Sivut


tiistai 25. helmikuuta 2014

Ken on täällä kaunehin?

Olemme kehitelleet hiihtoloman kunniaksi vähän puuhaa normaalin kotona rauhoittumisen lisäksi. Mutta sillä tavalla maltillisesti kuitenkin. Minusta loma on parasta lomaillen, lötkötellen, ei suorittaen. Pe-la olimme ihan kotosalla mutta sunnuntaina lähdimme jo käväisemään paikallisella "tallilla" jossa oli avoimet ovet. Tuosta kuvassakin poseeraavasta Prinssi-lampaasta on tullut meidän perhessä oikein legenda. Viime kesän kulttuuriviikkomme lasten tapahtumassa oli mm. eläinten "kauneuskilpailu". Siinä lapset ja lapsenmieliset saivat äänestää suloisinta eläintä ja tuo herra voitti. Minulla oli kunnia julistaa voittaja ja haastatella sitä. Kysäisin, että kuka oli tänään kaunein, johon tuo Prinssi vastasi kuuluvasti ja ihan oikeaan aikaan "määääää". Kerroin tarinaa kuopukselle, joka silloin oli isällään, ja hänestä se oli aivan suunnattoman hyvä juttu. Aina silloin tällöin syksyn ja talven aikana hän on pyytänyt, että "kerro taas siitä lampaasta joka jutteli sun kanssa". 




Niinpä ei ollut todellakaan vaikeaa houkutella häntä paikkaan, jossa Prinssi ja kumppanit asuvat. Esikoinen ei - yllätys yllätys - suostunut lähtemään mukaan. Me rapsuttelimme innoissamme kissoja, ihailimme lampaiden lisäksi pupuja, pukkia, hevosia ja kanoja. Kun paikalle sattui vielä tuttavaperhe kuopuksen ikäisen poikansa kanssa, oli päivä täydellinen. Paistoimme makkarat (kuopus ja tuttavaperhe söivät, minä autoin paistamisessa ja katsoin vierestä), ja nautimme emännän leipomat pullat ja kahvit sekä mehut. Aivan oivallinen pieni retki lähimaastoon. 





Tänään menemme kuopuksen kanssa katsomaan Risto Räppääjä ja liukas Lennart -leffaa. Eiköpähän siinä sitten ole hiihtolomaviihdettä riittämiin. Huomenna vaihtuu kapula ja kuopus lähtee isänsä kanssa jatkamaan lomailua. Minä palaan töihin. Esikoinen saa osansa hiihtolomakivasta loppuviikon ja viikonlopun aikana.

10 kommenttia:

  1. Varmasti ihanan värikäs elokuva :) ainakin se polkupyörävaras oli värikäs. Sen jälkeen en oo tainnu elokuvissa ollakaan... googletin justiin niitä pääosan esittäjiä, ja jotenkin kuvaavaa lasten nykynimistölle on, että R.R:n näyttelijät on ollu Niilo, Severi ja nyt Samuel...

    Teillä on ollu ihana päivä kyllä. Vanhan keskustelukaverinkin tapasit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prinssi on ihana tyyppi, ei ihme, että voitti kisat!

      Leffaa odotetaan innolla kuopuksen kanssa. Tulee käytyä liian harvoin, mutta on sitten sitäkin mukavampaa kun saa aikaiseksi lähteä. Esikoinenkin tulee matkaan mutta menee kuopuksen isälle. Huomenna vaihdamme sitten lapset ;-)

      Poista
  2. Kuulostaa todella ihanalta tuo teidän lomanne. Aikuisten lasten kanssa ei enää tuollaisia retkiä tehdä. Mutta kyllä heidänkin kanssaan mukavasti saa aikaa kulumaan. Mukavaa elokuvapäivää! Tuossa Räppääjän trailerissa on aivan ihanaa väri-iloittelua, se varmasti auttaa tällaisena pimeänä aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin katottiin traileri ja tuli kesää ikävä!

      Esikoinenkaan ei enää näihin rientoihiin suostu osallistumaan, mutta keksitään sitten kahdestaan sen kanssa jotain kivaa viikonvaihteessa.

      Mukavaa päivää sullekin Sari!

      Poista
  3. Ihanaa lomailua! =)

    Meilläkin on tollanen "äiti kerro taas siitä..."-tarina, kun meille tuli kerran keskellä yötä hiiri sisään ja yritin pyydystää sitä (ja lopulta onnistuinkin!) lattiaharjan ja kulhon avulla. =D =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onks nää sitä nykypäivän kansanperinnettä, jota siirretään äidiltä tyttärelle/pojalle? Ainakin oman perheen historiaa niistä tulee. Ihanaa!

      Poista
  4. Yksi mirri laatikossa venyttelee takajalkaansa kuin balettitanssija tai minä iltavenytellessä. :-]

    Oliko tuo elokuva hyvä? Mulla ei ole käsitystäkään millaisia leffoja nuo on, vissiin niitä on tehty useampi. Tulee varmasti kesäolotila noista kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mirri oli pesupuuhissa!

      Leffa oli ihan ok, kuopus tykkäsi, minä ihan kans. Värikästä, kesäistä, leppoisaa, ei liikaa vauhtia, ei mitään pienillekään sopimatonta, musiikkia... Ei nyt mikään mestariteos, mutta oivaa lomaviihdettä ;-)

      Poista
  5. Olet kyllä osannut esittää lampaalle justiinsa oikean kysymyksen :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana