Sivut


keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Mutta missä orava?

Töissä on kivaa! Maanantain avajaiset olivat piristävä poikkeus, mutta normaali työkin on ihan mahtavaa. Olin taas lomalla erakoituneena (heh) unohtanut miten nautin ihmisten kanssa jutustelusta, kirjojen suosittelusta ja kaikesta muusta, mitä työhöni liittyy. Ja nimen omaan siitä kaikesta muusta. Eilen tapahtui sellainen ihme, että kirjastossa oli yhtä aikaa kaksi kiinnostavaa miestä. Rasti seinään! Aina sanotaan, että ei pidä jäädä kotiin odottamaan sitä prinssiä valkoisella ratsullaan. No, minä en juurikaan ravintolarientoja harrasta, joten saako sitä rinssiä odotella työpaikalla, saako? Saahan?

Ravintolariennoista puheen ollen. Vuosi sitten kulttuuriviikolla vietimme aivan mainion illan ensin minun luonani ja sitten vielä paikallisessa. Sen koomin en siellä olekaan käynyt. Nyt olisi vissiin tarkoitus ottaa sama uusiksi, saan lähikaupungista ystävän kylään ja olen ilmoittanut, että meillä on taasen avoimet ovet ja terassi auki. Ruokakin on jo suunniteltu, sain taannoin ihanalta pariskunnalta ison ison kuhafileen pakkaseen ja nyt voisin sen valmistaa tällä reseptillä jos syöjiä on enemmän kuin oma poppoo. Ajattelin kyllä vaihtaa pinaatin pestoon, mutta täytyy laittaa sitä hilllitysti, ettei herkullisen kalan oma maku peity. Uusia pottuja tuohon viereen ja syömään! Riittää isommallekin porukalle.



Tämän viikon ruoat ovat olleet varsin salaattipitoisia


***

Kotonakin on kivaa, illalla. Niki Juusela ja jalkapallo. Ja mä sanon taas sen eläimet: kirppu, pingviini. ja susilauma.

Kysymys kuuluu: missä orava?

Ainakin puussa jotain suussa, kuten näette Magdaleenan alimmasta kuvasta. Ja kirkossa. Aika sutki!

20 kommenttia:

  1. Kyllä niitä miehiä on lupa odotella ihan missä vaan, vaikka töissä! Ravintolasta niitä ei varmasti edes löydä (ainakaan kunnollisia), joten käymättömyydestä ei luultavasti ole ollut haittaa tällä saralla.
    Näyttää muuten tosi herkulta tuo sun salaattisi.
    Vielä olisi muutama päivä lomaan ja alkaa nuo säätiedotuksetkin jo näyttää kesältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niitä kunnollisia satunnaisesti myös ravinteleissa :). Lasten isä löytyi töistä ja nykyinen ravintolasta (vahingossa). Se voi löytyä mistä vaan :)

      Poista
    2. Mäkin seuraan Forecaa koko ajan, koska viikonloppuna on paljon ulkotapahtumia kulttuuriviikollamme. Nyt näyttäisi ihan hyvältä!

      Kesällä, myöskin tällaisena vähän viileänä, tekee mieli salaatteja ja kun ei ole poikia joita varten tarvisi lämmintä ruokaa laittaa, teen noita. Tuo maistuikin herkullielta: kermaviilin seassa on fetaa ja löytyi kulhon pohjalta paahdettuja auringonkukansiemeiäkin. Nam!

      Mä ajattelen, että kirjasto voisi olla aika hyvä paikka tavata ihmisiä, lukeva ihminen on aina kiinnostava - ainakin kiinnostavampi kuin olutta kittaava ;-)

      Mahtavaa lomaa sulle sitten kun se kohta alkaa!

      Poista
    3. Puolinainen: on se varmaan mahdollista ;-)

      Tosin täällä (muutaman tuhannen asukkaan paikkakunnalla) paikallinen on sen verran hirveä, ettei sinne edes tee mieli mennä kun näin kesällä terassille korkeintaan - kerran kesässä ja hyvässä seurassa!

      Poista
    4. Totta varmasti nuo Puolinaisenkin sanat. Olin ehkä hieman liian kärkäs kannanotossani tai ainakin sen esittämisessä. Osuu niitä hyviä tyyppejä joka paikkaan samoin kuin huonojakin. Niin se taitaa olla, että kuka kellekin kohdalle sattuu.....ja kyllä mä sanoin aikoinani mustasukkaiselle miehelleni kun siirryin työelämään, ettei mua kotona pitämällä välttämättä saa pysymään, sillä jos uusi löytyy se löytyy vaikka hiekka- tai roskalaatikolta.

      Poista
    5. Mä olen paljonkin käynyt ystävien kanssa kapakoissa sinkkuaikoinani ja nuorempana. En muista, että olisin tavannut yhtään miestä jonka kanssa olisi syntynyt pidempi suhde, ravintoloissa. Ei se silti tarkoita, etteikö se olisi mahdollista. Mutta aina ne jotain muuta kautta ovat minun kainalooni eksyneet.

      Poista
  2. Kun olin sinkku, luuhasin toiveikkaasti paljon kirjastolla - mutta ei sieltä kyllä löytynyt sitä fiksua, paljon lukevaa miestä... ehkä sulla siellä tiskin takana on paremmat mahdollisuudet ruveta juttusille ilman, että sua pidetään outona :)

    Ja orava lihapiirakan kera on vielä oudompi tapaus. Ei varmaan tee sille oikein hyvää syödä lihistä. Cityeläimet alkaa olla rappiolla ruokavalionsa takia.
    (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014070118455421_uu.shtml)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, jos oravatkin muuttuu raidallisiksi tai jotain!

      Mä luulen, että tosiaan tiskin takaa pääsee luontevasti juttuun asiakkaiden kanssa. Jos toinen lukee rauhassa, ei sitä oikein tohdi mennä häiritsemään - tai mä en ainakaan. Sen verran arka kuitenkin olen. Hesan aikoina ainakin yksi asiakas pyysi treffeille ja kollegoiden kanssakin oli sutinaa - mutta silloin olikin ison kirjaston edut ja vaihtuvat sivarit ja työllistetyt ;-) Kuopuksen isänkin muuten tapasin kirjastossa ekan kerran, joten on kai se mahdollista. Lisäksi ajattelen, että tapaan sen paikkakuntamme "kerman" töissäni pikemminkin kuin kapakassa. (Ei niin, että eliittiä varsinaisesti tavoittelisin, mutta tiedät mitä tarkoitan!)

      Poista
    2. No, miesten "kerma" ainakin käy mieluummin kirjastossa kuin kapakassa :)

      Poista
    3. Näin mäkin ajattelin. Ne älyköt, joita mä arvostan, ainakin ;-)

      Poista
  3. Baareista vissiin löytyy ylikäytettyjä kodinkoneita halvalla. Eiku... :D Kirjasto tai kauppa tai muu arkinen ympäristö on varmasti parempi paikka tutustua ihmisiin kuten nuo kaksi kiinnostavaa tyyppiä kirjastossa yhtä aikaa kertoo. Jokin lasso tms varuste töihin mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hitsinpimpula, sähän sen sanoit! Mä lassoan ne ja raahaan takahuoneen puolelle. Tosin, pelkään, että juoksevat hippulat vinkuen karkuun heti kun irrotan köyden!

      Mut joo, ei kapakasta, jos ei halua sellaista jolle olut maistuu. En väitä, että kaikille kaikkialla terasseilla kävijöille maistuu liikaa, mutta kun on kerran käynyt paikallisessa, niin tietää, että täällä ainakin käy melkein pelkästään niitä. Ei ei ei...

      Poista
    2. Milla Magialta löytyisi varmasti jotakin rohtoa jolla lassotun saisi tykästymään pysyvästi :]

      Joo toi on eittämättä noin. Mikäli ei tosiaan haittaa olutta yms paljon käyttävä ihminen, sitten pubit onkin varmaan aarreaittoja, mutta en jaksa uskoa että timantteja löytyisi. Ainakaan sinunlaiselle joka ei kelpuuta ketä tahansa sammakkoa. Mut olishan sellainen kotisika kiva...eiku.

      Poista
    3. Eikös sun rouvasi just todennut, että miehen pitäminen kannattaa?!?

      Joo ei baarista, mutta Milla Magiaa voisin konsultoida. Tai sitten mä vaan luotan omaan loistavaan lumovoimaani. *köh

      Poista
  4. Tirsk! =)

    (aivot. syöty. ei irtoa enempää..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveiset sille aivonsyöjälle! Harry Potterissa on Kuolonsyöjiä, mutta tää kuulostaa paljon kivemmalta ;-)

      Poista
  5. Saa. Kyllä saa :-)
    -a

    VastaaPoista
  6. Miksi tyytyä odottelemaan kun kerran kaksin kappalein ilmiintyvät sun työpaikalles?
    Ei muuta kun rohkeesti hihasta kiinni ja sanot että kirjastontätillä on vähän asiaa niin kyllä se siitä lähtee suttaantumaan. :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana