Sivut


tiistai 25. elokuuta 2015

Oikein Hyvä Päivä

Minulla on ollut taas monta monta päivää sellainen ihana kupliva tunne, että "hitsi kun mä tykkään mun elämästä". Aika ihanaa! Olen onnellinen täällä maalla. Pienistä asioista, siitä, kun vapaapäivänä päätän mennä kahvikupposella kirpparille ja löydän sieltä toisen Pösön eurolla  - ostin sen esikoisen "kapioita" varten. (Olen siis keräämässä hänelle pikku hiljaa keittiötarvikkeita siiheksi kun muuttaa kotoa pois.) Tai siitä, kun myyjä rupeaa juttusille ja kysyy, ottaisinko karviaisia. No kyllä taatusti otan! Tai siitä, kun toinen lähikauppamme oli ottanut valikoimiinsa erilaisia luomuleipiä, tummia ja vaaleita. Saatavilla tuoreena joka maanantai ja perjantai. Ostin heti kaksi pussia sämpylöitä ja syötän ne pojille. Sekin ilahdutti, kun kurvasin kotimatkalla - luvan kanssa - ystävän kasvilavalle ja napsin mangoldia ja salaatteja. Tänä aamuna on luvassa herkkusmoothie, jotta jaksan työsuojelutarkastuksen ja iltavuoron töissä.





Sekin teki minut onnelliseksi, että ehdin paistatella päivää terassilla ennen kun esikoinen pääsi koulusta. Oikaisin vielä vapaapäivän kunniaksi ruokahuollosta ja käytin hänet sen jälkeen grillillä syömässä. Kuopus tuli illansuussa kotiin isältään ja se nyt tietty ilahduttaa aina, kun pesue on koossa taas. Sen kunniaksi paistoin pannukakun. Iltaisin on jo niin hämärää, että saattoi sytyttää kynttilät. Arvatkaapa tekeekö sekin minut onnelliseksi. Kaiken kaikkiaan oli siis Oikein Hyvä Päivä.


***


Onko keittiössäsi ahdasta? Tekeekö tiukkaa laittaa työläitä ruokia? Puuttuuko iloa? Ei hätää, hanki pari sikaa. Näin näyttäisi neuvovan Ikean asiantuntija artikkelissa, josta sittemmin korjattiin typot.

"Helsinkilästen keittiässä tuntuu vallitsevan ahtaus. Se helpottuu muutamalla pienellä sialla, lupaa Ikean Vesa Riihelä."

Minun keittiössäni mahtui oikein hyvin paistamaan pannaria ja muutoikin touhuamaan. Ehkä muutama minipossukin menisi siinä sivussa?

4 kommenttia:

  1. Meillä on ihan kivan kokoinen keittiö, tosin isompikin kelpaisi. Auttaisikohan muutaman sian hankkiminen?

    VastaaPoista
  2. Mulla on jo kaks koiraa, ehkä ne siat nyt jää sikakauppaan mun osalta... mutta kynttilä palaa nyt jo ihan päiväsaikaankin, ainakin tänään, kun meni niin pimeeksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MÄ just kans ajattelin, että täytyy kaivaa keittiön pöytään kynttiläalusta ja ostaa nyt lapsilisäpäivän kunniaksi iso oranssi kynttilä siihen. Kohta saa aamusta heti sytyttää!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana