Sivut


perjantai 7. marraskuuta 2014

Ihan raaka kakku

Puuh, minulla alkoi viikonloppu. Mahtavaa! Eilen oli jo siedettävä päivä töissä (vain yksi päiväkotiryhmä, yksi luokka ja yksi kustantajan luettelo selattavana, niin, ja kassan ja laskujen vienti). Sitten saatoinkin lopettaa päivän lyhyeen samoihin aikoihin kun kuopus pääsi koulusta. Ystäväni hermoratahieroja kävi kotikäynnillä - ihanaa - ja toinen ystävä sitten kahvilla. Sääli, ettei viikonlopun kunniaksi leipomani (raaka) sitruunajuustokakku ollut silloin vielä valmis. Se oli nimittäin ihan sairaan hyvää. En vieläkään lakkaa ihmettelemästä noita raakaleivonnaisia: ne ovat herkullisia mutta periaatteessa ihan terveellisiä. Tuohonkin tuli kookoshiutaleita, manteleita, pähkinöitä, sitruunaa, kookosöljyä sekä makeutuksena taateleita ja hunajaa - eikä kumpaakaan näistä edes mitään järjettömiä määriä. Niinpä kakkua voikin sitten syödä järjettömiä määriä hyvällä omallatunnolla. Paitsi ettei edes voi, sen verran tuhtia tavaraa se on. Seuraavaksi on ehkä pakko kokeilla samasta kirjasta - Maria Lönnqvist, Raakaleipurin parhaat kakut - versiota porkkanakakusta. Olen tähän saakka pitäytynyt suklaisissa, mutta nyt aion laajentaa repertuaariani.


Jotenkin tuo minun versioni ei ollut ihan yhtä näyttävä
kuin alkuperäinen, mutta maukas se oli yhtä kaikki!


Minä aion käydä tänään suunnitelmallisesti kaupassa ja toivon, että voin sitten linnoittautua koko viikonlopuksi kotiin. Lueskelemme, pelailemme, kutsumme ystäviä kylään, saunomme, vötkistelemme. On rentoutumisen aika!


***

Korsi. Kävin työterveydessä selvittämässä mitä tilanteelleni työpaikalla (altistuksen suhteen) voi tehdä. Taisi mennä se viimeinenkin oljenkorsi. 

6 kommenttia:

  1. Oi nam... kun oon lukenu näitä sun raakaherkkujuttuja, niin tulee jo mieleen hommata itellekin semmonen blenderi tai mikä se lieneekään, millä saadaan kaikki pieneksi ja sekaisin... tosin jo pelkästään tuon ohjeen 7dl cashewpähkinöitä riittää saamaan mun budjetin pahasti alijäämäiseksi :)

    Mutta onpa kurjaa, jos oljenkorsi meni! Se on niin väärin. Ja toivotonta, kun ei mitään voi tehdä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tein vaan puolikkaana ton ohjeen ja siitä kyllä riittää pitkään. Pakastaakin voi. Mutta totta se on, että ei mitään ihan halpaa ole tuo raakaleivonta. Siksi teenkin vaan silloin tällöin ja pieniä annoksia.

      Mä ostin joskus vuosia sitten esikoiselle joululahjaksi monitoimikoneen kun kinus sitä. En arvannut sillon, että tulee näin kovaan käyttöön. Oon aiemmin vaivannut jotain taikinaa ja silloin tällöin tein luonnonjogurttipohjaisia smootieita. Nyt se hurisee monta kertaa päivässä. (Ostin muuten jostain HobbyHallista tai NetAnttilasta, osamaksulla ja vaikka oli halpa, on kestänyt tosi hyvin.)

      Mehulinko taas on äitin miehen äidin jäämistön peruja, varmaan jostain 80-luvulta ja hyvin (pesee ja ) linkoaa ;-)

      Poista
  2. Voi miten ihanalta tuleva viikonloppu kuulostaakaan! Eipä sillä ei meilläkään ihmeemmin ohjelmaa ole tiedossa. Mökillä pitäisi vielä käydä talvikuntoon sitä laittamassa ja arvon koko ajan, että lämmitänkö siellä vielä saunan vai en. No, kelistä ja tunnelmasta sitten riippuu.
    Kurja kuulla tuosta viimeisestäkin oljenkorresta!
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää viikonloppua sinnekin,

      saunan lämmitys kuulostaa kyllä aika ihanalta ja tunnelmalliselta juuri tähän kohtaan!

      Poista
  3. Kotiin linnoittautuminen on parasta :) Samoin varmasti noi raakakakut. Pitäisi itsekin joskus kokeilla, kun vaan ehtisi. Ehkä ensi vuonna :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi vuonna on hyvä tehdä vaikka mitä ;-)

      Toistaiseksi pysytty suunnitelmassa, kävin isosti kaupassa ja tultiin kuopuksen kanssa kotiin yhdeltä eikä mihinkään olla liikuttu sen jälkeen. Vielä en ole huomannut puutteita kaapin antimissa, joten saatetaan jopa onnistua!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana