Sivut

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Toripäivät ja tapahtumia kerrakseen

Oi voi, kylläpä taas on ollut mainiota eloa ja oloa. Kävimme eilen ensin aamusta katastamassa torin ennen kun meidän piti kuopuksen kanssa lähteä vanhalle kyläkoululle lastentapahtumaan töihin. Oli kyllä oiva meininki ja onneksi sama jatkuu tänään, koska aika lyhyeksi jäi vierailu. Minä kaahasin syrjäkylälle ja vaihdoin ylleni possupuvun ja valmistauduin lukemaan runoja ja pitämään kirjanvaihtotoria. Sain Saapasjalkakissasta oivan "ystävän", joka kerran kun kohtasimme, se lipoi huuliaan ja totesi "Possapaistia". Vein sen katsomaan kirpputorilla ollutta pannunalusta (kuvassa vasemmalla), mutta ei se siltikään uskonut.

Kuopus kulki mukana ja viihtyi silminnähden. Söi talkoolaisille tarkoitetun aterian puolestani (minulla oli possulle sopivat tuoreruokaeväät)  ja touhusi yhtä sun toista. Loppuajasta pelasi konsolipeliä kun sukat jo olivan ihan märät ja käskin sen sisälle lämmittelemään. Kiitokseksi mukanaolosta hän sai valita arpajaispalkinnoista juuri sen legopaketin jota oli koko päivän himoinnut.



"Pieni paha susi ja ISO kiltti runoja lukeva porsas"



Minä taasen sain huomata, miten hankala on possupuvussa hurmata yhtään ketään. Tapasin ruokajonossa mielenkiintoisen miehen, jonka kanssa sukeutui pieni keskustelu. Unohdin ihan tyystin miltä näytin, kunnes aistin jonkin sortin varovaisuutta hänen puoleltaan. Heh, eipä varmaan koskaan ennen hänenkään juttusille ole emakko ryhtynyt?!? Kun tapahtuma oli ohi, kurvasimme takaisin markkinoille toteamaan, että päivä oli ollut hyvä. Nappasin matkaani myös yhden jo aamulla ihailemani sormuksen (kuvassa alhaalla oikealla). Harmi, etten muista kyseisen tyypin toiminimeä, olisin voinut mainostaa, koska mukavia koruja hän oli tehnyt ja moni tavara oli saanut uuden elämän, huumorillakin. 

Tätä päivää odotan innokkaasti: menen koko päiväksi luonto ry:mme kanssa pitämään pöytää pystyssä torille. Kuopus tulee mukaan, mutta sai onneksi luvan lähteä kaverin luo sitten, jos aika tapahtumassa käy pitkäksi. Se myös tarkoittaa minulle pientä hengähdystaukoa. On ollut aika intensiiviset kaksi lomaviikkoa, mutta toisaalta huomenna hän lähteekin sitten kolmeksi viikoksi isälleen. Sitten alkaa toisenlainen intensiivinen aika: kolme viikkoa töitä putkeen ja melkeinpä yksin kirjastolla.

2 kommenttia:

  1. Mie katoin ensin kuvasta, että oliko siinä sun possunnenä, mutta se olikin sormus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuossahan on kaksi reikää niin kuin töpselissä tai kärsässä, joten ei ihme ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana