Sivut


tiistai 30. tammikuuta 2018

Esteitä on joskus tiellä kohtalon

Niin kuin vaikka Runebergin tortut ja laskiaispullat. Kun koittaa vähän keventää. Laskiaispullista en niin välitä, ja onnistuin olemaan sortumatta kun kävimme paikallisessa kirppari-kahvilassa. Kuopus sai omansa, mutta minä olin tiukkana. Sitten käväisin paikallislehdessä hoitamassa pari hommaa. Kuinkas ollakaan, toinen siellä vieraillut asiakas kaivoi kassistaan leivospaketin minullekin.






Noo, eivätkös kaikki "asiantuntijat" sano, ettei saa olla liian tiukkana ja kieltäytyä kaikesta? Se painonhallinta ja terveellisemmät elämäntavat kun ovat pidemmän ajan projekteja. Ehkä jopa loppuelämän?

Ja ainahan tuolla kuvan aterialla voi korvata päivällisen ... eikös totta. (No ei...)

Jäin vain miettimään, että jos roolit olisivat olleet toisin päin, se toinen asiakas olisi ollut nainen ja minä mies, olisko ollut soveliasta tarjota torttua?

torstai 25. tammikuuta 2018

Mielenkiintoista

säätilan vaihtelua, totta tosiaan!

Tiistaina oli aamulla se -27 astetta ja tänään sitten jo plussalla. Aivan kaamea ajokelikin oli, kun piti käyttää kuopusta oikomahoidossa lähikaupungissa. Polanteita isolla tiellä, peilijäätä pienemmillä ja pihoissa. Kaupungissa kadut taas niin loskassa, että onnistuin epähuomiossa astumaan n 7 senttiä syvään loskalätäkköön. Varpaat kastuivat. No, ehdin ennen iltavuoroa vaihtaa sekä sukat että kengät.




*



Nyt on sitten viikonloppu alkamassa. Huomenna vien auton vielä viimeiseen viilaukseen, lauantaina kuopus menee kaverille yökylään ja sunnuntaille on varmaan luvassa sellaista leppoisaa ja lokoisaa loikoilua.

Niin, lupasin jo, että tästä ei tule kirjablogia, mutta ei tästä tule säätilablogiakaan, vaikka siitäkin on kahdessa viimeisimmässä kirjoitettu.

---

*Ihana ystävä, joka on vaihtamassa paikkakuntaa, kaiveli minulle taas satsin kirpputoritavaroita. Win-Win: minä saan pitää rahat, hänen ei tarvitse muuttaa niitä. Mutta nämä kaksi taulua oli ihan pakko pitää itsellä. En raaski myydä. Odotan arvonnousua. Jos vaikka sinne mahdolliseen Omaan Majaan sitten joskus? 

Nimet ovat ihanat: vasemmanpuoleinen "Kuka siellä?" ja oikeanpuoleinen "Ei, en laita häntääni kainaloon".

tiistai 23. tammikuuta 2018

Suht viileetä

Coolia suorastaan.

Ei elomme kuopuksen kanssa, tai minun olemukseni ja olemiseni, ainakaan lapsen mielestä, vaan ilmanala tänä aamuna. Pakkasmittari näytti työmaalle tullessa -27 astetta. Hrrr! Ihanasti Pösö silti hurahti lämmittämisen jälkeen käyntiin ja kuskasi meidät mukisematta kylille.

Parin päivän päästä on sitten sääennusteen mukaan plusasteita. Päättäisi jo!

Minäkin olen päättänyt. Nimittäin jatkaa sellaiseen malliin, kun itsestä tuntuu hyvältä. Välillä syvällisemmin, välillä pinnallisemmin. Ja vaikka seuraavassa taas on kirjoja, ei tästä ole tulossa mitään kirjallisuusblogia.





Nämä nimittäin saivat minut kiukkuiseksi kun eilen niitä selasin. "Vain omat ajatuksesi ovat onnen esteenä... jne". Juupa juu. Jossain mielenhäiriössä tilasin kirjakerhosta itselleni joululahjapaketin, johon nuo sisältyivät. Jossain toisessa mielentilassa saatan niitä arvostaakin, mutta nyt ei ollut se kohta. Ehkä jo huomenna?

Tämä elo nimittäin rauhoittuu ja kevenee ainakin siltä osin, että saimme jonkinlaisen sopimuksen aikaiseksi kuopuksen isän kanssa elatusasioihin. Olemme tässä niitä enemmän tai vähemmän säätäneet viime aikoina. Lisäksi olen taivutellut pankinjohtajan puolelleni ja tehnyt ennakkovarauksen paikkakunnallemme rakennettavaan uudistaloon. Nähtäväksi jää, voiko sitä pitää voimassa, koska en voi sitoutua ostamiseen ennen kuin olen testannut, saanko rakennusmateriaaleista oireita. Isoja asioita molemmat, ovat mieltäni vaivanneet.

Osallistuin syksyllä Suomi (100) meditioi -infoon ja olen siitä pitäen pitänyt pienen omanlaisen "meditaatiohetken" arkiaamuisin heti herättyäni. Olen ollut ehkä hiukkasen levollisempi isojen ja keskeneräisten asioiden kanssa, vaikka mieli ei sitä aina kokonaan ole ollutkaan. Aion jatkaa.

Ehkä jonain päivänä olen myös valmis tarttumaan noihin kirjoihin ärtymättä. 

Valmishan sitä ei ole koskaan, mutta se on vaan hienoa se!

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Tiiliskivi tai kaksi

Kuten tiedätte, minulla on jotakuinkin intohimoinen suhde kirjoihin. Olen niiden kanssa tekemisissä työssäni koko ajan, ja kotonakin on aina oltava joku kirja yöpöydällä. Se on kauheista kauhein tilanne, ettei ole "mitään hyvää luettavaa". Viimeksi minuun on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen Jöel Dicker. 

Luin joululomalla häneltä ensimmäisen suomennoksen, Totuus Harry Quebertin tapauksesta, ja olin kyllä yhtä mieltä linkin takana kirjoitetun arvion kanssa: tämän kirjan lukemista ei voi lopettaa. Sama juttu Baltimoren sukuhaaran trgedian kanssa. Nyt viikonloppuna, kun kuopus oli isällään, oli hyvää aikaa keskittyä taas Marcus Goldmanin maailmaan. En yleensä lue kovin paksuja kirjoja, mutta nämä molemmat olivat sellaisia, että kovasti toivoin, etteivät ne loppuisi lainkaan.






Riemastuttava, kirjoja käsittelevä ote romaanista Baltimoren sukuhaaran tragedia:

" - Näinkö sinä kiität minua tulevaisuutesi turvaamisesta?
- Kirjat ovat tulevaisuuteni, vastasin, ei typerä elokuvasi.
- Ole kiltti ja lopeta jo tuo vallankumousvirsien veisaaminen, ei kukaan niihin usko. Kirjat ovat mennyttä aikaa, Marcus.
- Voi Roy, mitä oikein sanoit?
- Noh noh, älä ole surullinen, rakas Goldman. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua ihmiset eivät enää lue. Niin se vain on. He keskittyvät pelleilemään kännyköillä. Kustannustoimi on kuollut, Goldman. Omat lapsenlapsesi katsovat vielä kirjoja yhtä ihmeissään kuin sinä ja minä faaraoiden hieroglyfejä. He sanovat: "Isoisä, mitä varten kirjoja oli olemassa?" ja sinä vastaat: "Ne saivat ihmiset unelmoimaan. Tai hakkaamaan puita, en enää muista." Silloin on jo liian myöhäistä herätä: ihmisten ääliömäisyys on saavuttanut kriittisen pisteen ja me kaikki tapamme toisemme sisäsiittoisen typeryytemme vuoksi (tämä on jo nyt enemmän tai vähemmän totta). Tulevaisuus ei ole enää kirjoissa, Goldman."

Voi, minä uskon edelleen, että tulevaisuus ON kirjoissa, tai ainakin siihen, että kirjoja on tulevaisuudessakin.

Dickerin seuraavaa - intohimoisesti - odotellessa pitäisi keksiä jotain uutta mukaansatempaavaa lukemista.

Vinkkejä?

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Paineita

Osa teistä muistaa, kun alkuaikoina kirjoitin postauksen joka ikinen päivä. Julkaisin ne aina samaan aikaan. Sitten tuli se hetki, kun päätin, että tämä saa loppua. Sitä ennen olin lakannut kirjoittamasta joistain asioista, koska pienellä paikkakunnalla tuntuu vähän hurjalta olla liian avoin. Ja muutenkin. Tuli sellainen olo, että kaikkia asioita ei viitsi retostella julkisesti.

Niinpä postaustahti hiljeni ja aiheetkin muuttuivat. En ollut enää niin auki enkä aito. Henkilökohtaiset aiheet saivat paljolti jäädä. Mutta mitä sitten tilalle?

Sitä olen viime aikoina miettinyt, ja välillä on paineita kirjoittaa enemmän, useammin, syvällisemmin - mitä ikinä. Jotenkin en nyt tunnu löytävän tähän hommaan tasapainoa. En ehkä sitä vanhaa paloakaan.

Te kaikki olette rakkaita ja ihania. Uskollisimmat kommentoivat joka ikiseen postaukseen, oli aihe sitten mitä liipalaapaa tahansa.





Tämä ei ole lopettamisilmoitus eikä viimeinen postaus. Tämä on pikemminkin anteeksipyyntö, että olen muuttunut hajuttomaksi ja mauttomaksi. Koitan saada jonkinlaisen innon, punaisen langan etsittyä. Joku tasapaino tähän täytyisi vaan löytyä.

Siinä voi kestää hetki. Tai sitten ei.

Oli miten oli,
olette ajatuksissani 💗!

lauantai 13. tammikuuta 2018

Vaikka mitä jännää

luvassa tänä vuonna




mikäli horoskooppia on uskominen. (No ei ole, mutta niitä on hauska lukea!)

Myös viikonloppuun - tai sen alkuun - on sisältynyt vaikka mitä jännää. Eilen oli kuopuksen jalkapalloseuran gaalailta, jossa - yllättäen - kuopus pokkasi Vuoden Kehittyjä -pystin. Wow! Tänään on vielä ystävän läksiäiset. Muuttaa Etelä-Suomeen lähiaikoina. 

Kuopuksella on peli ja näkee siinä yhteydessä isäänsä lähikaupungissa yhden yönseudun verran. Huomenna palaa kotosalle. Minä aion silloin vain olla ja öllötellä.

Viikonloppuja kaikille!

torstai 11. tammikuuta 2018

Queen of ... everything

Puuh, uskon, että aika moni tietää tunteen, kun koittaa arjessa hoitaa liian montaa asiaa ja selvitä liian monesta vastoinkäymisestä Se on vähän niin kuin jongleeraisi liian monella pallolla. No, sitä tässä on viime aikoina elo ollut.

En ole tänne kirjoitellut, mutta jouluaaton aattona esikoinen oli liikkeellä Pösölläni ja kaveri posautti kylkeen. Pääasia toki oli, että kummallekaan ei sattunut mitään, mutta siitä lähtien olen vääntänyt vakuutusyhtiön kanssa. Ihana korjaajani tekee parhaansa ja jossain vaiheessa saan vuokra-autonkin palautettua. Kaksi kokonaista viikkoa olin kokonaan ilman kulkupeliä ja aika raskasta oli se. Sitten kun arki alkoi, oli pakko ottaa laina-auto. 

On muutakin, tapaamisrytmin sovittelemista, rahasäätöä, tyhmää. Itse saa kaikki hoitaa
- yksinhuoltajan osa.

Vaikka olen vahva nainen, välillä tuntuu tältä:



Kuva täältä

***

Ja päässä soi tämä biisi:







Queen of nothing at all.

Onpas ristiriita!

***

No, seitsemältä onneksi alkaa viikonloppu, tarpeeseen tulee. Koitan levätä.

maanantai 8. tammikuuta 2018

Porsastelua

Nyt on lomailtu oikein urakalla, joulut, uudetvuodet ja vielä välipäiviäkin. Joskus viime vuonna viimeksi käväisin töissä. Nyt pitäisi ryhdistäytyä, pukea päälle jotain muuta kuin possupuku, ja rientää tilastojen ja tilinpäätöksen pariin. Jei!



Ihan sikahauskaa on ollut!


Eipä siinä, mukavaa on päästä ihmisten ilmoille. Röh!

lauantai 6. tammikuuta 2018

Väärin elät, köyhä

otsikoi valtakunnan päämedia juttunsa siitä, miten mielipideilmasto on koventunut. Miksi toiset suhtautuvat pienituloisiin ymmärtäen, toiset raivolla? Kukaan aikaansa seuraava ei ole myöskään voinut välttyä törmäämästä työttömien aktiivimallista virinneeseen keskusteluun ja kansalaisasoitteeseen lain kumoamiseksi. Minun lomani on mennyt mukavasti tiedotusvälineitä seuratessa.


Peace and love...



Asia koskettaa omakohtaisesti - no ei tuo aktiivimalli, mutta mielipiteiden koventuminen. Olen työssäkäyvä köyhä, mutta nykyisin saan liki päivittäin lukea, että työllä ei ole tarkoituskaan elää. Sen lisäksi voi sitten hakea erilaisia etuuksia. Paitsi ettei niitä aina saa (vrt minun tilanteeni, ylisuuri vuokra, mutta pienempää ja halvempaa sisäilmaltaan puhdasta asuntoa ei löydy, joten en saa asumistukea, työtäni pystyn tekemään vain osa-aikaisesti sisäilmasyistä, mutta osatyökyvyttömyyseläkettä tms ei sisäilmasairas saa) ja sitten jos niitä saa, on rikkaiden, työssäkäyvien rahoilla loisiva arvoton otus.

Sitten kun tiput tukien varaan, muilla (lue veronmaksajilla) on oikeus arvostella ulkonäköäsi (kyllä tuolla rahaa ainakin ruokaan näyttää löytyvän kun on noin lihava), elintapojasi (osta juureksia, ne on halpoja, älä sitä 90 sentin hampurilaista, vaikka sekin tosin on halpa), harrastuksiasi (miten sä voit käydä kuntosalilla jos ei kerran oo rahaa) ja jopa sitä, jos sinulla on lemmikki.

Jotenkin tämä on minusta aivan kammottavaa, välillä lopetan lukemisen ja päätän, etten enää ikinä vilkaise yhtäkään keskustelua jutun alla. Sitä on niin hirveän helppoa arvostella ulkopuolelta. Pitäisi ensin kulkea toisen saappaissa joku hetki, ennen kuin katsoisi oikeudekseen arvostella tätä. 

Minun täytyy lopuksi vielä sanoa, että vaikka olen huomannut tuon asenteiden tiukkenemisen, täältä maalta - ja varmasti muualtakin - löytyy vielä niitä ihania ihmisiä jotka välittävät ja auttavat. Kun olen uskaltanut avoimesti puhua tilanteestamme, olen törmännyt vain ja ainoastaan empatiaan ja ymmärrykseen. Apua on tullut yllättäviltä tahoilta. Ehkä silloin tälle asialle tulee kasvot, se tulee lähemmäs, ja se on helpompi ymmärtää ja hyväksyä?

torstai 4. tammikuuta 2018

Synkkää ja ikävää?

Hyvinhän tämä loma menee töitä tehdessä. No ei vais, olen vaan lupautunut vähän auttamaan ystävää, joka on lopettamassa liiketoimintaansa. Laitamme tavaroita esiin ja -50% alelaput niihin. Jopa kuopus oli tänään talkoissa. Huomenna vielä menen pariksi tunniksi ja sitten olen vaan. Koko viikonvaihteen.

Olemme me muutakin tehneet. Kävimme lähikaupungissa viemässä esikoiselle yhden kirjahyllyn ja katsomassa jääkiekko-ottelun. Aika kivaa. Muuten ihan sellaista hämäränhyssyä kotosalla. Vaikka päivä on pidentynyt "jo" 20 minuuttia, niin sitä ei meinaa oikein huomata. Ensi viikoksi on taidettu vähän sitä päivänpaistettakin luvata - pitkästä aikaa.  Luin sellaisen otsikon, että joulukuussa näillä leveysasteilla ei ollut yhtään aurinkoista tuntia koko kuussa. Huh. tuntuuhan se sellainen.



Kesää ja auringonpaistetta odotellessa


Mutta ei vaivuta synkkyyteen. Vapaa on vapaata ja ensi viikolla vasta koulut ja työt alkavat.

maanantai 1. tammikuuta 2018

Uutta kohti

Eilen nukuttiin pitkään ja valvottiin vielä pidempään.

Otettiin päivä varsin rauhallisesti. Minä tein perunasalaattia ja luin Baskimaan murhat -trilogian viimeistä osaa. Jäin koukkuun tuohon sarjaan, vaikka alku olikin takkuista. Onneksi jäin, on ollut oivaa lomalukemista. 





Pelattiin lautapelejä ja futista pehmopallolla. Käytiin hurja mouschaku -taistelu yllä olevilla pehmohiirillä. Huuujaaaaah!

Seurasin kansalaisaloitetta ja ahdistuin asenneilmapiiristä. (Luin nettijuttuja ja eksyin kommentteihinkin, argh.)






Kuudelta kävimme ensimmäistä kertaa katsomassa raketteja. Sauna lämpesi sillä aikaa ja nautimme kirpeän pakkassään jälkeen löylyistä. 

Annoin kuopukselle elämänsä pisimmän lanitusvuoron, ystävä oli ostanut herkkujakin, joten poika oli aivan fiiliksissä.

Yhdeltätoista se tuli kanssani katsomaan Pikku Leijonia ja puolilta öin oli vuorossa seuraava rakettien väijyminen. Pitihän se pelikin sitten katsoa loppuun.

Mukava lopetus vanhalle ja aloitus uudelle vuodelle.

Edelleen toivottelen kaikille hyvää ja kaunista vuotta 2018!