Sivut


perjantai 30. toukokuuta 2014

Kuka äänesti Terttu Savolaa?

Eurovaalien jälkipyykki alkaa olla valtakunnallisesti pesty. Minäkin kannan korteni kekoon, mutta pienemmästä perspektiivistä. Pienen kuntamme mittakaavassa. Näiden vaalien (ja myös edellisten kunnallisvaalien) tuloksen perusteella voin todeta, että asun kunnassa, jossa keskusta on ylivoimaisesti suurin puolue. Toiseksi kiilaa nykyään perussuomalaiset, enkä ole siitä(kään) lainkaan ylpeä. Kolmantena kokoomus ja sitten demarit. Kristillisdemokraatit olivat hieman vasemmistoliittoa edellä, seuraavana tulee vihreät. Kuriositeettina - EU-vaaleista - mainittakoon, että RKP ja piraattipuolue saivat kumpainenkin 7 ääntä ja kommunistinen puolue yhteensä 5 ääntä. Köyhien Asialla sai yhden äänen, ja se meni otsikossakin mainitulle Terttu Savolalle. Häntä äänestettiin ennakkoon kirkonkylän vaalipiirissä. Minusta on varsin viihdyttävää etsiä tuloksista niitä ehdokkaita, joita on äänestänyt paikkakunnallamme vain yksi ihminen. Tietysti tulee myös pohdittua, kuka se mahtaa olla. Niin pienet on piirit. Minun ehdokastani äänesti muuten lisäkseni viisi muuta. Taputus heille!






Kuten kuvasta näkyy, Kössi on innokas jänisklubilainen, ja äänestää jänikset maailmankartalle. Ajattelin, että kuopus voisi tehdä oikein paremmalle paperille ja huolellisesti opettajalleen huomiseksi oman jäsenkortin. Sen kanssa olisi ehkä kiva siirtyä kesälaitumelle? Minä taas sain vasta kuopukselta tällaisen pannunalusen. Suloinen...





Onneksi minulla oli vuosipäivän kunniaksi noita kirjoituksia ihan kaksin kappalein valmiina. On nimittäin ollut hankalia päiviä. Altistus on taas vienyt voimia. Samoin säätäminen kuopuksen isän kanssa. Onneksi jälkimmäistä laatua on oikeasti todella vähän. Ikuisuusaiheet, joista halusin eron myötä päästä. Eihän se onnistu, kun on yhteinen lapsi. Yöunetkin ovat vähän kärsineet. Mutta voiton puolella vissiin jo ollaan. Avaudun myöhemmin mikäli jaksan.


***

Blogiini on tultu haulla

lapsiperheen pihistys

minneköhän ne on viety?

20 kommenttia:

  1. Hei mulla on melkein samanlainen pannunalunen :) En vain muista, kumpi sen on tehnyt. Monia asioita on kaksin kappalein, kun lapset on olleet samassa päiväkodissa ja koulussa, ja samantapaisia juttuja niissä tehdään vuosi vuodelta. Parhaat on ehkä äitienpäivälahjaksi saadut kipsiin valetut kädenjäljet, ne on olleet seinällä siitä lähtien.

    Kurjaa, että sulla on ollu voimat vähissä. Sun juttuja on aina kiva lukea ja odotan niitä, mutta oikeesti; ei oo pakko joka päiväksi saada kirjoitusta, jos on jaksamaton!

    Sisäilmaongelmissa on paininut tämäkin ihminen, jolla lie kyllä muitakin ongelmia, mutta se sanoo, että sen altistumistakin on koitettu käyttää sitä vastaan:
    http://yle.fi/uutiset/ruotsinpyhtaan_kirkkoherra_irtisanottiin_tyoyhteison_ongelmien_vuoksi/7269238

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas hurjaa... vaikea sanoa juuta tai jaata, kun ei tarkemmin tiedä taustoista. Mutta sisäilmaongelmista tiedän sen verran, että ne kyllä aiheuttaa useinkin sen reaktion ihmisissä että "tuo nyt vaan kuvittelee" tai "se vaan on liian herkkä ja huomionhakuinen".

      Kiitos Sanna ihanista sanoista - ja mä tiedän, ettei aina ole pakko kirjoittaa. Toisaalta tää blogimaailma on mulle ihan mieletön henkireikä, joten siksikin tekee mieli kirjoittaa. Teidän kommentit ja tuki on tärkeitä!

      Mun pojilla on niin iso ikäero, että joko esikoisen tekeleet on hukkuneet tai menneet rikki, tai sitten ohjaajat ja askartelut on jo vaihtuneet ;-)

      Poista
  2. Minusta nuo yhden äänen ilmoittamiset pienillä paikkakunnilla vaarantaa vaalisalaisuuden. Jos olisi tilanne jossa Kari Kiristäjä olisi ehdolla muutaman tuhannen asukkaan paikkakunnalla nimeltä Perälä. Kari Kiristäjä on lahjonut ja kiristänyt kaksi mummoa äänestämään itseään uhaten ties millä jos mummot eivät Karia äänestä. Sitten ilmoitetaan äänimäärä jossa näkyy Kari Kiristäjän saaneen vain yhden äänen. Kari Kiristäjä muiluttaa kummatkin mummot koska jompikumpi oli jättänyt äänestämättä. Täysin epätodellinen esimerkki ;] Mutta äänimäärää tärkeämpää olisi turvata vaalisalaisuus joka pienten äänimäärien kohdalla ei välttämättä toteudu.

    Lapsiperhe on pihistetty Pirsmassa. Katso kuvat iltanaakasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kallistun olemaan sun kanssa samoilla linjoilla tuon vaalisalaisuuden kanssa. En sitä suoraan sanonut, mutta kun pystyn näkemään vaalipiirinkin, kummasta se yksi ainokainen ääni on annettu - ja onko se annettu ennakkoon vai vaalipäivänä... Mutta marginaalisia ovat varmasti nuo jutut, että jotain oleellista selviäisi. Mutta periaatteessa....

      Mun täytyy vilkasta naakka ja selvittää!

      Poista
    2. Muuten, mummo kiivennyt taas puuhun.

      Poista
    3. Oi, mä en näemmä ole ehtinyt lukea päivän aviiseja ollenkaan!

      Tuosta vaalisalaisuudesta tulee mieleen sellainenkin - ihan mahdollinen - skenaario, että Eetu Ehdokaan perheessä tulee Ihan Oikea Aviokriisi, kun Eetu huomaa, ettei edes vaimo ole häntä äänestänyt. Meillä muuten on ollut sellaisia tapauksia kunnallisvaaleissa, että edes ehdokas itse ei ole äänestänyt itseään. Oli puhdas nolla ;-)

      Poista
    4. Sulla oli tuollainen järkevä esimerkki ;] Luin aamupäivällä järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvää julkaisua, taisi jäädä päälle...

      Poista
    5. Kyllä se Eetu Ehdokaskin olisi voinut vaimoaan kiristää ja suuttua sitten kun ei ;-)

      Poista
    6. "Viini kävi villihiivoilla." :D Saas nähdä kuinka villinä se käy, täytyykö laittaa turvavyöhön kiinni vai pysyykö veskassa kotiin saakka! Entä miten villiä safkasta tulee! :D

      Poista
    7. Hitsi, musta tuntuu, että mä olen joskus vahingossa ostanut villihiivalla käytettyä viiniä! Pitääpä pitää varansa jatkossa.

      Poista
  3. Minusta kirjoitat törkeästi ihmisen nimellä, jota on äänestetty. Jos olet vaalilautakunnassa, niin et taida oikein olla tehtäviesi tasalla. jos taas luet paikallislehdistä noita nimiä, niin juoruat ihan turhaan äänioikeutensa käyttäneistä, jokainen voi ne lehdistä lukea.
    SV

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko se ollut yhtä kamala juttu, jos otsikko olisi kuulunut "kuka äänesti Alexander Stubbia?" Ei sinne ehdokkaaksi kannata lähteä, jos ei tohdi nähdä nimeään kirjoitettuna sinne sun tänne.

      Poista
    2. Anonyymi: Sinuna en kommentoisi törkeydestä yhtään mitään, joka ainut kommentti, jonka sinullta olen omassa tai muiden blogeissa nähnyt, on ollut enemmän tai vähemmän negatiivinen, yleensä jopa törkeä!

      Ihminen on ehdokkaana, nimi on julkinen, pyrkimyksensä Eu-parlamenttiin on julkinen, totta kai hänet saa mainita. Samoin kun nämä julkiset tiedot montako ääntä kukakin sai - ne luin nimen omaan lehdestä minäkin.

      Poista
    3. Sanna: aivan näin. Kuten anonyymillekin vastasin, ehdokasasettelu on (yllätys yllätys) julkinen, äänimäärä on julkinen, ja sitä paitsi minähän en kirjoittanut Tertusta mitään. Niin, paitsi hänen saamansa äänimäärän. Voi huokaus!

      Poista
  4. Poltiikasta en perusta koska se ei siitäkään miksikään muutu, tai oikeastaan asioiden hoito menee koko ajan huonompaan suuntaan.
    Me teimme joskus ekalla tai tokalla samanlaisen pannunalusen ja se kulki uskollisesti mukanani aina 90 - luvulle asti jolloin hukkasin sen. Kurja juttu koska meikäläisestä tuntui että se väkästys toi mulle hyvää onnea ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa tuo toisi mulle onnea? Harmi, että sun omasi meni hukkaan!

      Poista
  5. Mä lähtisin nyt Oudon Paimenen matkaan; pakenisin ihmisten inhottavuuksia.
    -a

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana