Sivut


lauantai 14. helmikuuta 2015

Amerikkalaista hapatusta?

Hyvää ystävänpäivää, ystävät! Joka vuosi Blogistania tuntuu pullistelevan niistä, jotka nauttivat jollain lailla - vaikkakin ehkä omalla tavallaan - ystävänpäivästä, ja sitten niistä, jotka pitävät sitä kaupallisena amerikkalaisena hapatuksena. Ja vieläpä ihan vääristyneenä, jos alkuperäistä ideaa ajatellaan.

Minä muistan ystäviä ja rakkaita muulloinkin kuin ystävänpäivänpäivänä, mutta voin tehdä sen hyvin silloinkin. Eilen ostin tarjouksesta kaksi kimppua ruusuja, koska kuopus pääsee päiväksi hoitoon kaverinsa luo. On viime aikoina mennyt menot niin, että ei ole toisinpäin saatu vierailuja järjestettyä ja haluan kiittää vanhempiaan avusta. Toisen sai Rakas Ystävä, jonka kanssa voimme tuutata pahan mielen ja onnenhetketkin toki toisillemme ilman sordiinoa. Onni on sellainen ystävä.

Äitilleni olin varannut hänen syntymäpäivänään (ihana, helteinen heinäkuun lopun päivä) kerättyjä kiviä ja puunpalasia purkkiin. Koitin säilöä edes hieman sitä lämpöä ja aurinkoa niihin piristämään talvista eloa ja helpottamaan uuden kesän odotusta.






Ja toivotan teille kaikille hyvää ystävänpäivää ärsytyksen uhallakin!


***

Kun minä jään eläkkeelle ryhdyn hassuksi hippimummoksi. Opettelen käyttämään ompelukonetta ja teen kirpparilöydöistä itselleni kummallisia vaatteita. Kutoa minä jo osaisin, mutta meillä ei ole pingviinejä. Austaralialaisherra hurmasi minut. Ja tuo sateenkaaripingviini.

Mutta siiseliraukat. He ovat saamassa ilmastoaktiivien vihat niskoilleen, vaikka vaan harjoittavat luontaisia tarpeitaan.

Ja minkä ihanan uuden sarjakuvan löysinkään laatulehden ansioista: Nen ja hänen eläimensä. Lisää Nen-sarjakuvia - muitakin kuin eläimiä - täältä. Löytyy sieltä se siiselikin, kun tarpeeksi kauas selaa.

12 kommenttia:

  1. Noi Nennit on ihania. Mä tykkään just tollasesta sanoilla leikkimisestä.
    Kesäkivet on ihana idea, sanoinkin sen sulle jo joskus aiemmin. Halpa, ajatus mukana ja ilman turhaa krääsää. Oikein loistava!
    Oikein onnellista tätä(kin) päivää Marjaana!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle kolahtaa kans noi Nenit ja uskon, että kuopus ja esikoinenkin niistä tykkäis. Pitää esitellä!

      Hyvää ystävänpäivää ja voimia kaikkiin puuhiisi toivottelen!

      Poista
  2. Itse en ole koskaan ystävänpäivästä piitannut juuri siksi, kun siitä on tehty Suomessa ystävänpäivä, mutta ei se kuitenkaan estä toivottamasti muille hyvää ystävänpäivää. Elikkäs hyvää ystävänpäivää, Marjaana!

    Nen-sarjakuvasta en ole ihan varma, mitä mieltä olen. Nuo Iltalehden sivulla olevat jutut ovat ihan hauskoja, mutta sitten siellä linkin takana blogissa olevat ovat kyllä niin väkisin puserrettuja, että ei naurata yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinne Satu, jokainen silti tavallaan. Mäkin tutustuin Valentines day -ideaan Tenavien kautta eikä siinä kyllä ystävänpäivästä ollut kyse...

      Muhun kolahtaa tuollainen yksinkertainen huumori.Liekö itekin vähän yksinkertainen ;-)

      Poista
  3. Hyvää Ystävänpäivää!
    Heti kun ryhdyt hippimummoksi niin mulla on sulle yks tilaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Paimen. Mä kerron kyllä sulle sit ekana kun musta tulee hippimummo!!!

      Poista
  4. Hyvää tätä lauantaita, ystävällisesti <3

    VastaaPoista
  5. Kyllä täytyy sanoa, että siiselit on nyt vähän (tai siis paljon) sijaiskärsijöitä ihmisen toiminnasta. Muka eläinten päästöt vaikuttaa kauheasti ilmastonmuutokseen. Eiköhän se ole niin, että ihminen on ensin aiheuttanut sen ilmaston lämpenemisen ja vasta sen jälkeen, kun eläimet toteuttaa muuttuneissa olosuhteissa lajityypillisiä taipumuksiaan, niistä koituu ongelma. Huomasihan sen, kun oli se Islannin tulivuorenpurkaus ja lentotoiminta lopetettiin hetkeks, niin johan tuli kylmä, kun ei koneet ollut kokoajan taivaalla. Joo, minä nyt ärsyynnyin siiselien puolesta! Mörh.

    Hyvää Ystävänpäivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siiselit on sijaiskärsijöitä, se tosiaan tuli ilmi kun tuon jutun luki huolellisesti. Siiseliparat ;-)
      (Mutta niillä on kyllä maailman söpöin nimi, vai ekö muka oo: siiseli!!!)

      Poista
  6. Olen aina suhtautunut nuivasti ystävänpäivään, mutta nyt kun on joku jolle toivottaa hyvää ystävänpäivää niin olen toista mieltä :D Hyvän päivän toivotukset halauksen kera <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana