Sivut


torstai 6. maaliskuuta 2014

Eka kerta

Nappasin hauskan eka-haasteen Sirpalta



Eka paras kaveri?

Muutimme kaupunkiin, jossa kouluni kävin, kun olin kaksi vuotias. Muuttopäivänä olin patsastellut luhtitalon pihalla ja uhonnut, että tää on meidän talo. Sillä tavalla tutustuin myös Ullaan, jonka kanssa edelleen pidämme yhteyttä. 


Eka puhelin?

Minun ensimmäinen puhelimeni taisi olla sellainen iso mötikkä, oranssi Nokialainen. 


Eka lemmikki?

Kinusin pitkään ja sain hamsterin jonka nimesin Nunuksi. Kun se pääsi karkuun, piiloutui se aina jääkaapin taakse. Sitä oli aika hankala saada sieltä pois...


Eka pelko?

En muista, mutta olen minä varmaan pimeää pelännyt lapsenakin, koska edelleenkin vähän sitä arastelen.


Eka ihastus?

Jos ei lasketa sitä, että 2-vuotiaana ilmoitin tomerana myös, että menen sen Ullan isoveljen kanssa naimisiin, niin varmasti se oli ensimmäisellä luokalla koulussa poika nimeltä Petri. Ah!


Tässä neljän vanhana


Eka opettaja?

Minun ensimmäinen opettajani oli sellainen ihana vanhempi äidillinen vähän mummelimainen nainen, joka muisti minut vielä pitkään sen jälkeenkin. Kyseli äidiltäni kuulumisiani ja pysyi samanlaisena ihan loppuun saakka.


Eka pusu?

Voi ei, se yksi Jari yritti ala-asteella kovasti, minä pakenin ystäväni parvelle ja läiskin tyynyllä kun se koitti kiivetä perässä. Törmäsin samaiseen poikaan sittemmin festareilla ja arvatkaa mitä? Se yritti taas pussata! Ihan oikea ensimmäinen pusu saa vieläkin vatsan muljahtamaan, vaikka siinä ei mitään sen kummempaa ollutkaan; yrittipä puolihumalainen poppari vaan houkutella mukaansa. Ensisuudelma taas tapahtui suuren ensirakkauteni kanssa vasta 17-vuotiaana ja olen siitä edelleen kovin ylpeä. Siis siitä etten liehunut teininä ympäriinsä.


Eka kunnon poikaystävä?

Tuo ensirakkauteni, tavallaan. Ja tavallaan sitten eräs, jonka kanssa olin liki viisi vuotta. Rupesin seurustelemaan opiskelijan kanssa ja huomasin päätyneeni asumaan muusikonalun rinnalle. Se ei ollut minun käsitykseni siitä kuinka haluan elämäni viettää ja erosimme hyvässä yhteisymmärryksessä. Nykyään hän on oikein menestynyt ja olen siitä iloinen ja ylpeä. 


Eka konsertti?

Fanitin hulluna Yö-yhtyettä ja minusta mikään ei ollut nolompaa kuin Dingofanius. Ensimmäinen Yön keikka oli valtava elämys ja niitä tuli sittemmin lukuisia lisää.


Eka hiustenvärjäys?

Noihin samoihin aikoihin hennasin hiuksiani. 


Ekä lävistys?

Korviksia ei lasketa, joten se on ensimmäinen ja ainoa, nenäkoru, jonka saamisesta tuli minulle pakkomielle. Asuin Oulussa ja hengailin Limingan taidekoululaisten kanssa. Vuosi oli n. 1991 ja taidepiireissä nenäkorusta tuli silloin hitti. Monilla muilla sitä ei tuohon aikaan vielä ollutkaan. Muistan edelleen kuinka sen kämppistemme kanssa teimme ja kuvottaa vieläkin... Niin, ja se on minulla edelleen, pieni punainen tähti.


...joka näkyy tosi huonosti...



Eka auto?

Tämä nykyinen Pösö on minun ensimmäinen autoni. Saimme sen ilmaiseksi anopilta ja erossa rekisteröin sen omiin nimiini. Maksoi muistaakseni 18.60€ joten hirveän kalliiksi tuo ei minulle tullut!


Eka blogikirjoitus?

19.12.2011. Täällä.


Eka asia minkä teet kun olet kotona?

Otan rintsikat pois ja vaihdan kotivaatteet.


Eka nolo juttu?

Tätä en kyllä muista. Yksi nolo juttu lapsuudessa oli se kun tälläsin purukumin otsatukkaani. Hiukset piti nyrhiä aika lyhyiksi ja seuraavana päivänä päiväkodissa nolotti ottaa hattua pois.


***

Tästä muuten puuttuu se eka kerta. Hmm, jääköön toiseen kertaan.

18 kommenttia:

  1. Ihana lapsuuskuva! :)

    Kiva, kun osallistuit haasteeseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on pimeyteen vähän kahtalainen suhtautuminen. ;) Lapsesta saakka olen saanut unenpäästä kiinni parhaiten mahdollisimman pimeässä, mutta pimeällä kaduilla liikkuessa tulee vilkuiltua ympärilleen ahkerasti.

      Poista
    2. Se on jotenkin irrationaalinen se pimeän pelko. Muistelin juuri mökillä viettettyä aikaa ja sitä, miten piti aina pimeässä pinkoa ulkohuussilta pää kolmantena jalkana takaisin sisälle. Kun olin siellä yksin, mulla oli potta sisällä, ei puhettakaan, että olisin mennyt itsekseni ulos ;-)

      Poista
    3. Mulla on samanlaiset muistot huussiin menemisestä pimeällä. ;) Jokainen rapsahdus sai säpsähtämään ja askeleihin tuli vauhtia. Myös mökin sisällä (ollessani yksin) pimeys ulkona pelotti.

      Poista
    4. Hassua, mua taas ei ulkona pelottanut, mutta sisällä kyllä. Pimeällä.

      Poista
    5. Kummallista! (Tosin saatan mä pelätä sisälläKIN pimeässä...)

      Poista
  2. Oi että, kunpa mieki muistaisin noin hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ihan varhaisimmat on äitin kertomaa. Mutta sen pusua yrittäneen Jarin mä kyllä muistan ihan itse ;-)

      Poista
  3. Kiitos kurkistuksista eloosi! Teen muuten aivan samoin kuin säkin päästessäni kotiin, otan vielä kaikenkukkuraksi korviksetkin pois (pienet napit) ja kaikki muutkin korut. Jos elämä ahdistaa, niin yhdenkään vaatteen ei saa ahdistaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, korut, vaikka niistä niin paljon pidänkin, että tunnen itseni ihan alastomaksi ilman niitä - töissä - lähtevät ihan ekana kans. Kotona ollaan kuin ellun kanat ;-)

      Poista
  4. Apua, apua, apua, lävistitkö sää sun nenän omatoimisesti? Apua, senhän on täytynyt sattua ihan kauheasti. Täällä painelen nenän pieltä lyijykynällä ja kuvittelen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ees kerro (millä kaikella me sitä puudutettiin ja jäädytettiin) auuuuuts, auts, auts!

      Poista
  5. Olipa hauska lukea tätä! Jäin kyllä heti samantien miettimään omia vastaavia...oih, voi ei...Muutamaa en kyllä enää edes muista, tuleva (oleva) varhaisdementikko?

    VastaaPoista
  6. Mä en muistaisi... Ihana postaus ja Vau, nenälävistys (ite tehtynä auts!) vahvistaa käsitystäni susta. Omien polkujen kulkija. Mahtavaa :-)
    -a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari varhaisinta on äitini kertomia, mutta muuten kyllä ihan ite muistin ;-)

      Se nenäkoru oli pakko saada ja edelleenkin kannan sitä ihan tyylillä vaikka jo päälle nelikymppinen olenkin. Sitä ei varmaan edes moni huomaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana