Omaa aikaa

Olen monta kertaa aiemminkin todennut, että tarvitsen ja rakastan omaa aikaa. Nautin niin kovasti hiljaisuudesta, siitä, että ei tarvitse kantaa vastuuta kenestäkään, voi ottaa rauhallisesti ja himmailla. Aamut yksinään ovat ihan parhaita. Puristan appelsiinista mehun, keitän maitokahvin ja surautan pirtelön. Tuossa oikean yläreunan kuvassa näkyy (tosi selkeästi) cashew-pähkinöitä jotka bongasin jostain naistenlehden ohjeesta, kun todettiin, että pähkinöitä pitäisi syödä enemmän. Toista kertaa en kyllä niitä pirtelööni pistä, pähkinät pähkinöinä, rouskutellaan ihan sellaisinaan. Minä olen hulluna manteleihin ja pähkinöihin, joten asia ei oikeasti ole mikään ongelma. Lauantain rauhallisen aamuhetken jälkeen hurautin äitini luo. Joimme siellä päiväkahvit ja sitten lähdimme ostamaan esikoiselle lamppua. Hieno lamppu löytyikin. Paluumatkalla vedin taas ruokamutkat suoriksi ja ruokin pojan grillillä.

Vasemmalla sitten rauhaisat päiväkahvit!

Lauantai-ilta meni leppoisissa merkeissä. Puuhailimme molemmat omiamme ja ystävä käväisi seuranani hetken. Sunnuntaina hain poikkeuksellisesti kuopuksen isältään, olivat viettämässä lomaa mökillä. Yleensähän poika toimitetaan kotiovelle, mutta olimme sopineet, että Turun reissuni vuoksi nappaan kuopuksen kyytiin palatessamme, kun on valmiiksi matkan varrella. Kuopuksen isäkin pääsisi näin jatkamaan suoraan töihin Helsinkiin alkuviikoksi. Kun reissu peruuntui vasta kun olivat lähteneet mökille ja pakanneet romppeet ja kamppeet suunnitelmamme mukaisesti, en viitsinyt enää perua järjestelyä. Kävin sen sijaan mökkikaupungin kaupoilla ja haistelin synnyinseutuni tuulia. Toisinaan tuntuu hyvältä joustaa, kun toinenkin siihen on vuosien myötä vähän oppinut. 

Sunnuntai sujahti mukavasti kouluviikkoon orientoituessa. Kuten kerroin, kuopuksen magneettikuvaus on keskiviikkona ja näyttää siltä, että isänsä hoitaa koko homman. Päätin heti, kun hän sitä ehdotti, että tartun tarjoukseen jollei kuopus erityisesti keksi haluta minua mukaan. En ole sitä edes ehdottanut vaan kuulostellut tuleeko toive häneltä itseltään. Pojan välit isään ovat niin hyvät ja lämpimät, että luulen, ettei tarve äidin läsnäolosta siksikään edes mieleen kumpua. Aika ihanaa, että voimme jollain tasolla jakaa vastuuta edelleen, vaikka arkivastuu minulla pääasiallisesti onkin. Kuopus jää sitten keskiviikosta torstaihin isälleen joka viikkoiseen tapaamiseen ja tulee vasta perjantaina sieltä käsin kouluun. Omaa aikaa siis luvassa taas piakkoin. Viikonlopun vietämmekin sitten kotona porukalla.

Mutta eletään nyt sitä ennen tämä viikko! Mukavaa alkavaa viikkoa itse kullekin!

***

Niin, se lamppu:

tulkoon valkeus ja valkeus tuli.