Sivut


maanantai 4. marraskuuta 2013

Ei ne suuret tulot...

Lukiko joku Hesarin jutun Mathiaksesta ja hänen elämästään? Köyhällä ei ole varaa unelmiin. Ottamatta kantaa itse tapaukseen, täytyy sanoa, että ajatuksia tuo minussa ainakin herätti. Tosin olen toista mieltä tuosta unelmoimisesta. Se ei maksa mitään. Ymmärrän toki, ettei toteuttamiseen ole varaa ja se saattaa ahdistaa tai pidemmän päälle viedä kyvyn unelmoida. Ehkä. Me ei vissiin olla virallisesti köyhiä, mikäli pidetään kiinni tuosta jutussa ilmitulevasta EU:n köyhyysrajasta. Mutta ei kyllä paljoa puutukaan, koska menot ovat itsestä riippumattomista syistä kohtuuttoman suuret. Blogiani seuranneet tietävät, että olen altistukseni vuoksi jumissa liian kalliissa asunnossa. Asumme myös liian kaukana keskustasta päästäkseni autosta eroon ja näin pienentääkseni menojamme. Etsintä jatkuu, mutta olen jo melkein luopunut toivosta. Seuraava askel onkin miettiä, milloin olisi aika harkita tästä samasta talosta pienempää ja halvempaa asuntoa. Vuokran tosin pitäisi olla huomattavasti alhaisempi, jotta kannattaisi nähdä muuttamisen vaiva. Kulujakin kun siitä tulee.




Ei tämä herkkua ole, jatkuva laskeminen. Tai se tunne, kun tilipäivänä jää vuokran ja laskujen jälkeen käteen 250€. Onneksi siihen päälle tulee lapsilisät ja elatustuet ja tällä hetkellä vähän asumistukeakin ennen seuraavaa tiliä. Silti tämä on koko ajan kilpajuoksua ajan ja rahan kanssa; tällä 27€:lla on pärjättävä siihen ja siihen päivään saakka. Enkä minä mielestäni edes tuhlaa. Vuokran ja pakollisten laskujen (sähkö, netti, puhelimet) jälkeen eniten syö auto. Olen joskus laskenut, että vaikka en edes aja paljoa, niin  auton pitäminen maksaa minulle vakuutuksineen ja bensoineen n.200€/kk. Lisäksi tietysty vanhan auton huoltokulut. Kyllä, se on meille iso raha ja ottaisin sen mieluusti johonkin muuhun käytöön. Ja joskus olisi muuten ihanaa laittaa tankki täyteen sen sijaan että liruttaa kahdenkympin edestä ja toivoo että se riittää siihen saakka kun seuraavan kerran tulee rahaa.

Tai kyllähän me poikien kanssa syömme enemän kuin auto, mutta se on asia josta ei juuri voi tinkiä. Luomu toki maksaa, mutta uskon, että se tulee sitten säästönä vaikkapa apteekkikuluissa. Apteekkiin meillä tosiaan menee jonkin verran. Astma- tai kilpirauhaslääkkeistä ei voi tinkiä, eikä oikein niistäkään vitamiineista ja muista, joita altistuksen kurissapitämiseksi popsin. Käyn ulkona syömässä, kyllä. Ehkä keskimäärin kaksi kertaa kuussa enkä haluaisi tästä tinkiä. Vähän pitää köyhälläkin välillä olla luksusta. Otetaan myös huomioon, että lasku ei koskaan ylitä 30€. Viimeksi se oli 11,50 ja tässä oli salaatti, lasi kuohuvaa ja kahvi. Se toinen kerta on paikallisella huoltsikalla salaattipöytä joskus ennen iltavuoroani, kokonaista 6€. Ei nyt aivan kohtuutonta kuitenkaan! Vaatteita en ole viime aikoina ostanut ja aion pitäytyä tällä linjalla edelleen. Ensi vuodesta tulee kuluton näiltä osin. 

En siis oikein keksi, mistä voisin enää kovin paljoa nipistää. Välillä laskeminen painaa enemmän, välillä sen kanssa onnistuu olemaan ihan rauhassa. Näillä siis mennään eteenpäin. Huokaus!

16 kommenttia:

  1. Ymmärrän tilanteesi! Meillä on vähän sama juttu. Ei rajojen mukaan köyhyysrajalla, mutta kaikki menee mitä tulee ja vähän enemmänkin....tilistä ei paljon jää. Nyt suurin kuluerä ovat autot. Kaksoset saivat kesällä ajokortit ja olivat itse säästäneet rahat autoihin, joten en voinut ostoa kieltääkään. Ovat kouluissa eri kaupungeissa, joten yhdellä eivät pääse kulkemaan. Mulla siis vakuutukset, tankkaukset jne. Ja nyt vielä autokoulumaksutkin. Mutta kyllä se kohta helpottaa. Toinen valmistuu ensi kesänä ja toivottavasti pääsee töihin hetkeksi ennen inttiä. Minäkin luin sen Matiaksen jutun enkä kyllä ymmärrä miksei voi unelmoida. Se on ainoa köyhän harrastus! Mutta nostetaan nokka pystyyn ja porskutetaan eteenpäin. Aurinko onneksi paistaa välillä risukasaankin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autot muuten syö ihan tuhottomasti, on huomattu. Ja jos niitä on perheessä useampi, niin huhhuh! Teillä menee viekä bensoihinkin enemmän, kun on matka-ajoa. OI voi!

      Meillä esikoinen säästää mopokorttiin ja äitini on luvannut ostaa mopon keväällä. Minä lupasin maksaa vakuutukset, mutta bensat sitten taas kustantaa itse. Kun ei vaan ole varaa... Rupesin taas marraskuun alusta pitämään kirjanpitoa menoista - tein saman kun erosimme - josko kuitenkin vielä löytyisi joku viisastenkivi, jolla menoja saisi pienemmäksi. Huokaus!

      Poista
  2. Itselläkin on aika tarkka talous, koska asun tällä hetkellä liian kalliisti. Ja tiedän tunteen, kun pitää kieli keskellä suuta odotella seuraavaa tiliä.
    Ymmärrän myös sen, kun ei kerta kaikkiaan kykene unelmoimaan, kun ei näe tulevaisuudessa mitään muutosta vaikkapa juuri työttömyyden ja rahattomuuden takia. Ja sitten, voi kyllä olla taas onnellinenkin, kun pienikin valonpilkahdus tuo unelmat takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on sama tilanne ton asumisen suhteen. Meillä taatusti nousee taas vuokra maaliskuussa, mutta ei voi mitään. Toisaalta mun pitäisi olla kiitollinen, että ylipäätään on puhdas asunto. Välillä kuulee niitä tarinoita, että asutaan jurtassa ja teltassa sukulaisten terassilla...

      Mutta ne pienet valonpilkahdukset, pidetään niistä kiinni. Meillä on kummallakin ihanat pojat jne. Aurinkoa ja valoa sulle Mags!

      Poista
    2. No juuri niin, pojat on se elämän Valo! Ja on elämässä paljon muitakin ihania asioita!
      (Entisessä työssäni kohtasin niin paljon noita näköalattomuuteen juuttuneita sairastuneita, että omien valojen kirkkauteenkin se välillä vaikutti.)

      Poista
    3. Pitää vaan nähdä ne onnelliset ja iloiset asiat ja kääntää katse niitä päin, kun alakulo iskee!

      Poista
  3. Sinä olitkin jo ehtinyt käymään Luostarissa niin tiedät siitä vallan mahdottomasta summasta jolla pitäisi pärjätä koko marraskuu. Ei ymmärrä tyhmä korpien mies sitä laskentakaavaa...
    Auto on kallis menoerä joskin Syyrialainen on siinä mielessä kiitollinen tapaus kun se on rekisteröity kuroma-autoksi, niin vero ei ole kaikkinensa kuin 78/vuosi mutta vakuutukset ovatkin sitten vajaa kahdeksansataa. Ahistusta riittää täälläkin päässä enkä tosiaankaan tiedä millä viivakoodilla sitä eletään tämä kuukausi kun eukon eläke ei riitä kuin peittämään vuokrakulut ja sähkön.

    Mutta ei auta vaipua synkkyyteen ja siksipä toivotankin sulle ja koko pesueelle hyvää alkavaa viikkoa - ties mitä tapahtuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä auta itku markkinoilla kummassakaan päässä. Tiukkaa tekee sekä ymmärtää että jaksaa. Mutta näillä mennään ja koitetaan säilyttää iloinen mieli vaikka välillä vähän kyntäiskin.

      Valoa sinnekin toivottelen!

      Poista
  4. Juuri manasin kun tuli taas autoveromaksu. Ja täällä maalla ei millään pienellä autolla kelirikon aikaan voi elää. Minulla on iso (vanha) Volvo, ja sen mukaiset korjaus- ja vakuutusmaksut.
    Ja pankkitiliä on turha tuijottaa: kaikki menee mitä tulee.

    Sitten joku jaksaa kadehtia, kun joskus jopa eläkkeen lisäksi saan tehtyä pienen homman. Mies on nykyisin yrittäjä, joten autan kun jaksan ja voin. Yritys kun välillä vie enemmän kuin tuo.

    Mutta koitetaan kuitenkin löytää hyviä puolia elämästä, sinulla on pojat ja minulla, hm, avanto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko niitä iloisia asioita on etsiä, muuten menee liian synkeäksi. Ja onneksi niitä todellakin molemmilla onkin. En usko, että kumpainenkaan meistä kovin suuria hamuaisi, sellaista vaan, ettei ihan aina tarvitsisi laskea ja punalappuisia kärkkyä...

      Voimia meille!

      Poista
  5. Aikoinaan eron jälkeen kun putosin yrittäjän rouvasta toimeentulotuelle ja ilman mitään valmiuksia ymmärtää talouden hallintaa niin välillä oli tilanne, että piti vessapaperin sijaan käyttää lakanan kulmaa kun pyykkipulveria vielä oli muttei rahaa paperiin. Tai ei kehdannut lähteä ulos koska ei ollut rahaa shamppooseen. Pahinta oli hetki kun keittelin muksulle kiisseliä perunajauhosta, sokerista ja vedestä. Mää laitan kädet kyynärpäitä myöten ristiin että se muksu ei siitä mitään muista. Mutta periksi en antanut, enkä lähtenyt äidin hoiviin kun epäilin etten sieltä enää ikinä pääsisi pakoon. Vaikka talous on nykyisin turvattu niin en usko ikinä niiden muistojen niin haalistuvan, että lopettaisin säilykkeiden, vessapaperin ja pesuaineiden hamstraamisen. Kun näkee rivin nötköttiä kaapissa makaronipussien kanssa niin tietää pärjäävänsä vaikka mikä olisi ainakin muutaman viikon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kiki, mulla tuli kyyneleet silmiin kun luin sun tarinaa. Meillä on sentään aina kaapissa jotain ja innokas leipuri talossa. Noin pitkälle ei olla jouduttu koskaan, vaikka valtavasti välillä ahdistaakin tää rahattomuus. Niin kun just nyt. Taitaa olla tilillä 60€ ja tilipäivä viikon päästä perjantana. Eli hurraa...

      No, kyllä täältä noustaan, mä en vaan ihan äkkiä keksi että miten ;.(

      Poista
  6. Luomuruokaa syömällä et ikinä säästä penniäkään apteekkikuluissa. Oikeastaan aivan päinvastoin. Jos itsepäisesti valitset kallista luomuruokaa, tulet helposti ostaneeksi vähemmän terveellisiä vihanneksia ja hedelmiä.

    Luomutuotteiden erityinen terveellisyys on pelkkä myytti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en väitä, että luomutuotteet ovat sen terveellisempiä kuin tavallisetkaan. Niissä on vaan vähemmän vierasaineita joille reagoin. Sitten tarvii harvemmin vinguttaa apteekin ovia ja visaa siellä.

      Poista
    2. Uskallan vielä väittää, että et sittenkään säästä apteekkimenoissa. Noiden vierasaineiden määrät - lähinnä kai tarkoitat torjunta-ainejäämiä - kun ovat niin äärimmäisen pieniä, että ne eivät voi vaikuttaa kehenkään ihmiseen akuutisti yhtään, ja tuskinpa pitemmällä tähtäimelläkään.

      Mainitset tuossa juovasti kahvia - yhdessä kupillisessa on yhtä paljon "vierasaineita", mitä tavanomaista ruokaa syömällä saisit koko vuoden aikana!

      Poista
    3. Äh, tiedän, että substanssiosaamisesi on korkea - vierailin yhdistyksenne sivuilla. Mutta altistuneen elämästä et taida juurikaan tietää. Joten voinemme jättää tämän aiheen tähän.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana