Sivut

maanantai 2. kesäkuuta 2014

900 hurraa huutoa, jos...

Tämä viikonloppu meni ihan juhlahumussa. Tunnelmia riittää vielä tällekin päivälle. Totesimme esikoisen parhaan kaverin vanhempien kanssa, että meillä on aika mukavasti asiat. Kun pojat lähtivät koulun pihalta viimeisen kerran, esikoinen huikkasi reteesti meille, että "Me lähetään sitten äiti illalla juomaan. Pillimehua." Kun kävimme pizzan jälkeen kaupassa, hän huomasi pillimehutarjouksen, ja osti "lavallisen" niitä. Kaveri teki hetken päästä saman. Vitsi piti viedä loppuun asti, ja niinpä molemmilla oli 27 kappaletta 2 desin pillimehuja. Kai niistäkin huonon olon saisi, jos ne kaikki joisi, mutta näytti niitä - onneksi - olevan vielä jäljellä. Ettei nyt menisi ihan hehkutukseksi, niin illalla onnistuimme saamaan pienen riidan esikoisen kanssa aikaiseksi. Olemme molemmat aikamoisia jästipäitä kun sille päälle satumme. Nyt minä möksähdin kun esikoinen vitsaili väärässä paikassa ja alkoholiton kuohuviini jäi avaamatta ja kippistämättä. Saimme siitä huolimatta sovittua kotiintuloajan joka sitten, vaikka kiukkuisena kavereita tapaamaan lähtikin, piti. Minä mietin, josko ensimmäistä kertaa olisi vähän protestoinut ja jättänyt tulematta tai tullut myöhässä. Onneksi ei, yhtään pidempään en olisi jaksanut valvoakaan.





Minusta oli ihanaa, kun ystävä toi minulle aamun juhlien jälkeen oransseja pieniä gerberoita ja sanoi niiden symboloivan meidän perheitä, niitä hauskoja siteitä, mitä meidän välillemme on muodostunut. Kun äitini sitten vähän myöhemmin tuli, hänellä oli yksi iso kaunis gerbera - oranssi tietenkin. Lisää symboliikkaa ja laajennettu perhekäsitys. Yhteisöllisyys sopii minulle mainiosti. Olisin valmis vielä tiiviimpäänkin sellaiseen. Juttelimme esikoisen kaverin juhlissa hänen pappansa kanssa, joka asuu saman talon toista päätyä. Tavat ja rutiinit ovat kuulemma ihan itsestään soljuneet kohdilleen. Lapsenlapsilla on lyhyt matka mummulaan, "vanhuksilla" taas turvaa nuoremmista, vaikka eivät he nyt vielä sitä edes tarvitse, reippaat ja aktiiviset juuri eläköityneet. Minä voisin helposti kuvitella asuvani jonkinmoisessa kollektiivissa. Tietysti niin, että jokaisella olisi ihan oma kotinsa kuten tuossakin tapauksessa on. Eihän sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

Nyt alkaa arki, esikoisella kesätyöt, minä menen normaalisti töihin ja kuopus - raasu - kesäleirille. Se nimittäin makoili lauantaina matolla ja sanoi että hänellä on outo olo leiriin liittyen. Hän rupesi kyselemään, voisiko sittenkin mennä vaikka mummille kahdeksi viikoksi. Tai vain ensimmäiseksi viikoksi leirille. Juttelimme ja kerroin, että kaikki uusi aina jännittää ja kun ei tiedä mitä on tulossa, voi tuntua kummalta. Kerroin ketä kaikkia tuttuja sinne on tulossa ja mitä kaikkea kivaa siellä tehdään. Ilme ei vaan muuttunut iloisemmaksi. Sitten minulla joku välähti aivoissa ja kysyin, että "Et kai sä luule, että olet siellä kaksi viikkoa putkeen, yötä päivää?" Niin juuri kuopus oli luullut. Voi ei, ihan kamala väärinymmärrys! Nyt poika on mielellään menossa päiviksi kavereiden kanssa puuhailemaan, kun pääsee iltapäivällä kotiin. Äitin kulta...


***

Nuo hurraa huudot paljastan huomenna. On nimittäin sellainen kutina, että tulee kerrottavaksi hyviä uutisia. Mutta tämä on joka tapauksessa 900 postaus!

16 kommenttia:

  1. Eli pitää lukea huomennakin. ;]

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sä et muuten ois, vai?!?

      ;-)

      Poista
    2. Nih! Nyt kun on tiiseri, on aivan pakko luuhata huomennakin :p

      Aikooko laps värvätä jäniskerhoon leirilläkin sakkia?

      Poista
    3. No hitsi, pitääpä ehdottaa, että agitoisi. Siitä tulee kyllä joku poliitikko ;-)

      Luuhaaa vaan huomennakin, tänään taisi varmistua ne hyvät uutiset...

      Poista
  2. Yhdeksänsataa on jo hurja määrä!
    Mutta lasten kanssa tulee joskus tämmöisiä väärinymmärryksiä, kun itse pitää jotain itsestäänselvänä, eikä hoksaa aina varmistaa, että lapsi tietää sen myös.

    Anoppi oli kans joskus liki 20 vuotta sitten sellaisella ajatuksella, että hommattais yhteinen talo... onneksi mies torppasi ajatuksen, vaikka olikin siihen asti ollut se mamman tuki ja turva, ainakin äitinsä eron jälkeen pari vuotta. Joutui muuttamaan ns. omiltaan takaisin äitinsä luo. Tiivis yhteisöllisyys on varmasti optimaalista sellaisten ihmisten välillä, jotka tulee toimeen keskenään eikä puutu liikaa toistensa elämään, mutta epäsopivien kesken siitä tulee vain riitaa. Minä en sovi anopin kanssa elämään, vaikka tälleen kaukaa hyvin toimeen tullaankin. Eikä se ole koskaan ollut innokas olemaan osa lasten, omien pojantyttäriensä elämää, mikä on minusta surullista. Varsinkin nyt, kun se on ainoa mummo. Ei kaikista ole sellaseenkaan.

    Nuo gerberat on tosi herkullisen värisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välit pitää olla tosi hyvät, jos meinaa yhteisöllisesti asua - ja kaikesta pitää pystyä puhumaan. Se ei vaan kaikkien kanssa onnistu, ja mäkin asun mieluummin omillani kuin toimimattomassa systeemissä. Mutta ylipäätään Suomessa voisi olla enemmän sellaista naapuriapua ja järkeä vaikkapa täällä maalla. Kaikilla ei tarvis olla sitä omaa traktoria ja puimuria jne. Mutta kukin tavallaan.

      900 on aika paljon ;-) Totesin sulle vähän aikaa sitten, että tästä blogista on tullut mulle tosi tärkeä. Lisää on siis luvassa!

      Poista
  3. Meillä sitä vietettiin toisen kaksosen valmistumisjuhlaa perjantaina ja lauantaina olimme kavereiden kaksosten ylioppilasjuhlissa. Kyllä ne aina ovat yhtä haikeita nuo juhlat. Esikoisen 6. luokan kevätjuhlassa olen itkenyt eniten, sillä virallisen ohjelman jälkeen opettajat tarttuivat bändikamoihin ja soittivat kutosille "Hei älä koskaan ikinä muutu" -biisin.
    On sulla jo tosi paljon muuten näitä postauksia. Onnittelut!
    Ymmärrän hyvin sitä sun kuopusta ja pelkoa pitkästä leiristä. Meillä ei ole yksikään pojista ollut koskaan mikään leiriläinen. Jännittää miltä se armeija heistä sitten mahtaa tuntua. Esikoisella sekin jäi väliin....
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ,teilläkin on on ollut aihetta juhlaan - onneksi olkoon! Mä tässä vieläkij orientoidun takaisin arkeen, kakrkasin töistäkin jo hyvissä ajoin vähän hengähtämään. Mulla muuten oli ihan sama esikoisen 6.luokan juhlissa, siellä laulettiin Jäähyväislaulu, nyyh!

      Kuopus meni tänä aamun tosi mielellään leirille, hyvä kun kerkesi heipat sanoa kun ryntäsi jo kaverien joukkoon. Taisi vapautua kun tajusi, että pääsee iltapäiväksi ja yöksi kotiin ;-)

      Mukavaa viikkoa sinnekin!

      Poista
  4. No kyllä jännittää mitä uutisia se Marjaana kertoo!! Tottakai tulen joka tapaukssessa kurkkaamaan. Iloista ja ihanaa iltaa ja koko viikkoakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mags, sulle myös! Mainiota säätä on luvattu joten nautitaan siitäkin. Olen viettänyt koko päivän ihan pihalla ja jatketaan vielä. Tarkoitus on lukea riippuamatossa Harry Potteria.

      Ah, ihana kesä!

      Poista
  5. Voi kuopus pieni, turhaan murehti - joo, joskus pitää oikein miettiä, että selitämmekö me asiat sekavasti vai mitä...me aikuiset ei aina älytä, että meidän käsitys voi olla hieman erilainen verrattuna mitä lapsukaiset mielessään ymmärtää. Sama pätee joihinkin aikuisiin myös ;-)
    Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin :-)
    Kesä! Tosiaan :-) Hyvää viikkoa,
    -a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla melkein pääsi itku kun tajusin mitä se oli pienessä päässään hautonut. Ja kaikki vaan siksi, tosiaan, että me aikuiset pidetään joitain asioita itsestäänselvyyksinä eikä tajuta selittää ja tarkentaa. Mäkin olin varmaan vaan puhunut, että"Sulla on kevätjuhlien jälkeen kaksi viikkoa kesäleiriä ja sitten alkaa loma". Se voi olla pienestä kiinni!

      Loppu hyvin, nyt se nauttii olostaan!

      Mukavaa viikkoa sinne myös, mäkin nautin olostani ihan pihalla ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana