Sivut


tiistai 24. tammikuuta 2017

Paska päivä

Joskus minullakin on sellaisia. Tänään oli. Kaikki, ihan kaikki tuntui menevän pieleen. Aamusta asti olin huonolla tuulella, kuopus, jonka kanssa sujuu yleensä mainiosti, vänkäsi jostain syystä joka asiasta vastaan, sellaista täysin turhaa nutinaa. Tällä kertaa jopa siihen pisteeseen, että sanoin hänelle että riittää. Lähti omaan huoneeseensa ja pisti oven perässään kiinni. Mökötti aikansa ja kun ei vielä pihallakaan vastannut kun kysyin jotain, ärähdin ihan kunnolla. Kerroin, että ensimmäisellä kerralla sanoin nätisti enkä ollut ollenkaan vihainen - ja pitää voida sanoa - mutta että mielenosoittaminen itsestään selvästä asiasta saa minut kyllä ajan oloon vihaiseksi. Matkalla jo puhuimmekin muutaman sanan. 


Tällainen nostalgiapläjäys viikonvaihteessa...


Töissä oli muutama hankala mm. laskutusasia ja sitten tuntuu, että Suomi 100 teettää meillä sellaistakin työtä, joka ei välttämättä ihan kirjastohommiin kuulu. Ketutti. Töistä lähdin jalkaisin (auto oli huollossa, siitä ei ole muuta kuin positiivista sanottavaa 😉) ja koitin piristyä auringosta. Huonolla menestyksellä. Kuskasin esikoisen kotiin ja päätin ansainneeni kahvin ja pullan kirpputorikahviossamme. Arvatkaa oliko siellä enää pullia jäljellä... 

No huomenna on pakko olla paremmin!

Onhan?

10 kommenttia:

  1. On se paremmin. Ja tavallinenkin tuntuu kivalta, jos on välillä vähän huonosti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on varmaan ihan totta! Sitä odotellessa ;-)

      Poista
  2. Kaikesta huolimatta aivan ihana palapeli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tota oli kiva tehdä - ja ihanan nostalginenkin tuo oli!

      Poista
  3. Jokaisella on välillä paskoja päiviä, ikävä kyllä... No huomenna on uusi päivä ja ehkä uusi yhtä kiva palapelikin. Mistä ihmeestä sä löydät näitä hauskoja kuvia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on joku ikivanha nettiostos - esikoinen kaivoi niitä muistaakseni Amazonista. Silloin kun ite ostan, käytän Palapelimaailmaa ;-)

      Ja kyllä, uskon, että huomenna on paremmin!

      Poista
  4. Ihan varmasti tänään on hyvä päivä! Uskotaan näin, eikö totta? Hauska palapeli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika nostalginen ;-)

      Tänään oli parempi päivä kuin eilen - ja hyvä niin, sekin riittää!

      Poista
  5. Mä toivon niin, että tänään jo aurinko ja toivo voittaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana