) on aina liian vähäsuolasia, vaikka maistaisinkin. Lihapulliin sitä on vaikea lisätä, mutta kyllä ne kaupaksi on menneet siitä huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tosiaan tiedä oikein sitä suolan määrää, mutta meillä saa mieluummin olla tosi vähäsuolaista kuin vastaavasti sitten vähänkään liikaa suolaa. Silloin jää takuuvarmasti syömättä. Nuo kelpas, joten ei tullut turhaan pyöriteltyä. Nyt voi sitten pakkasesta ottaa aina erän kerrallaan.

      Eiköhän tuo mene nyt talvellakin, ja hei, meille tuli tänään kunnolla lunta, näyttää jopa ihan jouluiselta!

      Poista
  4. Hurraa kotikutoiset atk-tuet ja huivit <3 Hauskaa että teilläkin tykätään lihapullista ;) kilo lihaa meilläkin pyöryköiden muodossa katoaa kuin pie... Saharaan. Esikoiseni joka on vähentänyt lihansyöntiä ilmoitti että mamin lihapullia syö kuitenkin ;)Superäidille hyvää sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ostin "vaan" 800g mutta meillä onkin ainoastaan yksi 12v syöjä ;-)

      Sinne myös, supersunnuntaita ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana