Nooan arkki?

Meillä on ollut jännät ajat! Kuopuksen magneettikuvaus oli keskiviikkona. Ensin oleellisin: kaikki meni hyvin eikä mitään elimellistä syytä taannoiseen lonkkakipuun löytynyt. Odottelemme loppulausuntoa, joka lienee sellainen, että tarkkaillaan tilannetta. Jos kyseessä oli nopealla tahdilla ohi mennyt artriitti, toivomme, että se ei uusi. Kuopus oli kovin reipas, vaikka jännittikin aika lailla etukäteen sitä, että kuvaus tehtiin nukutuksessa. Juttelimme paljon siitä mitä on luvassa, miltä mikäkin tuntuu ja ettei ole mitään hätää. Isä ja hoitajat pitävät hyvää huolta ja niin sitten olikin. Minä pääsin töihin normaalisti ja kuopus lähti isänsä kanssa sairaalaan. Minut pidettiin ajantasalla ja kokemus oli kaiken kaikkiaan aivan oiva. Yhteistyömme toimii tällaisissa tilanteissa, lapsi on ykkösasia. Isälle sairaalakäynti oli selvästi henkisesti raskas, juttelimme siitäkin ja minä kiittelin, että siitä huolimatta otti vastuun ja minua ei paikalla tarvittu.

Ennen sairalareissua vietimme mukavaa arkea. Sekä kuopuksella että esikoisella oli kavereita kylässä ja totesin, että meidän ovet ovat ystäville aina avoimet. Esikoinen on tuntenut parhaan ystävänsä viisi vuotiaasta saakka ja minäkin olen seurannut tämän pojan kasvua tiiviisti. Oli mahtavaa keskustella, noista on sukeutunut niin fiksuja ja ajattelevia teinejä. Ja että ne vielä istahtavat syömään kalakeittoa ja juttelevat kanssani. Kysyivät myös vinkkiä äidinkielen kirjailijaesitelmään, jonka tekevät yhdessä. Pitää kuulemma olla kotimainen nykykirjailija. Mietin hetken, koska kumpainenkaan näistä ei ole mikään himolukija. Suosittelin sitten - vähän emmittyäni - Juha Vuorista ja pojat tarttuivat tähän, kun markkinoin sen oikein. Kysyivät, olenko minä lukenut niitä ja kerroni, että tunnen tarinan ja olen silmäillyt, mutta siihen se on jäänyt, koska minua ei kiinnosta se ryyppääminen, p*skominen ja p*neminen. Heitä kuulemma kiinnostaa...

Sillä aikaa kun kuopus oli sairaalassa ja isällään, me vietimme laatuaikaa esikoisen kanssa kahden. Teimme yhden tuhannen palan urakan. Colin Thompsonin palapelit ovat hulvattoman hauskoja tehdä ja siinä samalla tulee rupateltua kuulumisia tai muuten vaan sanailtua. Ihanaa! Nyt taas vietämme kotiviikonloppua, kuopus tulee tänään koulun jälkeen kotiin ja pääsen rutistelemaan urheaa lasta. Sitä ennen pyörähdän työmaalla vaikka tänään periaatteessa on vapaapäiväni. Jotain sisäilmaan liittyvää siellä tehdään ja käyn katsomassa jos joku tiedonmurunen minullekin tipahtaisi.

Mukavaa viikonloppua teillekin!