Sivut

maanantai 9. heinäkuuta 2018

On loma

aluillaan ja on tehty jo vaikka mitä. Ja samalla ei kuitenkaan juuri mitään. Aivan juuri sellainen loma josta haaveilin!

Ja ilmojakin on pidellyt. Lämmintä, aurinkoista, samanmoista on luvattu ainakin viikoksi eteenpäin. Kelpaa mulle.




Meillä oli täällä paikkakunnallamme lomanaloitusviikonloppuna oikea superviikonloppu: parit markkinat, kirppareita ja kaikkea sellaista tungettuna parille päivälle. Olemme käyneet markkinoilla, yhden taidenäyttelyn avajaisissa, kahdella eri kirpputorilla sen päivittäisen oman lisäksi, jossa oion tavaroitani ja joudun vähän myös säätämään työasioita. Onneksi en kovin paljoa, ja uskon, että se on nyt jo ohi.

Naapurin lapsi on käynyt tramppakaverina melkein joka päivä ja muitakin kavereita on nähty. Kuopus on vierallut yhden ystävän luona ja minä tietysti nähnyt omaani. Olemme syöneet herneitä kilpaa, maistelleet oman maan mansikoita, aloittaneet Harry Potter -maratonin, katsoneet jalkapalloa ja vain olleet.

Parasta kuitenkin on tuo öllöttely omalla terassilla, välillä varjossa, välillä auringossa, toisinaan sekä että, hyvän kirjan kanssa. Molemmat.

Ihan parasta!!!

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Eikö vaan kuulostakin! Ja tätä vaan jatkuu ja jatkuu!

      Poista
  2. Voi, miten ihanalta terassillasi näyttää. Hyviä lukuhetkiä ja kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika mukava siinä on kyllä oleskella.

      Me ollaan katsottu jalkapalloa ja tänään, kun joku tekee maalin ja tuulettaa, nauran varmasti ääneen kun muistelen sun kirjoitusta ;-)

      Poista
  3. Onpa ihanaa, kun kuopuskin jaksaa lukea ja öllötellä, ettei tarvi koko ajan jotain ohjelmaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon sen hyvin kouluttanut. Tosin enemmän se aktiviteetteja kaipaa kuin minä. Vien sitten välillä kentälle potkimaan kavereiden kanssa tms. Mutta lukemalla ja liikkumalla se sitten "tienaa" myös plekka-aikaa - ettei mee ihan sisällä istumiseks ja pelailuks tää elämä!

      Poista
  4. Kuulostaa oikein hyvältä:) Täydellisen ihanaa ja antoisaa lomaa♥ Lupasivat uutisissa että koko suomessa pitäisikin olla tällä viikolla oikein kauniita kesäpäiviä:) Ihanaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt on kyllä ollut ja luvassakin on ihan mahtavaa ilmaa koko Suomeen. Nautitaan, Päde♥!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana